Robert Brantberg

Sotaupseerit

21 suomalaisen sotaupseerin elämäntarina.

288 sivua ja kuvaliite.

Revontuli 1999.

Vara-amiraali Jouko Pirhonen

Laivat puuta, mies rautaa

Illalla 18. päivänä marraskuuta vuonna 1942 kuu paistaa itäisellä Suomenlahdella, sää on puolipilvinen. Tuulta on 1 - 2 boforia ja aallokko olematon.

Neuvostoliiton miehittämän Lavansaaren satamaan on röyhkeästi tunkeutunut kolme vanhaa suomalaista moottoritorpedovenettä.

Kello 21.13 johtovene Syöksy pyrähtää täyteen vauhtiin. Ankkurissa oleva vihollisen 1 760 tonnin tykkivene Krasnoje Znamja avaa konetykkitulen perä- ja keulakanneltaan.

Valojuovat lentävät hieman Syöksyn ylitse, kuten niin usein pimeässä on käynyt.

- Kohti savua, kapteeniluutnantti Jouko Pirhonen komentaa. - Hieman oikealle. Suoraan, oikea laukaus!

Torpedo sujahtaa kuilusta.

- Hieman vasemmalle. Suoraan, vasen laukaus!

Toinen torpedo seuraa perässä. Syöksy väistää jyrkästi oikealle välttääkseen matalikon. Syöksyn perässä tulevan Vinhan päällikkö, luutnantti Aarne Vuorensaari, ampuu yhden torpedon samaan maaliin. Kolmantena lähestyvän Vihurin päällikkö, luutnantti Kaarlo Kajatsalo, haluaa varmistaa tuloksen ja ampuu hänkin yhden torpedon.

Seuraa neljä räjähdystä. Krasnoje Znamjan tykit vaikenevat, alus kallistuu ja uppoaa Lavansaaren satamaan.

Marraskuun 10. päivänä lentotiedustelu oli löytänyt Lavansaaren satamasta tykkivene Krasnoje Znamjan. Punainen lippu oli suurin Kronstadtin sotasatamasta vuonna 1942 lähtenyt alus. Yli sadan metrin pituisen laivan aseistuksena oli viisi 130 millimetrin tykkiä. Alus osallistui Lavansaaressa uutterasti Suomen tiedustelulentojen torjuntaan.

17. päivänä marraskuuta komentajakapteeni Jouko Pirhosen Moottoritorpedovenelaivue saa ytimekkään käskyn.

- Upottakaa Krasnoje Znamja Lavansaaren satamaan.

Laivaston esikunnan tiedustelutoimiston päällikkö, kapteeniluutnantti Torsti Helinkari, toimittaa laivueelle yksityiskohtaiset tiedot vihollisalusten sijainnista.

- Pohjoisen horisontin tummassa varjossa Syöksy, Vinha ja Vihuri onnistuivat kello 21.35 hiipimään sataman suulle, Pirhonen kertoo.

- Kuu oli pilvikerroksen takana suoraan etelässä, joten näkyvyys satamalahteen oli hyvä.

Satama todetaan kuitenkin tyhjäksi.

Seuraavana päivänä päätetään yrittää uudestaan. Lentotiedustelun mukaan satamassa on Krasnoje Znamjan lisäksi viisi Fugas-luokan raivaajaa. Tällä kertaa mukaan otetaan saksalainen nopeakulkuinen miinavene Küsten-Minenboot KM-27. Leutnant zur See Karnathin tehtävänä on miinoittaa Lavansaaren satamaan johtava väylä.

Veneet lähtevät liikkeelle Somerista kello 19.30.

- Neljän ja puolen meripeninkulman päässä Lavansaaresta alensimme nopeutta kahdeksaan solmuun, jotta keulakuohut eivät paljastaisi meitä liian aikaisin.

Veneet lähestyvät satamaa kiilan muodossa. Johtoveneenä on Syöksy, vasemmalla Vinha ja Vihuri, oikealla KM-vene.

- Jo kaukaa havaittiin, että satama on vartioitu, Pirhonen sanoo.

Partio näkee venäläisen vartiomoottoriveneen Peninsaaren ja Lavansaaren puolivälissä. Kaksi venettä vartioi saaren pohjoispuolella.

