|
Arvo
Veikko Pentti 1915−1986 SA-kuva |
|
Everstiluutnantti Arvo Pentti
Sotasankarista
vakoojaksi
Bofors-tykin kranaatti osuu eteen vyöryvän T-34 panssarivaunun telaketjuun ja räjähtää. Venäläiset eivät siitä lannistu, miehistö pyörittää vaunua toisen telaketjun varassa ja jatkaa ampumista.
”Jää tähän ja anna tulitukea!” suomalainen luutnantti huutaa taistelulähetilleen. ”Minä tuhoan tuon perkeleen!”
Matkaa vaunulle on kuusikymmentä metriä. Luutnantin ainoa ase on nahkahihnassa roikkuva pistooli, parabellum.
”Ota luutnantti edes konepistooli!” lähetti huutaa.
”Ammu sinä vaan!”
Luutnantti loikkaa asemasta ja lähee tienvarren maastoon.
Eletään vuoden 1941 sateista lokakuuta. Suomen hyökkäyssota on Aunuksen Karjalassa kiivaimmillaan. Parikymmentä pitkäputkista T-34 Sotka -panssarivaunua oli vyörynyt suomalaisten asemien eteen Syvärin voimalaitoksen maastossa aikaisin aamulla. Oltiin vihollisen maaperällä, suuren joen toisella puolella.
Suomalaisilla on vaikeuksia. Heidän 37 millimetrin Bofors-tykit eivät läpäise uuden kolmenkymmenen tonnin neuvostovaunun panssaria edes viiden metrin päästä, ammukset räjähtelevät vahinkoa tuottamatta.
Kasapanosten ja polttopullojen, Molotovin cocktailien, varalta venäläiset ovat suojanneet telaketjut panssariverkolla. Suomalaiset eivät saa vaunuja pysäytetyksi, ne vyöryvät linjojen läpi tuhojaan tekemään. Mutta panssareita seuranneen jalkaväen suomalaiset torjuvat.
Venäläisten vaunut riehuvat aikansa ja lähtevät ammusten loppuessa takaisin hakemaan täydennystä. Tykistökomppanian luutnantti Arvo Pentti oivaltaa venäläispanssareiden heikon kohdan.
”Ampukaa tykeillä telaketjuihin”, hän huutaa miehilleen. ”Sillä tavalla ne ainakin pysäytetään.”
Menetelmä tepsii. Yksi toisensa jälkeen panssarit saavat osuman ja seitsemän vaunua jää maastoon. Miehistöt, jotka pelkäävät suomalaisten kasapanoksia, hylkäävät vaununsa. Komissaarit kiljuvat kiukusta, hyvää rautaa jää valkobandiittien käsiin.
Mutta yhden vaunun miehistö ei anna periksi.
ONKO KETÄÄN KOTONA?
Tykkikomppanian 26-vuotias päällikkö, luutnantti Arvo Pentti ryömii kohti vahingoittunutta panssarivaunua ja pääsee aivan sen viereen. Yöllä on satanut. Maantieojasta hän kahmaisee kourallisen rapaa ja loikkaa vaunun kannelle. Hän peittää vaunun tähystyslinssin kuralla, istahtaa torniluukun viereen ja kopauttaa parabellumilla vaunun kantta.
”Antautukaa!” hän huutaa venäjäksi.
Vaunu lakkaa pyörimästä, mutta luukku ei aukene. Sieltähän voisi tulla vaikka polttopullo.
”Antautukaa nyt, russki perkeleet!”
Ei auta. Moottori ulvahtaa ja vaunu nytkähtää rajusti oikealle, mutta luutnantti on varuillaan, eikä putoa kyydistä. Sitten vaihteet kirskuvat ja vaunu käännähtää rajusti vasemmalle. Sekään ei auta.
Pattitilannetta jatkuu neljättä tuntia, taistelut taukoavat. Suomalaiset tulevat vaunun viereen katsomaan sen päällä tyytyväisenä istuvaa luutnanttia. Ulkona puhutaan suomea ja sisällä vaunussa venäjää. Luutnantti kopauttaa vielä muutaman kerran Sotkan kantta. Lopulta neljän hengen miehistö antautuu, ammuksetkin ovat loppu.
Vangit piti viedä pataljoonan esikuntaan kuulusteltavaksi. Luutnantin tykkikomppaniassa puhuttiin tapauksesta pitkään. Lopuksi muistettiin mainita myös vankien kuljetus.
