Sataviisi
kunnian päivää
|
Valtakunnankansleri Adolf
Hitler 1889−1945 Deutsches Bundesarchiv |
21 suomalaisen sotasankarin elämäntarina. 288 sivua ja kuvaliite |
|
|
320
sivua |
|
Syksy 1939
Hitler myy Suomen
Talvisodan syntyhistoria on kertomus pienen maan toivottomasta kamppailusta suurvaltapoliittisen pelin pyörteissä.
Se on myös kertomus sinisilmäisyydestä, poliittisista virhearvioinneista ja petoksista. Siitä, miten pieni maa jätetään yksin kansallisen edun niin vaatiessa.
Tiistaina elokuun 8. päivänä vuonna 1939 Suomi aloitti siihen asti suurimman sotaharjoituksensa kesähelteisellä Kannaksella. Kolmekymmentä sotilasjunaa kuljetti Viipuriin yli 20 000 miestä. Paikalla oli myös varusteluinnostaan tunnettu Ruotsin puolustusministeri Per Edvin Sköld.
”Harjoitus on tehnyt minuun erittäin valtavan vaikutuksen”, ministeri Sköld sanoi. ”Suomen armeija on suurenmoinen apu myös Ruotsin vapaudelle.”
Samaan aikaan
Moskovassa punottiin sotajuonia. NKP:n keskuskomitean pääsihteeri Josif
Stalin antoi Saksan ymmärtää, ettei hänellä olisi mitään sotilassopimuksen
tekemistä vastaan. Valtakunnankansleri Adolf Hitler tarttui syöttiin. Keskiviikkona
elokuun 23. päivänä maat solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen.
Salaisen lisäpöytäkirjan mukaan Suomi ja Baltian maat olivat Neuvostoliiton etupiiriä. Saksa halusi välttää kahden rintaman sodan ja uhrasi Suomen.
”Emme ole kiinnostuneita Suomesta ja Baltian maista”, Hitler ilmoitti.
Suomi oli itse asiassa pelannut itsensä ulos jo keväällä, kun maa torjui sekä sotilaallisen avunantosopimuksen Neuvostoliiton kanssa että Saksan Pohjoismaille ja Baltian maille ehdottaman hyökkäämättömyyssopimuksen.
Saksan ja Neuvostoliiton välisen sopimuksen syntyyn vaikutti se, etteivät Iso-Britannia ja Ranska olleet halukkaita solmimaan sotilassopimusta Neuvostoliiton kanssa elokuun puolivälissä. Stalin loukkaantui alentuvasta kohtelusta. ”He eivät halua vakavissaan ryhtyä sotimaan Hitleriä vastaan”, Stalin sanoi.
Saksa hyökkäsi
Puolaan perjantaina syyskuun 1. päivänä. Kaksi päivää myöhemmin
Iso-Britannia ja Ranska julistivat Saksalle sodan. Toinen maailmansota oli
alkanut.
Suomi julistautui puolueettomaksi, bensiinin, kahvin ja sokerin säännöstely aloitettiin. Alkoholiliike korotti viinan hintaa lähes viisikymmentä prosenttia.
Aseita kalisteltiin ympäri Eurooppaa. Yleinen liikekannallepano julistettiin Neuvostoliitossa torstaina 7. päivänä syyskuuta. Perjantaina syyskuun 15. päivänä Suomi kutsui 7 500 erikoiskoulutettua miestä ylimääräisiin harjoituksiin. Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan kaksi päivää myöhemmin sunnuntaina ja miehitti maan itäosat. Puola oli jaettu neljännen kerran.
Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov ilmoitti maanantaina syyskuun 18. päivänä, että Neuvostoliitto Suomen välisissä suhteissaan noudattaisi puolueettomuuspolitiikkaa.
Se oli valehtelua. Neuvostoliitto valmistautui hyökkäämään
Suomeen, puna-armeijan divisioonat olivat jo rautatiemarssilla kohti Kannasta,
Aunusta, Vienaa ja Kuolaa
Neuvostoliitto
painosti Viron avunantosopimukseen torstaina syyskuun 28. päivänä ja
siirsi maahan 25 000 sotilasta. Saman kohtalon koki myös Latvia ja Liettua.
Suomalaisvaltuuskunta tiedusteli tiistaina lokakuun 3. päivänä SS:n päälliköltä Heinrich Himmleriltä Berliinissä onko Suomi jätetty Venäjän haltuun?
”Moskovassa ei ole sovittu mitään Suomea vastaan”, Himmler vakuutti.
Kaksi päivää myöhemmin Molotov esitti Suomelle neuvotteluja "konkreettisista poliittisista kysymyksistä". Kyse oli aluevaatimuksista.
Suomen
reserviläiset kutsuttiin välittömästi ylimääräisiin harjoituksiin.
Käytännössä tämä merkitsi liikekannallepanoa. Suomen valtuuskunta lähti
Moskovaan valtioneuvos Juho Paasikiven johdolla.
