|
Lauri Albin Kokko 1913−2004 |
21 suomalaisen sotasankarin elämäntarina. 288 sivua ja kuvaliite |
|
|
240
sivua suurikokoinen,
kuvitettu |
|
Mannerheim-ristin ritari, kapteeni Lassi Kokko
Rajamies
ja jääkäri-
komppanian
päällikkö
Suomalaisten hyökkäystä Ilomantsista
Tolvajärven kautta syvälle Karjalaan on elokuun viimeisenä päivänä vuonna 1941
jatkunut vajaat kaksi kuukautta.
Joukot ovat ylittäneet
vanhan rajan ja ovat Onkamuksessa. Vihollinen panee sitkeästi hanttiin. Majuri
Sulo V. Suden jääkäripataljoona 6 saa aamulla käskyn koukata vihollisen
selkään. Pataljoonan kolmatta komppaniaa johtaa luutnantti Lauri Kokko,
talvisodan veteraani.
Komppania yllättää
vihollisen takaapäin ja pääsee sen linnoitettuihin asemiin. Tapansa mukaan
rämäpäinen Kokko johtaa konepistooli kädessään komppaniaansa edestä ja panee
tuulemaan.
Kokon esimerkin
innoittamina miehet vyöryttävät venäläisten asemat perinteiseen tapaansa,
nopeasti ja häikäilemättömästi.
Venäläisillä ei ole
mitään mahdollisuuksia.
Luutnantti Kokko nimitettiin
lukuisista sota-ansioistaan vuonna 1942 Mannerheim-ristin ritariksi. Myös
Onkamuksen taistelu mainitaan Karjalan armeijan komentajan Erik Heinrichsin esityksessä.
– Kokko hyökkäsi
henkilökohtaisesti komppaniansa kärjessä viholliskorsujen kimppuun,
kenraaliluutnantti Heinrichs kirjoitti. – Hän tuhosi niissä olevia vihollisia,
otti vangiksi yhden komppanianpäällikön ja tuhosi komppanian politrukin korsun.
Jääkäripataljoona 6 teki
hyökkäyksen yhdessä majuri Niilo Nevasaaren jääkäripataljoona 7:n kanssa.
Pääosa vihollisen jalkaväkirykmentti 131:n kolmannesta pataljoonasta tuhoutui
ja se menetti lähes kaksisataa miestä kaatuneena. Suomalaiset saivat noin
kahdeksankymmentä sotavankia.
Sotasaaliiksi
suomalaiset saivat muun muassa kaksi ehyttä panssarivaunua.
Tulikaste Lieksassa
Tuleva Mannerheim-ristin ritari Lauri
Albin Kokko syntyi kesäkuun 12. päivänä vuonna 1913 Pielisensuun Onttolassa
Joensuun pohjoispuolella Kontiolahdella. Hänen vanhempansa olivat
maanviljelijä Albin Gabriel Kokko ja Ida Maria o.s. Stenberg. Perheessä oli
kaksi tyttöä ja neljä poikaa.
Lassi Kokko kävi oppikoulua
Joensuussa viisi vuotta. 13-vuotiaana Kokko liittyi Pielisensuun suojeluskunnan
poikaosastoon. Hän harrasti hiihtoa, pesäpalloa ja ampumista. Myös metsästys ja
kalastus kuuluivat Kokon harrastuksiin.
Suojeluskunnan riveistä Kokko
siirtyi vapaaehtoisena rajamieheksi Joensuun rajavartiostoon. Hän toimi vuosina
1934−1939 rajavartioston kanta-aliupseerina. Reserviupseerikoulun Kokko
ehti käydä juuri ennen talvisodan syttymistä.
Lassi Kokko meni vuonna
1938 naimisiin Irma Liisa Tellervo o.s. Hokkasen kanssa. Pariskunnalle syntyi
kolme lasta, Alpo Teppo Antero vuonna 1940, Arto Tapani 1945 ja Hannu Lassi
1957.
