Etusivu

Mannerheim

Pienoiselämäkerrat

Henkilökuvat

Pokkarit

CV

Romaanit

Elämäkerrat

Sota ja vakoilu

Yrityshistoriikit

Äänikirjat

Sivukartta

 

Talvisota 70

Sataviisi kunnian päivää

 

Josif Stalin

Robert Brantberg

Sotasankarit

21 suomalaisen sotasankarin elämäntarina.

288 sivua ja kuvaliite

Revontuli 2000

Pokkari 2009

Robert Brantberg
Sotasankarit

Robert Brantberg

Mannerheim

Sotamarsalkka

320 sivua

Revontuli 2005

Robert Brantberg:
Mannerheim - Sotamarsalkka

Pääsihteeri Josif Stalin 1878−1953

 

Joulukuu 1939

Päähyökkäys Kannaksella

Talvisota alkoi marraskuun 30. päivän aamulla 1939. NKP:n pääsihteeri Josif Stalin oli päättänyt nujertaa itsepäisen Suomen parissa viikossa.

Stalin marssitti kohti Suomea niin paljon joukkoja kuin rajalle johtaville maanteille mahtui. Sodan alkuvaiheessa kaksikymmentä divisioonaa, parituhatta panssarivaunua ja tuhansia tykkejä, yhteensä lähes puoli miljoonaa miestä. Joukot oli kuljetettu pitkin syksyä Suomen rajalle eri puolilta Venäjää.

Kahtakymmentäyhtä paikkakuntaa pommitettiin lähes täydellisen ilmaherruuden turvin. Stalinilla oli käytössään noin kaksituhatta lentokonetta Suomen sataaneljäätoista konetta vastaan.

Lisäksi Neuvostoliitto pani liikkeelle punalaivaston risteilijät ja taistelulaivat.

Se ei ollut paraatimarssia torvisoittokunta kärjessä. Se oli totaalista sotaa suomalaisten tahdon nujertamiseksi. Maalla, merellä ja ilmassa sekä diplomaattisilla kentillä.

Aina tätä kautta

Hyökkäyksen painopiste oli Karjalankannaksella, josta Viipurin kautta on lyhin matka Etelä-Suomen asutuskeskuksiin. Tätä kautta venäläinen on aina tullut Suomeen.

Stalin marssitti Kannakselle yhdeksän divisioonaa ja runsaasti panssarijoukkoja. Vastassa oli 21 500 miehen suomalaiset suojajoukot ja taaemmalla Mannerheim-linjalla 130 000 miehen kenttäarmeija.

Muualle pitkin itärajaa ja reserveihin liikeni runsaat 120 000 miestä.

Laatokan Karjalassa hyökkäsi kuusi panssarijoukkojen tukemaa divisioonaa, joiden tavoitteena oli edetä Kannaksen puolustajien selustaan. Pohjoisempana punajoukkoja vyöryi kohti Ilomantsia, Lieksaa ja Kuhmoa.

 

Tarkoituksena oli myös katkaista maayhteys Suomen ja Ruotsin välillä Oulun korkeudella. Venäläisten divisioonat hyökkäsivät rajan yli Suomussalmella ja Kuhmossa.

Lisäksi aikomuksena oli miehittää Lappi joulukuun 12. päivään mennessä. Punadivisioonat hyökkäsivät kohti Rovaniemeä Sallan ja Petsamon kautta. Petsamossa vastassa oli vahvennettu komppania.

Hyökkäykset itärajalla Laatokasta pohjoiseen tulivat täydellisenä yllätyksenä Suomen sodanjohdolle. Kuten koko sota monelle poliitikolle.

Myös Suomenlahdella kahakoitiin. Punalaivaston risteilijä Kirov yritti joulukuun 1. päivänä tuhota Russarön järeän patterin Hangon edustalla, mutta joutui vetäytymään viiden minuutin tykistötaistelun jälkeen.

Mannerheim ilmoittautuu

Marraskuun 30. päivän aamulla sisäministeri Urho Kekkonen, jonka alaisuudessa rajavartiojoukot olivat, soitti pääministeri Aimo Kaarlo Cajanderille. − Sota on syttynyt. Hallituksen on kokoonnuttava välittömästi.

