Etusivu	Mannerheim	Pienoiselämäkerrat	Henkilökuvat	Pokkarit	Sivukartta
Romaanit	Elämäkerrat	Sota ja vakoilu	Yrityshistoriikit	Äänikirjat

	Robert Brantberg Mannerheim Sotamarsalkka 1918−1940	Sotamarsalkka Gustaf Mannerheim
	320 sivua kansi Terho Lehtolainen kannen kuva SA-kuva Gummerus Kirjapaino Oy Jyväskylä 2005 Kustannusosakeyhtiö Revontuli Suomen Tietokirjailijat ry:n tuella

Sisällissodan voittoisa kenraali Gustaf Mannerheim (1867–1951) nousi vuoden 1918 toukokuun lopulla ruotsinlaivaan pettyneenä Suomen saksalaissuuntaukseen ja kuningasseikkailuun. Lokakuun alussa Saksan tappio suursodassa näytti ilmeiseltä ja Mannerheim sai tehtäväkseen hankkia itsenäiselle Suomelle länsivaltojen tunnustus. Kenraali lähti Lontooseen ja Pariisiin neuvottelemaan poliittisten päättäjien kanssa. Joulukuussa hänet valittiin Suomen valtionhoitajaksi.

Mannerheim palasi Suomeen hoitamaan valtionpäämiehen tehtäviä. Samana päivänä nälkää näkevään Suomeen saapui kenraalin järjestämä viljalaiva. Vuoden 1919 keväällä Mannerheim suunnitteli yhdessä Britannian sotaministerin Winston Churchillin sekä Venäjän valkoisten kenraalien kanssa hyökkäystä bolševikkien hallitsemaan punaiseen Pietariin. Operaatiosta ei tullut mitään, koska Venäjän valkoisen hallituksen päämies, amiraali Aleksandr Koltšak, ei suostunut tunnustamaan Suomen itsenäisyyttä.

Mannerheim vahvisti kesällä tasavaltalaisen valtiosäännön, mutta kärsi presidentinvaalissa Juho Ståhlbergille tappion. Kenraali lähti jälleen ulkomaille ja jatkoi Pietarin operaation suunnittelua Churchillin, Puolan valtionpäämiehen Jósef Piłsudskin ja valkovenäläisten terroristien kanssa. Suunnitelma kaatui länsivaltojen yleisen mielipiteen vastustukseen.

Vuonna 1931 presidentti Ukko-Pekka Svinhufvud nimitti Mannerheim puolustusneuvoston puheenjohtajaksi sekä kassakaappisopimuksella sodanaikaiseksi ylipäälliköksi. Mannerheim aloitti epätoivoisen taistelun puolustusmäärärahojen puolesta. Hänet nimitettiin sotamarsalkaksi vuonna 1933.

Talvisodassa 1939–1940 Mannerheim johti menestyksellä sataviisi päivää kestänyttä epätasaista taistelua häikäilemätöntä suurvaltaa vastaan.

Sotamarsalkka on itsenäinen jatko-osa teoksille Tsaarin upseeri 1867–1914 sekä Valkoinen kenraali 1914–1918.

Ensimmäinen luku

Helsinki, Tukholma ja Lontoo, marraskuu 1939

Ilmoittautuminen

Torstaiaamu valkenee Suomen pääkaupungissa Helsingissä puolipilvisenä. Lämpötila on hieman pakkasen puolella, ihmiset odottavat lumen tuloa. Lapset kiiruhtavat kouluihin, jotka on avattu uudestaan edellisellä viikolla. Tehtailla, toimistoissa ja kauppahalleissa aikuiset pohtivat sodan uhkaa.

Kaivopuiston aamu on rauhallinen, kunnes marsalkan puhelin hälyttää. Hänelle ilmoitetaan, että venäläiset joukot ovat ylittäneet valtakunnanrajan Karjalan kannaksella kaikkien teiden suunnissa.

Sisäministeri, jonka alaisuudessa rajavartiojoukot ovat, soittaa pääministerille. – Sota on syttynyt. Hallituksen on kokoonnuttava välittömästi.

– Tarkoitatko, että jo ennen virka-ajan alkua?

