Etusivu	Mannerheim	Pienoiselämäkerrat	Henkilökuvat	Pokkarit	CV
Romaanit	Elämäkerrat	Sota ja vakoilu	Yrityshistoriikit	Äänikirjat	Sivukartta

Paavo Juho Talvela 1897−1973 SA-kuva

Robert Brantberg Sotakenraalit 21 suomalaisen sotakenraalin elämäntarina. 288 sivua ja kuvaliite Revontuli 1998

Jalkaväenkenraali, Mannerheim-ristin ritari Paavo Talvela

Marskin luottomies

Luutnantti Hasse Windin Brewster-hävittäjien suojaama viiden lentokoneen muodostelma lähestyy Porkkalan saaria kesäkuun 4. päivänä vuonna 1942. Aamupäivä on aurinkoinen.

SS-Oberführer Hans Baurin ohjaaman Condor-koneen keulaosastossa istuu kolme henkilöä.

Kenraaliluutnantti Paavo Talvela, 45, keskustelee vastapäisellä sohvalla istuvan kenraalisotamarsalkka Wilhelm Keitelin kanssa. Talvelan vieressä istuu Saksan natsipuolueen lehdistöpäällikkö, SS-Obergruppenführer Otto Dietrich.

Hetken kuluttua valtakunnankansleri Adolf Hitler saapuu radiohytistä, istuu panssaroituun tuoliinsa ja vilkaisee ulos ikkunasta. Hän kääntyy ja hymyilee iloisesti Talvelalle.

”Das ist Finnland, wie schön das Alles ist! Tämä on Suomi, miten kaunista kaikki onkaan!”

Hyväntuulinen seurue on tulossa Suomen Marsalkka Gustaf Mannerheimin 75-vuotispäiville.

Voimansa tunnossa oleva kolmas valtakunta valmistelee vuoden 1942 kesäkuussa suurhyökkäystä Stalingradiin ja Kaukasian öljykentille.

Valtakunnankansleri Adolf Hitlerin ystävyysvierailu Suomeen on yllätys. Suomen armeijan edustaja Saksassa, kenraaliluutnantti Paavo Talvela, saa asiasta tiedon vain kaksi päivää ennen vierailua.

Talvela saapuu torstaiaamuna kesäkuun 4. päivänä hyvissä ajoin lentokentälle. Lopullisen varmistuksen Hitlerin aikeista Talvela saa Saksan yleisesikunnan päälliköltä, kenraalisotamarsalkka Wilhelm Keiteliltä.

”Tulee juhlallinen päivä, Johtaja lentää mukana”, reipas ja hyväntuulinen Keitel sanoo.

Kello 7.59, minuuttia ennen lähtöä, der Führer saapuu avoautossaan ja vastaa Talvelan tervehdykseen "ystävälliseen tapaansa", kuten Talvela kirjoitti päiväkirjaansa.

Focke-Wulf Fw 200 Condor nousee ilmaan kahden Heinkel He 111 -koneen ja kahden meripelastuskoneen saattamana. Tallinnassa mukaan liittyy suomalaisia hävittäjiä.

Seurue lentää Porvoon kautta kohti Lappeenrantaa.

”Montako järveä Suomessa on?” Adolf Hitler kysyy.

Talvela ei tiedä, mutta vetää hihastaan luvun 50 000.

”Fünfzigtausend, unglaublich! Viisikymmentätuhatta, uskomatonta! ”Hitler vastaa.

Myöhemmin kesällä, Marskin vastavierailun aikana, Talvela korjaa lukua ylöspäin.

Condor laskeutuu Immolan kentälle Imatralla. Vastassa on tasavallan presidentti Risto Ryti. Yksityisellä vierailulla oleva Führer toistaa ihmetellen:

”Der Reichspräsident!”

Seurue nousee autoihin ja ajaa Kaukopään junaraiteelle, jossa Mannerheimin ja Rytin junat seisovat. Marsalkka ja Führer kättelevät ystävällisesti. Kenraalit seisovat asennossa.

