Etusivu

Mannerheim

Pienoiselämäkerrat

Henkilökuvat

Pokkarit

CV

Romaanit

Elämäkerrat

Sota ja vakoilu

Yrityshistoriikit

Äänikirjat

Sivukartta

 

Adolf Ehrnrooth

Adolf Ehrnrooth 1905−2004

SA-kuva

Robert Brantberg

Sotaupseerit

21 suomalaisen sotaupseerin elämäntarina.

288 sivua ja kuvaliite

Revontuli 1999

Robert Brantberg
Sotaupseerit
Alpo Marttinen

 

 

Robert Brantberg

Ehrnrooth

Mannerheim-ristin ritari

Adolf Ehrnroothin elämäkerta

288 sivua ja kuvaliite

Revontuli 2002

Pokkari 2009

Robert Brantberg:
Adolf Ehrnrooth

 

Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth

 

Sodassa on kyse

hengen ottamisesta

 

Eletään talvisodan toista päivää Uudellakirkolla Etelä-Kannaksella. Ilmatorjunta ampuu alas venäläisen pommikoneen ja miehistö pelastautuu laskuvarjoilla. Ratsumestari Adolf Ehrnrooth, 34, lähtee illalla partion mukana vangitsemaan neuvostolentäjiä.

Navettaan piiloutuneet punalentäjät ehtivät ampua ensin. Luutnantti Jorma Gallen-Kallelaan osuu kuolettavasti. Hän kaatuu Ehrnroothin päälle. Luutnantti oli pelastanut ratsumestarin hengen.

”Silloin minä opin, ettei sodassa ole kysymys muusta kuin hengen ottamisesta vastustajalta”, Ehrnrooth kertoi.

 

”Minä luulin, että tarvitsee vain sanoa ruki verh, kädet ylös ja antautukaa, jonka jälkeen lähdetään Uudellekirkolle kahville. Kahvireissusta ei tullut mitään, tapaus oli järkyttävä.”

”Sain partiomieheltä kiväärin ja ammuin navetan oven läpi lähes viisitoista laukausta. Ulos syöksyi venäläinen upseeri ja ammuin hänet siihen.”

”Etenin katsomaan oliko navetassa muita. Lantaluukku oli auki ja ryntäsin navetan taakse. Näin kuutamossa miehen juoksevan ja ammuin. Mies haavoittui vaikeasti ja kuoli kenttäsairaalassa Uudellakirkolla. Hän oli kapteeni Nikolai Grivošin, laivueen komentaja.”

Luutnantti Jorma Gallen-Kallela oli ensimmäinen kaatunut suomalainen upseeri talvisodan aikana. Hän oli Akseli Gallen-Kallelan poika.

”Mutta minun teitäni suojeltiin ja varjeltiin, kuten koko sodan aikana. Läheltä on pitänyt monta kertaa. Tämä oli ehkä kaikesta lähin, koska matkaa välillämme ei ollut kuin muutama metri.”

”Mutta tässähän minä vielä istun”, kenraali Ehrnrooth kertoi vuonna 1997 Solgårdenissa, Turun ulkopuolella Kakskerrassa sijaitsevassa kodissaan.

 

Ratsumestari Adolf Ehrnrooth toimi talvisodan syttyessä Uudenkaupungin ryhmän operatiivisen toimiston päällikkönä ja hoiti muun muassa tiedusteluasioita. Hän joutui viisi päivää ennen tulikastettaan tekemisiin uhkaavan sodan kanssa.

”Venäläiset lavastivat Mainilan laukaukset vastapäätä meidän aluettamme. Ensimmäiset ilmoitukset rajavartioston tähystystornista tulivat minulle. Muistan hyvin kun sanottiin, että nyt siellä tapahtuu kummia, ryssät ampuvat omiaan.”

”Ja siitä tehtiin sitten tämä lavastettu hyökkäys, Mainilan laukaukset.”

Paljon myöhemmin Ehrnrooth tapasi Suomessa Venäjän entisen suurlähettilään Juri Derjabinin, nimimerkki Komissarovin.

”Tiedättekö, että Suomen kielestä löytyy kaksi sanaa, jotka täytyy muistaa”, Ehrnrooth kysyi Derjabinilta.

”Mitkä ne ovat?”