– Juuri sitä minä tarkoitan.

Marsalkan puhelin soi uudestaan. Nyt hänelle ilmoitetaan, että useita Suomen kaupunkeja on pommitettu. Ilmahyökkäys Viipuriin on vaatinut ainakin yhdeksän kuolonuhria. Myös Malmin lentokenttä Helsingissä on hyökkäyksen kohteena. Pommikoneet pudottavat lentolehtisiä pääkaupunkiin.

Seitsemänkymmentäkaksivuotias marsalkka on viime viikkojen aikana tuntenut itsensä väsyneeksi. Nyt hän piristyy ja luonnostelee mielessään ensimmäistä sotapäiväkäskyä. Aloitus tulee kuin itsestään.

– Suomen uljaat sotilaat! Te tunnette minut ja minä tunnen teidät.

Marsalkka oli maanantaina ilmoittanut presidentille eroavansa puolustusneuvoston puheenjohtajan tehtävästä määrärahojen riittämättömyyden vuoksi. Muitakin erimielisyyksiä oli ollut, koska valtionjohto ei uskonut sodan syttyvän. Nyt marsalkka kiiruhtaa yleisesikuntaan kuullakseen tuoreimmat raportit. Hän jatkaa presidentinlinnaan, jossa odottaa rauhallinen, mutta totinen valtion päämies.

– Ilmoittaudun paljon puhuttuun ylipäällikön tehtävään, marsalkka sanoo. – Edellyttäen, että presidentti ja hallitus katsovat tarvitsevansa palveluksiani.

– Kiitän marsalkkaa. Pyydän teitä ottamaan tehtävän vastaan.

Asia on sovittu.

Ilmavaarasta huolimatta kuusikymmentäkuusivuotias presidentti ja hänen vanhempi adjutanttinsa kävelevät jalan linnasta valtioneuvostoon. Matka on lyhyt. He nousevat portaita toiseen kerrokseen. Adjutanttien huoneessa vastassa on nuori majuri. – Miten Suomi aikoo vastata haasteeseen?

– Kruutia vaan! mursuviiksinen presidentti sanoo ja huitoo ilmaa käsillään.

Hallitus vahvistaa presidentin esittelyssä ylipäällikön nimityksen. Kesken kokouksen ilmahälytyssireenit alkavat ulvoa ja osa ministereistä poistuu, kuka minnekin. Puolustusministeriön kansliapäällikkö jatkaa budjetin esittelyä. Ulkoa kuuluu jyrinää ja valtioneuvoston huonosti perustettu linna vavahtelee. Ministerit siirtyvät ikkunoihin.

– Pommikoneita!

Keskustelu puolustusmäärärahoista ei enää kiinnosta ministereitä. Lopulta huoneessa ovat enää pääministeri, opetusministeri ja puolustusministeri sekä esittelijä. Koska sihteeriä ei ole, pääministeri kirjaa päätökset. Ministerit hyväksyvät ilman keskustelua puolustusministeriön esittämät budjettiylitykset ja päättävät pyytää Amerikkaa rauhanvälittäjäksi.

Kello puoli kaksi iltapäivällä presidentti julistaa Suomen tasavallan sotatilaan. Edellisestä sodasta on kaksikymmentäyksi vuotta. Silloin oli riisuttava venäläiset aseista ja palautettava rauha maahan.

Samaan aikaan venäläinen yhdeksän lentokoneen eskaaderi nousee ilmaan virolaiselta lentokentältä. Suomenlahden yllä olevien pilvien vuoksi Helsingin ilmavalvonta ei huomaa lähestyvää uhkaa ennen kuin on liian myöhäistä.

Punatähtiset pommikoneet laskeutuvat alemmaksi ja pudottavat hieman kello kahden jälkeen pomminsa Hietalahden satama-alueelle sekä keskelle kaupunkia rakennetun rautatieaseman seudulle. Räjähdysten jälkeen sireenit alkavat ulvoa ja harvalukuiset ilmatorjuntapatterit heräävät eloon. Tulipaloja syttyy eri puolilla kaupunkia, koska venäläiset käyttävät palopommeja. Lentokoneet ampuvat konekivääreillä kaduilla juoksevia ihmisiä.