Paavo Juho Thorén syntyi tammikuun 19. päivänä vuonna 1897 Helsingin maalaiskunnassa sijaitsevan Petaksen tilan vuokranneille Johan Fredrik Thorénille ja Helena o.s. Uinolle. Kuopus oli perheen yhdestoista lapsi. Vuotta myöhemmin Nikolai Bobrikov nimitettiin Suomen kenraalikuvernööriksi.

Vuoden 1905 suuressa nimenmuutoksessa lapset muuttivat sukunimensä Talvelaksi.

Pahankurinen Paavo Talvela kävi keskikoulun jäämättä luokalle, vaikka ajan hengen mukaan venäjän kielen neloset koristivat hänen todistuksiaan. 16-vuotiaana Talvela pestautui puolisalaa jungmanniksi norjalaiseen alukseen, joka purjehti Kap Hornin ympäri Australiaan ja takaisin.

Talvela ei koskaan ollut tyytyväinen sivustakatsojan rooliin, ei myöskään merillä. Erästä merimiestä kiusattiin jatkuvasti, kunnes Talvela pieksi kiusaajan perin pohjin. Kiusaaminen loppui.

Meriseikkailun jälkeen Talvela opiskeli Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa. Opettaja Elmo Kaila houkutteli 19-vuotiaan Talvelan Saksan jääkäriliikkeeseen.

Talvela lähti kesken opintojen kahden koulutoverinsa kanssa Lapualle. Heidän piti ilmoittautua Vihtori Kosolan talossa. Pahaksi onneksi Kosola oli vangittu samana päivänä.

Talvela pääsi epäluuloisten, mutta ystävällisten isäntien avustuksella Kauhavan, Härmän ja Jepuan kautta tarkkaan vartioidulle Pohjanlahden rannikolle. Matka jatkui muiden Ruotsiin pyrkijöiden seurassa. Talvelan matka purevassa, jopa 26 asteen pakkasessa kesti kolmekymmentä tuntia. Retkueella ei ollut ruokaa, ei juomaa, ei kompassia eikä telttoja.

Talvela liittyi Lockstedtin jääkäripataljoonaan vuoden 1916 maaliskuussa. Myöhemmin hän osallistui kuuluisalle "pommarikurssille" Berliinissä.

Talvela lähetettiin takaisin kohti Suomea vuoden 1917 huhtikuussa. Ruotsalaiset pidättivät Talvelan Muonionjokilaaksossa aseiden salakuljetuksesta. Hänet internoitiin Upsalaan ja vapautettiin loppukesällä.

Suomeen Talvela pääsi Ahvenanmaan kautta joulukuussa vuonna 1917. Ensimmäisellä yrittämällä myrsky keskeytti matkan, toisella kerralla moottorivene haaksirikkoutui. Matkaa jatkettiin vuotavalla purjeveneellä, joka vaihdettiin parempaan alukseen Ahvenanmaalla, kiskurihintaan. Suomeen Talvela saapui väärennetyllä passilla.

Talvela määrättiin Suupohjan suojeluskuntapiirin johtajaksi vuoden 1918 tammikuussa. Hän matkusti aamujunalla Vaasasta Kristiinankaupunkiin.

”Mukanani oli kaksi pistoolia”, Talvela kirjoitti. ”Mauser ja Parabellum. Yritin kätkeä ne mahdollisimman hyvin.”

Seinäjoen asemalla pistoolein ja käsikranaatein aseistetut lapualaiset vartioivat toistakymmentä "pahoin mukiloitua ryssää".

”Ihailin suuresti Lapuan miesten rohkeutta kulkea aseet paljaina, sillä olihan Seinäjoella siihen aikaan sadoittain ryssiä.”

Talvela käytti sisällissodassa salanimeä Strömsten. Hänen johdollaan valkoiset valtasivat Kristiinankaupungin tammikuun viimeisenä päivänä.

