|
Lauri Allan Törni 1919−1965.
Oikealla aseveli Holger Pitkänen. SA-kuva |
21 suomalaisen sotasankarin elämäntarina. 288 sivua ja kuvaliite |
|
|
240
sivua suurikokoinen,
kuvitettu |
|
Majuri Lauri Törni
Viipurista Vietnamiin
Vietnam, lokakuun 18. päivänä vuonna 1965. Yhdysvaltain erikoisjoukot ovat käynnistäneet salaisen Shining Brass -nimisen operaation.
Tarkoituksena on paikantaa Vietkongin sissien käyttämä Ho Tshi Minh -reitti, joka osittain kulkee Laosin puolella.
Sää on sumuinen ja
sateinen, vuoret ovat pilvien peitossa. Pilvipeite rakoilee hetkeksi. Kaksi
helikopteria nousee ilmaan Kham Ducin tukikohdasta. Operaatio on niin salainen,
että miehillä ei edes ole tuntolevyjä.
Toisen kopterin mukana
on kapteeni Larry Thorne, suomalainen Mannerheim-ristin ritari Lauri Törni.
Ryhmä
amerikkalaissotilaita laskeutuu ensimmäisestä helikopterista kohdealueella
maahan. Thornen helikopterin tehtävänä on harhauttaa vihollista ja suojata
ryhmän laskeutumista.
Ryhmä pääsee
turvallisesti maahan ja helikopterit lähtevät paluumatkalle. Sää huononee
jälleen. Thornen kopterin pilotti ilmoittaa nousevansa pilvien yläpuolelle.
Tämän jälkeen
helikopterista ei kuulla mitään. Larry Thorne julistetaan kadonneeksi ja hänet
ylennetään majuriksi.
Tuleva Yhdysvaltain erikoisjoukkojen upseeri ja Mannerheim-ristin ritari Lauri Allan Törni syntyi Viipurissa
keskiviikkona toukokuun 28. päivänä vuonna 1919. Hänen vanhempansa olivat
laivuri Jalmari Törni ja Rosa o.s. Kosonen. Perheen esikoispoika Unto Sven oli
kuollut vuoden 1918 kesäkuussa isorokkoon, josta äiti selvisi vain hädin
tuskin. Perheeseen syntyi vielä kaksi tytärtä, Salme Kyllikki vuonna 1920 ja
Kaija Iiris vuonna 1922.
Isä Jalmari toimi Suomen
Sokeri Oy:n, nykyisen Cultor Oyj:n, pienten rahtialusten kapteenina ja purjehti
pääasiassa Suomenlahden kaupunkien välillä. Törnit asuivat Hiekan
kaupunginosassa vaunumestari Hägglundilta ostamassaan talossa. Vaunumestari oli
jääkärikenraali Woldemar Hägglundin isä ja kenraali Gustaf Hägglundin
isoisä.
Kolmikerroksisessa
talossa oli 16 huonetta, joista osan Törnit vuokrasivat muille perheille.
Yhtenä vuokralaisena oli olympianyrkkeilijä Sten Suvion veli.
Lauria kutsuttiin Lasseksi. Hän
liittyi Viipurin suojeluskuntapoikiin, sisaret Salme ja Kaija menivät
partiotyttöihin. Aluepäällikkö, kapteeni Erich Arnickenin suojeluskunnassa oli
kolme pataljoonaa ja toistakymmentä komppaniaa. Pojille annettiin
sotilaskoulutuksen lisäksi urheilu- ja liikuntakasvatusta.
Lasse Törni kävi
kansakoulun ja ehti opiskella muutaman vuoden Viipurin reaalilyseossa.
Loma-aikoina hän kävi töissä Starckjohannin rautakaupassa. Vuonna 1936 hän
kirjoittautui Kauppa-apulaiskouluun. Oppiaineet eivät kuitenkaan kiinnostaneet
ja Lasse sai tarpeekseen vuoden kuluttua.
Vuoden 1938 syyskuussa
Törni ilmoittautui vapaaehtoisena armeijaan. Hän palveli Kiviniemellä
Jalkaväkirykmentti 4:n neljännen pataljoonan konekiväärikomppaniassa.
Pataljoonaa komensi everstiluutnantti Martti S. Nurmi. Joulukuussa Törni pääsi
aliupseerikouluun. Maaliskuussa eläinrakas ja sotilaallinen nuorukainen
komennettiin kuukaudeksi eläinlääkintäaliupseerikouluun.
Varusmiesaika päättyi
marraskuun 16. päivänä vuonna 1939. Sodan uhkan vuoksi talousalikersantti Törni
joutui astumaan uudelleen palvelukseen seuraavana päivänä. Talvisota syttyi
kahden viikon kuluttua.
Marraskuun 30. päivänä Törni oli joukko-osastonsa mukana syömässä aamiaista aamukuudelta, kun raskaan tykistön lähtölaukauksia kuului kaukaa etelästä. Nuoret sotilaat luulivat että kyseessä oli harjoitus, mutta muutamaa minuuttia myöhemmin kasarmialueelle kohdistui voimakas keskitys. Sotilaita kaatui ja haavoittui.
Everstiluutnantti Nurmen
jääkäripataljoona 4:ää sanottiin Hiipijäksi.