Kremlin määräämässä terrori-iskussa saa surmansa yhdeksänkymmentäyksi ihmistä. Haavoittuneita on lähes kaksi ja puolisataa. Teknillinen korkeakoulu ja monet muut rakennukset tuhoutuvat. Ylipäällikkö käy Punaisen Ristin sotasairaalassa katsomassa haavoittuneita.

Suomen Tukholman lähettiläs on tuona päivänä Helsingissä. Hän on kokenut poliitikko, joka on edustanut maataan Moskovan neuvotteluissa syksyllä. Presidentti saapuu valtioneuvoston esittelyn jälkeen lähettilään puheille. – Hallitusta on vaihdettava, lähettiläs sanoo. – Se on johtanut meidät sotaan. Nyt siitä on päästävä irti. Ulkoministeri ei kykene selvittämään tätä vyyhteä. Hän on jatkuvasti arvioinut Suomen aseman väärin, tehnyt erehdyksen toisensa jälkeen.

Lähettiläs ehdottaa presidentille uudeksi ulkoministeriksi valtiovarainministeriä, joka myös oli syksyllä ollut Moskovassa. Rahaministeri on työväenliikkeen mies, osuusliikkeen toimitusjohtaja. Menševikki, kuten hän Kremlin neuvotteluissa oli ilmoittanut Neuvostoliiton bolševikkipuolueen pääsihteerille.

– Ulkopolitiikka ei tosin ole hänen parhaita puoliaan, lähettiläs jatkaa. – Mutta me tarvitsemme häntä sekä sisä- että ulkopoliittisista syistä. Työväen on yhdyttävä taisteluumme. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa on työväenhallitukset, tarvitsemme myös heidän tukeaan. Meidän on päästävä uusiin neuvotteluihin Kremlin kanssa. Pelkään kuitenkin, ettei sopimuksesta enää tule yhtä hyvä, kuin minkä olisimme saaneet ennen tätä päivää. Nyt ovat voimassa sodan lait.

– En minä voi ryhtyä puuhaamaan uutta hallitusta niin kauan kuin nykyinen istuu paikallaan, presidentti sanoo. – Se on eduskunnan asia. Muuten olen samaa mieltä kanssasi.

– Hallitusmuodon mukaan presidentti hoitaa ulkopolitiikan, lähettiläs huomauttaa. – Voit aivan hyvin ryhtyä toimiin ulkoministerin suhteen.

– Hyvä on. Sinähän se meistä kahdesta lakimies olet. Minä olen pelkkä maanviljelijä.

Suomen naapurimaa Ruotsi on varautunut sotaan taloudellisesti, mutta ei sotilaallisesti. Maassa on runsaat elintarvike- ja polttoainevarastot, hälytyssireenit on testattu ja pommisuojat kunnostettu. Sotilaallinen valmius on olematon, koska maan hallitukset ovat 1930-luvulla lähes puolittaneet puolustuslaitoksen. Ruotsilla on kuusikymmentä toimintakunnossa olevaa pommikonetta ja kolmekymmentä hävittäjälentokonetta. Taistelukelpoisia sota-aluksia on kuusi ja sukellusveneitä yhdeksän. Nykyaikaisia panssarivaunuja on puolisen tusinaa. Miesten yleisin kivääri on vuoden 1896 mallia oleva Mauser.

Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen aiheuttaa hallituskriisin Ruotsissa, koska sosialidemokraattinen ulkoministeri haluaa aktiivisesti auttaa naapuriaan. – Voisimme käynnistää sotilaallisen yhteistyön Suomen kanssa hoitamalla Ahvenanmaan puolustuksen, hän sanoo.

Se on ulkoministerin puoluetovereille kuitenkin liikaa ja ministeri pakotetaan eroamaan. Vanhan hallituksen tilalle muodostetaan kokoomushallitus, jossa kaikki demokraattiset puolueet ovat edustettuina. Uudeksi ulkoministeriksi tulee ammattidiplomaatti, joka on toiminut Ruotsin Oslon lähettiläänä.