”Aseita meillä ei ollut, mutta aioimme ottaa ne ryssiltä”, Talvela kirjoitti.

Talvela ylennettiin luutnantiksi ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin ensimmäisen päiväkäskyn ensimmäisenä nimenä ja hänet nimitettiin Porin rykmentin toisen pataljoonan komentajaksi. Kahta komppaniaa kutsuttiin Kristiinan lentäviksi komppanioiksi.

Rintamalohkon ratkaisevat taistelut käytiin Alhaisissa maaliskuun 14. päivänä. Etulinjassa valkoisten röyhkeitä hyökkäyksiä johtanut Talvela ylennettiin kapteeniksi kahden päivän kuluttua.

Sisällissodan jälkeen Talvela palveli sodanaikaisen pataljoonansa komentajana Tammisaaressa. 21-vuotias Talvela oli tuolloin Suomen nuorin majuri. Ikää ei sodan aikana kysytty.

Talvela erosi armeijasta vuoden 1919 huhtikuussa, liittyi puoliviralliseen Karjalan retkikuntaan ja lähti valtaamaan Aunusta. Talvelan mielestä Itä-Karjalan liittäminen Suomeen oli olennaisen tärkeää itsenäisen Suomen turvallisuudelle ja taloudelliselle menestykselle.

Talvelan komentama rykmentti pääsi kesäkuun alussa seitsemän kilometrin päähän Petroskoista. Talvela yleni Aunuksen retkikunnan ylipäälliköksi ja Aunuksen hoitokunnan jäseneksi.

Ulkomaiset sotakirjeenvaihtajat ihmettelivät joukkojen vähyyden lisäksi valtaajien ikää. Partainen ja ahavoitunut rykmentinkomentaja oli 22-vuotias ja esikuntapäällikkö, jääkärikapteeni Auno Kaila, 20-vuotias. Talouspäällikkö oli 18-vuotias ja kuormaston päällikkö vasta 17.

Pari päivää ennen suunniteltua Petroskoin valtausta bolševikit nousivat maihin Laatokan rannalla. Joukot hajosivat ja Talvelan rykmentti joutui vetäytymään.

Talvela määrättiin vuoden 1919 syyskuussa koko retkikunnan ylipäälliköksi jääkärieversti Aarne Sihvon tilalle. Talvela oli myös Aunuksen hoitokunnan jäsen.

Tarton rauhassa seuraavan vuoden lokakuussa Suomi joutui luovuttamaan Neuvosto-Venäjälle valtaamansa Repolan ja Porajärven, mikä oli asukkaille järkytys.

Mutta Talvela ei antanut periksi. Joulukuussa vuonna 1921 "Karjalan metsäsissit" valtasivat majuri Talvelan johdolla takaisin Repolan ja Porajärven. Tavoitteena oli Muurmannin radan tuhoaminen ja Itä-Karjalan puhdistaminen bolševikeista.

Mutta Neuvosto-Venäjä lähti vastahyökkäykseen ja valtasi alueet jälleen kerran takaisin. Kolmannen kerran Talvela palasi Aunukseen vasta vuoden 1941 kesällä.

Talvelan oli vuonna 1919 mennyt naimisiin Martta Sofia Nikoskelaisen kanssa. Avioliitosta on tytär Maija, joka syntyi vuonna 1919. Liitto päättyi eroon vuonna 1922. Talvela meni toisen kerran naimisiin Karin Johanna Tengmanin kanssa seuraavana vuonna. Pariskunta sai kolme lasta. Tulema Johanna syntyi vuonna 1923, Martti Juhani 1925 ja Sirkka Johanna 1926.

Aunuksen retkien jälkeen Talvela opiskeli sotataitoa kenraali Vilho Nenosen perustamassa tykistön ampumakoulussa, muuta jatkokoulutusta Suomessa ei saanut. Hän opiskeli myös Englannin rannikkotykistökoulussa Coast Artillery Schoolissa.