Se alistettiin kenraalimajuri Woldemar Hägglundin IV
armeijakunnalle ja siirrettiin Karjalankannakselta Laatokan pohjoisrannalle.
Pataljoona kärsi erittäin raskaita miehistötappioita vihollisen ankarissa
hyökkäyksissä vuoden 1940 tammikuussa.
Pataljoonan komentaja
Nurmi menehtyi auto-onnettomuudessa jo sodan alussa. Uudeksi komentajaksi
tuli kapteeni Paul-Åke Johansson, joka puolestaan menetti molemmat jalkansa
tammikuun 13. päivänä kranaatin osuessa komentotelttaan.
”Tapelkaa hyvin, tulen
pian puujaloilla takaisin”, Johansson sanoi miehilleen.
Kapteeni Johansson
menehtyi kuitenkin verenhukkaan kenttäsairaalassa. Seuraavaksi komentajaksi
määrättiin majuri Matti Aarnio, joka myöhemmin sai lempinimen Motti-Matti.
Edessä olivat talvisodan ankarat mottitaistelut. Tammikuun puolivälissä lämpötila laski jopa 42 pakkasasteeseen. Kuun lopulla taisteltiin Koivuselän maastoa hallitsevan Pukitsanmäen omistuksesta.
Vihollinen oli saarrettu
kahteen mottiin, niin sanottuun Rykmentin mottiin ja Kitelän mottiin.
Lähistöllä vihollisen linjojen takaa taistelupaikkaa lähestyi majuri
Motti-Matti Aarnion saamien tietojen mukaan myös jääkärikapteeni Artturi
Nikulan Erillinen pataljoona 8, peitenimeltään Seinälukki, ja siihen piti saada yhteys jääkäripataljoona 4:stä.
Esikuntakomppaniasta
tarvittiin vapaaehtoinen partion vetäjä, muiden komppanioiden miehet olivat
tiiviisti kiinni taisteluissa. Talousalikersantti Lauri Törni ilmoittautui
majuri Aarniolle, joka antoi tehtävän hyvässä kunnossa olevalle miehelle.
”Partionne tulee yrittää
yhteyttä Seinälukkiin”, Aarnio sanoi.”Edetkää Pukitsanmäellä olevan oman
rintamalinjan edestä sen suuntaisesti aluksi Koirinojan vartta ja sitten
maantien suuntaisesti. Ylitätte tien ja selvitätte Seinälukin ja vihollisen
asemat.”
Edessä oli alikersantti
Lauri Törnin tulikaste, ensimmäinen partio vihollisen linjojen taakse. Linjat
olivat kenttälinnoitetut ja alueella partioi myös vihollisen hyökkäysvaunuja.
Partio lähti matkaan. Se pääsi huomaamatta yön pimeydessä vihollisasemien läpi ja saapui hiljaa Seinälukin tukikohtaan kadoksissa olleen suomalaispataljoonan komentotelttaan asti.
”Herra kapteeni,
alikersantti Törni”, nuorimies ilmoitti. ”Hiipijän yhteyspartion johtaja.”
Kapteeni Nikula
ihmetteli, miten partio oli päässyt pataljoonan omien vartiomiesten ohitse. Hän
päätti tiukentaa vartiotoimia välittömästi. Törni palasi partioineen
onnellisesti takaisin aamukahdeksalta ja ilmoitti vihollisasemien ja ErP 8:n
sijainnin. Vihollinen sai tykistö- ja kranaattiryöpyn niskaansa.
Seuraavana iltana
suomalaiset lähtivät hyökkäykseen. Kykynsä osoittanut Törni määrättiin
harhautuspartion johtajaksi. Tämäkin reissu onnistui. Törni oli osoittanut
kykynsä ja määrättiin reserviupseerikouluun. Aiemmin esteenä olleella
opillisella puutteella ei enää ollut merkitystä.
Majuri Aarnio määräsi Törnin ennen RUK:n alkamista ruotsinkielisen Erillinen pataljoona 18:n komppanianpäälliköksi Länsi-Lemetin motin valtauksen yhteydessä. Törnin sotilasarvoksi pantiin arvovaltasyistä upseerikokelas.
Kahteenkymmeneenkolmeen
henkeen supistuneen komppanian miehet olivat vanhempaa ikäluokkaa ja sanottiin,
etteivät he pystyisi samaan kuin muut. Törni aiheutti kuitenkin yllätyksen.
Hänellä oli aluksi kielivaikeuksia, mutta itse taistelusta selvittiin
viittomalla ja kaikki ymmärsivät toisiaan.
Komppania hyökkäsi
pataljoonan kahden muun komppanian välissä. Törni kulki joukkonsa edessä ja
heitteli kasapanoksia venäläisten korsuihin ja kuoppiin. Miehet valtasivat
taisteluhaudan ja ottivat vangin.
Suomalaisten hyökkäykset läntisen Lemetin tuhoamiseksi olivat pitkään olleet tuloksettomia. Nyt motti paloiteltiin kahtia ja se oli venäläisille lopun alkua. Näistä taisteluista Törnin maine sai sotakirjeenvaihtajien ansiosta alkunsa.
