|
|
21 suomalaisen sotakenraalin elämäntarina. 288 sivua ja kuvaliite |
|
Puolustusvoimien
komentaja Jarl Frithiof Lundqvist (1896−1965)
Sotamuseo
1946
Kenraaliluutnantti Jarl
Lundqvist
Ilmavoimien sotakomentaja
Kesäkuun 23. päivänä vuonna 1944 kello
00.20 ilmavoimien komentaja, kenraali Jarl Lundqvist soittaa Aunuksen ryhmän
komentajalle, kenraali Paavo Talvelalle toistuvien
avunpyyntöjen johdosta.
– Kaikki pommittajat
ovat jo muilla lennoilla, mutta katsotaan, mitä voidaan tehdä, Lundqvist sanoo.
Talvela on pyytänyt
apua, koska puna-armeijan maihinnousu on uhkaamassa suomalaisten sivustaa
Laatokalla.
Kello 5.30 venäläinen
20. merijalkaväkiprikaati aloittaakin savun suojassa maihinnousun Tuulosjoen suulla.
Kahden tunnin kuluttua puna-armeija katkaisee Laatokan ranta- ja rautatien.
Lundqvistin apu saapuu
paikalle liian myöhään.
Pieni maa ja pienet
ilmavoimat.
Puna-armeija jatkaa kiivasta suurhyökkäystään Suomea vastaan kesäkuun 23. päivänä vuonna 1944. Karjalan kannaksella
taistellaan Viipurista. Aunuksessa on juuri jouduttu luopumaan Syväristä.
Edellisenä iltana kello
22.50 Laatokalla oli havaittu neljäkymmentä alusta, joukossa neljä tykkivenettä
ja kuusi suurta höyrylaivaa, matkalla pohjoiseen. Kyseessä on ilmeisesti
puna-armeijan maihinnousu suomalaisten sivustaan.
Aunuksen ryhmän
komentaja, kenraaliluutnantti Paavo Talvela tarvitsee ilmatukea.
Maihinnousu on pysäytettävä hinnalla millä hyvänsä. Mutta lentokoneita
tarvitaan myös Karjalankannaksella.
Venäläiset saavat
jalansijan suomalaisten sivustaan Laatokalla, tilanne muuttuu uhkaavaksi.
Lundqvist lähettää paikalle 28 lentokonetta,
jotka onnistuvat upottamaan kolme alusta ja sytyttämään neljä laivaa tuleen.
Yksi suomalaiskone ammutaan alas ja kaksi muuta vaurioituu. Lentäjät näkevät
kauempana Laatokalla "valtavan laivaston", mutta Lundqvist joutuu
lopettamaan lennot, kaikkia koneita tarvitaan Viipurin suunnalla.
Laatokalta nousee maihin
vielä pari punadivisioonaa, sillanpäätä ei enää saada takaisin. Lähipäivien
aikana Talvela pyytää toistuvasti hävittäjäapua, jota ei tule.
– Vihollinen lentää
sadan koneen parvissa, me taistelemme niitä vastaan kuuden koneen
muodostelmissa, Lundqvist kuvailee Talvelalle kriittistä tilannetta Karjalankannaksella
kesäkuun 29. päivänä. – Kärsin joukkojen mukana, mutta minun on pakko keskittää
voimat.
Talvela joutuu
vetäytymään U-linjalle vanhan Suomen puolelle, jossa venäläinen lopulta
pysäytetään.
Jarl Frithiof Lundqvist syntyi
Helsingissä elokuun 15. päivänä vuonna 1896. Hänen vanhempansa olivat
pankinjohtaja August Lundqvist ja Ingeborg o.s. Nielsen. Jarl kirjoitti
ylioppilaaksi Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseosta vuonna 1914.
Saman vuoden kesäkuun
28. päivänä bosnialainen opiskelija Gavrilo Princip ampui Sarajevossa
Itävalta-Unkarin kruununperillisen Frans Ferdinandin ja tämän puolison, jonka
seurauksena maa julisti Serbialle sodan heinäkuun 28. päivänä. Venäjä liittyi
sotaan elokuun 1. päivänä. Ensimmäinen maailmansota oli syttynyt.
