Jalkaväenkenraali Kustaa Tapola

Kustaa Anders Tapola 1895−1971

Jalkaväenkenraali

Kustaa Tapola

Viimeiseen mieheen

Laatokan pohjoispuolisessa maastossa taistellaan Suomen kohtalosta heinäkuun puolivälissä vuonna 1944. Hämäläinen Ilves-divisioona on vetäytynyt Syväriltä ja puolustautuu viimeisellä linjalla.

Puna-armeija yrittää päästä Sortavalan ja Lahdenpohjan kautta Karjalan kannaksella taistelevien joukkojen selkään. Se olisi katastrofi Suomen armeijalle ja koko maalle.

Vihollinen on tehnyt läpimurron. Jalkaväkirykmentti 44:n komentaja Ilmari Rytkönen, saa kenraalimajuri Kustaa Tapolalta tehtäväkseen lyödä sisään murtautuneet neuvostojoukot.

”Vihollista on ahdistettava herkeämättä”, Ilves-divisioonan komentaja käskee. ”Pellit kiinni molemmin puolin viimeiseen johtajaan ja mieheen. Hyökkäys on kerta kaikkiaan pidettävä käynnissä.”

Puna-armeija on heinäkuun 15. päivänä tehnyt Neitjärven kalliomaastossa Laatokan pohjoisrannalla hankalan sisäänmurron, jota ei kokonaan saada puhdistetuksi. Noin 300−400 metriä leveässä murtokohdassa on yhdeksän panssarivaunua, jotka ovat torjunnan kannalta kuolleessa kulmassa.

Murtokohdassa on huomattava osa vihollisen 114. divisioonasta. Lisäjoukot odottavat perässä vuoroaan. Vihollinen on tosissaan.

LIEKINHEITTIMET APUUN

Aamuyöllä kello kolme everstiluutnantti Ilmari Rytkösen vahvennettu rykmentti lähtee hyökkäykseen voimakkaan tulivalmistelun jälkeen. Hyökkäys edistyy hitaasti ja siinä tulee suuret tappiot. Panssareita ei saada tuhotuksi. ”Panssarivaunujen suorasuuntaustuli teki kauhistuttavaa jälkeä kivisessä mäenrinteessä olevien joukkojen keskuudessa”, mukana ollut Hugo Ojala kertoi.

Uusi yritys tehdään illalla kello 22.30, jälleen massiivisen tulivalmistelun jälkeen. ”Vaikutus oli valtava, kun kuuden tuuman raskaat ammukset räiskivät jatkuvana pauhuna välittömässä läheisyydessä”, Ojala jatkoi. ”Kerrassaan kauhea oli se siivo, jonka tykistötuli aiheutti vihollista täynnä olevassa taisteluhaudassa. Siellä oli todellisia ruumiskasoja, joiden yli nyt oli lähdettävä kahlaamaan ja asemia valtaamaan.”

Kenraalimajuri Kustaa Tapola lähettää myös asialle käsikranaateilla, kasapanoksilla ja liekinheittimillä varustettuja iskuosastoja. Punasotilaat eivät antaudu, he taistelevat jokaisesta pesäkkeestä lähes viimeiseen mieheen. Kaksi panssarivaunua syttyy tuleen. Tienoon täyttää liekinheittimien kärventämien ruumiiden voimakas palaneen haju. Aamulla kello 8.20 alue on puhdistettu.

Suomalaiset saavat vankeja jokaisesta punadivisioonan kolmesta rykmentistä. Kaatuneita vihollisia on toista tuhatta. Linja on kestänyt. Ilves-divisioona on ankarasti taistellen osaltaan pelastanut Suomen, vaikka onkin kolmen viikon aikana joutunut vetäytymään sataviisikymmentä kilometriä Syväriltä viimeiselle puolustuslinjalle.

Myöhemmin syksyllä kenraalimajuri Kustaa Tapola nimitetään näiden taistelujen menestyksekkäästä johtamisesta Mannerheim-ristin ritariksi.