Vuonna 1924 Suomeen perustettiin sotakorkeakoulu. Talvela oli ensimmäisen kurssin oppilasvanhin ja priimus. Diplomityönsä Talvela teki yhteistyössä majuri Aaro Pajarin kanssa. Otsikkona oli Offensiiviset mahdollisuudet Laatokan Karjalassa. Offensiivin päämääränä oli Aunuksen ja Petroskoin valtaus.

Vuoden 1927 alussa everstiluutnantti Talvela määrättiin yleisesikunnan komento-osaston päälliköksi. Esimiehenä oli eversti Martti Wallenius. Talvelalle kuului muun muassa henkilöasiat. Armeijassa oli meneillään "puhdistus", virkoja oltiin vakinaistamassa ja Venäjällä palvelleista upseereista haluttiin päästä eroon.

”Sinulle ei sitten maailmassa ole muuta kuin suuria neroja tai täysiä nollia”, presidentti Lauri Relanderin adjutantti Heikki Kekoni sanoi Talvelalle.

Talvela suhtautui Kekonin arvosteluun myönteisesti.

Talvela ei kuitenkaan viihtynyt armeijassa. Hän otti yhteen Walleniuksen kanssa, joka "piti tärkeimpänä omaa itseään ja propagandan tekoa". Sotaväen päällikkö Aarne Sihvo oli "aloitekyvytön ja harkitsematon".

”Hermot kuluvat pelkästä kiukusta”, Talvela kirjoitti.

32-vuotias eversti lähti Suomi-filmin apulaisjohtajaksi vuonna 1929. Viina vapautui Suomessa vuonna 1932 ja Talvela nimitettiin Oy Alkoholiliike Ab:n apulaisjohtajaksi. Talvela rakensi Alkon myymäläverkoston ja organisaation tyhjästä kahdessa kuukaudessa. Monet jääkäritoverit saivat Alkosta hyvän toimen.

Vuonna 1937 Talvela siirtyi Suomen Selluloosayhdistyksen Finncellin apulaisjohtajaksi.

Marraskuun 29. päivänä vuonna 1939 Neuvostoliitto katkaisi suhteensa Suomeen. Sota alkoi seuraavana päivänä. Neuvostoliitto valtasi välittömästi Suojärven, jota Talvela piti koko itärajan lukkona. Järkyttyneenä Talvela marssi ylipäällikkö Mannerheimin puheille ja pyysi pääsyä rintamalle. Mukaansa hän halusi vanhan aseveljensä, everstiluutnantti Pajarin.

Itsenäisyyspäivän aattona kello yksi aamulla Mannerheim määräsi Talvelan rintamalle hyökkäystehtäviin.

Iltapäivällä Talvela käväisi tyhjässä kodissaan, katseli hämärtyvälle Kruunuvuorenselälle ja vannoi valan.

”Lyön ryssän taikka en enää koskaan katsele tuota maisemaa.”

Tolvajärven ja Ilomantsin alueelle muodostettiin ryhmä Talvela, johon kuului everstiluutnantti Aaro Pajarin komentama jalkaväkirykmentti 16. Pajari oli häikäilemätön hakkapeliitta, joka joulukuun 12. päivänä alkaneessa hyökkäyksessä onnistui lyömään vihollisen Tolvajärvellä.

Taistelu oli ensimmäinen suomalainen hyökkäysvoitto talvisodan aikana ja siten psykologisesti merkittävä, mutta tappiot olivat raskaat.

”Kävin sairaalassa katsomassa haavoittuneita ja syvästi viilsi sydämestä ajatellessa, mihin kauhuihin idän peto on meidät syössyt”, Talvela kirjoitti.

Ryhmä Talvelan menetykset joulu-tammikuussa olivat lähes tuhat kaatunutta, yli kaksituhatta haavoittunutta ja yli kahdeksansataa kadonnutta. Arviolta yli 8 000 venäläistä kaatui.

Talvelasta tehtiin kenraalimajuri ja Pajarista eversti.

