Kenraalimajuri Juho Heiskanen

Juho Henrik Heiskanen 1889−1950

Kenraalimajuri

Juho Heiskanen

− kalterijääkäri

Kuuma-Kalle

Maailmansotaa on vuoden 1916 kesällä käyty kaksi vuotta. Koska Itämeri ja Mustameri ovat sotatoimialueita, Venäjän tärkeä huoltoreitti kulkee Norjan Skibotnista Suomen Käsivarren kautta etelään.

Kilpisjärven Siilastuvalla venäläisillä on suuret sotatarvikevarastot. Keskiviikon vastaisena yönä 7. päivänä kesäkuuta neljä jääkäriä ilmestyy erämaasta. He riisuvat aseista varaston päällikön, suomalaisen merikapteenin.

Jääkärit räjäyttävät valoisassa kesäyössä osan rakennuksista, loput he sytyttävät tuleen. Suuri määrä ammuksia, lääkkeitä ja muuta sodassa tarpeellista tavaraa tuhoutuu.

Jälkiselvittelyssä jääkäreiden arvellaan olevan saksalaisia. Yksi heistä oli kuitenkin tunnistettu suomalaiseksi. Hän oli Säämingin entinen vt. nimismies Juho Heiskanen.

Venäläiset joutuivat hoitamaan sotahuoltonsa Arkangelin ja Vladivostokin satamien kautta ja he hakivat vaihtoehtoisia, helpompia reittejä. Saksan meriesikunta oli saanut tietoonsa, että Venäjä kuljetti Englannista Pohjois-Norjaan suuret määrät sotatarvikkeita, jotka oli varastoitu Kilpisjärvelle, Vuoreijaan, Kirkkoniemeen ja Salmijärvelle.

Oikeustieteen ylioppilas Juho Heiskanen oli jo vuoden 1915 maaliskuussa lähtenyt Preussiin ja liittynyt Pfadfinder-kurssiin. Elokuussa hänet oli siirretty pioneerikomppaniaan ja vuoden vaihteessa hänet oli ylennetty Gruppenführeriksi, ryhmänjohtajaksi. Huhtikuussa hän oli ollut tiedustelutehtävissä Suomen ja Ruotsin rajalla.

Toukokuussa Heiskanen oli komennettu meriesikunnan räjäytyskursseille Berliiniin ja Kieliin, jonka jälkeen hänet oli lähetetty sabotaasitöihin pohjoiseen. Hänen mukanaan olivat jääkärit Oiva Willamo ja Ilmari Relander. Tornionjokilaaksossa ryhmään oli liittynyt pohjoisten alueiden tuntija, jääkäri Armas Suvirinne.

PALOI VIIKON

Jääkärit lähtivät lähes viidensadan kilometrin vaivalloiselle matkalle läpi kelirikkoisen Lapin kohti Kilpisjärveä. Juho Heiskanen tiesi, että Siilastuvalle oli Skibotnista tuotu hevoskyydillä suuret määrät patruunoita, srapnellin sytyttimiä, kenttäpuhelimia, piikkilankaa, lääkkeitä, kangasta ja jalkineita.

Jääkärit olivat perillä tiistaina 6. päivänä kesäkuuta. Keskiviikon vastaisena yönä, keisarinna Aleksandran 44-vuotispäivänä, he ryhtyivät toimiin. Varaston päällikköä lukuun ottamatta henkilökunnalla ei ollut aseita eikä halua vastarintaan. Tuomillaan räjähteillä jääkärit eivät saaneet kaikkia varastoja tuhotuksi. He sytyttivät loput rakennukset tuleen.

Jääkärit pyysivät varastonhoitajalta todistuksen varastomateriaalin määrästä, jonka jälkeen he poistuivat etelään kohti Haaparantaa. Varastot paloivat ja räjähtelivät lähes viikon päivät. Kaikkiaan Kilpisjärvellä tuhoutui noin sataviisikymmentä tonnia materiaalia. Määrässä oli mukana kolmekymmentä tonnia patruunoita ja viisisataa kiloa sytyttimiä.

Sabotaasitoimintaa piti jatkaa myös muilla varastopaikkakunnilla, jopa Arkangelissa, mutta retket jouduttiin perumaan. Preussissa Juho Heiskanen sai lisänimekseen Heissmann, Kuuma-Kalle, erotukseksi toisesta tulevasta kenraalista Kaarlo Heiskasesta, Kylmä-Kallesta.