”Toinen on kiitos ja toinen anteeksi. Nyt minä käytän toista. Kiitos, että kävitte laskemassa kukkia sankariristille Hietaniemen hautausmaalla. Mutta minä odotan teiltä sanaa anteeksi, sillä ette ole vielä kumonneet Mainilan laukauksia.”

Juri Derjabin oli hetken hiljaa.

”Sitten hän sanoi, että se ei ole meidän asiamme, se on valtakunnallinen asia. Mutta sain kyllä sen käsityksen, että hän oli vaivautunut siitä.”

”Kyllähän se on ikävää että meidät mustamaalattiin maailman silmissä. Olimme muka niin sotahulluja, että kun kiltti Neuvostoliitto ei ryhtynyt sotaan niin me järjestimme tällaisen hyökkäyksen ja ammuimme. Sitä paitsi me emme olisi edes voineet ampua. Tykistömme oli Vammeljoen takana, aivan liian kaukana.”

”Se oli aika ruma teko.”

 

Tuleva Mannerheim-ristin ritari Adolf Erik Ehrnrooth syntyi helmikuun 9. päivänä vuonna 1905 Helsingissä. Hänen vanhempansa olivat professori Ernst Hjalmar Ehrnrooth ja Karin o.s. Selin.

Ehrnroothin suvussa on seitsemän kenraalia ja seitsemän everstiä. Kuuluisin heistä on vuonna 1833 syntynyt tsaarin kenraali Casimir Ehrnrooth, Adolfin isoisän veli.

Casimir Ehrnrooth osallistui vuoristokansoja vastaan tehtyyn sotaretkeen Kaukasiassa, Puolan kapinan kukistamiseen ja Turkin sotaan. Myöhemmin hän ehti toimia Bulgarian sota-, sisä- ja ulkoministerinä sekä Suomen ministerivaltiosihteerinä Pietarissa.

Adolf Ehrnroothille hirmuhallitsijaksi mainittu entinen sotaministeri oli kuitenkin farbror Casimir, ystävällinen setä Casimir, se rikas setä.

Kuusivuotiaana Adolf sai joululahjaksi Casimir-sedältä pienoiskiväärin, salonkikiväärin.

”Se oli erityisen hieno kivääri. Sillä ammuttiin monta rastasta, jotka kävivät maatilallamme verottamassa mansikkamaitamme.”

”Mutta ennen kaikkea kyttäsin siimahäntiä, tallissa olevia rottia. Kerran minä sain oikein jättiläisrotan ja kun isäni tuli kotiin näytin rotan hänelle. Sain siitä 50-pennisen, hopearahan.”

”Vieressä seisova vanhempi sisar rupesi itkemään, jolloin isäni taitavana psykologina antoi hänelle 25-pennisen.”

”Koska sinulla on niin hyvä pikkuveli", isä sanoi.

Adolf Ehrnrooth kirjoitti ylioppilaaksi ruotsinkielisestä Normaalilyseosta vuonna 1922, jonka jälkeen hän astui varusmiespalvelukseen Uudenmaan rakuunarykmenttiin. Hän meni vielä samana vuonna kadettikouluun.

Kadettikoulun jälkeen Ehrnrooth aloitti upseerinuransa kornettina Uudenmaan rakuunarykmentissä vuonna 1924. Hänet ylennettiin luutnantiksi vuonna 1926.

 

Vuosina 1928−1929 Ehrnrooth kävi Strömsholmin ratsastuskoulun Ruotsissa ja hänet ylennettiin ratsumestariksi. Ehrnrooth määrättiin vuoden 1931 syksyllä ratsuväkiprikaatin esikuntaan.

Upseereiden piirissä keskusteltiin 1930-luvun alussa lapuanliikkeestä ja Mäntsälän kapinasta.

”Lapuanliike oli alkujaan hyvin isänmaallinen ja ajatteli oikein. Mutta joskus liike, jossa ei ole vahvaa johtoa, suistuu raiteiltaan. Tässä ei ollut vahvaa johtoa. Tulivat kostokyyditykset, jopa Ståhlbergin kyyditys.”

”Upseeriston sympatiat olivat alussa lapualaisten puolella. Mutta sitten tulivat ylilyönnit ja Mäntsälän kapina. Mietimme, miten menetellä. Tuleeko tästä taas taistelu, joka olisi valitettavaa, kun Mäntsälässä oli samalla tavalla ajattelevia miehiä kuin puolustusvoimissa? Mutta onneksi presidentti Svinhufvud ja eräät muut ratkaisivat asian omalla arvovallallaan.”

