Sataviisi kunnian päivää
|
|
21 suomalaisen sotasankarin elämäntarina. 288 sivua ja kuvaliite |
|
|
320
sivua |
|
|
|
Pääsihteeri Josif
Stalin 1878−1953 |
Joulukuu 1939
Päähyökkäys Kannaksella
Talvisota alkoi marraskuun 30. päivän
aamulla 1939. NKP:n pääsihteeri Josif Stalin oli päättänyt nujertaa itsepäisen
Suomen parissa viikossa.
Stalin marssitti kohti
Suomea niin paljon joukkoja kuin rajalle johtaville maanteille mahtui. Sodan
alkuvaiheessa kaksikymmentä divisioonaa, parituhatta panssarivaunua ja tuhansia
tykkejä, yhteensä lähes puoli miljoonaa miestä. Joukot oli kuljetettu pitkin
syksyä Suomen rajalle eri puolilta Venäjää.
Kahtakymmentäyhtä
paikkakuntaa pommitettiin lähes täydellisen ilmaherruuden turvin. Stalinilla
oli käytössään noin kaksituhatta lentokonetta Suomen sataaneljäätoista konetta
vastaan.
Lisäksi Neuvostoliitto
pani liikkeelle punalaivaston risteilijät ja taistelulaivat.
Se ei ollut
paraatimarssia torvisoittokunta kärjessä. Se oli totaalista sotaa suomalaisten
tahdon nujertamiseksi. Maalla, merellä ja ilmassa sekä diplomaattisilla
kentillä.
Aina tätä kautta
Hyökkäyksen painopiste oli Karjalankannaksella, josta Viipurin kautta on lyhin matka Etelä-Suomen
asutuskeskuksiin. Tätä kautta venäläinen on aina tullut Suomeen.
Stalin marssitti
Kannakselle yhdeksän divisioonaa ja runsaasti panssarijoukkoja. Vastassa oli 21
500 miehen suomalaiset suojajoukot ja taaemmalla Mannerheim-linjalla 130 000
miehen kenttäarmeija.
Muualle pitkin itärajaa
ja reserveihin liikeni runsaat 120 000 miestä.
Laatokan Karjalassa
hyökkäsi kuusi panssarijoukkojen tukemaa divisioonaa, joiden tavoitteena oli
edetä Kannaksen puolustajien selustaan. Pohjoisempana punajoukkoja vyöryi kohti
Ilomantsia, Lieksaa ja Kuhmoa.
Tarkoituksena oli myös katkaista maayhteys Suomen ja Ruotsin välillä Oulun korkeudella. Venäläisten divisioonat
hyökkäsivät rajan yli Suomussalmella ja Kuhmossa.
Lisäksi aikomuksena oli
miehittää Lappi joulukuun 12. päivään mennessä. Punadivisioonat hyökkäsivät
kohti Rovaniemeä Sallan ja Petsamon kautta. Petsamossa vastassa oli vahvennettu
komppania.
Hyökkäykset itärajalla
Laatokasta pohjoiseen tulivat täydellisenä yllätyksenä Suomen sodanjohdolle.
Kuten koko sota monelle poliitikolle.
Myös Suomenlahdella
kahakoitiin. Punalaivaston risteilijä Kirov
yritti joulukuun 1. päivänä tuhota Russarön järeän patterin Hangon edustalla,
mutta joutui vetäytymään viiden minuutin tykistötaistelun jälkeen.
Mannerheim ilmoittautuu
Marraskuun 30. päivän aamulla sisäministeri
Urho Kekkonen, jonka alaisuudessa rajavartiojoukot olivat, soitti pääministeri Aimo
Kaarlo Cajanderille. − Sota on syttynyt. Hallituksen on kokoonnuttava
välittömästi.
− Tarkoitatko,
että kokoonnumme jo ennen virka-ajan alkua, hölmistynyt Cajander vastasi.