Talvisota syttyi marraskuun 30.
päivänä vuonna 1939. Venäläiset hyökkäsivät kaikkia teitä pitkin Suomeen, myös
Rukajärven suunnalta kohti Lieksaa. Tällä korkeudella rajaa puolusti
korpieversti Erkki Raappanan Pohjois-Karjalan
ryhmä.
Vänrikki Kokko sai
tulikasteensa Raappanan joukoissa Lieksan suunnalla. Kokko toimi konekivääri-
ja myöhemmin kiväärikomppanian päällikkönä.
Kokko johti useita
partioretkiä vihollisen selustaan ja korpirintaman avoimille sivustoille.
– Näillä partiomatkoilla
Kokon raja- ja erämiestaidot pääsivät oikeuksiinsa, eversti Jorma Karhunen
kertoi. – Hänellä oli aina tuntuma tapahtumien kulkuun. Hän osasi välttää
väijytykset ja iskeä siellä, missä vihollinen odotti vähiten.
Lieksan suunnalla kaikki
venäläisten hyökkäykset lyötiin lopulta takaisin rajan taakse.
Talvisota päättyi
maaliskuun 13. päivänä vuonna 1940. Kokko ylennettiin luutnantiksi vuoden 1941
maaliskuussa.
Tavoitteena Tolvajärvi
Vuoden 1941 kesäkuun puolivälissä
Suomessa osattiin odottaa sotaa. Karjalan armeijan vasemmalle siivelle
muodostettiin kenraalimajuri Wolde Oinosen johdolla divisioonaa vastaava Ryhmä
O. Sen oikealla siivellä oli noin rykmentin vahvuinen Taisteluosasto S. Osastoa
johti 2. jääkäriprikaatin komentaja, eversti Alonzo Sundman.
Sundmanin osastoon
kuuluivat muun muassa jääkäripataljoonat 5, 6 ja 7, jotka sijoitettiin Möhkön
kylän alueelle Ilomantsin itäpuolelle. Osaston ensimmäisenä tavoitteena oli
Tolvajärvi, talvisodan maineikas taistelutanner.
Vihollinen oli
varustanut rajan takaiset vaarat vahvoiksi tukikohdiksi, jotka sulkivat
etenemistiet. Päävastustajana oli suomalaissyntyisen majuri Valter Vallin
komentama venäläinen jalkaväkirykmentti 126 vahvistettuna vahvalla tykistöllä
sekä vakinainen 80. rajavartio-osasto. Valli oli vuoden 1918 sodassa taistellut
punakaartissa.
Jatkosota syttyi. Eversti Sundmanin
joukot ylittivät rajan 7. päivänä heinäkuuta. Seuraavana päivänä osasto kohtasi
vihollisen.
Kokko toimi
jääkäripataljoona 6:n kolmannen komppanian päällikkönä. Pataljoonan komentajana
oli majuri Sulo V. Susi.
– Komppanian miehet
olivat pääasiassa Pyhäsalmelta, Kokko kertoi. – Joukossa oli muutama evakko ja
tusinan verran koulupoikia.
– Tein heidän kanssaan
yhteensä kahdeksankymmentä hyökkäystä, näistä kolmekymmentä oli yöllisiä
koukkauksia. Välillä oli kiperää, mutta aina jokin ihme selvitti meidät niskan
päälle.
– Suomalainen soturi on
kyllä kummallinen taistelija. Hän unohtaa oman vaaran, kun kaveri on hädässä.
Niin sitä sitten yhteistoimin mentiin ja tultiinkin.
Henkilökohtaista
urhoollisuutta
Luutnantti Kokon maine taitavana
komppanianpäällikkönä vahvistui aina Mannerheim-ristiksi asti.
– Hän on toiminut
henkilökohtaista urhoollisuutta ja oikeaa oma-aloitteisuutta osoittaen
menestyksellisesti komppanian päällikkönä koko sodan ajan, majuri Susi kertoi.