SUOJELUSKUNTIEN KOULUTTAJA

Tuleva jalkaväenkenraali ja Mannerheim-ristin ritari Kustaa Anders Tapola syntyi perjantaina maaliskuun 29. päivänä vuonna 1895 Lempäälässä Tampereen eteläpuolella. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Kustaa Evert Tapola ja Mathilda Kustaava Tapola.

Kustaa Tapola kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen klassillisesta lyseosta vuonna 1916. Hän aloitti opintonsa Keisarillisen Aleksanteri-yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa ja liittyi Hämäläiseen osakuntaan.

Ajat olivat levottomat, keisarivalta kukistui Venäjällä vuoden 1917 helmikuussa. Kesällä Suomen oikeistolaiset alkoivat perustaa suojeluskuntia ja vasemmistolaiset punakaarteja.

Lääketieteen ylioppilas Kustaa Tapola tempautui mukaan toimintaan. Hän oli käynnistämässä suojeluskuntia Hämeessä ja Satakunnassa vuoden 1917 kesällä ja liittyi syksyllä Helsingin ylioppilassuojelukuntaan. Bolševikin ottivat vallan Venäjällä marraskuun alussa. Kansallisuusasiain kansankomissaari Josif Stalin piti heti sen jälkeen puheen Helsingissä sosialidemokraattien puolueen kokouksessa, jossa kehotti Suomen työväestöä kapinaan.

Suomi julistautui itsenäiseksi joulukuun 6. päivänä. Ylioppilas Tapola kävi kahdensadan muun miehen joukossa Vimpelin kolmen viikon sotakoulun vuoden vaihteessa. Hän toimi myös kouluttajana Helsingin suojeluskunnassa ja Teknillisen korkeakoulun suojeluskunnassa.

SENAATTORIT TURVAAN

Sisäpoliittinen tilanne Suomessa kärjistyi äärimmilleen. Tammikuun 19. päivänä vuonna 1918 valkoisten ylipäälliköksi nimitetty kenraaliluutnantti Gustaf Mannerheim siirtyi Vaasaan muodostamaan valkoisten armeijaa.

Sota punaisten ja valkoisten välillä syttyi tammikuun 28. päivänä. Kustaa Tapola oli samana päivänä mukana järjestämässä hallituksen pakoa punaisten hallitsemasta pääkaupungista Vaasaan. Matkaan pääsi neljä hallituksen jäsentä, senaattoria, joka oli riittävä määrä päätöksentekoa varten.

Ylistarossa senaattoreille oli käydä köpelösti, kun valkoiset räjäyttivät radan herroja kuljettavan junan edessä. Juna suistui kiskoilta, mutta senaattorit selvisivät pelkällä säikähdyksellä. Mannerheim oli määrännyt radan katkaisun. Hänellä ei ollut aavistustakaan senaattorien matkasta.

Vuoden 1918 sodassa Tapola toimi Mikkelin harjoituskeskuksen päällikkönä sekä myöhemmin komppanianpäällikkönä ja pataljoonaa vastaavan osaston komentajana Etelä-Savon rykmentissä. Hän otti osaa kenraalimajuri Ernst Löfströmin Savon ryhmän joukoissa Mäntyharjun, Mouhun, Heinolan, Sysmän-Asikkalan sekä Muttulan-Vierumäen taisteluihin.

Tapola ylennettiin reservin luutnantiksi sisällissodan jälkeen. Hän toimi komppanianpäällikkönä ja pataljoonankomentajana Etelä-Savon ja Karjalan kaartin rykmenteissä. Samalla hän osallistui saksalaisten järjestämälle puolen vuoden mittaiselle täydennyskurssille upseereille.

Kadettikoulun aktiiviupseerikurssin Tapola suoritti vuoden 1920 kesällä. Joulukuussa hänet nimitettiin vakinaisen väen luutnantiksi. Kapteeniksi hänet ylennettiin vuoden 1922 toukokuussa. Hän palveli komppanianpäällikkönä Karjalan kaartin rykmentissä vuoden 1923 syksyyn asti, jonka jälkeen hän toimi rykmentin aliupseerikoulun johtajana.