Seuraavana vuonna saksalaiset eivät enää harrastaneet räjäytyksiä Käsivarressa. He turvautuivat biologiseen sodankäyntiin saastuttamalla kuljetuksiin käytettävien hevosten rehu pernaruttobakteereilla. Sekin tepsi hyvin.

ŠPALERNAJAAN

Juho Henrik Heiskanen syntyi keskiviikkona joulukuun 18. päivänä vuonna 1889 Joensuun naapuripitäjässä Pielisensuussa. Hänen vanhempansa olivat pienviljelijä Paavo Heiskanen ja Katri o.s. Väänänen. Nuori Juho osoittautui lukumieheksi ja hänet pantiin Joensuun klassilliseen lyseoon, josta hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1911. Hän ryhtyi lukemaan lakia Aleksanteri-yliopistossa. Säämingin piirin vt. nimismiehenä hän toimi vuosina 1913−1914.

Heiskanen lähti Preussiin. Hänet komennettiin vuoden 1916 syksyllä jälleen Suomeen värväys- ja etappitehtäviin. Maanantaina lokakuun 2. päivänä santarmit pidättivät hänet Jyväskylässä Rissanen-nimisen miehen ilmiannon perusteella. Heiskasen lisäksi myös ilmiantaja teljettiin Špalernajan vankilaan Pietariin, koska todistajaa ei haluttu vapauttaa ennen oikeudenkäyntiä.

Špalernajassa Rissanen ei malttanut olla paljastamatta Heiskaselle käräyttäneensä hänet. Heiskanen vannoi kostoa.

Vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen aikana punaiset vapauttivat suomalaiset vangit. Heiskanen etsi Rissasta usean päivän ajan Pietarista, mutta mies oli kadonnut jäljettömiin. Heiskanen pääsi pakenemaan Suomen kautta Saksaan, jossa hän sai lisäkoulutusta Polangenin pommarikursseilla. Zugführeriksi, joukkueenjohtajaksi, hänet ylennettiin syyskuussa.

RYKMENTIN KOMENTAJAKSI

Heiskanen saapui marraskuun 1. päivänä Suomeen aselaiva S/S Equityn mukana. Hänet määrättiin Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntien päälliköksi. Hän toimi myös Vimpelin sotakurssien komppanianpäällikkönä.

Kapina alkoi Suomessa tammikuun lopulla ja Heiskanen keskitti suojeluskuntajoukkonsa Lapualle. Ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin määräyksestä Heiskanen riisui Lapuan ja Seinäjoen venäläisjoukot aseista. Vapaussota oli alkanut.

Heiskanen valtasi Kristiinankaupungin helmikuun alussa ja toimi sen jälkeen keskeisen Vilppulan rintaman komentajana Tampereen pohjoispuolella. Vapaussota oli muuttunut sisällissodaksi.

Helmikuun puolivälissä kapteeniksi ylennetty Heiskanen määrättiin Vöyrin sotakoulun päälliköksi. Hän komensi Vöyrin pataljoonaa Tampereen valtaukseen asti, jonka jälkeen hänet ylennettiin majuriksi ja määrättiin Pohjois-Savon rykmentin komentajaksi. Rykmentti osallistui Viipurin ja Haminan valtaukseen. Sisällissota oli päättynyt.

Heinäkuussa Heiskaselle myönnettiin Preussin 2. luokan rautaristi ja elokuussa 4. luokan vapaudenristi miekkojen kera. Hän sai tietoonsa, että kavaltaja-Rissanen oli taistellut punaisten joukoissa. Heiskanen kierteli vankileirejä etsimässä miestä, mutta tämä oli jälleen kadonnut. Myöhemmin Heiskanen sai Rissaselta kortin, jossa luki: Hengissä ollaan.

Vuonna 1918 Heiskanen meni naimisiin lapualaisen tehtailijantyttären Salli Kyllikki o.s. Hissan kanssa. Pariskunnalle syntyi kolme lasta: Erkki, Martti ja Pentti.