”Törni heilui keskellä
luotisadetta ja korsujen edustat olivat täynnä kuolevia, valittavia ja verisiä
vihollissotureita”, lehdissä kirjoitettiin. ”He eivät ehtineet ottaa montakaan
askelta ennen kuin Törnin hurjapäiset miehet kaatoivat heidät siihen paikkaan.”
”On suurelta osin juuri
Lauri Törnin ansiota, että Lemetin motti voitiin jo parin päivän kuluttua
laukaista. Törni oli lyhyessä ajassa aiheuttanut kaaoksen, suoranaisen
sekasorron venäläisten puolustusasemissa.”
Motissa oli yli
kaksisataa venäläistä. Suomalaisten sotasaalis oli yli kolmekymmentä
käyttökelpoista hyökkäysvaunua, kuusi tykkiä, neljäkymmentä autoa,
kenttäleipomo ja divisioonan soittokunnan instrumentit.
Törni komennettiin RUK:n kurssille numero 45 Kankaanpäähän helmikuun 5. päivänä. Hänet määrättiin 2. raskaan komppanian ensimmäiseen konekiväärijoukkueeseen.
Talvisota päättyi
maaliskuun 13. päivänä Törnin ollessa vielä RUK:ssa. Upseerikokelaana Törni
palveli jalkaväkirykmentti 12:ssa Virolahdella ja toukokuun 9. päivänä hänet
ylennettiin vänrikiksi.
Nuorena kesävänrikkinä
Lasse Törni löysi Virolahdelta ensirakkautensa, rykmentin kanttiinissa
työskentelevän ylioppilaan ja lotan Ilona Oeschin, kenraali Lennart Oeschin veljentyttären.
Suomi lähetti vuoden
1941 keväällä aseveljeyden nimissä pataljoonan verran miehiä Saksaan
SS-divisioona Wikingin riveihin.
Törni päätti lähteä mukaan. Kaikille ei kuitenkaan riittänyt upseerinvakansseja
ja kun jatkosota alkoi Törni palasi Suomeen.
Suomessa Törni oli heinäkuun 30. päivänä. Hän halusi ja pääsi ratsumestari Lars Rönnquistin johtamaan Kevyt osasto 8:aan, joka jo oli niittänyt mainetta kovana joukko-osastona. Osasto kuului kenraalimajuri Uno Fagernäsin 1. divisioonaan, joka taisteli Aunuksessa. Törni sai johdettavakseen ensin konekivääri- ja myöhemmin panssarivaunujoukkueen.
Kenraali Erik Heinrichsin Karjalan armeijan
yleishyökkäys alkoi elokuun 4. päivänä, joukot etenivät kohti Petroskoita.
Vanha raja ylitettiin.
Törnin ja vänrikki Kosti
Paukkalan johtamat panssarivaunujoukkueet raivasivat tietä ajamalla hyökkäävän
osaston edessä. Kerran Törnin vaunu juuttui eräällä aukealla ojaan vihollisen
tulen alla. Venäläiset päättivät tuhota vaunun.
”Vänrikki Törni irrotti
hyökkäysvaunun pikakiväärin ja hyppäsi ensimmäisenä ulos vaunusta ojaan”,
kenraali Fagernäs kertoi. ”Tulittamalla vihollista hän esti sitä pääsemästä
liian lähelle vaunua ja turvasi muiden ulospääsyn.”
”Hyökkäysvaunuosaston
rohkean toiminnan johdosta vihollinen perääntyi ja hyökkäys eteni taas useita
kilometrejä. Vänrikki Törnin toiminta oli jälleen reipasta ja esimerkiksi
kelpaavaa.”
Panssarivaunut eivät kuitenkaan huonon maastoliikkuvuutensa vuoksi kyenneet seuraamaan Kevyt osasto 8:n liikkeitä ja niinpä Törnin joukkue alistettiin everstiluutnantti Paavo Susitaipaleen jalkaväkirykmentti 29:lle, joka kuului eversti Kaarlo Heiskasen 11. divisioonaan. Edessä olivat Prääsän taistelut.
Kylmä-Kallen divisioona
eteni kiivaasti taistellen Prääsästä Matrossan kautta kohti Petroskoita
johtavan päätien tuntumassa. Törnin panssariosasto avusti jalkaväen etenemistä
tuhoamalla useita puolustajan vihollispesäkkeitä.
Törni taisteli
rämäpäiseen tapaansa. Milloin hyökkäysvaunun tuli ei muuten riittänyt, Törni
loikkasi ulos ja viimeisteli työn käsikranaateilla. Kerran Törnin vaunu ajoi
suoraan sitä ahdistelevan panssaritorjuntatykin päälle.
Vihollisetkin osasivat
käyttää polttopulloja, Molotovin cocktaileja. Kerran Törnin komentovaunu syttyi
polttopullosta palamaan. Törni käänsi kylmäverisesti vaunun, ajoi omien
puolelle ja jatkoi hyökkäystä.
Suomalaiset valtasivat
Petroskoin ja nimi muutettiin Äänislinnaksi. Kaupungissa Törni tapasi uudestaan
vanhan ihastuksensa Ilona Oeschin, joka toimi muonituslottana. Tapaaminen jäi
lyhyeksi, suomalaiset jatkoivat hyökkäystä Kontupohjan kautta Karhumäelle.