Helmikuun lopulla vuonna 1940 Karjalankannaksella oli täysi paniikki. Joukot vetäytyivät. Mannerheim määräsi Talvelan selvittämään tilannetta, koska uskoi hänellä vielä riittävän tahdonvoimaa.

Kannaksella Talvela arvosteli voimakkaasti II armeijakunnan komentajaa, kenraaliluutnantti Harald Öhquistiä, joka ei kyennyt valamaan uskoa komentajiinsa.

Öhquist sai kuitenkin pitää armeijakuntansa. Sen sijaan toinen Ö, Kannaksen armeijan komentaja, kenraaliluutnantti Hugo Österman pyysi eroa.

”Sinänsä kunniakas teko”, oli Talvelan mielipide.

Kenraalimajuri Erik Heinrichs nimitettiin Kannaksen armeijan komentajaksi ja Talvela sai Heinrichsin kolmannen armeijakunnan Itä-Kannaksella.

Venäläiset aloittivat suurhyökkäyksen maaliskuun 3. päivänä. Kymmenen päivää kestänyt hyökkäys kohdistui III armeijakunnan kohdalla Vuosalmelle ja Äyräpään kirkolle. Raskaita puolustustaisteluja Vuosalmella johti 21. divisioonan komentaja, eversti Niilo Hersalo. Pahimmillaan suomalaisten rivit harvenivat viidensadan miehen päivävauhtia.

Venäläisten tykkien jyly lakkasi maaliskuun 13. päivänä kello 11.00. Tuhansia venäläisiä ja muutama sata suomalaista nousi varovasti asemistaan.

”Missä ovat loput suomalaiset?” venäläiset ihmettelivät.

Talvisodan jälkeen Talvela määrättiin hoitamaan Petsamon liikennettä, muuta väylää maailmalle ei maailmansodan vuoksi ollut. Mannerheim houkutteli, tai oikeammin määräsi, luottomiehensä myös Suomen Punaisen Ristin invalidikomitean ja Aseveliliiton puheenjohtajaksi.

Talvela teki useita matkoja Saksaan Mannerheimin aloitteesta. Vuoden 1940 joulukuussa hän tapasi Saksan ilmavoimien komentajan ja sotatalouspäällikön, valtakunnanmarsalkka Hermann Göringin.

”Minkä Venäjän karhu Suomesta nielaiseekin, sen se vastaisuudessa oksentaa takaisin”, Göring sanoi. ”Suomella ei ole mitään pelättävää Venäjän suhteen. Jos venäläiset hyökkäävät, Saksa tulee puuttumaan asiaan.”

Uudenvuoden päivänä 1941 Talvela toivoi alkavan vuoden tuovan tullessaan mahdollisuuden lyödä ryssä yhdessä Saksan kanssa.

”Silloin ehkä toteutuu myös vanha Karjala-unelmani.”

Saksa hyökkäsi Venäjälle kesäkuun 22. päivänä. Suomen offensiivia varten oli perustettu Heinrichsin komentama Karjalan armeija, johon kuului VI armeijakunta Talvelan komennossa. Talvela hyökkäsi Karjalaan heinäkuun 10. päivänä kello 17.00. VI armeijakunta tunkeutui Petroskoihin 1. päivänä lokakuuta.

Panssarieversti Ruben Lagukselle ja Talvelalle myönnettiin hyökkäyksen aikana Mannerheim-ristit, tässä järjestyksessä. Talvela piti Laguksen ristiä ansaittuna, mutta häntä närästi myöntämisjärjestys.

Hyökkäys maksoi Talvelalle 10 475 miestä kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina. Alkoi asemasota.

Ykipäällikkö Gustaf Mannerheim määräsi vuoden 1942 tammikuussa Talvelan Suomen armeijan edustajaksi Saksan päämajaan. Maaliskuussa Talvela tapasi valtakunnankansleri Adolf Hitlerin tämän bunkkerissa.

”Suomea minä pidän parhaana liittolaisenamme”, Hitler sanoi Talvelalle. ”Me voimme luottaa teihin. Vasen sivustamme on varma.”

