|
Osmo Tapani Laakso 1916−2004 |
21 suomalaisen sotasankarin elämäntarina. 288 sivua ja kuvaliite |
|
|
240
sivua suurikokoinen,
kuvitettu |
|
Mannerheim-ristin ritari, majuri Osmo Laakso
Rämäpäinen tykistöupseeri
Elokuun alussa vuonna 1941 suomalaisten hyökkäys on Laatokan itärannalla edennyt Tuulosjoelle. Vihollinen yllättää elokuun 4. päivän vastaisena yönä Säntämässä Aunuksenkaupungin pohjoispuolella kapteeni V. Ruhasen kevyt osasto 4:n esikunnan ja kolonnan saartamalla sen.
Noin pataljoonan vahvuisen joukon yhteystie on katkaistu. Esikunta ja kolonna menettävät useita miehiä kaatuneina ja haavoittuneina ja joutuu pakokauhun valtaan.
Tykistön luutnantti Osmo Laakson lepoteltta on samalla alueella. Laakso kokoaa tulenjohtueensa sekä järjestää hajaantuneen kolonnan ja esikunnan osat.
– Laakso johti muodostamansa osaston häikäilemättömään vastaiskuun, 17. divisioonan tykistönkomentaja, eversti Kaarlo Rauramo sanoi Mannerheim-ristin perusteluissa. – Tämä johti aamuun mennessä vihollispataljoonan hajaantumiseen ja yhteystien avautumiseen.
Seuraavana päivänä suomalaiset hautaavat taistelukentälle yli kaksisataa vihollista.
– Taistelun tulos on katsottava luutnantti Laakson oma-aloitteisen ja erittäin rohkean toiminnan ansioksi.
Luutnantti Laakso lähti ajamaan kohti tuliasemaansa. Noin sadan miehen vahvuinen vihollinen oli katkaissut tien ja avasi autoa vastaan kiivaan tulen pikakivääreillä, konepistooleilla ja kivääreillä.
– Luutnantti Laakso syöksyi autosta tielle ja kaatoi heti konepistoolillaan useita kymmeniä ryssiä, Rauramo kertoi. – Kun hänen konepistoolinsa meni epäkuntoon hän käski autonkuljettajan noutamaan uuden konepistoolin tulenjohtueesta.
Laakso haavoittui kahakassa päähän kahdesta luodista, mutta jatkoi taistelua pistoolillaan.
– Lopulta luutnantti Laakso menetti tajuntansa, mutta silloin saapui paikalle tulenjohtue vääpeli Juho Taattolan johdolla. Tulenjohtue löi vihollisen täydellisesti. Kentälle jäi noin kahdeksankymmentä ryssää ja huoltotie avautui.
Tulenjohtueen tappiot olivat useita kaatuneita ja haavoittuneita. – Se oli taistelua elämästä ja kuolemasta pakkotilanteessa, Laakso kertoi. – Vammojen takia en oikeastaan muista muuta kuin sen, että taistelin vimmatusti viimeiseen saakka. Sitten maailma sumeni. Apu tuli viime hetkellä.
Tykistösuojeluskuntaan
Tuleva Mannerheim-ristin ritari Osmo Tapio Laakso syntyi 11. päivänä toukokuuta vuonna 1916 Hämeenlinnassa. Hänen vanhempansa olivat vahtimestari Juho Fredrik Laakso ja Agnes Aleksandra o.s. Luotonen. Perheessä oli kolme poikaa ja kaksi tyttöä, Osmo Laakso oli kuopus.
Laakso liittyi Hämeenlinnan tykistösuojeluskuntaan vuonna 1931. Hän osallistui innokkaasti suojeluskuntatoimintaan ja voitti muun muassa valtakunnallisen kahden miehen sotilaspartiokilpailun vuonna 1937. Laakso oli partion johtajana.
Laakso kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta vuonna 1935. Varusmiespalveluksensa hän suoritti vuosina 1935−1936 kenttätykistörykmentti 1:ssä Hämeenlinnassa. Hän kävi Reserviupseerikoulun ja ylennettiin vänrikiksi.
Ylioppilas Osmo Laakso kirjoittautui Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan, mutta ylimääräiset harjoitukset ja marraskuun 30. päivänä 1939 syttynyt talvisota keskeyttivät opinnot.
Talvisodassa Laakso taisteli kenttätykistörykmentti 8:ssa Sakkolassa Suvannon rannalla Karjalan kannaksella. Venäläisten painostus oli rajua.
– Välillä oli kovaa ja välillä helppoa, Laakso sanoi.
Tykistön ammuksista oli jatkuva pula. – Ne olivat loppumassa. Toisaalta tykit hajosivat liiallisen ammunnan vuoksi.
Rintama kuitenkin kesti ja aseet vaikenivat keskiviikkona maaliskuun 13. päivänä.
Talvisodan aikana Laakso meni kihloihin Hämeenlinnan seminaarissa opiskelevan Marjatta o.s. Salokankaan kanssa.