”Leikillisesti sanottiin, että Mäntsälän kapina kukistettiin yhdellä hevosella, nimittäin White Horse -viskipullolla”, Ehrnrooth kertoi hymyillen.

Vuosina 1933−1935 Ehrnrooth suoritti sotakorkeakoulun yleisesikuntalinjan.

 

Talvisodan alussa Ehrnrooth palveli Uudenkirkon ryhmän esikunnassa ja vuoden 1940 tammikuusta alkaen majuriksi ylennettynä eversti Aarne Blickin 7. divisioonan esikuntapäällikkönä. Divisioona vastasi Taipaleen puolustuksesta.

”Tappiot olivat hirveän suuret. Joukot hupenivat, komppanioissa ei ollut jäljellä kuin pienen joukkueen vahvuinen porukka, mutta periksi ei annettu.”

”Seurasin Kirvesmäellä tukikohdan vaihtoa. Sinne tuli uusia miehiä vasta rintamalle tulleesta Jalkaväkirykmentti 61:stä. Harvapuheinen keskisuomalainen mies seisoi likaisessa ja repaleisessa lumipuvussaan konekiväärinsä takana.”

”Nuoret miehet”, veteraani sanoi. ”Älkää jättäkö tätä tukikohtaa, se on vaatinut paljon hikeä ja verta.”

7. divisioonan tappiot olivat talvisodassa noin 3 900 miestä. Aseet vaikenivat 13. päivänä maaliskuuta 1940 kello 11. Tulen tauottua miehet olivat hetken hiljaa. Sitten miehet kömpivät pystyyn asemistaan.

”Tulkaa vain kaikki esille, emme me enää ammu”, joku suomenkielen taitoinen puna-armeijan sotilas huikkasi.

”Ei meitä ole tämän enempää!”

”Taipale kesti, taistelupaikat olivat samat sodan alkaessa kun sen päättyessä. Moni ajatteli, minkä takia me luovutamme toista sataa kilometriä sellaista maata, johon vainolainen ei ole tullut muuten kuin sotavankina.”

Välirauhan aikana Ehrnrooth toimi 7. divisioonan esikunnasta muodostetun Itä-Savon sotilasläänin esikuntapäällikkönä Savonlinnassa.

 

”Jatkosodan alkaminen oli joukkojen kannalta katsottuna tunnekysymys. Olimme kärsineet vääryyttä. Meiltä oli otettu liian paljon maata ja nyt tarjoutui tilaisuus saada maata takaisin, kuten luultiin, kun meidän vihollista vastaan taisteli myös Saksan suurvalta. Minä korostan, että taisteli, me emme olleet liittolaisia, me vain taistelimme samaa vihollista vastaan.”

”Täytyy itse elää sitä hurmiokautta. Nyt annetaan ryssille turpiin, nyt otetaan takaisin menetettyjä maita, ajateltiin.”

Aluksi Ehrnrooth toimi eversti Aarne Blickin 2. divisioonan esikuntapäällikkönä. Hänet määrättiin tilapäisesti muodostetun taisteluosasto E:n komentajaksi, kun taistelutoiminta divisioonan lohkon alueella alkoi.

”Olimme Kannaksella, Moskovan pakkorauhan rajan tuntumassa”, Ehrnrooth kertoi.

Ensimmäinen hyökkäys ei mennyt odotetusti, eversti Torsti Kotilaisen jalkaväkirykmentti 28 oli juuttunut paikoilleen. ”Otat kaikki joukot tästä ja avaat niillä Kotilaiselle tien”, Blick käski.

”Taktillisesti paremmin annettua käskyä ei voi olla”, Ehrnrooth kertoi. ”Siinä sanottiin selvästi mitä pitää tehdä, mutta ei miten. Tämä kuuluu taktiikan perussääntöihin. Annetaan tehtävä, mutta jätetään suo­ritus tekijän valittavaksi.”

”Pitkän ja vaivalloisen koukkausliikkeen kautta pääsimme metsiä myöten ryssien selkään. Siellä alkoi paremman puoleinen kylätappelu ja eteenpäin mentiin.”

 

”Johtui ehkä liiallisesta innostuksesta ja päälle käymisen halusta, että takaa-ajossa olin hivuttautunut komentopor­taa­ni kanssa aivan ensimmäisten joukkojen tasalle. Näin, että siellä oli vetäytymässä oleva venäläinen tykistö, joka oli saanut traktorit tuotua tykkien viereen.”