− Tarkoitatko, että kokoonnumme jo ennen virka-ajan alkua, hölmistynyt Cajander vastasi.

Sotamarsalkka Gustaf Mannerheim marssi punakoneiden pommittaessa Helsinkiä puolustusministeri Juho Niukkasen puheille. − Ilmoittaudun paljon puheena olleeseen ylipäällikön toimeen.

Sekä Mannerheim että presidentti Kyösti Kallio halusivat maahan uuden hallituksen. Pääministeri Cajanderin, ulkoministeri Eljas Erkon ja sisäministeri Kekkosen jääräpäinen politiikka oli johtanut sotaan, nyt sodasta oli päästävä eroon.

− Mikäli Erkko olisi mies, hän menisi metsään ja ampuisi kuulan päähänsä, Mannerheim sanoi.

Erkko siirtyi sodan syttymispäivänä Ruotsiin. Eduskunta matkusti junalla Kauhavalle.

 

Kallio ehdotti pääministeriksi Risto Rytiä, jonka Mannerheim hyväksyi. Ulkoministeriksi tuli Väinö Tanner ja puolustusministerinä jatkoi Niukkanen. Hallituksen tuli pyrkiä rauhaan Neuvostoliiton kanssa ja siihen asti puolustautua mahdollisimman voimakkaasti.

Joulukuun 1. päivänä puna-armeija oli Etelä-Kannaksella vallannut Terijoen, jonne perustettiin nukkehallitus. Pääministerinä oli suomalainen emigranttikommunisti Otto Ville Kuusinen, jonka hallituksen virallinen nimi oli Suomen kansanvaltainen hallitus.

”…joka täten kutsuu koko Suomen kansaa ratkaisevaan taisteluun pyövelien ja sotaprovokaattorien hirmuvallan kukistamiseksi.”

Suomen hallitus yritti turhaan tunnustella rauhaa Ruotsin ja Yhdysvaltain välityksellä. Neuvostoliitto tunnusti ainoastaan Kuusisen hallituksen.

− Tannerin hallitus ei ole hiventäkään parempi, ellei vielä huonompi kuin Cajanderin hallitus, Terijoen julistuksessa todettiin. − Ajettakoon nuo pyövelit Suomesta loitolle!

Vihollinen pysäytetään Kannaksella

Kannaksella suojajoukot vetäytyivät Mannerheim-linjan taakse. Puna-armeija yritti läpimurtoa Itä-Kannaksen Taipaleessa kahden divisioonan voimin. Kenraalimajuri Erik Heinrichs pysäytti hyökkäyksen.

Puna-armeija eteni kahden divisioonan voimin Laatokan pohjoispuolella kohti Sortavalaa. Kenraalimajuri Woldemar Hägglund pysäytti vihollisen Kitelän kohdalla.

Pohjoisempana punadivisioona eteni kohti myöhemmin kuuluisaksi tullutta Kollaanjokea, jonne rintama vakiintui.

 

Puna-armeijan divisioona eteni myös kohti Tolvajärveä, jonne eversti Paavo Talvela ja everstiluutnantti Aaro Pajari pysäyttivät vihollisjoukot. Talvela ja Pajari aloittivat oman hyökkäyksensä, joka johti menestykseen. Ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin mielestä Tolvajärven voitto palautti armeijan itseluottamuksen.

Ilomantsissa Talvelan täydennysjoukot pysäyttivät neuvostojoukot.

Lieksassa hyökännyt puna-armeijan rykmentti lyötiin eversti Erkki Raappanan toimesta takaisin.

Mutta Kuhmoa kohti marssi kokonainen punadivisioona. Oulun korkeudella puna-armeija valtasi Suomussalmen. Rovaniemen tasalla puna-armeija eteni kohti Kemijärveä ja Petsamosta kohti Ivaloa.

Diplomatiaa ja aseiden hankintaa

Maailmalla riitti myötätuntoa Suomea kohtaan. Saksan virallinen taho ja sanomalehdistö tosin yrittivät osoittaa vihamielisyyttä. Muualla ulkopoliittiset johtomiehet olivat odottavalla kannalla. Otaksuttiin, että Suomi on menetetty.