Raskaassa patteristossa
Jatkosota syttyi vuoden 1941 kesäkuussa. Osmo Laakson ja Marjatta Salokankaan häät oli suunniteltu pidettäväksi juhannuksena, mutta ne piti siirtää, Laaksoa tarvittiin rintamalla.
Laakso taisteli majuri Jorma Leimun komentamassa erillinen raskas patteristo 24:ssä, joka heinäkuun hyökkäyksessä tuki vahvennetun 5. divisioonan hyökkäystä Korpiselän suunnalla ja myöhemmin Ryhmä Oinosta Tolvajärven suunnalla.
– Uuksun ja Kolatselän kautta tulimme monien taistelujen jälkeen Tuulosjoelle.
Patteristo alistettiin elokuussa Tuulosjoella Säntämän kylässä Hangon seudun taisteluista siirretylle jääkärieversti Aarne Snellmanin 17. divisioonalle, Tammidivisioonalle, joka eteni kohti Syväriä.
– Patterini oli moottoroitu ja muut patterit olivat hevosvetoisia, Laakso sanoi. – Sen vuoksi jouduimme olemaan koko hyökkäysvaiheen erillisenä patterina tukemassa keveitä joukkoja.
Tulenjohtajana toimiva luutnantti Laakso seurasi kärkikomppaniaa ja huomasi, että eräs viljapelto, jonka kärkikomppania jo oli sivuuttanut, oli täynnä vihollisen ampumakuoppia ja ampujia.
– Arvelematta luutnantti Laakso syöksyi muutaman tulenjohtueensa miehen kanssa vihollista vastaan, 17. divisioonan tykistönkomentaja, eversti Kaarlo Rauramo kertoi.
– Erittäin kiihkeässä taistelussa miehet tuhosivat koko osaston ja poistivat pääosastoa uhkaavan vaaran. Kentälle jäi sata kaatunutta. Luutnantti Laakso ampui itse konepistoolillaan yli kaksikymmentä ryssää.
Laakson mukana taisteluun osallistuivat alikersantti Veikko Nieminen, vääpeli Juho Taattola, alikersantti Toivo Helminen ja korpraali Lammela.
Säntämän taisteluissa elokuun alussa haavoittunut Laakso pääsi toipumislomalle ja ehti naimisiin kihlattunsa kanssa. – Morsiamella ei ollut huntua, mutta sulhasella oli, päähän haavoittunut Laakso kertoi.
Suomalaiset lähtivät hyökkäykseen Säntämästä syyskuun 3. päivänä. – Ensimmäisessä hyökkäyksessä luutnantti Laakso yhdessä kapteeni Ericssonin ja vääpeli Taattolan kanssa valtasivat kolmistaan konepistoolilla ja käsikranaatteja käyttäen vihollisen tukikohdan, Rauramo sanoi.
Laakso haavoittui rytäkässä jo toisen kerran. Myös Ericsson ja Taatto haavoittuivat.
– Huolimatta haavoittumisestaan Laakso suoritti tehtävän loppuun ja jäi rintamapalvelukseen vammastaan huolimatta.
Tykkiä tuhoamassa
Myöhemmin syksyllä taisteltiin jo Syvärillä. Varhain aamulla lokakuun 4. päivänä Laakso huomasi yllättäen vihollisen suorasuuntaustykin metsikössä noin 250 metrin päässä tulenjohtopaikasta. Tykki oli kaivettu puoliaan myöten maahan.
Laakso päätti tehdä tykin toimintakyvyttömäksi. Mukaansa hän otti tulenjohtovänrikki Virtasen ja jalkaväen vääpelin sekä yhden sotamiehen. Laakso määräsi pienoiskranaatinheittimen ampumaan oikealla olevaa vihollisen konekivääriä.
Miehet etenivät yli aukean lyhyillä syöksyillä ja pääsivät perille. Vihollisia ei näkynyt. Kuten ennalta oli sovittu, Laakso otti mukaansa tykin kiertokaukoputken. Vänrikki Virtanen teki lukon käyttökelvottomaksi.
– Tällöin he huomasivat kuormaston peitteen alla makaavan ryssän ja hieman loitommalla vielä kaksi, eversti Rauramo kertoi. – Nämä tuhottiin niiden yrittäessä ylös.
– Ampuvia ryssiä rupesi nyt ilmaantumaan usealta suunnalta, muun muassa vänrikki Virtasen taakse nousi kaksi ryssää noin 10 metrin päässä. Laakso ehti varoittamaan ja Virtanen ampui ryssät pystykorvallaan. Taistellen he tuhosivat noin 10 ryssää.
Vihollinen oli ylivoimainen mutta tehtävä oli suoritettu. Laakso käski osastonsa vetäytymään.
Vuoden 1942 keväällä vihollinen teki rajun läpimurtoyrityksen Shemenskin lohkolla Syvärillä. – Olin patterinpäällikkö, mutta vanhana tulenjohtajana veri veti etulinjaan, Laakso sanoi.
Munakukkula oli eteentyönnetty tukikohta, jonka jalkaväki jo oli tyhjentänyt. Laakso jäi vääpeli Bror Antellin kanssa korsuun loukkuun keskelle vihollisen joukkoja. Vihollinen tulitti korsun ovea.