”Liian hyviä ryssille jätettäviksi, huusin. ”Päälle pojat!”

”Sitten hyökättiin. Emme huomanneet, että heillä oli jalkaväkivarmistus. He päästivät meidät parinkymmenen metrin päähän. Kyllähän sitä tietää, miten silloin käy.”

”Osumia oli vähän liian paljon. Se, joka tuli minulle ei ollut napakymppi, mutta oli se hyvä kasi. Sinne minä putosin kedolle. Ja sitten tuli niitä käsikranaatteja. Lääkäreiden mukaan minussa oli viisi kranaattiosumaa, omien laskelmieni mukaan kolme.”

”Tästä näkee, että lääkärit yleensä liioittelevat.”

”Puolen vuoden kuluttua olin siinä kunnossa, että pääsin takaisin rintamalle.”

”Se oli yhdessä talvisodan toisen päivän kanssa viimeinen hyvä muistutus, että törmäilemällä ei sodassa pärjää.”

Ehrnrooth ylennettiin everstiluutnantiksi joulukuun 20. päivänä.

 

Ehrnrooth palasi toipilaana 2. divisioonan esikuntapäälliköksi vuoden 1942 alussa. Hänet määrättiin useita kertoja jalkaväkirykmentti 7:n, Tyrjän rykmentin, komentajan sijaiseksi. Vuoden 1943 alusta hänestä tuli rykmentin vakinainen komentaja. Rykmentti kunnostautui kesän 1944 aikana Siiranmäen, Äyräpään ja Vuosalmen suurtaisteluissa.

Everstiksi Ehrnrooth ylennettiin Äyräpään taisteluiden aikana heinäkuun 6. päivänä. Lisäruusukkeet kaulukseensa hän otti toisesta puserosta. Vihollinen juhli ylennystä jatkuvalla tykistötulella.

Äyräpäässä ja Vuoksen toisella rannalla Vuosalmella taisteltiin heinäkuun alussa 1944 Itä-Kannaksen ja Suomen kohtalosta. Tyrjän rykmentti hoiti tehtävänsä.

”Varsinaisia suurtaisteluja olivat jatkosodan viimeiset Siiranmäet, Äyräpäät, Vuosalmet. Niissä ei ollut kyse pikkukahakoista, sinne pantiin kaikki likoon mitä oli käytettävissä molemmin puolin.”

 

Ehrnrooth valitsi taistelujen aikana komentopaikkansa hyvin läheltä etulinjaa ja lopuksi Vuosalmella itse etulinjassa.

”Komentopaikan pitää olla siellä missä painopiste on. Sillä painopiste, jossa päähyökkäys menee, on se ratkaisukohta. Jos taistelu sitten aaltoilee ja vihollinen lähestyy komentopaikkaasi, jos sinä silloin jätät sen ja sanot, että "vihollinen on liian lähellä, en voi johtaa enää, minun on siirryttävä taaksepäin", niin miehet näkevät sen perääntymisenä, pelkuruutena. Jos lähtee silloin, niin perässä tullaan.”

”Pääasia on, että joukossa, komppaniassa, pataljoonassa, prikaatissa tai vielä suuremmassa, vallitsee aito, hyvä me-henki. Älkää missään tapauksessa vetäytykö splendid isolationiin, loistavaan eristyneisyyteen, menkää joukkojen pariin.”

”Kun te näytätte, mitä te vaaditte, minkälainen te olette ihmisenä, niin teidän otteenne joukosta paranee. Sitä minä harrastin.”

”Tällä tavalla luodaan aito me-henki, ei sitä luoda sillä tavalla, että johtajat istuvat komentokorsussa ja pelaavat omaa peliään ja miehet ovat jossain muualla.”

”Sanoin, että luotan rajattomasti teihin, luottakaa tekin minuun, en jätä teitä pulaan.”

Niinpä Ehrnroothilla olikin varaa Äyräpäässä käyttää kovaa kieltä saadakseen tuoreet täydennysjoukot pysymään tulihelvetissä. ”Kun te nyt menette etulinjaan, niin sieltä ei tulla takaisin muuta kuin kaatuneena, haavoittuneena tai minun käskystäni.”