Lavansaaren pohjoiskärjessä oleva vartioasema huomaa lähestyvät veneet kolmen ja puolen meripeninkulman päässä. Asema kysyy vilkulla tunnusta.

- Suunnitelman mukaan tähän ei vastattu. Kun vartioasema toisti vaateen, antoi oikealla oleva KM-vene saamansa ohjeen mukaan kirkkaalla vilkkuvalonheittimellä nopean ja epäselvän vastauksen.

Veneet jatkavat lähestymistään entisellä nopeudella.

- Havaittuaan lähestyvien veneiden ja vartioaseman välisen viestiliikenteen vihollisen partioveneet luulivat meitä omikseen ja eivät lähteneet liikkeelle.

Vartioveneiden käsitystä lienee vahvistanut myös, että lähestyvät veneet pysyivät rauhallisesti suunnassaan. Lisäksi sotasaalisvene Vihuri oli lähinnä venäläisiä partioveneitä.

Lavansaaren väylällä KM-vene laskee miinansa. Torpedoveneet kääntyvät satamaa kohti.

- Havaittiin, ettei laivasto-osasto ollut enää ankkurissa lentotiedustelun ilmoittamassa paikassa keskellä lahtea.

Pirhonen huomaa kuitenkin laiturin pohjoispuolella vaaleaa savua tummaa metsätaustaa vasten. Oliko kyseessä asumus vai alus?

- Pian erottui iso laivan savutorvi. Siinä lojui ankkurissa Krasnoje Znamja, joka oli siirtynyt lähemmäksi rantaa. Fugas-raivaajia ei näkynyt.

Tykkivene on kuin tarjottimella kylki lähestyviä torpedoveneitä vasten. Johtovene antaa vilkullaan hyökkäyskäskyn.

Veneet pyrähtävät syöksyyn ja laukaisevat torpedonsa.

Vinhan hidas torpedo hypähtää laukauksen jälkeen kaksi kertaa pintaan ja on vähällä osua Vihuriin, joka torpedoa nopeampana on ehtinyt sen edelle ja on tekemässä väistökäännöstä. Kajatsalo onnistuu kuitenkin väistämään tuhoisan törmäyksen. Hän laskee poistuvien veneiden suojaksi savuverhon.

Ensimmäinen torpedo räjähtää maalissa ja torjuntatuli lakkaa peräkannelta.

- Kun toinen torpedo noin kymmenen sekunnin kuluttua räjähti komentosillan kohdalla, lopetti myös keulatykki tulen.

Miehet näkevät kolmannen räjähdyspatsaan. Tilanne käy selväksi myös sataman ulkopuolella oleville nopeille vartioveneille. Ne lähestyvät pois pyrkiviä suomalaisveneitä.

- Neljänkymmenen solmun nopeudella Vihuri kaarsi lähelle idänpuoleista vartiovenettä ja veti savuverhon aluksen keulan eteen. Tämän suojassa hitaat Thornycroftit ohittivat vartioveneen.

Myös lännenpuoleinen vartiovenepari avaa tulen, mutta etäisyys on liian pitkä. Vasta nyt syttyvät Lavansaaren valonheittimet, jotka aloittavat etsinnän sataman suulla. Valokeilat löytävät veneet, mutta suomalaiset ovat jo rannikkotykistön ulottumattomissa.

Alukset häipyvät pohjoiseen horisonttiin. Yllätys on ollut täydellinen. Operaatio on kestänyt kaksikymmentä minuuttia.

Krasnoje Znamja saa neljä osumaa. Alus kallistuu voimakkaasti ja uppoaa satama-altaaseen.

Krasnoje Znamjan upottaja Jouko Kalevi Esaias Pirhonen syntyi Sortavalassa 13. päivänä joulukuuta vuonna 1915. Hänen vanhempansa olivat kauppias Esa Pirhonen ja Hilda Maria o.s. Mikkonen.

Jouko Pirhonen kuului Sortavalan merisuojeluskuntaan vuosina 1932 - 1934. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Sortavalan lyseosta vuonna 1934, jonka jälkeen hän suoritti asevelvollisuutensa Rannikkolaivastossa. Hän kävi reserviupseerikurssi 4:n Merisotakoulussa ja koululaiva Suomen Joutsenessa. Reservin aliluutnantiksi hänet ylennettiin syyskuussa 1935.