Heiskanen ylennettiin everstiluutnantiksi. Hän kävi Sotakorkeakoulun komentajakurssin ja opiskeli Ruotsin sotakorkeakoulussa. Vuoden 1927 itsenäisyyspäivänä hänet ylennettiin everstiksi ja hän sai komentoonsa Jääkäriprikaatin. Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 2. luokan komentajaksi hänet nimitettiin vuoden 1930 toukokuussa.

Vuonna 1934 Heiskanen sai komentoonsa oman divisioonan ja hänet ylennettiin kenraalimajuriksi. Hän oli Suomen upseeriston ehdotonta kärkeä.

JOS VENÄJÄ HYÖKKÄÄ

Suomessa julistettiin liikekannallepano vuoden 1939 syksyllä. Kenraali Heiskanen sai komentoonsa neljännen armeijakunnan Laatokan Karjalassa. Armeijankunnan komentaja oli tärkein rintamakomentajan vakanssi, Heiskanen oli yksi kolmesta Mannerheimin huippukenraalista. Muut olivat kenraaliluutnantti Harald Öhquist Länsi-Kannaksella ja kenraalimajuri Erik Heinrichs Itä-Kannaksella.

Ylipäällikkö saapui eversti Aksel Airon seurassa lokakuun lopulla aamukahville Heiskasen esikuntaan Sortavalaan. Maastokäynnin jälkeen he siirtyivät karttojen ääreen. ”Kenraalin puolustus on takapainotteinen”, Mannerheim sanoi. ”Puolustuksen on oltava aggressiivista, taistelut on aloitettava jo rajavyöhykkeellä. Myös linnoitustöitä on tehostettava.”

Heiskanen katsoi pyöreiden silmälasiensa takaa ylipäällikköä. ”Olen eri mieltä, herra marsalkka. Jos Venäjä hyökkää, me tuhoamme vainolaiset vastahyökkäyksellä. Ei sillä ole merkitystä, jos he aluksi onnistuvat tunkeutumaan Suomen alueelle. Tämä on vuoden 1934 perussuunnitelman mukaista toimintaa. Ei kai sitä paperia turhaan ole laadittu?”

”Kenraali noudattaa saamaansa käskyä”, Mannerheim sanoi. ”Painotan erityisesti Suojärven aluetta. Se on kaikissa tilanteissa pidettävä.”

Heiskanen huolestui kritiikistä. Hän oli kuumapäisyydestään huolimatta sävyisä ja tunnontarkka mies, joka halusi täyttää velvollisuutensa. Mutta myös hänellä oli näkemyksensä.

PAINEET LISÄÄNTYVÄT

Paineet päämajassa lisääntyivät marraskuun puolivälissä. Mannerheim joutui toteamaan, ettei kenraali Heiskanen ollut noudattanut määräyksiä etupainotteisesta puolustuksesta. Kuten eivät myöskään Öhquist ja Heinrichs.

”Eversti antaa kenraaleille yksityiskohtaiset käskyt”, Mannerheim sanoi tiukkaan sävyyn Airolle. ”Kenraali Heiskanen on liian passiivinen ja hidasliikkeinen komentaja. Tarvittaessa annatte käskyt suoraan divisioonille. Käskyjä on noudatettava. Eversti valvoo, että näin myös tapahtuu.”

Puna-armeija hyökkäsi Suomeen kaikkien teiden suunnassa torstaiaamuna marraskuun 30 päivänä. Tilanne Laatokan pohjoispuolella kehittyi huolestuttavaan suuntaan. Lauantaina joulukuun 2. päivänä hyökkääjä valtasi suuren osan Suojärven pitäjästä ja lähestyi Suolahden kauppalaa. Heiskasen joukot sytyttivät kauppalan tuleen ja vetäytyivät lähes taisteluitta.

Kauppalan menetyksestä järkyttynyt eversti evp. ja vanha heimosoturi Paavo Talvela saapui illalla hotelli Helsingissä väliaikaisesti sijaitsevaan päämajaan Mannerheimin puheille. ”Suolahti on koko itärajan lukko”, Talvela sanoi. ”Siellä on heti lähdettävä vastahyökkäykseen.”

AIRO KIELTÄYTYI

Mannerheim marssi eversti Aksel Airon huoneeseen. ”Käskette kenraali Heiskasen valtaamaan Suolahden takaisin”, hän sanoi. ”Määräys on ehdoton. Heiskasen on hyökättävä jo aamulla koko voimallaan.”