Sotamarsalkka Gustaf Mannerheim marssi punakoneiden pommittaessa Helsinkiä
puolustusministeri Juho Niukkasen puheille. − Ilmoittaudun paljon puheena
olleeseen ylipäällikön toimeen.
Sekä Mannerheim että
presidentti Kyösti Kallio halusivat maahan uuden hallituksen. Pääministeri
Cajanderin, ulkoministeri Eljas Erkon ja sisäministeri Kekkosen jääräpäinen
politiikka oli johtanut sotaan, nyt sodasta oli päästävä eroon.
− Mikäli Erkko
olisi mies, hän menisi metsään ja ampuisi kuulan päähänsä, Mannerheim sanoi.
Erkko siirtyi sodan
syttymispäivänä Ruotsiin. Eduskunta matkusti junalla Kauhavalle.
Kallio ehdotti pääministeriksi Risto Rytiä, jonka Mannerheim hyväksyi. Ulkoministeriksi tuli Väinö Tanner ja puolustusministerinä jatkoi Niukkanen. Hallituksen tuli pyrkiä rauhaan Neuvostoliiton kanssa ja siihen asti puolustautua mahdollisimman voimakkaasti.
Joulukuun 1. päivänä puna-armeija oli Etelä-Kannaksella vallannut Terijoen, jonne perustettiin nukkehallitus. Pääministerinä oli suomalainen emigranttikommunisti Otto Ville Kuusinen, jonka hallituksen virallinen nimi oli Suomen kansanvaltainen hallitus.
”…joka täten kutsuu koko
Suomen kansaa ratkaisevaan taisteluun pyövelien ja sotaprovokaattorien
hirmuvallan kukistamiseksi.”
Suomen hallitus yritti
turhaan tunnustella rauhaa Ruotsin ja Yhdysvaltain välityksellä. Neuvostoliitto
tunnusti ainoastaan Kuusisen hallituksen.
− Tannerin
hallitus ei ole hiventäkään parempi, ellei vielä huonompi kuin Cajanderin
hallitus, Terijoen julistuksessa todettiin. − Ajettakoon nuo pyövelit
Suomesta loitolle!
Vihollinen pysäytetään Kannaksella
Kannaksella suojajoukot vetäytyivät
Mannerheim-linjan taakse. Puna-armeija yritti läpimurtoa Itä-Kannaksen
Taipaleessa kahden divisioonan voimin. Kenraalimajuri Erik Heinrichs pysäytti
hyökkäyksen.
Puna-armeija eteni
kahden divisioonan voimin Laatokan pohjoispuolella kohti Sortavalaa.
Kenraalimajuri Woldemar Hägglund pysäytti vihollisen Kitelän kohdalla.
Pohjoisempana
punadivisioona eteni kohti myöhemmin kuuluisaksi tullutta Kollaanjokea, jonne
rintama vakiintui.
Puna-armeijan divisioona eteni myös kohti Tolvajärveä, jonne eversti Paavo Talvela ja everstiluutnantti Aaro Pajari pysäyttivät vihollisjoukot. Talvela ja Pajari aloittivat oman hyökkäyksensä, joka johti menestykseen. Ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin mielestä Tolvajärven voitto palautti armeijan itseluottamuksen.
Ilomantsissa Talvelan
täydennysjoukot pysäyttivät neuvostojoukot.
Lieksassa hyökännyt puna-armeijan
rykmentti lyötiin eversti Erkki Raappanan toimesta takaisin.
Mutta Kuhmoa kohti
marssi kokonainen punadivisioona. Oulun korkeudella puna-armeija valtasi Suomussalmen.
Rovaniemen tasalla puna-armeija eteni kohti Kemijärveä ja Petsamosta kohti
Ivaloa.
Diplomatiaa ja aseiden hankintaa
Maailmalla riitti myötätuntoa Suomea
kohtaan. Saksan virallinen taho ja sanomalehdistö tosin yrittivät osoittaa
vihamielisyyttä. Muualla ulkopoliittiset johtomiehet olivat odottavalla
kannalla. Otaksuttiin, että Suomi on menetetty.