Ruotsissa syntyy kansanliike Suomen auttamiseksi. Iskulauseena on Finlands sak är vår, Suomen asia on meidän. Järjestöt ja yksityishenkilöt ryhtyvät keräämään rahaa, elintarvikkeita ja muuta materiaalia Suomen auttamiseksi. He saavat kokoon varoja ja tarvikkeita yli puolen miljardin kruunun arvosta. Summa on suurempi kuin Suomen valtion budjetti.

Ruotsin armeija pysyy kuitenkin kotona. Virallisesti maa ei lähetä sotilasapua Suomelle. Kuningaskunnassa perustetaan hallituksen epävirallisella tuella kahdentoistatuhannen sotilaan vapaaehtoiskaarti, joka miesluvultaan vastaa yhtä suomalaisdivisioonaa.

Myös Lontoossa ollaan huolestuneita. Neuvostoliiton häikäilemätön hyökkäys on sekoittanut Britannian meriministerin strategiset operaatiosuunnitelmat. Hän haluaa saattaa koko Itämeren Britannian hallintaan estääkseen Ruotsin rautamalmin viennin maailman suurimmilta rautakaivoksilta Saksaan. Samalla Britannia sitoisi saksalaisia sotavoimia sotanäyttämölle, joka on imperiumille edullinen. Meriministerin mielestä Itämeren valtaaminen antaisi Britannialle ratkaisevan voiton avaimet. Ministeri on antanut suunnitelmalle peitenimen. Se on operaatio Catherine.

Saksan ja Neuvostoliiton väliseen sopimukseen asti suunnitelmat olivat edenneet hyvin. Neuvostoliitto oli jopa ollut suostumassa Britannian ehdotukseen laivasto-osaston lähettämiseksi Kronstadtin sotasatamaan Suomenlahden perukalle. Kun suursota oli syttynyt syyskuun alussa, meriministeri oli joutunut muuttamaan suunnitelmaa.

Saksan terästeollisuus oli täysin riippuvainen ulkomaisesta malmista. Kiirunan malmikentiltä vietiin vuodessa kymmenen miljoonaa tonnia hyvälaatuista rautamalmia Narvikin ja Luulajan kautta Saksaan. Määrä oli yhtä suuri, kuin maan oma rautamalmin tuotanto. Vajaat kaksi miljoonaa tonnia louhittiin Keski-Ruotsissa Grängesbergin malmikentillä. Molempia malmikenttiä hallitsi sama yhtiö, Grängesbergsbolaget. Yhtiöllä oli kaivoksia myös Algerian Oranissa ja sen laivastoon kuului toistakymmentä malmialusta.

Britannian meriministerin pyrkimyksenä on katkaista Saksan meriyhteydet Neuvostoliittoon, Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan. Pitkällä tähtäimellä Itämeren valtaaminen antaisi Britannialle sillanpääaseman tulevia operaatioita varten. – Pohjoismaat on suostuteltava diplomaattiseen yhteistyöhön, meriministeri oli sanonut. – Voisimme ostaa pois norjalaiset malmilaivat sekä ruotsalaisten malmin. Mikäli se ei onnistu, miinoitamme Narvikin vedet ja upotamme malmialukset Luulajan ja Oxelösundin satamiin.

Britannian meriministerillä oli syksyllä selkeä mielipide Helsingin ja Moskovan neuvotteluista. – Suomi on suostuteltava myöntymään Neuvostoliiton tukikohtavaatimuksiin Itämerellä.

Ministeriä ei huolestuttanut Neuvostoliiton kasvava vaikutusvalta alueella, vaikka olikin vannoutunut antikommunisti. Mutta hän ei halunnut uusia vihollisia.

– Meidän on pidättäydyttävä toimista, jotka voisivat vaarantaa suhteemme Moskovaan. Operaatio Catherinea ei saa suunnata Neuvostoliittoa vastaan. Sen sijaan voimme julkisesti paheksua Neuvostoliiton hyökkäystä. Meidän on osoitettava Pohjoismaille, että Iso-Britannia puolustaa vapauden arvoja barbaarisia aggressioita vastaan.