Pirhonen kävi Merisotakoulun merikadettikurssin ja suoritti aliluutnanttioppijakson Suomen Joutsenen seitsemännellä valtameripurjehduksella 1937 - 1938. Aliluutnantiksi hänet ylennettiin purjehduksen alkamispäivänä. Purjehduksen jälkeen hän sai moottoritorpedovene Syöksyn päällikkyyden.

Torpedovenepalveluksen jälkeen Pirhonen toimi koulutusupseerina Rannikkotykistörykmentti 1:ssä ja Rannikkotykistörykmentti 3:n Niikanan linnakkeella. Vuoden 1939 toukokuusta Pirhonen oli 4 000 tonnin panssarilaiva Ilmarisen viestiupseerina ja panssarilaivueen adjutanttina.

3. syyskuuta lähtien Pirhonen toimi moottoritorpedovene Nuolen päällikkönä Suomenlahdella. Hänet ylennettiin luutnantiksi.

Talvisota syttyi 30. päivänä marraskuuta. Joulukuun 12. - 13. päivien välisenä yönä Pirhonen johti moottoritorpedovene Iskun päällikkönä torpedoveneryhmää, joka suoritti miinoituksen Haapasaaren ulkopuolella Kotkan edustalla. Retki oli vaarallinen, alue oli viiden vihollishävittäjän tykistön kantopiirissä.

Myöhemmin samana yönä veneet tekivät offensiivisen miinoituksen Suursaaren edustalle Suomenlahden keskellä. Tähän miinoitukseen tuhoutui vihollisen Pioneer-tyyppinen vartioalus.

Merisota tyrehtyi Suomenlahden jäätymisen vuoksi. Pirhonen komennettiin joulukuun 26. päivänä miinalaiva Suomen päälliköksi. Talven kireinä pakkaspäivinä Pirhonen kävi torpedoupseerikurssin Helsingin laivastoasemalla.

Talvisodan loppuviikkojen rankoissa torjuntataisteluissa luutnantti Pirhonen toimi 2. komppanian päällikkönä laivastosta muodostetussa Pataljoona Aaltosessa Haminan ja Virojoen saaristossa.

Vuonna 1940 Pirhonen meni naimisiin pankkitoimihenkilö Maija-Liisa Tirrasen kanssa. Pariskunnalle syntyi lapset Jouko Ilmari vuonna 1940 ja Liisa Marjatta vuonna 1943.

Välirauhan aikana Pirhonen toimi aluksi moottoritorpedoveneryhmän päällikkönä ja myöhemmin tykistöupseerina panssarilaiva Ilmarisella.

Jatkosodan alussa Pirhonen toimi ilmatorjuntatykkien tulenjohtoupseerina Ilmarisella kunnes hänet 3. päivänä syyskuuta komennettiin 1. moottoritorpedovenepuolilaivueen päälliköksi Suomenlahdelle. Laivueeseen kuului viisi venettä.

Komennus pelasti mahdollisesti Pirhosen hengen, sillä Ilmarinen upposi 13. päivänä syyskuuta ajettuaan miinaan. Aluksen mukana hukkui 271 miestä.

Suomen puinen ja osittain laho torpedovenekalusto oli vanhentunut. Saksalaiset aseveljet pudistelivat päitään nähdessään minkälaisella kalustolla suomalaiset operoivat. Mutta yritystä ei suomalaisilta puuttunut.

Syyskuun aikana Pirhonen teki yksitoista tiedustelumatkaa vihollisen hallussa oleville vesille. Syyskuun 22. päivän vastaisena yönä hän oli Vinha-johtoveneellään jälleen partiomatkalla Suomenlahdella. Vinha oli Suomessa rakennettu Syöksyn sisaralus.

- Tehtävänä oli Suursaaren sataman tiedustelu, Pirhonen kertoo.

Kello puoli viideltä aamulla Vinha ja partion toinen moottoritorpedovene Syöksy olivat noin meripeninkulman päässä Suursaaren Suurkylän aallonmurtajasta.

- Näimme koillisessa satamaan matkalla olevan vartioaluksen.

Se oli 800 tonnin raivaaja Trailstschik Kirov.

- Moottoritorpedovene Syöksy lähti heti pyrkimään hyökkäysasemaan.