Neuvottelijat palasivat Suomeen Stalinin vaatimusten kanssa maanantaina lokakuun 16. päivänä. Neuvostoliitto halusi maa-alueita Kannaksella ja Petsamossa, saaria Suomenlahdella sekä vuokrata Hangon kolmeksikymmeneksi vuodeksi.
Kaksi päivää myöhemmin presidentti Kyösti Kallio ja ulkoministeri Eljas Erkko lensivät Tukholmaan Pohjoismaiden valtionpäämiesten kokoukseen. Tarkoituksena oli myös neuvotella Ruotsin sotilaallisesta avusta Suomelle. Valokuvissa Ruotsin kuningas Kustaa V ja Kallio hymyilevät, mutta toiveet Ruotsin virallisesta avusta valuivat hiekkaan. Ruotsalaiset pelkäsivät joutuvansa mukaan suurvaltasotaan.
”Siellä puhaltaa kylmät tuulet”, Kallio sanoi.
Ruotsin hallitus oli pettänyt Suomen.
Suomi siirsi
väestöään rajan pinnasta turvaan. Pelkästään Viipurin kaupungista
siirtyi muualle Suomeen 25 000 ihmistä.
Paasikivi lähti jälleen Moskovaan lauantaina lokakuun 21. päivänä. Mukana oli tällä kertaa myös hänen vanha ystävänsä, valtiovarainministeri Väinö Tanner.
Marraskuun 15. päivänä neuvottelut Moskovan kanssa katkesivat tuloksettomina. Tosin Paasikivi oli sitä mieltä, että neuvotteluja vielä voitaisiin jatkaa.
”Suomen johtavat piirit, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, eivät käsittäneet aseman vakavuutta”, Paasikivi kertoi.
Myös puolustusneuvoston puheenjohtaja, sotamarsalkka Gustaf Mannerheim vaati neuvottelujen jatkamista. Hän oli vakuuttunut siitä, että Suomi häviäisi tulevan sodan, jopa niin vakuuttunut, että oli tyhjentänyt kotinsa arvotavaroista.
Ulkoministeri Erkko oli sitä mieltä, etteivät venäläiset lähde talvea vastaan hyökkäämään. Opetusministeri Uuno Hannula päätti, että pari kuukautta keskeytyksissä ollut koulujen toiminta aloitetaan uudestaan. Hallitus kehotti kaupungeista ja rajalta evakuoituja ihmisiä palaamaan kotiinsa.
Tuomiosunnuntaina marraskuun 26. päivänä Neuvostoliitto lavasti Mainilan laukaukset Etelä-Kannaksella. Neuvostoliitto väitti, että Suomen tykistö oli ampunut rajan yli.
”Muistan hyvin, kun sanottiin, että nyt siellä tapahtuu kummia, ryssät ampuvat omiaan”, silloinen ratsumestari Adolf Ehrnrooth kertoi.
Kaksi päivää myöhemmin Neuvostoliitto sanoi irti vuonna 1932 solmitun hyökkäämättömyyssopimuksen. Puna-armeijan radioliikenne hiljeni pahaenteisesti. Keskiviikkona marraskuun 29. päivänä majuri Reino Hallamaan johtama Suomen radiotiedustelu sieppasi salasanoman, jossa puna-armeijan panssariprikaati sai käskyn hyökätä Suomeen seuraavana aamua kello kuusi.
Talvisota alkoi, Neuvostoliitto hyökkäsi kaikkien Suomeen johtavien teiden suunnassa. 21 paikkakuntaa pommitettiin.
Marsalkka Gustaf Mannerheim oli jo ehtinyt ilmoittaa eroavansa puolustusneuvoston puheenjohtajan paikalta, mutta suostui ottamaan vastaan armeijan ylipäällikkyyden.
Myöhemmin Josif Stalin perusteli hyökkäyspäätöstään sillä, että hän luuli Saksan juuri silloin aikovan hyökätä Ranskaan. Saksa hyökkäsi maahan kuitenkin vasta vuoden 1940 toukokuussa.
Neuvostoliitolla oli sodan alkaessa Suomen rintamalla lähes kaksikymmentä divisioonaa, tuhatviisisataa panssarivaunua ja parituhatta kenttätykkiä. Neuvostodivisioonassa oli tuolloin 18 000 miestä. Käskyt divisioonien keskittämisestä annettiin jo syyskuun alkupuoliskolla. Yhteensä rajalla oli lähes puoli miljoonaa punasotilasta.
Määrä osoittautui täysin riittämättömäksi. Sodan päättyessä punadivisioonien lukumäärä Suomen rajalla oli kasvanut lähes viiteenkymmeneen.
Onnekseen suomalaiset eivät tienneet, mikä valtava voima idästä oli vyörymässä. Suomalaisten taisteluvahvuus oli 275 000 miestä. Miehiä olisi ollut enemmänkin, mutta aseita ei riittänyt suuremmalle joukolle.
Sataviisi päivää kestänyt uljas murhenäytelmä oli alkanut.
Teksti: Robert Brantberg 2000, 2009
Katso myös: Kansanedustaja Gunnar Laatio − Talvisodan vänrikki