Suunujoen ylitystaisteluissa ennen Kontupohjaa Törni kunnostautui jälleen. Vihollisen jalkaväki puolustautui panssarivaunun tukemana. Törnin osasto ajoi vihollisvaunun pakoon ja tuhosi etenemistä estävät neljä kahden konekiväärin pesäkettä. Rytäkässä kaatui 75 venäläistä.
Karhumäen taistelujen
aikana Törni joutui luovuttamaan vaununsa 1. jääkäriprikaatille, jota komensi
tuore kenraalimajuri Ruben Lagus, Suomen Rommel. Panssarivaunut haluttiin keskittää saman komennon
alle ja seuraavana kesänä Äänislinnaan perustettiin Laguksen
panssaridivisioona.
Vaunun menetys harmitti,
mutta se ei lannistanut Törnin taisteluintoa. Karhumäen operaation aikana
taisteltiin Krugloi-kukkulan maastossa. Taistelulähettinsä kanssa Törni tuhosi
hallitsevalla paikalla olevan joukkueen vahvuisen kenttävartion. Paikalle jäi
parikymmentä kaatunutta venäläistä.
Suomalaiset olivat Aunuksessa saavuttaneet tavoitteensa ja asemasota alkoi. Vuoden 1942 tammikuussa Törni määrättiin everstiluutnantti Motti-Matti Aarnion jalkaväkirykmentti 56:n joukkueenjohtajaksi. Motti-Matti oli vanha tuttu jo talvisodan ajoilta. Maaliskuussa Törni ylennettiin luutnantiksi.
Törni tuli tunnetuksi
innokkaana partiomiehenä. Maaliskuun lopulla Törni lähti vänrikki Urho Mölsän
ja konepistoolimies Asser Uusi-Jaakkolan kanssa sieppausmatkalle,
vihollisvangeista oli luvassa ylimääräisiä lomapäiviä.
Sieppaus ei onnistunut,
mutta paluumatkalla Törni, joka tapansa mukaan oli kärjessä, hiihti lumipyryssä
suomalaisten asettaman putkimiinan viiksilankaan. Mölsä ja Uusi-Jaakkola eivät
edes haavoittuneet ja nopeasti he siirsivät Törnin ahkioon ja vetivät hänet
takaisin suomalaisten puolelle.
Neljässä tunnissa Törni
pääsi kenttäsairaalaan. Sirpaleita löydettiin oikeasta reidestä, oikeasta
kädestä ja kyynärseudusta. Amputaatio uhkasi, mutta Törni selvisi pelkällä
säikähdyksellä. Hänet siirrettiin Vaasan sotasairaalaan, jossa hän joutui
olemaan lähes juhannukseen asti.
Törni pääsi kymmenen
päivän toipumislomalle, jolta hän ei palannut. Viranomaiset ilmoittivat JR
56:een, että luutnantti Törni oli kadonnut lomallaan. Rykmentin esikunnasta
vastattiin, että Törni on ollut etulinjassa jo pitemmän aikaa.
Törni oli karannut
lomalta rintamalle. Tapaus herätti hilpeyttä rintamalla ja muuallakin.
Jalkaväkirykmentti 56 oli asemissa Maaselän kannaksella. Rintamalinja kulki Äänisen pohjoisrannalta Poventsasta alkavaa Stalinin kanavaa pitkin. Vuoden 1942 lokakuussa everstiluutnantti Motti-Matti Aarnio päätti lähettää kaukopartion kanavan taakse. Tarkoituksena oli ottaa haltuun vihollisen siviili- ja virkapostia, kaapata vanki ja tiedustella Voljärven itäpuolista maastoa.
Aarnio etsi käsiinsä
luutnantti Törnin, jolta kysyttiin halukkuutta tehtävään. Totta kai Törni
suostui. Saman tien Motti-Matti teki Törnistä rykmentin jääkärijoukkueen
johtajan.
”Tehtävät on
suoritettava, jos mahdollista, taistelua välttäen”, Motti-Matti sanoi Törnille.
”Tuhotöitä tehdään, elleivät ne häiritse muiden tehtävien hoitoa.”
Törni valitsi partioon kahdeksan alle kolmekymppistä talvisodan veteraania. Matkalle lähdettiin lokakuun 18. päivänä kello 01.10 kalastajaveneellä ja kahdella kiikkerällä pioneerijollalla. Matka taittui useiden kapeikkojen kautta, joiden molemmilla puolilla oli venäläisten vartiot.
Miehet pääsivät
huomaamatta Vuolijärven itärannalle ja kolmannella yrittämällä löysivät aamun
tunteina sopivan rantautumispaikan. Kalastajavene upotettiin kivipainojen
avulla ja jollat piilotettiin maastoon. Rannasta partio lähti liikkeelle kello
04.45.
Partio eteni kilometrin
verran, ylitti muutaman suon, saapui metsän reunaan ja jatkoi hakattujen
harjanteiden yli tiheämmän metsän reunaan. Tähän päätettiin pystyttää leiri.
Päivän aikana miehet tiedustelivat ympäröivää mastoa. He löysivät useita kolmeen suuntaan ampuvia miehittämättömiä pesäkkeitä ja maakuoppiin tehtyjä hirsikattoisia majoituskorsuja. Idästä kuului autojen moottoriääniä ja telaketjujen kolinaa.