Syöksyn päällikkö, sotilasmestari Toimi Ovaskainen, pääsi huomaamatta asemaan noin meripeninkulman päähän kohteestaan ja lähti hyökkäykseen. Kirov huomasi lähestyvän veneen ja aloitti tykkitulen. Syöksy ampui kaksoislaukauksen noin 800 metrin etäisyydeltä. Kirovin perä sai osuman ja alus upposi perä edellä kello 04.45.

Se oli tulevan Mannerheim-ristin ritarin Toimi Ovaskaisen kolmas upotus.

Johtovene Vinha tiedusteli Suurkylän sataman ja ajoi Kirovin uppoamispaikalle. Pirhonen sai vangiksi pelastusvyön varassa kelluvan merisotilaan.

Lokakuun 1. päivänä Suomen lentotiedustelu löysi Suursaaren edustalta useita aluksia. Siellä oli kaksi Fugas-luokan uutta 540 tonnin raivaajaa, sukellusvene ja hinaaja proomuineen. Pirhonen lähti kello 18 Ulko-Tammiosta moottoritorpedoveneillä Nuoli ja Sisu kohti Suursaarta. Oli kuutamo, mutta sää oli melkein täysin pilvinen. Neljän boforin etelätuuli oli nostanut ankaran aallokon.

Nuolen päällikkö, luutnantti Kaarlo Kajatsalo, tuleva Mannerheim-ristin ritari, ja Sisun päällikkö, luutnantti Armas Alkio, suunnistivat sokkoina kohti Suursaarta. Vesi pärskyi etenkin teräväkeulaisen Sisun komentosillan yli. Näitä MAS-veneitä kutsuttiinkin “suihkukaivoiksi”.

- Torpedoammunta tällaisessa aallokossa oli näillä veneillä melkein mahdotonta, mutta hyökkäyspaikalla Suursaari suojasi aalloilta, Pirhonen kertoo.

- Kahden meripeninkulman päässä saaresta näimme vaalean savupilven saaren tummaa taustaa vasten. - Pian erotimme kiikareilla kahden ankkurissa kääntyilevän aluksen profiilit.

Johtovene Nuoli oli edullisessa asemassa kuutamon ja tuulen suhteen. Pirhonen antoi Nuolelta vilkulla hyökkäyskäskyn Sisulle ja valitsi maalikseen vasemmanpuoleisen aluksen.

- Maali tiukkasi vilkulla tunnusta ja Kajatsalo ampui kello 21.10 vasemman torpedonsa noin kilometrin etäisyydeltä. Hän ei innostuksessaan kuitenkaan muistanut poistaa torpedon varmistinta, joka aallokon takia oli ollut kytkettynä näin kauan.

Toisen torpedon varmistus ei kuitenkaan jäänyt poistamatta. Se lähti matkaan noin 600 metrin etäisyydellä maalista.

Nuoli irtaantui ja oikean puoleinen raivaaja avasi tykkitulen kohti alusta. Leikkiin yhtyi Suurkylän sataman pohjoispuolella oleva ilmatorjuntapatteri ja kevyt rannikkopatteri. Nuoli jäi kuitenkin risteilemään sataman pohjoispuolella sitoakseen huomion puoleensa ja antoi näin mahdollisuuden toiselle veneelle hiipiä vihollisen kimppuun.

- Sisun päällikkö totesi maalin keulakulman ja arvioi aluksen nopeudeksi 15 solmua. Hän ampui ensimmäisen torpedonsa kello 21.12 puolen kilometrin etäisyydeltä.

- Kun luutnantti Alkio väisti oikealle hän huomasi, että maali olikin ankkurissa. Sen keulaan oli hämäysmielessä maalattu valkoiset kuohut.

Tarvittiin uusi yritys. Alkio laski savuverhon suojaksi kiivasta tulitusta vastaan. Hän lähestyi uudestaan ja ampui toisen torpedonsa kohti aluksen keskilaivaa.

- Kun irtauduimme totesimme kaksi räjähdystä. Todennäköisesti molemmat vihollisalukset tuhoutuivat. Suursaaren valonheittimet syttyivät vasta kun olimme turvallisen matkan päässä saaresta.

Marraskuun loppupuolella pakkassäät pakottivat laivueen siirtymään talviteloille Helsinkiin.