Pitkänhuiskea Lundqvist kirjoittautui syksyllä
Helsingin Aleksanterin-yliopiston filosofis-historialliseen tiedekuntaan. Mutta
opiskelut saivat jäädä. Lundqvist lähti, kuten monet muut opiskelijat, sotilaskoulutukseen
Saksaan. Hän liittyi Preussin jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan syyskuun 17.
päivänä vuonna 1915. Maaliskuun 17. päivänä seuraavana vuonna hän siirtyi tykistöön.
Lundqvist osallistui
Misse-joen, Riianlahden, Ekkau-Kekkaun ja Aa-joen taisteluihin. Hänet
ylennettiin Hilfsgruppenführeriksi vuoden 1916 tammikuussa ja Gruppenführeriksi
saman vuoden lokakuussa. Vuonna 1917 hän osallistui sotakoulun A-kurssille Libaussa,
nykyisessä Liepajassa.
Lundqvist ylennettiin yliluutnantiksi,
käytännössä kapteeniksi, helmikuun 11. päivänä vuonna 1918. Hän saapui Vaasaan
25. päivänä helmikuuta, keskelle kansalaissodaksi muuttunutta vapaussotaa.
Aluksi Lundqvist
nimitettiin jääkäritykistön adjutantiksi ja maaliskuun 21. päivästä lukien
jääkäritykistön 1. patterin päälliköksi.
Lundqvist osallistui
Messukylän ja Tampereen taisteluihin, jonka jälkeen hän toimi
jääkäritykistöprikaatin esikuntapäällikkönä. Hän osallistui myös Viipurin
taisteluihin.
Sisällissodan jälkeen vuonna 1918 Lundqvist
nimitettiin tykistökoulun upseerikokelaspatterin päälliköksi ja jo samana
vuonna kenttätykistörykmentti 1:n ensimmäisen patteriston komentajaksi.
Vuonna 1920 Lundqvist
kävi tykistön ampumakoulun ja ylennettiin majuriksi. Vuosina 1920−921 hän
opiskeli Ecole militaire de l'artillerie
de Fontainebleussa Ranskassa.
Vuosina 1921−1922
Lundqvist toimi kenttätykistön aliupseerikoulun johtajana sekä vuosina
1923−1924 jääkäritykistörykmentin ja kenttätykistön ampumakoulun
johtajana.
Vuonna 1923 majuri
Lundqvist meni naimisiin Hildur Emilia Wileniuksen kanssa. Heille syntyi Jarl-poika
vuonna 1927.
Lundqvist nimitettiin
kenttätykistörykmentti 3:n komentajaksi vuonna 1924. Seuraavana vuonna hänet
ylennettiin everstiluutnantiksi.
Vuonna 1928 Lundqvist
opiskeli Ranskassa tykistötaktiikkaa Centre
d'études tactiques d'artillerie de Mezissä. Samana vuonna hänet ylennettiin
everstiksi. Hän kävi Ranskan sotakorkeakoulun vuosina 1928−1930.
Hän hoiti myös 3.
divisioonan komentajan tehtäviä vuonna 1925 ja Jääkäriprikaatin komentajan
tehtäviä vuosina 1930−1931.
Lundqvist nimitettiin ilmavoimien komentajaksi sangen värikkäiden vaiheiden jälkeen vuonna 1932.
Komentajana oli vuodesta 1926 toiminut jääkärieversti Väinö Vuori. Vuonna 1931 Gustaf Mannerheimin johtama puolustusneuvosto asetti
toimikunnan yleisesikunnan päällikön Lennart Oeschin johdolla tutkimaan
ilmavoimien tilaa ja erityisesti sotavalmiutta.