Illalla satoi lunta ja
miehet odottivat leirissään seuraavaan iltaan asti lumen sulamista. Taas
lähdettiin Törnin johdolla liikkeelle. Maastosta löytyi
panssaritorjuntapesäkkeitä, korsuja, talleja ja ampumahautoja. Myöhään illalla
he löysivät harjannetta pitkin kulkevan huoltotien.
Partio asettui
väijyksiin, mutta ei onnistunut kaappaamaan ketään. Miehet palasivat leiriin.
Seuraavana aamupäivänä levättiin ja kello kolme iltapäivällä koko partio lähti
naamat noettuina liikkeelle. Törni jakoi miehet kahteen ryhmään ja lähetti
miehet asemiin huoltotien varteen. Nytkään he eivät onnistuneet, vaikka liikennettä
tiellä olikin.
Kolmas yritys tehtiin
aamupäivällä lokakuun 21. päivänä. Kello puoli kymmenen partio sai vangiksi
armeijan postia kuljettavan yksinäisen sotamies Bystrovin. Pataljoonan
postilaukku oli täynnä kuoria. Tavallisen kenttäpostin lisäksi laukusta löytyi
kolmikulmaisia sinetillä varustettuja virkakirjeitä. Pikakuulustelussa kävi
ilmi, että kolme ja puoli kilometriä väijytyspaikasta Vantsjärven päässä oli
viisi parakkia, johon oli majoitettu lähes kuusikymmentä miestä.
Liikenne huoltotiellä jatkui, väijytyspaikan ohi kulki kuorma-auto täynnä aseistettuja puna-armeijan sotilaita. Hetken kuluttua etelästä lähestyi toinen kuorma-auto. Kopissa oli kaksi miestä, lavalla kuusi sotilasta. Satoi räntää. Törni päätti iskeä.
Etukäteen oli sovittu,
että hyökkäys lähtee liikkeelle Törnin laukauksesta. Törni ampui kiväärillään
kuljettajan ja syöksyi miehineen kohti ojaan pysähtynyttä autoa.
”Ruki verh, kädet ylös!”
Lavalla olevat miehet
yrittivät pakoon ja suomalaiset joutuivat ampumaan joka miehen. Samalla
etelästä saapui toinen kuorma-auto, jonka lavalla oli kymmenen sotilasta. Auto
pysähtyi jonkin matkan päähän ja myös sen kyydissä olleet miehet yrittivät
pakoon. Myös heidät ammuttiin.
Kolmaskin auto saapui
paikalle. Suomalaisten ammukset alkoivat loppua ja tilanne muuttui mies miestä
vastaan taisteluksi. Siinä käytettiin kiväärinperiä, puukkoja ja jopa kirvestä.
Alikersantti Kalervo
Kallio yritti ottaa vangiksi Venäjän turvallisuusministeriön NKVD:n kapteenin,
mutta joutui takaa-ajossa ampumaan hänet. Kallio sai kuitenkin talteen kapteeni
Tundan karttalaukun. Törni joutui ampumaan vääpeli Karlovin, joka myös oli
NKVD:n miehiä. Vain kaksi venäläisiä pääsi haavoittuneina pakoon.
Kesken taistelujen
paikalle saapui vielä neljäs ja viides kuorma-auto, lavat täynnä miehiä.
Viholliset onnistuivat maastoutumaan ja Törni päätti irtaantua. Hän oli jo
ottanut talteen kuorma-autojen kopeista kaikki paperit. Taistelupaikalle
jääneen kolmen auton moottorit ja jäähdyttäjät oli tuhottu ampumalla niihin
konepistooleilla.
”Nyt mennään!” Törni
karjaisi.
Taistelupaikalle jäi noin kolmekymmentä kaatunutta venäläistä ja useita haavoittuneita. Suomalaiset eivät kärsineet tappioita. Törnin partio kiiruhti räntäsateessa kohti leiriään, takaa kuului osoitteetonta ammuntaa.
Miehet purkivat leirinsä
ja jatkoivat kohti rantaa. Partio törmäsi venäläisten nuotiolle, kymmenkunta
venäläistä sotilasta juoksi pakoon. Törni päätti olla ampumatta. Sen sijaan hän
jälkikoirien vainun sekoittamiseksi pirskotti maastoon ammoniakkia. Viimeinen havainto
suomalaisista olisi nuotiolta.
Matkalla he törmäsivät
kahden hengen venäläispartioon. Toisen miehen he joutuivat ampumaan, toinen
saatiin vangiksi.
Illalla miehet pääsivät
rantaan, tyhjensivät kalastajaveneen vedestä ja kaivoivat pioneerijollat esiin
piilostaan. He pääsivät matkaan viime tipassa, vihollinen haravoi rantaa ja
tiedusteli aluetta lentokoneella.
Viimeisen salmen
puolivälissä heidät havaittiin. Venäläisten laukaukset eivät kuitenkaan osuneet
ja partio pääsi turvaan suomalaisten linjojen taakse.