Tapola avioitui vuonna 1920 laivanrakennusmestarin tyttären Emilia Sopasen kanssa. Pariskunta sai kaksi poikaa. Ilkka Olavi Kustaa syntyi vuonna 1922 ja Tuomas Antti Kustaa vuonna 1926.

Tapola osallistui Sotakorkeakoulun yleisen osaston ensimmäiselle kurssille 34 muun upseerin joukossa vuosina 1924−1926. Kurssi joutui opintojensa ohessa itse luomaan perusteet suomalaisille taisteluohjesäännöille. Diplomityön otsikkona oli Brusilov-offensiivi. Venäläinen ratsuväenkenraali Aleksei Brusilov saavutti vuonna 1916 loistavan voiton itävaltalaisista, siitä nimi.

Tapola komennettiin yleisesikuntaan ja ylennettiin majuriksi vuoden 1926 itsenäisyyspäivänä. Vuosina 1927−1930 Tapola toimi taktiikan opettajana Sotakorkeakoulussa.

Vuonna 1928 Tapola sai valmiiksi kirjan Talvitaktiikka, joka oli talvisotakoulutuksen perusteos ennen talvisotaa. Kirja leimattiin salaiseksi. Tapola ylennettiin everstiluutnantiksi seuraavana vuonna.

Tapola toimi Viipurissa toisen divisioonan esikuntapäällikkönä vuosina 1930−1933. Hänelle tarjoutui nyt tilaisuus kehitellä taktillisia ja operatiivisia suunnitelmia käytännössä. Reserviupseerikoulun johtajana ja Haminan varuskunnan päällikkönä hän toimi vuosina 1934−1937. Everstiksi hän yleni vuoden 1937 toukokuussa.

KANNAKSEN ARMEIJAAN

Talvisodan syttyessä marraskuun 30. päivänä vuonna 1939 vasta 44-vuotias Tapola toimi kenraaliluutnantti Hugo Östermanin Kannaksen armeijan esikuntapäällikkönä, komentajan läheisimpänä apulaisena. Se oli Suomen oloissa iso armeija, johon kuului kaksi armeijakuntaa, noin satakolmekymmentätuhatta taistelijaa, sekä kahden divisioonan verran suojajoukkoja, yhteensä 21 500 miestä.

Venäläisten hyökkäyksen painopiste oli siinä, missä se aina oli ollut, Karjalan kannaksella. Tapolan tehtävä ei ollut helppo, hän joutui Östermanin aisaparina operoimaan ylivoimaista hyökkääjää vastaan. Puna-armeija oli keskittänyt Kannakselle 7. armeijansa, yhteensä yhdeksän divisioonaa ynnä panssarijoukot.

Sota ei marsalkan mielestä alkanut hyvin. Varusmiehistä ja juuri kotiutetuista ikäluokasta kootut suojajoukot olivat liian nopeasti vetäytyneet Vammeljoen linjasta. Toisen armeijakunnan komentaja, kenraaliluutnantti Harald Öhquist, kieltäytyi noudattamasta ylipäällikön käskyä Vammelsuun takaisin valtaamisesta. Joulukuun 4. päivänä Mannerheim järjesti kurinpalautustilaisuuden Imatralla.

”Österman, Oesch, Tapola ja Airo istuivat kalman kalpeina, valvoneina ja kylmä hiki otsalla helmeillen”, Öhquist kertoi. ”Marsalkalla oli erikoisen tyytymätön. Sain aikamoisen ukkosryöpyn.”

Kenraaliluutnantti Lennart Oesch oli päämajan yleisesikunnan päällikkö ja eversti Aksel Airo päämajoitusmestari.

Joulukuun 6. päivänä joukot saavuttivat Mannerheim-linjan, jota Österman piti pääpuolustuslinjana. ”Suojajoukkojen taisteluilla saavutettiin kuuden vuorokauden aikavoitto”, Österman kertoi. ”Ylivoimaisen vihollisen hyökkäystä oli tehokkaasti jarrutettu ja lopulta se oli pysäytetty.”