”Luutnantti polki lähettinsä kanssa pyörällä kohti pataljoonaa. Molemmilla oli kyydissä kaksi ryssän panssarimiestä, toinen tangolla ja toinen tarakalla.”
TALVISODAN VÄNRIKKI
Arvo Veikko Pentti syntyi Suomen autonomisen suurruhtinaskunnan Hämeenkyrössä helmikuun 13. päivänä vuonna 1915. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä ja talousneuvos Aaro Pentti sekä Elsa Maria o.s. Ollila. Arvo kävi keskikoulun ja suoritti 20-vuotiaana kauppaopiston. Hän opiskeli myös Lepaan puutarhaopistossa. Reserviupseerinkoulun Arvo Pentti suoritti vuonna 1937.
Talvisota syttyi marraskuun 30. päivänä vuonna 1939. Sotaan Pentti lähti vänrikkinä eversti Paavo Paalun 6. divisioonaan kuuluvan etelähämäläisen jalkaväkirykmentti 17:n riveissä. Rykmenttiä komensi eversti Kaarlo Kylmä-Kalle Heiskanen. Nuori vänrikki joutui kovaan paikkaan. Divisioona määrättiin Summan rintamalla vastahyökkäykseen jouluaaton aattona. Se olisi ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin reservissä olleen divisioonan tulikaste.
Kenraaliluutnantti Harald Öhquistin ideoima hyökkäys oli Suomen armeijan historian siihen mennessä suurin. Se epäonnistui surkeasti, valmisteluaika oli liian lyhyt, aikataulut pettivät ja kirkas sää suosi vihollisen ilmavoimia. Pakkanen kiristyi kahteenkymmeneen asteeseen ja tuuli oli hyytävä. Heiskasen rykmentti pääsi liikkeelle aikataulun mukaan, mutta törmäsi Summajoen ylitettyään venäläisten linnoitettuun tukikohtaan.
Suomalaiset yrittivät useaan otteeseen vallata tukikohdan tuloksetta. Joukot hajosivat hurjissa taisteluissa, takaa tuodut vahvennuksetkaan eivät auttaneet. Suomalaiset taistelivat sekaannusten vuoksi jopa keskenään. Kenraali Öhquist joutui keskeyttämään hyökkäyksen iltapäivällä.
Jälkeenpäin paljon verta vaatinutta operaatiota kutsuttiin Hölmön tölmäykseksi. Kaatuneina ja haavoittuneina suomalaiset menettivät yli tuhatkolmesataa miestä. Hyökkäyksen hyvä puoli oli se, että yritys lannisti venäläisten hyökkäyshalut vähäksi aikaa. Suomalaisten aktiivisuus oli täysin yllättänyt 7. armeijan komentajan, kenraali Kirill Meretskovin.
UNEN PUUTE VAIKEINTA
Vuoden vaihteessa eversti Paalun divisioona nimitettiin harhautusmielessä uudestaan 3. divisioonaksi ja eversti Heiskasen rykmentistä tuli JR 7. Divisioona oli edelleen Summan lohkolla, paikassa, johon Neuvostoliiton sodanjohto, Stavka, kiinnitti päähuomionsa.
Venäläiset valmistautuivat tammikuussa suurhyökkäykseen. Meretskovin 7. armeija sai käyttöönsä kaksitoista divisioonaa, jolla oli tukenaan tuhatviisisataa hyökkäysvaunua. 300 000 miehen vahvuinen armeija hyökkäsi aamulla helmikuun 1. päivänä vain 17 kilometriä leveällä rintamalla. Päähyökkäys kohdistui Viipurin porttia vartioivaa Paalun divisioonaa vastaan Summassa. Hyökkäys alkoi massiivisella tykistövalmistelulla jota seurasi panssareiden tukema jalkaväki.
Venäläiset yrittivät läpimurtoa useita kertoja päivässä. Rajuja hyökkäyksiä kesti kaksi viikkoa, jonka jälkeen lopen uupuneet suomalaiset joutuivat jättämään asemansa, vaikeinta oli ollut unen puute.
Helmikuun lopusta talvisodan loppuun Paalun divisioona puolusti Viipuria. 7. armeija oli saanut käskyn kaupungin valtaamiseksi “hintaan mihin hyvänsä”, koska Moskovassa käytiin parhaillaan rauhanneuvotteluja. Valtaus ei onnistunut. Tykit vaikenivat maaliskuun 13. päivänä.