Rykmentin komentopaikalla oltiin seuraavana iltapäivänä kello neljä. Everstiluutnantti Aarnio kiitti porukkaa ja divisioonan tiedustelu-upseeri, luutnantti Aminoff, kuulusteli vangit.
Kaatuneiden NKVD-miesten
papereista suomalaiset saivat arvokasta tietoa, kuten myös punapataljoonan
kirjeenvaihdosta. Törni selvitti esikunnassa partion vaiheita ja jokainen mies
kertoi myös erikseen kokemuksistaan. Törni kirjoitti reissusta salaisen
raportin.
”Kasvojen ja käsien
nokeaminen osoittautui näkyväisyyden puolesta erittäin hyväksi menetelmäksi”,
Törni kirjoitti raporttiinsa. ”Tällä oli myös suuri moraalinen vaikutus
ryssiin. Astumisen suolla saa melkein kuulumattomaksi, kun kävelee aivan
varpaillaan.”
Koko partio selvisi
reissusta ehjin nahoin lievää kuumeilua lukuun ottamatta. Miehet saivat 28
vuorokauden loman.
Vuoden 1943 tammikuussa kenraalimajuri Paavo Paalun 1. divisioonaan päätettiin perustaa kaksi sissikomppaniaa, joita salaamistarkoituksessa kutsuttiin jääkärikomppanioiksi. Törni määrättiin toisen sissikomppanian päälliköksi. Seurasi tiukka koulutusvaihe.
Keväällä Törnin sissit
tekivät useita lyhyitä partiomatkoja vihollisen puolelle. Vihollista yritettiin
härnätä ulos tukikohdista yleensä siinä onnistumatta.
Huhtikuussa
sissikomppaniat hajotettiin ja kesäkuussa 1. divisioonaan perustettiin
partisaanintorjuntaosasto, jonka komentajaksi Törni määrättiin. Osasto teki
partioretkiä, järjesti väijytyksiä ja rakensi miinoituksia. Desantteja
metsästettiin ja linjojen takaista maastoa pidettiin puhtaana.
Marraskuussa Törni sai
määräyksen perustaa jääkärikomppanian, jonka rungoksi tulisi
partisaanintorjuntaosasto. Osasto Törniksi sanotun jääkärikomppanian
tunnukseksi tuli hihamerkki, jossa oli T-kirjaimen läpi iskevä salama. Törnin
maine oli kova.
”Tuokaa Törni elävänä
tai kuolleena, maksamme hänestä kolme miljoonaa Suomen markkaa”, Moskovan Tiltu kuulutti eetteriin.
Vuoden vaihteessa Törnin komppania majoittui Jouhivaaraan Seesjärven etelärannalle. Helmikuussa komppaniaan saapui pitkä mies Turusta, jääkäri Mauno Koivisto.
Seesjärven
pohjoisrannalle oli sijoitettu venäläisten 33. hiihtoprikaati ja
jalkaväkirykmentti 55. Venäläiset lähettivät jatkuvasti vahvoja partioita
häiritsemään suomalaisia.
Maaliskuun 16. ja 17.
päivien välisenä yönä venäläiset olivat erityisen aktiivisia. He hyökkäsivät
pataljoonan vahvuisella osastolla Seesjärven etelärannalle ja miehittivät
suomalaisten tukikohdan. Paikalle hälytettiin Osasto Törni, joka vastaiskullaan
kiivaasti taistellen selvitti tilanteen.
Noin kolmensadan hengen
vihollisosastosta kaatui 82 miestä ja 32 joutui vangiksi. Sotasaaliiksi tuli 58
konepistoolia, viisi liekinheitintä, kaksi pikakivääriä ja muun muassa 115
paria suksia. Toisen Degtarjov-pikakivääriin
sai hyökkäykseen osallistunut jääkäri Koivisto.
Törnin miehistä kuusi
kaatui ja yksitoista haavoittui. Toisen armeijakunnan komentaja,
kenraaliluutnantti Paavo Talvela, välitti
ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin ja omat kiitoksensa joukoille. Kiitokset
kohdistuivat erityisesti jääkärikomppanialle ja luutnantti Lauri Törnille.
Venäläisten suurhyökkäyksen alettua vuoden 1944 kesäkuussa Törnin jääkärikomppania joutui ottamaan vastuun koko Jouhivaaran lohkosta, muita joukkoja tarvittiin Karjalankannaksella. Eräässä vastaiskussa komppania tuhosi kuusikymmentä vihollista.
Osasto Törniä tarvittiin
etelämpänä Säämäjärven pohjoispuolella torjumaan kaksi etenevää vihollisrykmenttiä.
Lähes kaksi vuorokautta riehuvien taistelujen aikana Törnin osasto tuotti
viholliselle satojen miesten tappiot. Jääkärikomppania menetti näissä
taisteluissa haavoittuneina, kaatuneina ja kadonneina 31 miestä, joista kolme
upseeria.
Törni nimitettiin
Mannerheim-ristin ritariksi heinäkuun 19. päivänä. ”Luutnantti Törni on
luontainen johtajakyky, kylmäverinen ja neuvokas”, kenraalimajuri Uno Fagernäs
kirjoitti.