Vihollinen aloitti hyökkäyksen Taipaleessa kahden divisioonan ja panssariprikaatin voimin joulukuun 15. päivänä aamuna. Taistelu kesti kolme päivää. Puna-armeija menetti kaatuneiden lisäksi kolmekymmentäviisi panssarivaunua.

Varsinainen suurhyökkäys alkoi Viipuriin johtavalla Kannaksen portilla. Siellä veriset taistelut kestivät 20. päivään joulukuuta asti, mutta suomalaiset torjuivat päälle yrittäneen vihollisen. Kenraali Öhquist yritti joulukuun 23. päivänä kolmen divisioonan voimin vastahyökkäystä, joka kuitenkin epäonnistui.

HYÖKKÄYS PYSÄYTETTIIN

Puna-armeijan uusi suurhyökkäys alkoi helmikuun alussa koko Kannaksella ja keskittyi myöhemmin Summaan. Suomalaiset joutuivat helmikuun 15. päivänä aloittamaan vetäytymisen Viipurista Kuparsaaren kautta Vuokselle kulkevalle linjalle, johon hyökkäys pysäytettiin. Taipaleella asemat pidettiin.

”Voitto Kannaksella lykkäsi koko maata uhkaavaa kuolemanvaaraa toistaiseksi”, Österman kertoi.

Ristiriitojen vuoksi ylipäällikkö nimitti Östermanin tilalle Kannaksen armeijan komentajaksi kenraaliluutnantti Erik Heinrichsin helmikuun 19. päivänä. Tapola jatkoi Heinrichsin aisaparina.

Talvisodan loppuvaiheen aikana Tapola ei kuulunut niihin upseereihin, jotka maalasivat synkkiä kuvia rintamatilanteesta. Viipurinlahden maaliskuun katastrofia ei Tapolan mukaan tapahtunut. Hyökkäys torjuttiin johtoportaiden nopean ja tarmokkaan toiminnan sekä joukkojen yhä kestävän taistelutahdon avulla.

Mutta monet korkeat upseerit näkivät tilanteen toivottomana. Kenraalimajuri Paavo Talvelan mukaan kaikki oli hiuskarvan varassa. Tieto välitettiin Moskovaan rauhanneuvottelijoille ja rauha syntyi. Talvisota päättyi maaliskuun 13. päivänä raskaisiin rauhanehtoihin.

KARJALA TAKAISIN

Välirauhan aikana Tapola toimi maavoimien esikuntapäällikkönä ja pääesikunnan operatiivisen osaston päällikkönä. Töitä riitti armeijan uudelleenjärjestelyissä. Talvisodan kokemusten perusteella päätettiin uusia mahdollisimman nopeasti taktiikan ohjesäännöt. Toimikuntaan valittiin myös eversti Kustaa Tapola, joka oli ollut mukana ohjesääntötyössä ennen talvisotaa.

Operaatio Barbarossa, Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon, käynnistyi kesäkuun 22. päivänä vuonna 1941. Kolme päivää myöhemmin Suomi katsoi jälleen olevansa sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Nyt lähdettiin Saksan rinnalla hyökkäämään kohti itää, ottamaan takaisin Moskovan pakkorauhassa menetetyt alueet.

Karjalan armeija lähti heinäkuun 10. päivänä valtaamaan takaisin Laatokan Karjalaa. Sadan tuhannen taistelijan armeijaa komensi kenraaliluutnantti Erik Heinrichs. Esikuntapäällikkönä oli eversti Kustaa Tapola, Heinrichsin taistelupari talvisodan loppuajoilta. Muutenkin Heinrichsillä oli käytössään huippuluokan ammattilaiset. Kuudetta armeijakuntaa komensi kenraalimajuri Paavo Talvela ja seitsemättä armeijakuntaa kenraalimajuri Woldemar Hägglund. Korpisotaa pohjoisella siivellä kävi kenraalimajuri Wolde Oinosen ryhmä O.

Laatokan Karjalan valtaus oli menestysoperaatio. Suomalaiset joukot mursivat neuvostojoukkojen puolustuksen ja olivat Laatokan rannalla jo viikon kuluttua. Samalla Karjalan armeija eristi toisistaan Laatokan Karjalassa ja Karjalan kannaksella toimivat puna-armeijan joukot.