Tilaustyön lopputulos
oli selvä. Yleisesikunta ja ilmavoimien esikunta olivat ilmiriidassa ja toimikuntaan
ei nimitetty ilmavoimien esikunnan edustajaa. Oeschin toimikunnan mietintö
valmistui vuonna 1932. Ilmavoimien johdon väitettiin suorin sanoin epäonnistuneen.
Vuorta syytettiin epäpätevyydestä ja Vuori sai mennä, tykistöön.
Ilmavoimien piiristä ei
löytynyt sopivaa komentajaehdokasta. Katse suuntautui kenttätykistörykmentti
3:n komentajaan, eversti Jarl Lundqvistiin, jota pidettiin etenkin teknisiin
kysymyksiin hyvin perehtyneenä upseerina.
Ilmavoimissa koettiin kiusallisena,
että uusi komentaja oli jälleen valittu ilmavoimien ulkopuolelta, neljännen
kerran peräkkäin. Mutta muualtakin kuului murinaa.
Kenraali Paavo Talvelan mukaan marsalkka
Mannerheim oli pahoitellut sitä, ettei Talvela itse suostunut marsalkan
pyynnöstä "lentovoimien päälliköksi".
– Hän sanoi Lundqvististä,
että vaikka hän on tavallaan hyvä, ei hänessä ole sitä päällekäyvää ja
innostavaa otetta, joka luo oikean sotilaallisen hengen joukkoon, Talvela
kirjoitti.
Lundqvist opiskeli ilmasotaa
Ecole d'aviation d'Avordissa vuonna
1934. Kenraalimajuriksi hänet ylennettiin vuonna 1936.
Suomen ilmavoimat eli voimakkaan muutoksen kautta 1930-luvulla. Vuosikymmenen alussa luovuttiin alusta
lähtien vallalla olleesta vesilentokonepolitiikasta. Neuvostoliittoa pidettiin
päävihollisena. Ajatuksena oli, että hyökkäämällä Neuvostoliiton tukikohtiin
estettäisiin neuvostokoneiden hyökkäykset Suomeen.
Espanjan sisällissodan
aikana vuosikymmenen lopulla huomattiin hävittäjien merkitys torjunnassa,
ilmatilan puolustuksessa. Eversti Lundqvist oli ollut ajamassa offensiivista,
hyökkäykseen perustuvaa, ilma-asetta. Häntä syytettiin siitä, että hän oli
kuunnellut liiaksi ulkomaisten sotilasasiamiesten mielipiteitä. Suurvalloille
hyökkäys oli luonnollinen toimintatapa, mutta välttämättä ei pienille maille.
1930-luku oli myös
taistelua niukoista määrärahoista. Eversti Lundqvist joutui huomauttamaan
vuoden 1933 tammikuussa sotaväen päällikkö Aarne Sihvolle siitä etumatkasta, jonka merivoimat oli
taitavan propagandan ja valmistelutyön tuloksena kehityksessään ilmavoimiin
verrattuna saavuttanut.
Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen
marraskuun 30. päivänä vuonna 1939. Talvisota oli alkanut.
Lundqvistin
lentojoukoilla oli sodan alkaessa käytössään 114 sotakelpoista lentokonetta,
joista 75 voitiin sanoa ajanmukaiseksi. Ilmatorjuntajoukolla oli 122
ilmatorjuntatykkiä.
Joulukuussa Suomea
pommitettiin hajanaisesti. Vuoden 1940 tammikuussa Neuvostoliitto aloitti rajut
pommitukset erityisesti satamia ja rautatieyhteyksiä vastaan. Helmikuussa
pommitukset jatkuivat rintamalla ja sen selustassa olevia kaupunkeja,
rautatiesolmuja ja satamia vastaan. Maaliskuussa Neuvostoliitto keskitti
pommituksensa Viipurinlahden suunnalle.
Talvisodan aikana
Suomeen pudotettiin lähes satatuhatta pommia. Kotialueella sai surmansa 956 ja
haavoittui 1 856 henkilöä.