Ruotsi ilmoitti pysyvänsä puolueettomana.

Suomi vetosi Kansainliittoon. Genevessä Ruotsin valtuuskunta nujersi toiveet yhtenäisestä pohjoismaisesta rintamasta. Kun Kansainliitto erotti Neuvostoliiton jäsenyydestään 14. joulukuuta, Pohjoismaat äänestivät tyhjää.

 

Geneven neuvotteluissa mukana ollut eversti Aladàr Paasonen sai samana päivänä salakielisen käskyn lähteä asehankintamatkalle Pariisiin. Ostoslista oli pitkä: Haupitseja, panssarintorjuntatykkejä, konekiväärejä, käsikranaatteja, ammuksia, hävittäjälentokoneita...

Majuri ja laivanvarustaja Ragnar Nordström matkusti sodan alussa Tukholmaan ja osti omaan laskuunsa kivääreitä, konekivääreitä ja panssarintorjuntatykkejä Lapin rintamalle.

Kenraaliluutnantti Vilho Nenonen lähetettiin hankkimaan tykkejä Yhdysvalloista. Vastaus oli tyly. Aseita ei myydä sotaa käyvälle maalle.

Sitkeästi hanttiin

Rintamalla tilanne näytti paremmalta joulukuun puolivälissä, lukuun ottamatta Laatokan pohjoisrantaa, jossa epäonnistunut vastahyökkäys seurasi toistaan vuoden loppuun asti.

Taipaleessa puna-armeija yritti läpimurtoa joulukuun puolivälissä kolmen divisioonan ja tykistön turvin. Kolmas hyökkäys tuli joulupäivänä. Hyökkäykset kilpistyivät puolustusasemiin.

Kenraaliluutnantti Harald Öhquistin Summan kaistalla Länsi-Kannaksella puna-armeija yritti päähyökkäystä 17.−21. päivänä. Sekin jäi yritykseksi. Öhquistin suurisuuntainen vastahyökkäys Kannaksella joulukuun 23. päivänä epäonnistui myös surkeasti. Sitä sanottiin hölmön tölmäykseksi.

 

Suomussalmella eversti Hjalmar Siilasvuon prikaati saartoi neuvostodivisioonan, jonka pääosat Siilasvuo ja hänen esikuntapäällikkönsä Alpo Marttinen tuhosivat kuun loppuun mennessä. Siilasvuolla ei ollut käytössään tykistöä eikä panssarintorjunta-aseita.

Tolvajärven suunnalla Paavo Talvela eteni kohti rajaa. Matkalla joukot tuhosivat toisen paikalle marssitetun neuvostodivisioonan.

Kuhmossa rintama vakiintui.

Sallan suunnalla kenraalimajuri Martti Walleniuksen Lapin ryhmä pysäytti vihollisen kaksi divisioonaa ennen Kemijärveä. Myös Petsamossa etenevä punadivisioona pysäytettiin.

Joulukuun 18. päivänä taistelulaiva Oktjabrskaja Revolutsija yritti tuhota Saarenpään linnakkeen, Mannerheim-linjan läntisimmän tukikohdan. Seuraavana päivänä samaa yritti taistelulaiva Marat. Molemmat epäonnistuivat.

Kohti vuoden vaihdetta

Neuvostoliitto ei suostunut neuvottelemaan Suomen kanssa rauhasta. Tuli joulu, vuosi vaihtui. Heikosti varustettu Suomen armeija oli kestänyt suurvallan totaalisen hyökkäyksen paineet kuukauden päivät.

Se oli nolo juttu puna-armeijalle. Mutta Suomen sodanjohto tiesi, että tuhotun punadivisioonan tilalle aina ilmaantui uusi.

Tappio oli ajan kysymys.

 

jatkuu…

 

Teksti: Robert Brantberg 2000, 2009

Katso myös: Summassa kaatui 16-vuotiaita

Talvisota 70

Sivun alkuun

 

Etusivu

Mannerheim

Pienoiselämäkerrat

Henkilökuvat

Pokkarit

CV

Romaanit

Elämäkerrat

Sota ja vakoilu

Yrityshistoriikit

Äänikirjat

Sivukartta