Joulukuussa Pirhonen ylennettiin kapteeniluutnantiksi. Hänet komennettiin opintomatkalle Saksaan, missä hän toimi puolitoista kuukautta 4. Schnellboot-laivueessa. Rautaristin ritarin, kapteeniluutnantti N. Bätken komentama laivue tukeutui Ostendeen ja Rotterdamiin. Pirhonen osallistui lukuisiin miinoitus- ja torpedo-operaatioihin Doverin, Thamesin ja Great-Yarmouthin edustalla.

Eräällä tällaisella matkalla vihollishävittäjä avasi yllättäen tulen kohti Schnellbootia parinsadan metrin etäisyydeltä. Veneeseen osui toistakymmentä 40 millimetrin ammusta ja viisi miestä haavoittui. Pirhonen haavoittui lievästi jalkaansa. Alus pääsi irrottautumaan sumuverhon turvin ja palasi tukikohtaansa puoleksi vedellä täytettynä.

Kapteeniluutnantti Pirhonen palkittiin 2. luokan Eiserne Kreutzilla, rautaristillä, ja Schnellbootkriegsabzeichenillä.

Vuoden 1942 maaliskuun lopulla kenraalimajuri Aaro Pajari valtasi Suursaaren takaisin venäläisiltä. Huhtikuun lopulla Pirhonen sai komentoonsa neljä moottoritorpedovenettä. Kesä ja syksy kului tiedusteluretkien merkeissä. Retkien aikana oltiin usein tulikosketuksessa viholliseen ja pommikoneetkin olivat riesana.

Syyskuussa Pirhonen sai komentoonsa koko Moottoritorpedolaivueen. Marraskuussa upotettiin Krasnaja Znamja.

Tammikuussa vuonna 1943 Pirhoselle myönnettiin Saksan 1. luokan rautaristi. Maaliskuussa sotilasmestari Toimi Ovaskainen nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi, kesäkuussa sama kunnia suotiin Pirhoselle.

- Jatkuvilla partioretkillään kapteeniluutnantti Pirhonen on aikaansaanut sen, että vihollisen on ollut pakko huoltokuljetuksissaan turvautua vahvoihin saattueisiin, josta taas on aiheutunut lukuisia miinaan ajoja, perusteluissa todetaan.

- Hänen hyvää merimieskuntoaan ja erinomaista ammattitaitoaan todistaa parhaiten se, että hän on kaikki retkensä kyennyt suorittamaan ilman omia tappioita.

Pirhosesta tehtiin heinäkuussa 1. moottoritorpedolaivueen komentaja. Hän sai käyttöönsä kuusi Taistoa ja neljä Jymyä.

Heinäkuun 15. päivänä marsalkka Gustaf Mannerheim kävi tarkastamassa Pirhosen laivueen Virolahdella. Kolme uutta Taisto-luokan venettä ajoi marskia kuljettavan veneen ohi.

- Moottoritorpedoveneiden suurimmalla nopeudellaan suorittama “paraatimarssi” sai vanhan sotamarskin lämpenemään ja tervehtimään lakkiaan heiluttamalla moottorit mahtavasti jylisten ohikiitäviä veneitä.

Elo-syyskuun aikana laivue hyökkäsi kolmen saattueen kimppuun ja onnistui upottamaan neljä täydessä lastissa olevaa kuljetusproomua ja yhden kuljetusaluksen. Näissä hyökkäyksissä käytiin kiivaita tulitaisteluja vihollisen vartioveneiden kanssa.

- Proomut eivät ole parhaita mahdollisia torpedomaaleja, Pirhonen toteaa.

- Mutta hyökkäykset tällaisia saattueita vastaan pakottavat vihollisen jatkuvaan varmistukseen ja raivaukseen. Vanhojen ja hitaiden sotasaalistorpedojen käyttö näihin maaleihin vastaa myös tarkoitustaan.

Vanhat venäläiset perintötorpedot olivat mallia 1912.

Partioretket ja vihollissaattueiden häirintä jatkui joulukuulle asti, jolloin veneet siirrettiin talvehtimispaikkoihinsa. Vuoden 1944 talvella Pirhonen oli moottoritorpedoveneupseerikurssin johtajana.

Vuoden 1944 purjehduskausi alkoi toukokuussa. Venäläisten suurhyökkäys Kannaksella alkoi kesäkuun 9. päivänä. Moottoritorpedoveneet partioivat ja laskivat pohjamiinoja Kronstadtin lahdella asti.