”Talvisodassa ja
nykyisessä sodassa hän on monasti osoittanut erityistä urhoollisuutta, taitoa
ja neuvokkuutta. Rohkeutensa ja intonsa ansiosta hän on saanut juurrutetuksi
koko osastoonsa loistavan taisteluhengen ja on siten vaikuttanut
henkilökohtaisesti huomattavasti taistelun edellytyksiin.”
Elokuun 28. päivänä
Törni ylennettiin kapteeniksi. Aselepo Suomen ja Neuvostoliiton välillä astui
voimaan 4.-5. syyskuuta. Törnin jääkäreiden sota oli lopussa, kapteeni lähti
lomalle.
Törni pyrki jääkärikomppaniansa kanssa Lapin sotaan saksalaisia vastaan. Everstiluutnantti Lars Rönnquist ja kenraalimajuri Uno Fagernäs kuitenkin tyrmäsivät ajatuksen, komppania oli jo sotinut ihan tarpeeksi. Törni kotiutettiin marraskuun 3. päivänä.
Törni piilotti
asealiupseerinsa Arvo Männistön kanssa joukon aseita Enon korpimetsiin. Törni
teki sen omasta aloitteestaan, asia ei mitenkään liittynyt asekätkentäjuttuun.
Miehet veivät metsään kolme laatikollista aseita, kahdeksan ammuslaatikkoa ja
36 käsikranaattia. Mukana oli myös Mauno Koiviston Degtarjov, joka myöhemmin
päätyi sotamuseoon.
Törni oli entinen
SS-mies, joten hänellä ei ollut mahdollisuuksia jäädä armeijaan. Myös valtion
virat olivat ulottumattomissa. Niinpä lähtöpäätös ei ollut vaikea, kun Törni
Vaasan ravintola Centralissa tapasi
miehen, joka värväsi suomalaisia upseereita Saksaan. Tarkoituksena oli antaa
sabotaasi- ja vastarintakoulutusta siltä varalta, että Venäjä miehittäisi
Suomen.
Saksalainen sukellusvene haki Törnin ja toisen seikkailunhaluisen upseerin Vaasan edustalta. Koulutus jäi kuitenkin lyhyeksi, liittoutuneet vyöryivät kohti Berliiniä. Sekavissa oloissa Törni sai komentoonsa osaston, jonka hän johti venäläisten saartorenkaan läpi. Törni antautui miehineen amerikkalaisille.
Törni yritti turhaan
värväytyä liittoutuneiden joukkoihin ja karkasi vankileiriltä Suomeen. Punainen
Valpo pidätti Törnin ja hänet asetettiin syytteeseen maanpetoksesta. Hänet
tuomittiin kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen.
Vuoden 1947 heinäkuussa
Törni pääsi pakenemaan Turun lääninvankilasta, mutta joutui värikkään
pakomatkan jälkeen kiinni Oulussa. Presidentti Juho Paasikivi armahti Törnin
vuoden 1948 jouluksi, jonka hän pääsi viettämään kotiväkensä kanssa.
Lauri Törni päätti lähteä Ruotsiin, jonne ennen häntä monet asekätkentämiehet olivat paenneet. Heitä on myöhemmin kutsuttu Marttisen miehiksi heidän nokkamiehensä, eversti Alpo Marttisen mukaan.
Törniä ärsytti etenkin
se, että hän oli Valpon jatkuvan seurannan kohteena. Myös ajatus palvelusta Yhdysvaltain
armeijassa kiehtoi. Rajan hän ylitti Torniossa toisen henkilön merimiespassin
turvin vanhan upseeritoverinsa, luutnantti Holger Pitkäsen, kanssa. Matka
jatkui rautateitse kohti Tukholmaa.
Tienattuaan matkarahansa
Törni astui Venezuelaan suuntaavaan laivaan, S/S Boliviaan. Caracasissa häntä vastassa oli eversti Motti-Matti
Aarnio. Tunnettuja Caracasin pakolaisia oli myös inkeriläinen kaukopartioritari
Mikko Pöllä.
Caracasissa Törni sai loppukesällä
1950 pestin norjalaiseen rahtilaivaan M/S
Libre Villaan, jonka määränpää oli Yhdysvallat. Meksikon lahdessa Mobilen
kaupungin edustalla Alabamassa hän hyppäsi mereen ja ui rantaan. Törni
hankkiutui New Yorkiin, jossa asuvien suomalaisten avulla hän sai töitä muun
muassa kirvesmiehenä ja siivoojana.
Törni sai oleskeluluvan vuoden 1953 elokuussa. Seuraavana vuonna hän värväytyi Yhdysvaltain armeijaan. Hän oli 35-vuotias alokas.
Törni sai tykistön
peruskoulutuksen Fort Dixissä New Yorkin osavaltiossa. Hänet ylennettiin
kersantiksi ja hän opetti talvitaistelumenetelmiä Fort Carsonissa Coloradossa.
Laskuvarjokoulutuksen hän sai Fort Benningissä Georgiassa.
Erikoisjoukkojen
peruskoulutuksen Törni sai Fort Braggin varuskunnassa Pohjois-Carolinassa. Vuoden
1955 huhtikuussa Törni ylennettiin korpraaliksi ja heinäkuussa hänestä tuli
Yhdysvaltain kansalainen. Lauri Allan Törni muutti nimensä Larry A. Thorneksi.