Legendaarisin Lundqvistin laivueista oli kiistämättä eversti Gustaf Magnussonin hävittäjälaivue 24, jolla vuoden 1939 syksyllä oli niin vähän polttoainetta, ettei loppuvuoden kuukausiksi ollut enää jäljellä kuin rippeet. Lokakuu 10. päivänä Magnussonin Fokker -laivue laivue siirtyi Utista Immolaan.
Venäläiset pommittivat
kenttää jo 1. päivänä joulukuuta. Magnussonin Fokkerit pudottivat yhdeksästä Tupolev
SB -koneesta kolme ja vaurioittivat useita muita.
Lundqvist menetti sodan
aikana kuusikymmentäyksi lentokonetta. Toisaalta suomalaisten tilille tuli 747
varmaa ja lisäksi melkoinen määrä todennäköisiä pudotuksia.
Talvisodan aikana Suomi
sai ulkomailta sataneljä uutta konetta, pääasiassa hävittäjää.
Moskovassa
allekirjoitettiin maaliskuun 12. päivänä rauhansopimus, jonka mukaan sotatoimet
lakkasivat seuraavana päivänä kello 11.
Talvisodan jälkeen Lundqvist jatkoi ilmavoimien
komentajana ja hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi vuonna 1941.
Kesäkuun 25. päivänä vuonna
1941 Neuvostoliitto pommitti Suomea, joka katsoi jälleen olevansa sodassa.
Jatkosodan aikana Gustaf Magnussonin hävittäjälaivue 24:llä oli uudet ja
nopeammat Brewster-hävittäjät, jotka
heti sodan ensimmäisenä päivänä pudottivat kymmenen konetta ilman omia
tappioita. Kesä-heinäkuun vaihteessa laivue määrättiin suojaamaan sekä kenraali
Erik Heinrichsin Karjalan armeijan
hyökkäysryhmitystä Laatokan koillispuolella että kenraalimajuri Taavetti Laatikaisen toisen armeijakunnan
ryhmitystä Karjalankannaksella. Laivue siirtyi Rantasalmelle.
Heinäkuun 9. päivän
aamuyönä Gustaf Magnussonin johtama Brewster-hävittäjäosasto onnistui yllättämään
Simpelettä pommittamaan menossa olevan viiden Tupolev SB -pommikoneen ja viidentoista hävittäjän sekamuodostelman
jo vihollispuolella. Ilmataistelussa vihollinen menetti yhdeksän hävittäjää.
Kaikki suomalaiskoneet palasivat tukikohtaansa ja vain muutamassa koneessa oli
luodinreikiä.
Punalentäjät
rauhoittuivat tempauksen seurauksena huomattavasti.
Kenraali Erik Heinrichs hyökkäsi Laatokan Karjalaan heinäkuun 10. päivänä. Brewster-laivue määrättiin
suojaamaan hyökkäystä. Tehtävä jäi lähinnä muodolliseksi. Vain pari pientä
ilmataistelua käytiin ja ne päättyivät suomalaisten voittoon. Suomalaisilla oli
täydellinen ilmaherruus.
Brewsterit
siirtyivät Karjalankannakselle tukemaan Taavetti Laatikaista, joka heinäkuun
viimeisenä päivänä lähti hyökkäykseen. Seuraavana päivänä alkoi ilmataistelujen
sarja, jossa suomalaiset olivat niskan päällä. Tuli voittoa voiton perään.
Mutta Aunuksessa
muristiin jälleen. Kiivasluontoinen kenraalimajuri Paavo Talvela, joka komensi
Karjalan armeijan kuudetta armeijakuntaa, nimitti keskustelussaan Heinrichsin
kanssa 29. päivänä heinäkuuta ilmavoimien toimintaa skandaaliksi.
– Sanoin, että kenraali
Lundqvistin pitäisi oikeastaan joutua sotaoikeuteen, Talvela kirjoitti. –
Meidän kallista ihmismateriaaliamme ja polttoainettamme käytetään aivan
järjettömiin tarkoituksiin, joista ei ole mitään hyötyä rintamatoiminnalle.