– Luutnantti Kokko hyökkäsi komppaniansa kärjessä Tolvajärvellä vihollisen
varustettuihin asemiin, jotka valtasi.
Jääkäripataljoona 6
eteni taistellen Tolvajärven pohjoispuolitse Ristisalmen rantaan, jonne
hyökkäys pysähtyi aamulla heinäkuun 15. päivänä. Vihollisen jalkaväkirykmentti
52 oli räjäyttänyt sillan ja teki sitkeää vastarintaa.
Seuraavana päivänä
jääkäripataljoona 6 lähti koukkaamaan vihollisen selkään pohjoisen kautta
Yläjärvelle.
– Yläjärvellä Kokko
puhdisti hyvin varustetut korsut ja pesäkkeet oma-aloitteisella ja tarmokkaalla
hyökkäyksellä vihollisasemien selustaan, Susi kertoi. – Hän vaikutti
ratkaisevasti Yläjärven kylän valtaamisessa.
Näin majuri Susi
kirjoitti Mannerheim-ristin esityksessä. Kokon komppania oli etenemisvaiheen
aikana kärsinyt raskaita tappioita, muun muassa yhdeksän upseeria oli kaatunut.
Jokainen joukkue oli aliupseerin johdossa.
Yläjärven hyökkäyksessä komppania ei
saanut lainkaan tulitukea, koska lanka- tai radioyhteyksiä ei ollut. Asialle
pantiin lähetti. Hyökkäyshetkeksi oli päätetty kello 14 ja tuli-iskua
pyydettiin ennen sitä. Lähetti ei löytänyt pataljoonan komentopaikkaa ja
tulituki jäi saamatta.
Tästä huolimatta Kokon
komppania valtasi kylän. Silloin takana oleva suomalainen tulenjohtaja havaitsi
epäilyttävää liikettä kylässä. Hän päätti lähettää tuli-iskun. Se tuli omien
niskaan. Kaaosta lisäsi se, että metsään paennut vihollinen tulitti Kokon
miehiä konetuliaseilla.
Tilanteen pelasti
Sihvo-niminen koulupoika Mikkelistä, tunnettua Sihvojen sukua. Sihvo kiipesi pitkän
seipään kanssa kylän korkeimman rakennuksen katolle. Seipään nokkaan hän asetti
oman kypäränsä ja heilutti sitä vimmatusti. Suomalainen tulenjohtaja oivalsi
asian, oma tykistö lakkasi ampumasta.
Vihollinen lähti
luikkimaan metsään ja tilanne oli pelastettu. Sihvo haavoittui vakavasti
rintaan muutama päivä myöhemmin tarkka-ampujan luodista ja menehtyi myöhemmin
haavoihinsa.
Hyökkäys yli joen
Heinäkuun 21. päivänä eversti
Sundmanin joukot alistettiin kenraaliluutnantti Erwin Engelbrechtin 163.
saksalaisdivisioonalle ja eteneminen keskeytettiin toistaiseksi. Joukot saivat
aikaa lepoa ja täydennyksiä varten. Elokuun alussa hyökkäys itään kohti
Ägläjärveä ja Aittojokea jatkui.
Joukot olivat
ryhmittäytyneet Vegarusjoelle. 19. päivän aamuna kello seitsemän suomalaiset
täräyttivät 42 minuutin tulivalmistelun venäläisten niskaan. Jääkäripataljoona
6 hyökkäsi joen yli kolmea työnnettävää polkusiltaa myöten.
– Vegarusjoen ylimenossa
Kokko toisena etulinjan komppanianpäällikkönä rohkealla ja nopealla
etenemisellä mursi kohdallaan vihollisen vastarinnan, majuri Susi kertoi.
Hyökkäys kohti Suojärveä
ja Tšalkkia jatkui. Suojärven Leppäniemessä vastarintaa teki kolmella
panssarivaunulla varustettu vihollisen jälkijoukko. Majuri Susi pani Kokon
komppanian asialle.