Kesäkuun 20. päivän vastaisena yönä komentajakapteeni Sergei Osipovin moottoritorpedoveneet onnistuivat upottamaan saksalaisen uuden 1 300 tonnin Flottentorpedoboot T 31:n Narvin vesillä itäisellä Suomenlahdella. Noin kello 2:n aikaan Pirhosen laivue löysi eloonjääneet 86 pelastuslauttojen varassa uivaa öljyistä ja osaksi pahoin haavoittunutta saksalaista. Joukossa oli aluksen päällikkö Peter Pirkham. 105 miestä puuttui.

Pelastustyön aikana suomalaiset joutuivat pitämään loitolla 17 tulittavaa vihollisen vartiomoottorivenettä.

- Pelastustyö oli erittäin raskas urakka, Pirhonen kertoo. - Naftassa uineet miehet olivat liukkaat kuin ankeriaat. 23 saksalaista oli haavoittunut ja melkein kaikki sokaistuneita silmiä polttavan naftan takia.

Haavoittuneet saksalaiset vietiin sairaalalaivalle, siviilissä Ruotsin pääkonsuli Hans von Rettigin huvialus Seagull II:lle. Konteradmiral Konrad Böhmer, 9. varmistusdivisioonan komentaja, esitti kiitoksen suurenmoisesti suoritetuista pelastustyöstä.

Kesäkuun 21. päivänä laivueen johtovene Taisto 1 oli Oritsaaren eteläpuolella varmistustehtävissä. Tulitaisteluissa Pirhosen alus sai useita kymmeniä luodin osumia ja lisäksi pommi osui konehuoneeseen. Kansi repeytyi auki, torpedoheittimet lensivät torpedoineen mereen ja toinen kone painui pohjan läpi mereen. Konemestari, pursimies Ketonen kaatui, konealiupseeri ja kaksi miestä haavoittuivat.

Polttoainesäiliöistä valuva bensiini syttyi tuleen. Todettuaan sammutusyritykset turhiksi Pirhonen kutsui Taisto 6:n paikalle. Miehistö poistui veneestä ja vähän myöhemmin aluksen polttoainesäiliöt räjähtivät. Taisto 1 upposi. Se oli ainoa Suomen täydellinen torpedovenetappio.

Heinäkuun 18. päivänä Pirhonen ylennettiin komentajakapteeniksi.

Elokuun 11. päivänä Pirhonen lähti kahdella Taisto-veneellä kuuden beaufortin tuulessa pelastamaan kadonneen saksalaisen R 79 -raivaajan miehistöä Hallin vesille Viipurinlahden edustalla. Suomalaiset löysivät kumilautan ja parin pelastusrenkaan varassa kelluvat 10 miestä. R 70:n päällikkö, luutnantti U. Brackebusch, tervehti riemuissaan pelastajiaan.

Aselepo Suomen ja Neuvostoliiton välillä astui voimaan syyskuun alussa. Aselepoehtojen mukaan kaikkien saksalaisten joukkojen piti olla poissa Suomesta 14. päivään syyskuuta kello 24 mennessä. Samana yönä saksalaiset tekivät yllättäen maihinnousun Suursaareen. Laivaston komentaja, kontra-amiraali Eero Rahola, määräsi moottoritorpedoveneet maihinnousulaivaston kimppuun.

Pirhonen lähti liikkeelle Kotkasta kello 2 yöllä. Taisto- ja Viima-veneet torpedoivat useita saksalaisten M-veneitä ja hinaajia. Upotuksista ei ole varmuutta, sillä vanhojen venäläisten torpedojen pienehkö lataus ei välttämättä riittänyt Minensuchbootin upottamiseen.

Saksalaisten ilmoituksen mukaan he menettivät Suursaari-operaatiossa neljä maihinnousulauttaa, yhden raivaajan, kolme proomua ja hinaajan. Osan tappioista aiheuttivat rannikkotykistö ja venäläiset ilmavoimat. Mutta joka tapauksessa saksalaiset alukset poistuivat torpedoveneiden hyökkäyksen jälkeen.

Maihinnousu-yritys tyrehtyi illalla ja Suursaari jäi edelleenkin everstiluutnantti Martti Miettisen haltuun.