Marraskuussa hänet ylennettiin kersantiksi.
Vuonna 1956 Thorne
komennettiin Alpo Marttisen suosituksesta
viestiupseerikurssille Fort Gordoniin Georgiaan. Valmistuttuaan kurssilta hänet
ylennettiin luutnantiksi.
Larry Thorne toimi 10. erikoissodankäynnin ryhmän upseerina Bad Tölzissä Länsi-Saksassa vuosina 1958−1962.
Vuonna 1962 tammikuussa
Pohjois-Iranin vuoristoon syöksyi Yhdysvaltain armeijan de Havilland Otter -lentokone, jolla oli mukanaan huippusalaisia
laitteita. 4 300 metrin korkeudessa sijaitsevalle paikalle lähetettiin kaksikin
vuorikiipeilyjoukkuetta, iranilainen ja länsisaksalainen, jotka epäonnistuivat.
Kesäkuussa oli Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukkojen ja kapteeni Larry Thornen
vuoro.
Kiipeilytaidot Thorne
oli hankkinut Kalliovuorilla ja Alpeilla, jossa hän oli saanut hiihtokoulutusta
Italian armeijalta.
Thorne pääsi paikalle
kahdeksan miehen kanssa. Retkikuntaan kuului lisäksi tukiryhmä, johon kuului
yksitoista erikoisjoukkojen miestä. Oppaana toimi paikallinen heimopäällikkö.
Thornen miehet löysivät hylyn ja lähistöltä kahden miehistön jäsenen ruumiit.
Osa laitteistosta oli
kadonnut, Thorne otti talteen loput ja räjäytti koneen hylyn. Myöhemmin
paikalta löydettiin vielä kolmas ruumis.
Vietnamissa Thorne taisteli kahteen otteeseen. Ensimmäisellä puolen vuoden komennuksellaan Thorne perusti Vietnamin eteläosaan lähelle Kamputsean rajaa leirin, josta tuli piikki Vietnamin kansallisen vapautusrintaman Vietkongin lihaan.
Vuoden 1964 joulukuussa
Thorne palasi Vietnamiin. Maassa vieraili myös laskuvarjokoulutuksen saanut
kirjailija Robin Moore, jonka bestseller-kirjassa Thorne seikkailee nimellä Sven Kornie.
Seuraavana vuoden
lokakuussa Thorne osallistui salaiseen Shining Brass -operaatioon, jonka
tarkoituksena oli paikantaa Vietkongin sissien käyttämä Ho Tshi Minh -reitti.
Sää oli sateinen ja sumuinen, vuoret olivat pilvien peitossa. Thornen
helikopteri törmäsi sankassa sumussa vuoren seinään ja tuhoutui. Etsinnät
olivat tuloksettomia ja vihreiden barettien sankari Thorne todettiin
kadonneeksi päivämäärällä 18. lokakuuta 1965.
Amerikkalaisessa
kokoillan elokuvassa Vihreät baretit John Wayne esittää Larry Thornea.
Yhdysvaltain Joint Task Force Full Accounting -osaston tehtävänä on etsiä kadonneita sotilaita. Vietnamin sodan jäljiltä on edelleen kateissa puolitoista tuhatta amerikkalaissotilasta. Vuonna 1999 Suomeen kantautui tieto, jonka mukaan Full Accounting -osasto mahdollisesti oli löytänyt paikan, jossa Larry Thornen helikopteri tuhoutui.
Phuoc My -kylän
asukkaiden mukaan ylhäällä vuorilla, vaikeakulkuisessa maastossa, oli
tuntematon helikopterihylky.
Heinäkuussa Full
Accounting -osasto lähetti paikalle retkikunnan, johon myös osallistui viiden
hengen suomalaisryhmä. Mukana oli Lauri Törnin sisarenpoika Juha Rajala.
Onnettomuuspaikka on syvällä viidakossa, lähellä Laosin rajaa. Retkikunta joutui lentämään paikalle helikopterilla, jonka jälkeen edessä oli vielä marssi pitkin jyrkkiä rinteitä.
Onnettomuuspaikalla oli
taittunut roottorin lapa puun latvassa, parinkymmenen metrin korkeudella.
Osaston erikoismiehet seuloivat alapuolelta maan pintakerroksia. Maa kuljettiin
seulontalaatikoihin, joissa eroteltiin metallinkappaleet mullasta.
Tutkimustyötä johti
antropologi Dennis Danielson.
”Helikopteri on
syöksyttyään jyrkkään rinteeseen räjähtänyt ja syttynyt palamaan”, Danielson
sanoi. ”Meidän on otettava talteen maaperästä musta multa, se on palanutta
maata.”
Paikalta löytyi satoja kiloja rautaromua, helikopterin jäännöksiä. Roottorin lavan sarjanumeroista selvisi, että kyseessä oli Törnin helikopteri. Paikalta löytyi myös luun kappaleita ja hampaita.
Romun joukossa oli
Törnin henkilökohtainen ase, Swedish K -konepistooli. Viidakko oli 34 vuotta
onnettomuuden jälkeen luovuttanut salaisuutensa.
Teksti: Robert Brantberg 2000, 2009
Wikipedia: Lauri Törni
Kansallisbiografia: Törni, Lauri