Tiedot tulevat tänne aina perin myöhään, ja saamme sitä paitsi tietoja, joilla
ei ole mitään arvoa meille.
Talvelan mielestä syy
heikkoon yhteistoimintaan oli se, ettei hänelle itselleen oltu alistettu
ilmavoimia.
– Olen samaa mieltä,
Lundqvist sanoi elokuun 8. päivänä henkilökohtaisesti Talvelalle.
Seuraavana päivänä Lundqvist
ilmoitti Talvelalle, että hänelle alistetaan lentolaivue hyökkäystä varten.
Talvela oli tyytyväinen.
Suomen ilmavoimat menetti
etenemisvaiheessa kahdeksankymmentä lentokonetta. Uudishankinnoilla
täydennettiin ja ajanmukaistettiin konekantaa. Vuoden 1944 keväällä Suomella
oli 218 taistelukonetta. Sekin oli aivan liian vähän vuoden 1944 kesäkuussa.
Suomea pommitettiin
rajusti kolme kertaa jatkosodan aikana, ensimmäisen kerran sodan alkaessa,
toisen kerran ns. rauhanoffensiivin aikana helmikuussa vuonna 1944 ja kolmannen
kerran kesäkuussa 1944 joukkojen siirtojen ja siviiliväestön
evakuointikuljetusten yhteydessä.
Neuvostoliitto pommitti
Suomen kotialuetta ja vallattua aluetta 844 paikkakunnalla. Ilmahyökkäyksiä oli
2 581. Yhteensä 939 henkilöä kuoli ja 2 700 loukkaantui. Lähes neljätuhatta
rakennusta tuhoutui tai vaurioitui.
Lundqvistin lentojoukot
pudottivat 1 567 ja ilmatorjuntajoukot 1 107 lentokonetta. Suomalaisten
lentokonetappiot olivat poistoineen 536 konetta.
Lundqvist oli komennettuna Saksaan
vuonna 1943. Hän suhtautui varsin kriittisesti saksalaisiin ja häntä pidettiin
voimakkaasti länsivaltoihin suuntautuvana. Keväällä vuonna 1944 Lundqvist sanoi
Ruotsin silloiselle sotilasasiamiehelle, eversti Carlos Adlercreutzille, että
Suomessa oli viimein alettu ymmärtämään jotain maan sotilaspoliittisesta
tilanteesta.
– Tosin ei ole
montakaan, joilla on edellytyksiä ymmärtää tilannetta, Lundqvist sanoi.
Ymmärtäjiin kuuluivat Lundqvistin mukaan kenraalit Antero Svensson ja mahdollisesti Armas-Eino Martola, mutta ei yleisesikunnan päällikkö
Erik Heinrichs.
Vuonna 1943 Lundqvist
erosi ensimmäisestä vaimostaan ja meni seuraavana vuonna naimisiin May Helena
Helanderin, ent. Eklundin kanssa. Heille syntyi lapset Marja 1945 ja Per 1946.
Suomi pysäytti vuoden
1944 kesällä puna-armeijan etenemisen kaikkialla ja vaihtoi poliittista johtoa.
Edellytykset rauhalle olivat olemassa. Sotatoimet lakkasivat 4.−5.
päivänä syyskuuta.
Lundqvist jatkoi ilmavoimien komentajana vuoteen 1945, jolloin hänet nimitettiin puolustusvoimain vt. komentajaksi.
Länsimielisen Lundqvistin nimityksen taustalla oli muun muassa se, että hän oli
suhtautunut kielteisesti saksalaisiin, jonka perusteella hän ei ollut persona
non grata, ei toivottu henkilö, valvontakomission silmissä.