Rauhanehdot olivat ankarat. Suomi joutui luovuttamaan Venäjälle laajoja alueita, joita puna-armeija ei ollut asein kyennyt valloittamaan, näiden joukossa kolme kaupunkia, Viipuri, Käkisalmi ja Sortavala. Karjalan lisäksi Suomelta riistettiin muun muassa Suomenlahden saaria, Salla ja Kalastajasaarento.
Pentti ylennettiin reservin luutnantiksi. Suomen armeija uudisti organisaatiotaan ja varustautui revanssiin.
LAGUS KEHUI
Vuoden 1941 kesäkuussa syttyi uusi sota, Suomi lähti Saksan rinnalla valloittamaan takaisin menetettyjä alueita korkoineen. Luutnantti Pentti määrättiin tykkikomppanian päälliköksi panssarieversti Ruben Laguksen joukkoihin kuuluvaan everstiluutnantti Uno Tiirikkalan jalkaväkirykmentti 44:ään. Lagus hyökkäsi Laatokan pohjoispuolella kohti Aunusta ja Syväriä.
Luutnantti Pentti teki elokuussa Tuulosjoen taistelujen aikana Laatokan koillisrannalla vapaaehtoisena kaksi vaikeaa partiomatkaa vihollisen selustaan. Reissut kestivät useita vuorokausia ja ulottuivat Aunuksen edustalle asti. Jopa eversti Lagus kehui näiden partiomatkojen tuloksia.
Suomalaiset jatkoivat hyökkäystä kohti Syväriä ja valtasivat Nurmoilan 13. päivänä syyskuuta. Näissä taisteluissa Pentti tarttui uhkarohkeasti panssarintorjuntatykkiin ja vei sen nopeasti asemaan. Tykillä hän tuhosi lyhyessä ajassa vihollisen panssariauton ja hyökkäysvaunun.
Syvärin voimalaitoksella hän kunnostautui panssarivaunun kannella 2. päivänä lokakuuta. Ansioistaan luutnantti Arvo Pentti nimitettiin lokakuussa Mannerheim-ristin ritariksi.
”Hän huomasi, että viidenkään metrin päässä eivät panssarintorjuntatykkien ammuksen pystyneet hyökkäysvaunuihin”, everstiluutnantti Tiirikkala perusteli esitystä. ”Myöskään kolmen tai neljän kilon kasapanokset eivät tehonneet niihin, vaan miehiä murskaantui vaunujen alle.”
”Luutnantti Pentti juoksi tykkiensä luo, rohkaisi miehiään ja ohjasi pst-tykkien tulen ripeästi telaketjuihin ja sai siten seitsemän vaunua liikuntakyvyttömäksi. Tämän jälkeen ne tuhottiin räjäyttämällä ensin niiden torni, jolloin sisällä olevat ryssät saatiin tuhotuiksi ja estettiin siten käyttämästä hyökkäysvaunun aseita.”
Pentti ylennettiin kapteeniksi marraskuussa. Hän meni naimisiin neiti Margarethe Maria Torpin kanssa vuonna 1942. Pariskunnalle syntyi seuraavana vuonna kaksoispojat Klaus Arvo Aksel ja Veikko Aaron.
Pentti kävi kadettikoulun vuosina 1942-1943. Rintamaupseereille tarkoitettu 26. kadettikurssi oli kovatasoinen. Joukossa oli peräti 13 tulevaa kenraalia, muun muassa Yrjö Keinonen, Ermei Kanninen, Urpo Levo ja Aarno Sihvo. Kurssiveljiä oli myös Suomen Yhdyspankin tuleva pääjohtaja Mika Tiivola.
Kadettikoulun jälkeen Pentti määrättiin komppanianpäälliköksi jalkaväen koulutuskeskus 23:een. Myöhemmin hänet komennettiin takaisin rykmenttiinsä ja hän sai oman pataljoonan. Rykmentti taisteli Aunuksessa venäläisten suurhyökkäyksen aikana vuoden 1944 kesällä.
Aseet vaikenivat Suomen ja Venäjän välillä syyskuun alussa. Vuorossa olivat jälleen alueluovutukset, raskaat sotakorvaukset, Lapin sota saksalaisia vastaan sekä pelko maan miehityksestä.
TUOMIO ASEKÄTKENNÄSTÄ
Sotien jälkeen Pentti toimi Etelä-Satakunnan suojeluskuntapiirin yleisesikuntaupseerina ja osallistui virkansa puolesta aseiden hajasijoitukseen miehityksen varalta, eli niin sanottuun asekätkentään. Valtiollinen poliisi pidätti hänet vuonna 1945. Hän joutui istumaan asekätkennästä epäiltynä vuoteen 1947, jolloin hänet tuomittiin kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen. Tuolloin hän oli jo ollut pidätettynä yhteensä 22 kuukautta. Seuraavana vuonna hän erosi armeijan palveluksesta ja ryhtyi maanviljelijäksi omalla tilallaan Hämeenkyrössä.