Ruotsi ilmoitti
pysyvänsä puolueettomana.
Suomi vetosi
Kansainliittoon. Genevessä Ruotsin valtuuskunta nujersi toiveet yhtenäisestä
pohjoismaisesta rintamasta. Kun Kansainliitto erotti Neuvostoliiton
jäsenyydestään 14. joulukuuta, Pohjoismaat äänestivät tyhjää.
Geneven neuvotteluissa mukana ollut eversti Aladàr Paasonen sai samana päivänä salakielisen käskyn lähteä asehankintamatkalle Pariisiin. Ostoslista oli pitkä: Haupitseja, panssarintorjuntatykkejä, konekiväärejä, käsikranaatteja, ammuksia, hävittäjälentokoneita...
Majuri ja
laivanvarustaja Ragnar Nordström matkusti sodan
alussa Tukholmaan ja osti omaan laskuunsa kivääreitä, konekivääreitä ja
panssarintorjuntatykkejä Lapin rintamalle.
Kenraaliluutnantti Vilho Nenonen lähetettiin hankkimaan tykkejä Yhdysvalloista.
Vastaus oli tyly. Aseita ei myydä sotaa käyvälle maalle.
Sitkeästi hanttiin
Rintamalla tilanne näytti paremmalta joulukuun
puolivälissä, lukuun ottamatta Laatokan pohjoisrantaa, jossa epäonnistunut
vastahyökkäys seurasi toistaan vuoden loppuun asti.
Taipaleessa puna-armeija
yritti läpimurtoa joulukuun puolivälissä kolmen divisioonan ja tykistön turvin.
Kolmas hyökkäys tuli joulupäivänä. Hyökkäykset kilpistyivät puolustusasemiin.
Kenraaliluutnantti Harald
Öhquistin Summan kaistalla Länsi-Kannaksella puna-armeija yritti
päähyökkäystä 17.−21. päivänä. Sekin jäi yritykseksi. Öhquistin
suurisuuntainen vastahyökkäys Kannaksella joulukuun 23. päivänä epäonnistui
myös surkeasti. Sitä sanottiin hölmön
tölmäykseksi.
Suomussalmella eversti Hjalmar Siilasvuon prikaati saartoi neuvostodivisioonan, jonka pääosat Siilasvuo ja hänen esikuntapäällikkönsä Alpo Marttinen tuhosivat kuun loppuun mennessä. Siilasvuolla ei ollut käytössään tykistöä eikä panssarintorjunta-aseita.
Tolvajärven suunnalla Paavo Talvela eteni kohti rajaa. Matkalla
joukot tuhosivat toisen paikalle marssitetun neuvostodivisioonan.
Kuhmossa rintama
vakiintui.
Sallan suunnalla
kenraalimajuri Martti Walleniuksen Lapin ryhmä
pysäytti vihollisen kaksi divisioonaa ennen Kemijärveä. Myös Petsamossa etenevä
punadivisioona pysäytettiin.
Joulukuun 18. päivänä
taistelulaiva Oktjabrskaja Revolutsija
yritti tuhota Saarenpään linnakkeen, Mannerheim-linjan läntisimmän tukikohdan.
Seuraavana päivänä samaa yritti taistelulaiva Marat. Molemmat epäonnistuivat.
Kohti vuoden vaihdetta
Neuvostoliitto ei suostunut
neuvottelemaan Suomen kanssa rauhasta. Tuli joulu, vuosi vaihtui. Heikosti
varustettu Suomen armeija oli kestänyt suurvallan totaalisen hyökkäyksen paineet
kuukauden päivät.
Se oli nolo juttu
puna-armeijalle. Mutta Suomen sodanjohto tiesi, että tuhotun punadivisioonan
tilalle aina ilmaantui uusi.
Tappio oli ajan kysymys.
Teksti: Robert
Brantberg 2000, 2009
Katso myös: Summassa kaatui 16-vuotiaita