Lundqvist joutui
kuitenkin eroamaan vakinaisesta palveluksesta melkoisen hälyn saattamana vuonna
1946. Syynä oli kotimainen luottamuspula.
Lundqvist oli alkutalvella vuonna 1946 erottanut joukon upseereita. Näiden joukossa olivat tunnettu hakkapeliitta, kenraalimajuri Aaro Pajari ja Karjalankannaksen 15. divisioonan komentaja, kenraalimajuri Niilo Hersalo. Lundqvist oli kuitenkin "unohtanut" kysyä tasavallan presidenttinä ja ylipäällikkönä tuolloin toimineelta marsalkka Gustaf Mannerheimiltä lupaa.
Lundqvist sai Mannerheimiltä kenraali Heinrichsin laatiman hyytävän pirullisen kirjeen.
– Ette ole tarpeeksi
huomioineet, että upseerien vapauttaminen vakinaisesta palveluksesta on asia,
joka kuuluu ylipäällikölle, Heinrichs kirjoitti. – Kenraaliluutnantti voi tällä
menettelyllään siis aiheuttaa senkin seurauksen, että presidentti-ylipäällikkö
ratkaisee asian toisin kuin aloitteenne edellyttää.
Lundqvist katsoi
ajautuneensa luottamuskriisiin valtiojohdon kanssa, vaikka Mannerheim jo oli
ehtinyt erotakin. Lundqvist pyysi ja sai eron vakinaisesta palveluksesta. Hänen
seuraajakseen puolustusvoimain komentajaksi nimitettiin kenraaliluutnantti Aarne Sihvo, jääkäri hänkin.
Vuosina 1949−1951
Lundqvist toimi Oy J.F. Lundqvist Ab:n toimitusjohtajana ja vuodesta 1951
Pika-Asuste Oy:n toimitusjohtajana.
Kenraaliluutnantti Jarl
Lundqvist kuoli 23. päivänä syyskuuta 1965 ja hänet on haudattu Helsingin
vanhalle hautausmaalle.
Luutnantti Sarvannon maailmanennätys
Vuoden 1940 loppiaisena luutnantti Jorma
Sarvanto teki ainutlaatuisen, maailmanlaajuista kohua herättäneen
maailmanennätyksen. Hän ampui Fokker
D.XXI FR-97 hävittäjällään alas Utin eteläpuolella kuusi Kuopiota
pommittamaan lähetettyä Iljušin DB-3
pommituskonetta − neljässä minuutissa.
Se oli onnekas
maailmanennätys.
Pommikoneiden
polttoainetankit olivat vaarallisen vajaat ja niissä ei ollut kumisuojausta.
Kaasuuntunut bensiini sai säiliöt herkästi räjähtämään. Vihollishävittäjiä ei
ollut paikalla. Sarvannon ampumataito, kuten muidenkin Fokker-lentäjien, oli hyvä. Lopputulos oli kuusi pudotusta,
lainkaan vähättelemättä.
Suomi oli sotamaineensa huipulla, sotakirjeenvaihtajat olivat valppaana. Talvisodan ihme oli edellisenä päivänä koettu Raatteen tiellä, jossa eversti Hjalmar Siilasvuo tuhosi neljänkymmenen asteen pakkasessa puna-armeijan 44. divisioonan. Tieto suomalaisten urotöistä levisi maailmalle.
– Se oli Suomen ampumista maailmankartalle, eversti Gustaf Magnusson totesi.
Ne eivät kuitenkaan
olleet luutnantti Sarvannon ensimmäiset pudotukset. Joulun aatonaattona hän oli
pudottanut kaksi Tupolev SB -konetta.
Loppiaisen jälkeen tammikuun 17. päivänä Sarvanto pudotti Seuraavan SB:nsä. DB-3 koneen hän pudotti 3.2, 15.2 ja
18.3. Hän oli helmikuun 19. päivänä muiden mukana pudottamassa yhtä SB-konetta ja kaksi päivää myöhemmin
yhtä DB-3 -konetta.
Pudotusmatematiikan mukaan Sarvanto saavutti talvisodan aikana 12 ja 5/6 voittoa. Se puolestaan oli Suomen ennätys.
Teksi: Robert Brantberg 1997, 2009