– Vihollista
takaa-ajettaessa Suojärveltä rajalle Kokko onnistui katkaisemaan vihollisen
kolmen hyökkäysvaunun perääntymistien. Hänen taitavalla johdollaan yksi
vaunuista tuhottiin ja kaksi vallattiin käyttökelpoisina.
Joukot saavuttivat
vanhan rajan elokuun 20. päivänä. Majuri Susi teki yhteenvedon luutnantti Kokon
ansioista.
– Hän on toiminnallaan
saavuttanut sekä esimiestensä että alaistensa täydellisen luottamuksen ja on
suoriutunut menestyksellisesti kaikista hänelle uskotuista tehtävistä.
Näin siis majuri Susi. Eversti Alonzo
Sundman ja kenraali Wolde Oinonen olivat samaa mieltä. Mutta Karjalan armeijan
hyökkäys kohti itää jatkui elokuun lopulla ja armeijan komentaja Erik Heinrichs pani vielä
paremmaksi.
– 27. päivänä elokuuta
Kokko johti komppaniansa yllättävällä jalkaväen tuli-iskulla Ravangoran
itäpuolella puolustautuneen vihollisen selustaan, jalkaväenkenraali Heinrichs
kertoi.
– Hän tuhosi yhdessä 2.
komppanian kanssa suurimman osan vihollisesta ja pakotti loppuosan pakenemaan.
Näin hän vapautti jääkäripataljoona 5:n kaksi komppaniaa, jotka olivat sidotut
vihollisen puolustusasemia vastaan.
Neljä päivää myöhemmin
Kokko kunnostautui Mutskoilammen hyökkäyksessä. Oinosen ryhmän päähyökkäys
jatkui lokakuun alussa.
– Munjärven valtauksen
aikana Kokon johtoon uskottiin pataljoona, joka saavutti Munjärveltä pohjoiseen
johtavan tien. Pataljoona jatkoi perääntyvän vihollisen takaa-ajoa yöllä
vaikeissa olosuhteissa aina sen puolustusasemien sisälle, jossa saarrettuna
pysyi seuraavaan aamuun. Tällöin pataljoona pakotti vihollisen jättämään
erittäin vahvasti varustetut asemat hyökkäysvaunuesteineen, miinoineen ja
katettuine korsuineen.
Myöhemmissä Kontupohjan, Mäenselän ja
Karhumäen taisteluissa hän on osoittanut samaa esimerkillistä rohkeaa
johtajataitoa.
– Tämän ansiosta hänen
komppaniansa on aina suoriutunut voittajana sille uskotuista
taistelutehtävistä, Heinrichs sanoi.
Hiisjärvellä Kokko
haavoittui, luoti meni kaulasta läpi. Hän lähti hoitoon vasta neljän päivän
kuluttua, koska ei halunnut jättää komppaniaansa yksin taistelemaan.
Ylipäällikkö nimitti
luutnantti Kokon Mannerheim-ristin ritariksi numero 84 vuoden 1942 elokuussa.
– Luomalla komppaniaansa
oikean isku- ja hyökkäyshengen on hänen onnistunut aina voittajana selviytyä
hänelle uskotuista taistelutehtävistä, virallisissa nimitysperusteluissa
todetaan.
Vuoden lopussa Kokko
ylennettiin kapteeniksi.
Sotilaskunnon salaisuus
1970-luvun alussa Lauri Kokko
hahmotteli sotilaskunnon salaisuutta eversti Jorma Karhuselle.
– Paras mahdollinen
urheilukunto, sitkeys ja kestävyys käyvät käsi kädessä hyvien
taistelusuoritusten kanssa, Kokko sanoi. – Fyysisen voiman pettäessä lamautuu
myös taistelutahto.
– Ampumataito ja
nimenomaan kaikkien aseiden käyttönopeus ovat aarteeseen verrattavia
ominaisuuksia taistelukentällä. Yllättävän usein vastapuolen aseet on
käännettävä entisiä isäntiä vastaan. Se on monen taistelun voiton avain.