- Suursaaren taistelussa merisota sai osaltamme traagisen päätöksensä, Pirhonen sanoo.

- Sodan kovien lakien alaisina aikaisemmat asetoverit kohtasivat vihollisina.

Torpedoveneet olivat tehneet voitavansa viimeiseksi jääneessä meritaistelussaan. Takana oli 204 partiomatkaa. Vuoden 1947 Pariisin rauhansopimus kielsi moottoritorpedoveneet.

Pirhonen kävi 1940-luvun lopulla sotakorkeakoulun yleisesikuntaosaston merisotakurssin. 1950-luvun alussa hän toimi merivoimien esikunnassa ja pääesikunnassa sekä opetti meristrategiaa ja merisotahistoriaa sotakorkeakoulussa. Komentajaksi hänet ylennettiin vuonna 1956 ja kommodoriksi vuonna 1961.

Vuonna 1964 Pirhonen nimitettiin laivastolippueen komentajaksi ja vuonna 1966 merivoimien komentajaksi. Samana vuonna hänet ylennettiin kontra-amiraaliksi. Vara-amiraaliksi hän yleni vuonna 1971. Merivoimien komentajan tehtävistä Pirhonen erosi omasta pyynnöstään vuonna 1974. Hän oli viimeinen puolustusvoimien palveluksessa ollut ritari.

Mannerheim-ristin ritari Jouko Pirhonen kuoli maaliskuun 25. päivänä 1996 Espoossa.

Moottoritorpedovene

Moottoritorpedoveneitä käytettiin Suomenlahdella jo vuonna 1919. Kesäkuussa englantilainen Thornycroftin valmistama torpedovene upotti risteilijä Olegin ja elokuussa kahdeksan englantilaista venettä hyökkäsi Kronstadtin sotasatamaan. Osa veneistä pääsi satama-altaaseen ja onnistui torpedoimaan taistelulaivat Petropavlovskin ja Andrei Pervozvannyin toimintakyvyttömiksi. Lisäksi veneet upottivat sukellusveneiden emälaivan Pamjat Azovan.

Suomen laivasto huomasi torpedoveneiden käyttökelpoisuuden. Laivasto osti kaksi moottoritorpedovenettä Italiasta vuonna 1922 ja kaksi Englannista vuonna 1927. Suomessa rakennettiin lisäksi kolme venettä.

Italialainen MAS-tyyppisen 13 tonnin veneen nopeus oli 25 solmua. 16-metriset veneet olivat hankkineet mainetta 1. maailmansodan lopulla upottamalla itävaltalaisten panssarilaiva Wienin Triesten satamassa ja taistelulaiva Szent-Istvanin merellä. Veneissä oli kaksi torpedoa ja ilmatorjuntakivääri. Voimanlähteenä oli kaksi 250 hevosvoiman bensiinimoottoria.

Englannissa valmistettu 12 tonnin Thornycroft-alus oli myös varustettu kahdella torpedoputkella ja it-konekiväärillä. 17 metriä pitkän aluksen nopeus oli 40 solmua. Suomessa rakennetut veneet valmistettiin Thornycroftin lisenssillä. Veneissä oli 375 hevosvoiman bensiinimoottorit.

Vuonna 1943 Suomi vastaanotti Italian Baglietto-veistämöltä tilaamansa viisi Hurja-luokan torpedovenettä, joiden nopeus oli 36 solmua. Lisäksi ostettiin neljä italialaista venettä, jotka kesällä 1942 olivat toimineet Laatokalla. Näistä muodostettiin Jymy-luokka. Veneet ylsivät 42 solmun nopeuteen.

Turun veneveistämöllä pari vuotta rakenteilla olleet kuusi Taisto-luokan venettä valmistuivat heinäkuun alussa. Pirhonen toimi näiden veneiden rakennusvalvojana. Veneiden nopeus oli 48 solmua.

Kaikissa veneissä oli kaksi torpedoputkea ja 20 millimetrin tykit, Jymy-luokan veneissä lisäksi 12,7 millimetrin tykki.

Talven 1942 - 1943 aikana kunnostettiin venäläiset sotasaalisveneet Vasama, Vihuri ja Viima. 16 tonnin metallirunkoiset veneet oli rakennettu vuonna 1942. Alusten nopeus oli 50 solmua.