Tapaaminen kesti viisikymmentä minuuttia ja oli pääasiassa Hitlerin "sujuvaa puhetta, joka tulvii vuolaana hänen suustaan".

”Käsitän nyt hänen puheittensa tehon”, Talvela kertoi. ”Mutta kun tiesi kuka hän on ja kun ajatteli, kuinka monen ihmisen ajatukset, ihailun ja vihan tunteet joka hetki kohdistuvat häneen, tuli toisinaan aivan värisyttävä olo.”

Toisen kerran Talvela tapasi Hitlerin Mannerheimin 75-vuotispäivänä ja kolmannen kerran Marskin vastavierailun aikana kesäkuun 27. päivänä vuonna 1942. Päivällisen aikana Talvela istui Hitlerin oikealla puolella.

”Huomasin ihmeekseni, että keskustelu hänen kanssaan oli helppoa.”

Führer ja Talvela keskustelivat muun muassa "ryssästä ja sen ominaisuuksista". Hitler kertoi myös "salaisia asioita aseistaan". Talvela lupasi toimittaa Hitlerille poronpaistia, jota Führer ei aikaisemmin ollut maistanut.

Talvelan Saksan komennus kesti vuoden 1944 kevääseen asti, vaikka hän jo vuonna 1942 oli pyytänyt Mannerheimiltä siirtoa rintamalle, koska oli kyllästynyt tyhjänpäiväiseen diplomaatin hommaan.

Maaliskuussa vuonna 1944 Talvela sai komentoonsa toisen armeijakunnan Maaselän kannaksella. Neuvostoliitto hyökkäsi Karjalankannaksella kesäkuun 10. päivänä ja valtasi Viipurin kymmenen päivää myöhemmin.

Talvela määrättiin Aunuksen ryhmän komentajaksi kesäkuun 14. päivänä. Rintamalinja kulki Syväriä pitkin Laatokalta Äänisen rannoille. Suurhyökkäys Aunuksessa alkoi kesäkuun 21. päivänä.

Sitkeiden viivytystaistelujen jälkeen joukot vetäytyivät niin sanottuun U-asemaan, heikosti linnoitetulle viidenkymmenen kilometrin pituiselle linjalle vanhan Suomen puolella. Vetäytymisen päättymispäivänä 10. heinäkuuta Talvela antoi päiväkäskyn.

”Jokainen menetetty asema lisää Isänmaahamme kohdistuvaa uhkaa, vie tuhon lähemmäksi perheitämme ja kotejamme.”

U-linjasta taisteltiin viikon ajan ja se kesti. Samalla estettiin vihollisen tunkeutuminen Sisä-Suomeen ja toisaalta Laatokan kiertäminen Kannaksen rintaman selustaan.

Rintamatilanne vakiintui ja Talvela komennettiin jälleen Saksaan. Tuolloin Reichsführer-SS Heinrich Himmler ehdotti, että Talvela ryhtyisi Suomen pakolaishallituksen johtajaksi Suur-Saksan tukemana.

”Otan käskyjä vain Suomen Marsalkalta”, Talvela vastasi.

Sodan jälkeen Talvela piti tulevaisuuttaan hyvin epävarmana. Hän järjesti vaimonsa Karinin ja molemmat tyttärensä Tukholmaan. Paavo ja vetäytymisvaiheessa rintamalla haavoittunut Martti-poika jäivät Helsinkiin, mutta pitivät selkäreput pakattuina ja pistoolit ladattuina pikaisen lähdön varalta.

Mannerheim, Heinrichs ja Talvela välttyivät kuitenkin sotasyyllisyysoikeudenkäynneiltä.

Talvelan siviilityö Finncellissä kävi mahdottomaksi, koska amerikkalaiset eivät halunneet ostaa selluloosaa saksalaisten kanssa yhteistyössä olleelta mieheltä.