Airo suutahti. ”Kieltäydyn laatimasta käskyä”, hän sanoi. ”Näin suurta operaatiota ei voi toteuttaa alle puolen vuorokauden valmisteluajalla. Armeijakunnalla on omat suunnitelmansa. Käskyn toimittaminen perille ajoissa tuottaisi vaikeuksia.”

”Ei sota yhtä everstiä kaipaa”, Mannerheim sanoi Airolle ja meni yleisesikunnan päällikön Lennart Oeschin puheille. Kenraaliluutnantti Oesch ryhtyi laatimaan käskyä, jonka hän ja ylipäällikkö allekirjoittivat kello 24.

Operatiivisen osaston päällikkö Valo Nihtilä ihmetteli käskyä. ”Eihän tästä mitään tule”, hän sanoi Airolle. ”Ei sotaa tällä tavalla käydä.”

”Olemme väitelleet tästä ihan riittävästi”, Airo keskeytti. ”Mene sinä marskin puheille ja yritä saada hänen päänsä kääntymään.”

Nihtilä ei kuitenkaan suostunut puhumaan ylipäällikölle yksin.

Kenraali Heiskanen soitti yöllä Oeschille. ”Tämä ei ole ratsuväkidivisioona. En pysty toteuttamaan operaatiota vaaditussa aikataulussa. Pyydän käskyn peruuttamista. Ajattelin tuhota ryssät erillisillä iskuilla. Operaation toteuttaminen vaatii kolme vuorokautta.”

”En minä sellaista voi esittää marsalkalle”, Oesch sanoi. ”Se on ajan hukkaa. Ylipäällikkö ei pidä siitä, että hänen käskyjä kyseenalaistetaan.”

Heiskanen otti yhteyttä Nihtilään. ”Mitä sinä tekisit?”

”Järjestäisin jonkin pikku muodollisen hyökkäyksen.”

Heiskanen antoi suulliset käskyt alaisilleen kello yhden ja puoli kahden välillä yöllä. Aamulla hyökkäys alkoi käsketyssä aikataulussa.

Joukot pääsivät liikkeelle, tosin hieman epätasaisesti. Heiskasen epäonneksi suomalaisten kärki törmäsi vihollisen taisteluvaunuosastoon. Tilanne oli uhkaava, koska suomalaisilla ei ollut panssarintorjunta-aseita. Paniikki oli valmis. Epäonnistunut hyökkäys sekoitti armeijakunnan puolustusta entisestään.

EI ENÄÄ RINTAMALLE

Heiskanen oli jättänyt ylipäällikön käskyn täyttämättä. Hän joutui maanantaina Mannerheimin käskystä luovuttamaan armeijakunnan komennon jääkärikenraalimajuri Woldemar Hägglundille. Heiskanen siirrettiin puolustusvoimien ylitarkastajan apulaiseksi ja linnoitustöiden johtajaksi.

Talvisodan jälkeen epäsuosiossa oleva Heiskanen joutui vakanssireserviin sotatalouden tarkastusneuvoston käyttöön. Hänelle myönnettiin kuitenkin marraskuussa 2. luokan Vapaudenristi miekkojen kera.

Jatkosota syttyi vuoden 1941 kesäkuussa. Kun suomalaiset joukot valtasivat Viipurin, Heiskanen määrättiin kaupungin komendantiksi. Lokakuussa hänet siirrettiin päämajaan sotakoulutuksen ylitarkastajan erikoistehtäviin.

Vuoden 1944 joulukuussa Heiskaselle myönnettiin omasta pyynnöstään ero puolustusvoimista. Hänet siirrettiin reserviin ja oikeutettiin käyttämään sotilaspukua vain toimiessaan sotatalouden tarkastusneuvoston jäsenenä. Tässä tehtävässä hän toimi vuoteen 1947. Hän oli myös vuonna 1944 perustetun Kalterijääkäri-yhdistyksen jäsen.

Palkittu jääkäri ja kenraalimajuri Juho Heiskanen kuoli 60-vuotiaana Helsingissä marraskuun 11. päivänä vuonna 1950. Hänet on haudattu Lapualle.

Teksti: Robert Brantberg 2005, 2009