Vielä toinen viikko ja suomalaiset joukot olivat vanhalla rajalla. Koko Laatokan Karjala oli vallattu takaisin elokuun 25. päivänä. Lokakuun 1. päivänä Karjalan armeija valtasi Neuvosto-Karjalan pääkaupungin Petroskoin, jonka nimi muutettiin Äänislinnaksi. Heinrichs ylennettiin valtauksen kunniaksi jalkaväenkenraaliksi. Vuoden viimeisenä päivänä Tapola sai kaulukseensa ensimmäisen leijonan.

”Sotilaat!” Heinrichs aloitti puheensa Aunuksen radiossa vuoden 1941 jouluna. ”Vuosi, joka kallistuu kohti loppuaan, on merkinnyt Suomen kansan aikakirjoihin sotilastekoja, joita uljaampia ei menneitten vuosisatojen sotahistorian kunniakkaimmatkaan luvut tunne.”

Kuusi kuukautta kestänyt operaatio oli Tapolan johtaman suunnittelukoneiston loistava suoritusnäyte. Nyt tehtävä oli täytetty ja Karjalan armeija lakkautettiin.

ILVES-DIVISIOONAAN

Tapola toimi Aunuksen ryhmän esikuntapäällikkönä toukokuun alkuun, jonka jälkeen hänet nimitettiin 5. divisioonan komentajaksi. Se oli alun perin jääkärieversti Eino Koskimiehen Ilves-divisioona, joka oli koottu Etelä-Hämeen sotilasläänistä. Koskimiehen jälkeen divisioonaa oli hyökkäysvaiheen aikana komentanut lyhyen aikaa eversti Ruben Lagus ja tämän jälkeen eversti Ilmari Karhu.

Nyt kenraalimajuri Kustaa Tapolalla oli oma joukko-osasto, jokaisen everstin tai kenraalin haave. Esikuntatehtävissä ei glooriaa tule, vaikka olisi montakin armeijakuntaa tai divisioonaa johdettavanaan. Ilves-divisioona oli Syvärillä Lotinapellon suunnalla. Tapola viihtyi etulinjassa.

”Oikein mieltä sykähdytti, kun Kustaa kömpi etulinjan korsuun ja kysyi: Miten täällä Vikkula jaksaa?”, reservin majuri Kalle Toivo Vikkula kertoi. ”Siinä sitten juteltiin ummet ja lammet, tietenkin myös rintama-asiat. Sain puhua suorat sanat Kustaalle, niin divisioonankomentaja kuin hän olikin.”

”Kustaa kaivoi taskustaan pienen nuhruisen muistikirjan ja teki siihen merkintöjä pahimmista puutteista. Aikanaan ne pikku merkinnät tuottivat meille jonkin helpotuksen. Kustaaseen saattoi luottaa.”

”Komppanian poikiin vierailu teki aina verrattoman vaikutuksen. Kustaan suora selkä ei taipunut hitustakaan, jos kohdalle sattui kranaattiryöppy. Hän oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sellainen näyttö antoi pontta monen pojan polviin.”

Vuoden 1944 kesän torjuntataisteluissa Ilves- divisioona oli Syvärin rintamalla, jossa puna-armeijan suurhyökkäys alkoi kesäkuun 21. päivänä. Edellisen päivän aamuna neuvostojoukot olivat hyökänneet divisioonan etuvartiota vastaan Syvärin voimalaitoksella. Suomalaiset räjäyttivät voimalaitoksen sulkuportit ja sillan, mutta sillä ei ollut toivottua puolustuksellista vaikutusta.

Kenraaliluutnantti Aleksei Krutikovin 7. armeijan käsky oli selvä. Syväri on ylitettävä, 5. divisioona tuhottava, sillanpää vallattava ja tämän jälkeen on jatkettava Aunuksen ja Sortavalan suuntaan. Käytössään hänellä oli kaksi armeijakuntaa ensimmäisessä portaassa ja takana kaksi armeijakuntaa lisää. Tukena toveri Aleksei Nikolajevitšilla oli tuhatkuusisataa tykkiä ja raskasta heitintä, kaksituhatta maihinnousuvenettä, pommikoneita, maataistelukoneita ja hävittäjiä.