 

Eversti Ehrnrooth nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi joulukuun 4. päivänä vuonna 1944. Perusteluissa viitataan siihen, että hän vuoden 1941 kesällä henkilökohtaisella esimerkillään sai hyökkäyksen jälleen liikkeelle ja tehtävä tuli suoritetuksi, vaikka hän itse haavoittui vaikeasti.

Perusteluissa todetaan myös, että Ehrnrooth Siiranmäkeä puolustaessaan löi useimpien vihollisdivisioonien hyökkäykset takaisin ja aiheutti sille noin viidentuhannen miehen tappiot.

Äyräpään sillanpääasemassa ja Vuosalmella Ehrnroothin joukot ottivat vastaan pääiskun. Tilanteen ollessa kriittisin eversti Ehrnrooth henkilökohtaisella esimerkillään ja pysymällä esikuntineen saarrostusuhasta huolimatta paikallaan sai miehensä kestämään kunnes tilanne saatiin vakautetuksi.

Vihollinen yritti läpimurtoa Vuosalmella ja oli kolmensadan metrin päässä komentopaikasta. Ehrnrooth pysäytti henkilökohtaisesti edestä irtautuneen konekivääriryhmän ja käski sen asemaan perunakellarin katolle. Itse hän seisoi hajareisin ryhmän vieressä luotisateessa paidan hihat ylös käärittyinä.

Ehrnroothin autonkuljettaja, korpraali Martti Teppo katseli komentajaansa yhtä aikaa ihaillen ja huolestuneena. Kuollut komentaja ei olisi paljonkaan arvoinen.

 

Mistään kylätappelusta ei ollut kyse. Tyrjän rykmentin tappiot olivat kaatuneina, kadonneina ja haavoittuneina jatkosodan aikana 5 500 miestä. Rykmentti menetti kesällä 1944 yhteensä 2 620 miestä.

Ehrnrooth kävi Vuosalmella jälleen kerran lähellä kuolemaa. Hän oli tarkastamassa erästä konekivääriasemaa, kun suorasuuntaustykin ammus räjähti aivan aseman edessä.

”Kun nousin ylös, jalkojeni välissä oli päätön mies. Hän oli suojannut henkeni, minä seisoin hänen takanaan.” Ehrnrooth joutui jälleen kerran miettimään miksi sinä, miksi en minä?

Taistelut kuluttivat joukkoja. Tilalle tuli vihreitä täydennysmiehiä, joilla ei ollut rintamakokemusta. Joukossa oli nuoria 18-vuotiaita poikia.

Kenraali Ruben Laguksen panssaridivisioona oli menettänyt paljon miehiä kesän suurtaisteluissa. Todellisista Laguksen miehistä ei ollut kuin rippeet jäljellä Vuosalmella. Niinpä panssaridivisioonan yksi harvoista epäonnistuneista vastahyökkäyksistä sattui Vuosalmella, kun divisioonan piti hoitaa vastahyökkäys Ehrnroothin rykmentin lohkolla.

Ehrnroothin mielestä vastahyökkäys oli turha operaatio ja hän ilmoitti mielipiteensä divisioonaansa palanneelle kenraalimajuri Aarne Blickille. Divisioonan komentaja oli samaa mieltä, mutta oli myöhäistä peruuttaa hyökkäys, tulivalmistelu oli juuri alkamassa.

Hyökkäys epäonnistui, joukkoja ei saatu liikkeelle. Eräs pataljoona jätti asemansa. Ruben Lagus joutui korvat punoittaen ottamaan vastaan Ehrnroothin ilmoituksen. ”Herra kenraali, ikävä velvollisuuteni on ilmoittaa, että herra kenraalin joukot pakenevat.”

Ilmoitus oli kylmän rauhallinen, äänessä ei ollut vahingoniloa. ”Mutta sodan voittaa se, joka voittaa viimeisen taistelun”, Ehrnrooth sanoi.

 

”Tasavallan presidentti ja kunnioittamani ylipäällikkö Mannerheim kysyi kahden kesken minulta miten sotamme päättyi? Ei tarvinnut miettiä, sillä olin itse ollut mukana painopistesuunnassa. Kahden ja puolen kuukauden verisissä taisteluissa Suomen puolustusvoimat torjui Neuvostoliiton suurhyökkäyksen, jonka yksinomaisena tarkoituksena oli Suomen sotilaallinen nujertaminen ja maan miehittäminen.”

”Se on hyvin sanottu”, Mannerheim vastasi. ”Kun vain myöhemmin muistaisimme sen.”