Meriministeri olettaa Pohjoismaiden liittyvän Britannian puolelle sekä kansallisten etujensa että Neuvostoliiton pelon vuoksi. Hän ei kuitenkaan aio kunnioittaa puolueettomien maiden aluevesien koskemattomuutta, jos diplomaattiset neuvottelut osoittautuisivat hyödyttömiksi. Ulkoministeriössä ja pääministerin kansliassa ollaan varovaisempia. Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen tarjoaa kuitenkin meriministerille uusia argumentteja.

– Britannian on kehotettava Ruotsia ja Norjaa auttamaan Suomea. Meidän on tarjottava heille puolustustakeet siltä varalta, että Suomen auttaminen saisi Saksan hyökkäämään heitä vastaan. Jos näin käy, me voimme aloittaa operaatio Catherinen nousemalla maihin pohjoisessa ja ottamalla Ruotsin malmikentät haltuumme. Voisimme vyöryttää joukot etelään maan erinomaisten rautateiden avulla.

Operaatio johtaisi meriministerin mukaan Ruotsin ja Norjan liittymiseen Britannian puolelle. – Tämän jälkeen voisimme miinoittaa Pohjanlahden. Lisäksi saisimme laivastotukikohdat Tukholmaan ja Norjan saaristoon sekä lentokenttiä Suomesta. Itämeri olisi meidän hallussamme.

Marraskuun 30. päivän iltana Suomen eduskunta siirtyy pommitusuhan vuoksi linja-autoilla Vallilan työväentalolle Itä-Helsinkiin, koska eduskuntatalon kupolikattoista istuntosalia ei saatu pimennetyksi ja pienikin palopommi olisi tullut katon läpi. Työväentalon valinta on samalla viesti vasemmistolaiselle työväestölle.

Kello kahdeksan illalla hallitus esittää eduskunnalle tiedonannon Neuvostoliiton hyökkäyksen johdosta. Eduskunta asettuu yksimielisesti hallituksen taakse. Tämän jälkeen pääministeri jättää hallituksensa eronpyynnön.

– Hänen olisi pitänyt tehdä se jo syyskuun ensimmäisenä päivänä, tuore ylipäällikkö sanoo.

Eduskunta päättää matkustaa samana yönä erikoisjunalla tarkemmin ilmoitettavaan paikkaan. Puhemiesneuvosto on Etelä-Pohjanmaan kannalla. Lapua ei tule kyseeseen, koska siellä on patruunatehdas, Kauhavalla on lentokenttä ja Kurikassa on tärkeitä tehtaita. Tarkemmin ilmoitettava paikka osoittautuu Kauhajoeksi, jonka presidentti määrää eduskunnan kokoontumispaikaksi.

Helsingistä lähtee evakkoon myös runsaasti siviilejä. Rautatieasemalla on ruuhka, junat täyttyvät. Presidentti muuttaa linnasta erään edesmenneen kauppaneuvoksen huvilaan kaupungin länsilaidalle Kuusisaareen. Majoitus on varattu etukäteen.

– Olemme seuranneet pohjoiseen menevillä teillä tuhansien ja taas tuhansien ihmisten loputtoman tuntuista vaellusta jäätävässä tuulessa, italialainen sotakirjeenvaihtaja kirjoittaa Corriere della Seraan. – Näky oli apea ja masentava, mutta ihmiset tuntuivat olevan tilanteen yläpuolella.

Suomalaiset eivät tiedä, mikä valtava voima idästä oli vyörymässä. Rajan yli on tulossa parikymmentä punadivisioonaa, lähes puoli miljoonaa miestä. Suomen ylipäällikön taisteluvahvuus on 275 000 nuorta, hyväkuntoista mutta heikosti varustettua miestä. Heitä olisi enemmänkin, mutta aseita ei riitä suuremmalle joukolle.

Suomalaiset ovat kuitenkin mobilisoineet joukkonsa syksyn aikana. Miehet ovat rajalla. Sataviisi päivää ja viisi tuntia kestävä uljas murhenäytelmä on alkanut.

Teksti: Robert Brantberg 2005, 2009

Etusivu	Mannerheim	Pienoiselämäkerrat	Henkilökuvat	Pokkarit	Sivukartta
Romaanit	Elämäkerrat	Sota ja vakoilu	Yrityshistoriikit	Äänikirjat