TORJUNTAVOITTO

Aunuksessa toistui sama kuin Karjalan kannaksella. Vihollinen tuli läpi murskaavalla ylivoimalla. Aamun tykistövalmistelu kesti kolme ja puoli tuntia. Kello viisi iltapäivällä vihollinen oli saanut seitsemäntoista kilometriä leveän ja kolme kilometriä syvän sillanpään.

Ilves-divisioona vetäytyi, kuten muutkin puolustajat Syvärillä. Pääpuolustuslinjan divisioona joutui jättämään kesäkuun 25. päivänä. Toimintaa hankaloitti venäläisten tekemä maihinnousu Laatokan rannalla Tuuloksessa.

Divisioona oli heinäkuun 10. päivänä vetäytynyt viimeiselle puolustuslinjalle, U-linjalle, Pitkärannan ja Loimolan välille Sortavalan eteen. Kolmessa viikossa taistellen sataviisikymmentä kilometriä, koko ajan perässä kaksi armeijakuntaa. Kiivaita taisteluja käytiin heinäkuun puoliväliin asti.

”Nyt mahdoton on tehtävä mahdolliseksi”, kenraalimajuri Tapola sanoi joukoilleen.

Tapola nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi juuri näiden taistelujen vuoksi.

”Kenraalimajuri Tapola on komentanut 5. divisioonaa kesä-heinäkuun raskaissa puolustustaisteluissa Syväriltä Pitkärantaan”, perusteluissa todetaan. ”Hän on divisioonansa kanssa koko taisteluvaiheen ajan saanut kestää vihollisen Aunuksen voimaryhmän raskaimman painostuksen ja ankarimmat iskut.”

”Hänen taitavalla johdollaan divisioona tuotti jatkuvissa sitkeissä taisteluissa viholliselle huomattavat tappiot. Divisioona pysäytti viimein vihollisen etenemisen Pitkärannan seuduilla torjuttuaan sen useita päiviä kestäneet, suurin voimin tekemät läpimurtoyritykset sille mitä raskaimpia tappioita aiheuttaen. Siten divisioona vakiinnutti tilanteen Laatokan Karjalan tärkeimmällä operaatiosuunnalla sodan loppuun saakka.”

SYNKÄT TAPPIOLUVUT

Tappioluvut olivat synkät myös Ilves-divisioonassa. Kesä-heinäkuun aikana kaatuneita oli yli viisisataa, haavoittuneita yli kaksituhatta ja kadonneita yli kolmesataakuusikymmentä miestä. Vihollissotilaita taisteluissa kaatui useita tuhansia. Tuhottujen punapanssareiden lukumäärä oli 92.

Toveri kenraaliluutnantti Krutikovin 7. armeija teki vielä yhden yrityksen heinäkuun 24. päivänä, mutta suomalaisten linjat kestivät. Elokuun 4. päivänä venäläiset siirtyivät puolustukseen, koska Stalin tarvitsi divisiooniaan Keski-Euroopassa. Sota muuttui asemasodaksi.

Ilves-divisioonan joukot eivät kuitenkaan päässeet lepoon, asemia paranneltiin jatkuvasti. Taistelujen aikana löystynyttä kuria tiukennettiin voimakkain ottein. Viisi miestä teloitettiin kenttäoikeuden päätöksellä, koska olivat toistamiseen poistuneet luvatta yksiköstään. Karkaamiset loppuivat siihen.

Aselepo astui voimaan Suomen puolella syyskuun 4. ja Neuvostoliiton puolella 5. päivänä. Ilves-divisioona valmistautui siirtymään Moskovan rauhan rajalle.

”Saavuttuaan rajan taakse tekevät kaikki joukot täyskäännöksen”, Tapola määräsi. ”Kaikkialla järjestetään kenttäjumalanpalveluksia, joissa ajatukset kohdistetaan ensi sijassa päättyneeseen sotaretkeen ja kaatuneisiin asetovereihimme.”