Perheeseen syntyi tyttö Marita Tuija Maria vuonna 1950 ja Marjatta Elsa Maria vuonna 1951. Pentin pojista Veikko valitsi sotilaan ammatin. Hän suorityti kadettikoulun vuonna 1952 ja yleni myöhemmin everstiluutnantiksi.
Arvo Pentti osallistui aktiivisesti sekä kunnallis- että valtakunnanpolitiikkaan Maalaisliiton riveissä. Presidentti Urho Kekkosen valitsijamiehenä hän toimi vuosina 1956, 1962 ja 1968. Majuriksi hänet ylennettiin vuonna 1956 ja eduskuntaan hänet valittiin vuonna 1958.
Puolustusministerinä Arvo Pentti toimi useaan otteeseen vuodesta 1962. Vuonna 1966 hänet ylennettiin everstiluutnantiksi.
”Maanviljelijän poikana Arvo Pentin elämään liittyy maanläheisyys”, ritariveli Joppe Karhunen kertoi 1970-luvun alussa. ”Maanviljelijöiden ja heidän toimeentulonsa turvaamiseksi Pentti onkin työskennellyt.”
”Vain henkilö, joka on lähemmin tutustunut Arvo Penttiin ja keskustellut hänen kanssaan, käsittää miten tarmokas, työkykyinen, lahjakas, isänmaallinen, puolustustahtoinen ja suomalaistaa maanviljelijää kunnioittava mies hän on.”
Vuonna 1972 Kekkonen nimitti Pentin suojelupoliisin päälliköksi. Pentti joutui vuoden 1973 syksyllä selvittelemään hankalaa vyyhteä, raportoimaan presidentti Kekkoselle ruotsalaisten demarien tiedustelutoimiston IB:n toiminnasta Suomessa. Siinä myös suomalaisten demarien housut tutisivat. Tapaus oli tuohon aikaan paljon vakavampaa, kuin pikkuvakoilu Saksan demokraattisen tasavallan turvallisuuspoliisin Stasin hyväksi.
”IB on vakoillut Suomea maalla, merellä ja ilmassa”, ulkoministeri Ahti Karjalainen sanoi.
Pentti hoiti myös yhteydet Ruotsin viralliseen turvallisuuspoliisiin Säpoon. Tammikuussa Pentti saattoi luovuttaa presidentille vakooja Stig Synnergrenin salaisessa IB-oikeudenkäynnissä antaman todistajalausunnon. Materiaali oli tullut Säposta. Pentti hoiti Kekkosen yhteydet myös brittien MI6:een ja Yhdysvaltain CIA:han.
Suojeluspoliisin päällikkönä Pentti toimi vuoteen 1978. Hänelle myönnettiin poliisineuvoksen arvo.
Arvo Pentti kuoli helmikuun 1. päivänä vuonna 1986 ja hänet on haudattu Hämeenkyrön vanhalle hautausmaalle.
HYVIIN VIRKOIHIN
Mannerheim-ristin ritareista muutama kohosi sotien jälkeen korkeaaan valtiolliseen virkaan Suomessa. Arvo Pentistä tuli puolustusministeri, puolustusvoimien komentajia oli kolme: Erik Heinrichs, Kaarlo Heiskanen ja Yrjö Keinonen.
Kansanedustajaksi on Pentin lisäksi valittu Aksel Airo, Olli Aulanko, Kaarlo Kajatsalo ja Eero Kivelä. Armas-Eino Martola toimi Uudenmaan läänin maaherrana.
Jouko Pirhonen toimi Merivoimien komentajana, Albert Puroma ja Erkki Raappana Rajavartiolaitoksen päällikköinä.
Jalkaväen tarkastajina ovat toimineet Taavetti Laatikainen ja Kustaa Tapola.
Paavo Koli toimi Yhteiskunnallisen korkeakoulun ja Tampereen yliopiston rehtorina.
Täydeksi jalkaväenkenraaliksi ylenivät Mannerheim-ritarit Adolf Ehrnrooth, Heinrichs, Heiskanen, Keinonen, Laatikainen, Martola, Paavo Talvela ja Tapola.
Teksti: Robert Brantberg
2003, 2009