Ehrnrooth jatkoi Kakskerrassa: ”Jos me olisimme talvisodan kynnyksellä heittäneet aseemme ja tehneet sopimuksen Stalinin Neuvostoliiton kanssa meidän kohtalomme olisi ollut aivan sama kuin Eestin, Latvian ja Liettuan.”

”Me tiedämme, miten vaikeaa on päästä selville vesille yli viisikymmentä vuotta kestäneestä sortovallasta.”

”Jos tappiot nousevat, täytyy kylmästi miettiä kumpi on parempi? Että miehiä kaatuu sodassa puolustaessaan isänmaataan? Tai että he nääntyvät ja kuolevat kaukana synnyinseuduiltaan, kaivoksissa, tundran erämailla jonne heidät on viety, kun sanottiin, että heitämme aseemme ja haluamme elää rauhassa? Vainolainen nauraa sille”

”Jos me laskemme aseemme ja luotamme, että meitä sillä kunnioitetaan, niin me erehdymme suuresti. Vastassa on vihollinen, jonka vaalilause on kauan ollut Finis Finlandie, Suomen loppu, niin kuin sanottiin venäläistämiskauden aikana.”

”Venäjän suurmiehistä ehkä suurimpia Pietari Suuri sanoi: Venäjä Atlantin rannalle. Silloin menee Suomi, silloin menee osa Pohjois-Ruotsia ja suuri osa Pohjois-Norjaa. Sinne ne pyrkivät, se on ilman muuta selvää.”

 

Sodan jälkeen Ehrnrooth määrättiin Uudenmaan rakuunarykmentin komentajaksi. Hänestä tuli taistelukoulun johtaja vuonna 1947. Seuraavana vuonna hän osallistui Lontoon olympialaisten esteratsastukseen.

Vuonna 1952 Ehrnrooth nimitettiin panssarirykmentin komentajaksi Hämeenlinnaan. Vuonna 1956 hänet määrättiin ilmapuolustuksen tarkastajaksi ja ylennettiin kenraalimajuriksi. Kolme vuotta myöhemmin hänet nimitettiin 2. divisioonan komentajaksi Turkuun.

Vuonna 1959 Ehrnrooth meni naimisiin Tanskan kuningatar Ingridin hovinaisen, kreivitär Karin-Birgitte Schackin kanssa. Heille syntyi kolme lasta; Karin-Birgitte Ingrid Louise vuonna 1960, Hans Adolf 1962 ja Eva Beata Ulrica 1964. Hans Adolf jatkaa suvun sotilasperinnettä.

Ehrnrooth ylennettiin kenraaliluutnantiksi vuonna 1959. Eläkkeelle hän jäi vuonna 1965. Vuonna 1980 hänet ylennettiin jalkaväenkenraaliksi.

Adolf Ehrnrooth kuoli Turussa helmikuun 26. päivänä vuonna 2004.

Sotaopit siviilielämässä

Ehrnrooth johti miehiään etulinjassa ja saavutti joukkoineen loistavia tuloksia. Voidaanko samaa menetelmää soveltaa siviilissä, kaupassa ja teollisuudessa?

”Olen monta kertaa sanonut teollisuuden ja ennen kaikkea suurteollisuuden johtajille: Se on paljon sitä samaa teillä”, kenraali Adolf Ehrnrooth kertoi.

”Älkää pitäkö niitä neuvotteluja, niin tärkeitä kuin ne ovatkin, ainoastaan niissä johtajien hienoissa huoneissa jossa on paljon kauniita maalauksia ja hienoja muistoesineitä.”

”Käykää myös katsomassa, vaikka joka päivä jos teillä on aikaa, siellä missä työ tehdään. Sillä silloin syntyy myös tehtaalla sama me-henki kuin sodassa.”

”Tiedän ilokseni, että näin on myös menetelty monessa paikassa. Niissä tehtaissa, joissa johtajat käyvät katsomassa ja sanovat ystävällisen sanan työnjohtajille ja duunareille, henki on parempi.”

 

Teksti: Robert Brantberg 1997, 2009

Wikipedia: Adolf Ehrnrooth

Kansallisbiografia: Ehrnrooth, Adolf

Sivun alkuun

 

Etusivu

Mannerheim

Pienoiselämäkerrat

Henkilökuvat

Pokkarit

CV

Romaanit

Elämäkerrat

Sota ja vakoilu

Yrityshistoriikit

Äänikirjat

Sivukartta