RUMAA PELIÄ

Vuoden 1944 syksyllä Tapola toimi kuudennen armeijakunnan vt. komentajana ja marraskuusta lähtien Etelä-Hämeen sotilasläänin komentajana. Vuoden 1945 elokuussa hänet määrättiin Sotakorkeakoulun johtajaksi.

Vuoden 1945 lokakuussa sattui ruma tapaus, johon myös kenraalimajuri Tapola sotkettiin. Armeijan demokratisoimisen nimissä puolustusvoimien komentaja Jarl Lundqvist, laati vuoden 1945 lokakuussa luettelon yli kolmestakymmenestä upseerista, joiden pitäisi erota armeijasta. Listalla oli monta sotasankaria, joukossa Mannerheim-ristin ritari, kenraalimajuri Aaro Pajari.

Listan allekirjoittivat kenraaliluutnantti Lundqvistin lisäksi yleisesikunnan komentopäällikkö Kaarlo Heiskanen, päämajoitusmestari Einar Mäkinen ja Tapola.

Ylipäällikkö Gustaf Mannerheim sai lukea asiasta lehdistöstä ja pahoitti mielensä. Lundqvist joutui tapauksen vuoksi eroamaan. Tilalle nimitettiin vuoden 1946 kesäkuussa Aarne Sihvo, joka samalla ylennettiin jalkaväenkenraaliksi. Muistelmissaan Mannerheim kuittaa Tapolan yhdellä maininnalla, sekin on kuvatekstissä.

Jalkaväen ja sotakoulujen tarkastajaksi Tapola nimitettiin vuoden 1948 kesällä. Kenraaliluutnantiksi hänet ylennettiin kesäkuun 4. päivänä vuonna 1951.

Puolustusvoimien komentaja Aarne Sihvo joutui 1950-luvun alussa presidentti Juho Paasikiven ja pääministeri Urho Kekkosen epäsuosioon. Häntä pidettiin epäluotettavana ja hän politikoi liikaa. Sihvo painostettiin eläkkeelle vuoden 1953 toukokuussa. Tilalle piti saada uusi mies.

Armeija ajoi voimaperäisesti paikalle Kustaa Tapolaa, pääministeri Urho Kekkonen ehdotti presidentti Juho Paasikivelle Kaarlo Heiskasta. Myös tykistön tarkastajan Uolevi Poppiuksen, nimi oli esillä. Kenraaliluutnantti Poppius pelattiin kuitenkin ulos.

Armeijan piirissä Tapolan asemaa pidettiin niin vahvana, että kerrotaan Katajanokan upseerikasinolla jo juodun maljoja valinnan kunniaksi. Mutta armeijan painostus epäonnistui. Presidentti ja hallitus arvelivat, että kiihkeän toiminnan taustalla mahdollisesti oli taka-ajatuksia. Virkaan nimitettiin yksimielisesti Kylmä-Kalle.

Eräiden korkeiden upseerien mukaan Tapolan ja Heiskasen välit menivät valinnan seurauksena täysin poikki. Mitkään Tapolan tekemät esitykset eivät menneet läpi. Näin kertoi muun muassa jalkaväenkenraali Yrjö Keinonen.

Tapola toimi jalkaväen tarkastajana vuoden 1955 maaliskuun loppuun saakka, jolloin hän jäi eläkkeelle. Jalkaväenkenraaliksi hänet ylennettiin 4. päivänä kesäkuuta.

Tapola oli korkeimman oikeuden sotilasjäsen vuoteen 1965. Hän oli aktiivinen järjestöihminen, joka toimi muun muassa Suomen Sotatieteellisessä Seurassa, Suomen Ladussa, Mannerheim-ristin ritarien säätiössä sekä Suomen Jousiampujain Liitossa.

Tapola valittiin Suomen Sotatieteellisen Seuran kunniajäseneksi vuonna 1970. Hän kuoli huhtikuun 2. päivänä vuonna 1971 Tilkan sotilassairaalassa Helsingissä. Hänet on haudattu Lempäälään.

Teksti: Robert Brantberg 2002, 2009