Kokko kuuluu niihin
johtajiin, jotka taistelivat miestensä rinnalla etulinjassa.
– Kun
suomalaistaistelijoiden päällikkö käy itse oman osuutensa taistellen eikä vain
katsellen, niin kyllä jälkeä syntyy, Kokko kertoi.
Sotien jälkeen Lassi Kokko toimi Lapin
rajavartiostossa, Raahen sotilaspiirin esikunnassa ja Immolan rajavartiostossa.
Vuonna 1953 Kokko tapasi
junassa legendaarisen romukauppiaan Jukka Koskisen, Romu-Koskisen, jonka
seurauksena Kokko ryhtyi hoitamaan Koskisen Kouvolan liikettä. Vuonna 1958 hän
osti liikkeen Lassi Kokko Ky:n nimiin, jonka toimitusjohtajana hän oli vuoteen
1987. Toimintaa jatkoi hänen poikansa Arto Kokko.
– Romutimme jopa
laivoja, Arto Kokko sanoo. – Kerran olimme isän kanssa nostamassa
sukellusvenettä Kotkan edustalla.
Eläkepäivinään Kokko
harrasti samoja asioita kuin kouluajoista lähtien, metsästystä ja kalastusta.
Kokko toimi aktiivisesti
veteraani- ja muiden järjestöjen piirissä. Hän oli Kymenlaakson
sotaveteraanipiirin ja Kouvolan sotaveteraanien puheenjohtaja. Lisäksi hän
istui Kouvolan kaupunginvaltuustossa ja toimi Kouvolan Rotaryklubissa ja
Liikemiesyhdistyksessä.
Ammattinsa puolesta
Kokko toimi Suomen Romukauppiaiden liiton hallituksen jäsenenä. Hän on myös
ollut Kouvolan hiihtoseuran puheenjohtajana.
Kokko on ollut
Mannerheim-ristin ritarien säätiön hallituksen jäsen ja puheenjohtaja.
Irma Kokko kuoli vuonna
1997 ja Lassi Kokko vuonna 2004.
Kapteeni Lassi Kokko taisteli
miestensä kanssa etulinjassa. Samaa loistavaa esimerkkiä miehilleen näyttivät
muun muassa jalkaväkirykmentti 7:n komentaja Adolf Ehrnrooth, jalkaväkirykmentti 8:n komentaja Pietari Autti ja jalkaväkirykmentti 50:n komentaja Martti Aho.
Suomalainen sotilas
haluaa nähdä esimiehensä etulinjassa. Eräät ylemmän portaan komentajat
suorastaan edellyttivät viime sotien aikana, että miehiä johdetaan edestä.
Jalkaväenkenraali Paavo Talvela jopa erotti erään
rykmentinkomentajan, joka johti hyökkäystä kaukana linjojen takana.
Taistelumoraalin
kannalta etulinjajohtaminen on erinomainen asia. Riskinä pidetään sitä, että
rykmentti, pataljoona tai komppania yllättäen menettää johtajansa. Tästä
huolestuneet alaiset ovat jopa huomauttaneet esimiehiään.
Joukkojen johtaminen edessä on myös taistelutilanteen seuraamisen kannalta helpompaa. Mitkään tietoliikenneyhteydet eivät ole täysin varmoja ja jos komentaja ei ole tietoinen tilanteesta hänen päätöksensä tulevat liian myöhään.
Preussilaisen
sotateoreetikon ja kenraalin Karl von Clausewitzin mukaan tietämättömyys
tilanteesta on sodankäynnin suurimpia haittatekijöitä.
– Tietämättömyys
kulloisestakin tilanteesta ei koske pelkästään vihollisen asemaa, vaan myös oman
armeijan tilaa, von Clausewitz kirjoitti.
Etulinjajohtaminen pitää
komentajan ajan tasalla myös joukkojen mielialojen ja taistelukunnon suhteen.
Teksti: Robert
Brantberg 2000, 2009