Vuoden 1946 keväällä Talvela muutti Etelä-Amerikkaan myymään sellua Brasiliaan ja Argentiinaan. Hän palasi Suomeen vuonna 1949, aluksi Suomen Väriteollisuus Oy:n toimitusjohtajaksi ja vuodesta 1950 Suomen paperi- ja kartonginjalostajain yhdistyksen Convertan toimitusjohtajaksi. Convertasta Talvela jäi eläkkeelle vuonna 1962.

Talvela osallistui myös kunnallispolitiikkaan Kokoomuksen riveissä. Hän oli vuosina 1954 −1960 Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen. Presidentti Urho Kekkonen ylensi Talvelan jalkaväenkenraaliksi itsenäisyyspäivänä vuonna 1966, pitkälti idänkaupan ansioista.

Eläkepäiviään varten Talvela osti itselleen edesmenneen tykistönkenraali Vilho Nenosen talon Kulosaaressa. Sodat eivät kuitenkaan jättäneet Talvelaa rauhaan.

”Sota on niin kovaa ja raskasta, että se on mielessäni kuin painajaisuni”, Talvela sanoi lehtihaastattelussa vuonna 1959.

Tolvajärven taistelujen vuosipäivät aiheuttivat Talvelalle aivohalvauksen vuosina 1967 ja 1969.

Jalkaväenkenraali ja Mannerheim-ristin ritari Paavo Talvela kuoli syyskuun 30. päivänä vuonna 1973. Hänet on haudattu Kulosaaren hautausmaalle Helsinkiin. Hänen vaimonsa Karin Johanna Talvela kuoli vuonna 1989.

Paavo Talvela oli kova mies

Paavo Talvela ei koskaan hankkinut ystäviä mielistelyllä, päinvastoin. Ainoa ihminen, jolta Talvela otti nurisematta käskyjä, oli Gustaf Mannerheim, ja silloinkin Talvela usein esitti eriävän mielipiteensä.

Talvela oli kova mies. Kunniansa saivat kuulla niin armeijakuntien komentajat kuin tavalliset sotilaatkin.

”Kyllähän minä antaisin teidän perääntyä, mutta ylipäällikkö ei suostu siihen”, kenraali Harald Öhquist sanoi rintamakomentajilleen Kannaksella vuonna 1940.

”Tuollaisista sanoista on vuosisatojen aikana ammuttu monia komentajia”, oli Talvelan mielipide.

Hyökkäysvaiheen aikana vuonna 1941 Talvela heitti ulos nahjuksena pitämänsä divisioonan komentajan, eversti Eino Koskimiehen, koska tämä ei ollut tarpeeksi hyökkäyshenkinen. Tilalle hän nimitti eversti Ruben Laguksen.

Eräät jalkaväkirykmentti 23:n miehet kieltäytyivät taistelemasta Syvärin eteläpuolella vuoden 1941 kesällä. Kenttäoikeudessa heidät tuomittiin neljästä seitsemään vuoteen kuritushuonetta.

Rangaistukset olivat Talvelan mielestä liian lieviä.

”Olisi välttämätöntä panna toimeen muutamia kuolemantuomioita”, Talvela huomautti. ”Pelkurit ja raukat istuvat mielellään muutaman vuoden kuritushuoneessa, kunhan vain pääsevät pois rintamalta.”

Talvisodan jälkeen kieltäytyjiä armahdettiin, Talvelan harmiksi.

”Silloinkin kaatui sadoittain uljaita sotureita, ja on räikeää kohtuuttomuutta, että elämään jäävät tällaiset raukat, joista joutaisi kuolemaan kymmenen sen asemasta, että yksikään sankari kaatuu.”

Teksti: Robert Brantberg 1995, 2009

Wikipedia: Paavo Talvela

Sivun alkuun

Etusivu	Mannerheim	Pienoiselämäkerrat	Henkilökuvat	Pokkarit	CV
Romaanit	Elämäkerrat	Sota ja vakoilu	Yrityshistoriikit	Äänikirjat	Sivukartta