– Onneksi heillä ei ollut kasapanoksia, Laakso sanoi.
Korsun puhelin oli kuitenkin kunnossa.
– Tilasin alueelle tykistökeskityksen, Laakso sanoi. – Päätimme Antellin kanssa livahtaa keskityksen aikana.
Miehet eivät kuitenkaan päässeet korsusta. Vihollinen onnistui heittämään korsuun käsikranaatteja ja Antell haavoittui pahasti. Yön pimeydessä miehet onnistuivat kuitenkin livahtamaan omien puolelle, vaikka Antell oli puoliksi tajuton.
– Onneksi vihollinen poltti mahorkkaa, Laakso sanoi. – Hajun perusteella vältyin törmäämästä heihin.
Mannerheim-ristin ritariksi kapteeni Osmo Laakso nimitettiin vuoden 1942 toukokuussa.
– Koko sodan ajan luutnantti Laakso on taistellut esimerkillisellä rohkeudella ja tarmolla, Rauramo kertoi. – Hän on aina toiminut etulinjassa osoittaen urheutta, harkintaa ja mitä suurinta taitoa.
Haavoittuminen
Vuoden 1944 toukokuussa erillinen raskas patteristo 24 alistettiin jälleen 5. divisioonalle. Vetäytymisvaiheen aikana vihollinen teki maihinnousun Tuulosjoella.
Patteristoupseeri Laakso ei malttanut pysyä erossa taistelusta. Hän kokosi hajanaisista joukoista taistelukykyisen osaston, vei sen asemiin ja aloitti juhannusaattona rohkean etenemisen kohti Laatokan rantaa. Kesken hyökkäyksen Laakso haavoittui.
– Minussa oli kaksikymmentä sirpaletta, Laakso sanoi. – Siihen loppui minun sotani.
Laakso joutui sotasairaalaan ja ehti puolikuntoisena palata riviin syyskuun alkupäivinä, juuri ennen rauhan tuloa. Hänet kotiutettiin marraskuussa.
Sotien jälkeen Osmo Laakso suunnitteli opintojensa jatkamista.
– Mutta minulle tehtiin houkutteleva tarjous lähteä sosiaalipäällikön virkaan Yhtyneiden Paperitehtaiden Simpeleen tehtaalle. Tartuin siihen tienatakseni. Ajattelin, että siellä olisi tullut luettua, mutta siitä ei tullut mitään, Simpele oli liian kaukana Helsingistä.
– Sanoin itseni irti vuoden 1945 lopussa ja lähdin vielä vuodeksi lukemaan.
Laakso jatkoi opintojaan päätoimisesti ja valmistui varatuomariksi. Valmistumisensa jälkeen hän toimi Hämeenlinnan lääninhallituksen esittelijänä ja apulaispoliisitarkastajana.
Vuodesta 1949 Laakso toimi Hämeenlinnan kaupunginviskaalina. Osmo Laakso kirjoitti Mannerheim-ristin ritarien säätiön säännöt.
Osmo Laakso ylennettiin majuriksi vuoden 1954 joulukuussa. Osmo ja Marjatta Laaksolle syntyi tyttö, Tuula Seija Kaarina vuonna 1958.
Laakso toimi myöhemmin Hämeenlinnan raastuvanoikeuden oikeusneuvosmiehenä ja pormestarina vuosina 1976−1979. Osmo Laakso kuoli Hämeenlinnassa vuonna 2004.
Mannerheim-ristin ritarien säätiö
Säätiö päätettiin perustaa Suomen marsalkka Gustaf Mannerheimin hautajaispäivänä 4. helmikuuta vuonna 1951. Säännöt hyväksyttiin Oikeusministeriössä vuoden 1954 keväällä. Säädekirjan allekirjoittivat kuusitoista Mannerheim-ristin ritaria.
Säätiön tarkoituksena on isänmaallisen uhrimielen ja kansallisen puolustustahdon ylläpitämiseen ja kehittämiseen tähtäävän toiminnan tukeminen maassamme. Säätiö tukee Mannerheim-ristin ritareita ja heidän omaisiaan sekä ritareiden yhteisiä pyrkimyksiä.
Säätiön ensimmäinen valtuuskunnan puheenjohtajaksi valittiin jalkaväenkenraali Erik Heinrichs. Hallituksen puheenjohtajaksi tuli kenraalimajuri Armas-Eino Martola. Ensimmäisessä hallituksessa istuivat Martolan lisäksi eversti Adolf Ehrnrooth, eversti Hans Olof von Essen, everstiluutnantti Wolf H. Halsti, komentajakapteeni Jouko Pirhonen ja kapteeni Jouko Kiiskinen, joka myös toimi säätiön ensimmäisenä sihteerinä.
Ritareita nimitettiin 191. Säätiön tunnusmerkkejä ovat Mannerheim-ristin ritarien pronssiplaketti, pienoisrintamerkki ja pöytästandaari. Usko Kemppi on säveltänyt ritarimarssin professori Artturi Leinosen ritareille kirjoittamaan runoon.
Teksti: Robert
Brantberg 1998, 2009