|
Oikealta Lauri Kukka (1900−2005),
metsäneuvos Jarl Sundqvist, eversti Oiva Willamo, metsänhoitaja
Ericson ja majuri Wegelius. Kuva: Lassi Niemi |
21 suomalaisen sotasankarin elämäntarina. 288 sivua ja kuvaliite |
|
|
240
sivua suurikokoinen,
kuvitettu |
|
Herrojen autonkuljettaja
Asepalveluksesta vapautetun kersantin ohjastama musta Chevrolet junnaa pitkin ison joen vartta jossain Pohjois-Suomessa jatkosodan loppupuolella. Kyydissä on kaksi nuorehkoa, mutta arvokasta herraa ja iso kapsäkki.
Herrat ovat ostamassa vesivoimaa. Toinen on Kemi-yhtiön mies, toinen Yhtyneiden Paperitehtaiden ja vastaperustetun Pohjolan Voiman mies.
Kapsäkissä riittää rahaa. Isännät ovat rintamalla ja emäntien kasvoja kuumottaa, kun he näkevät rahatukot. Kylien napamiehet on voideltu etukäteen.
Kemijoen ja Iijoen kohtalo on sinetöity. Pohjolan Voima rakentaa 1950- ja 1960-luvulla jokiin yhteensä seitsemän voimalaitosta. Suurteollisuuden energian saanti on turvattu.
Stalingradin jälkeen vuoden 1943 talvella Suomen ylimmässä johdossa tiedetään, että Saksa häviää sodan. Teollisuusmiehet ovat huolissaan myös tehtaidensa vesivoiman saannista, Karjalan turpiinit jäisivät mahdollisesti rajan taakse. Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n patruuna, jalkaväenkenraali Rudolf Walden, päättää ostaa Kemijoen.
Yhtyneet lähettää nuoren diplomi-insinöörin Erkki Aallon Lappiin rahakapsäkin kanssa. Tehtävänä on ostaa kaikki vesivoima Rovaniemen ja Kemin väliltä. Hanketta varten perustetaan Pohjolan Voima Oy vuonna 1943. Mukana hankintareissuilla on myös Lapin keisari Sunkku, Kemi Oy:n metsäosaston johtaja Jarl Julius Sundqvist. Autonkuljettajana toimii Lauri Kukka.
– Kuskasin heitä jokivarsia pitkin kun koskiosuuksia hankittiin, Kukka sanoi. – Kyllä siinä rahaa käytettiin. Todistin monta kauppaa.
Siinä sivussa myydään olemattomiakin koskiosuuksia, kun rekisteröintipapereita ei ehditä tarkistaa.
Kemi-yhtiöllä oli konttoristi, joka keskittyi koskikauppoihin. – Lassi Jänkälä oli niillä töin, Kukka sanoi. – Hän kehui, syötti ja lahjoi tärkeät miehet Kemi-yhtiölle myönteisiksi.
Isohaara valmistui Kemijoen suulle vuonna 1949 ja Jumisko Kemijärvelle vuonna 1954. 1960-luvulla yhtiö rakensi viisi vesivoimalaitosta Iijokeen.
Herrojen ja kenraalien tuleva autonkuljettaja Lauri Kukka syntyi Oulussa 27. päivänä huhtikuuta vuonna 1900. Hänen vanhempansa olivat poliisimies Juho Kukka ja Marja Sofia o.s. Korkala. Perhe muutti Tornioon vuoden 1903 paikkeilla. Perheeseen syntyi neljä poikaa ja kaksi tyttöä, Lauri on sisarussarjan vanhin. Kansakoulunsa Lauri Kukka kävi Torniossa.
Perhe eli köyhissä oloissa. Kukka kävi kuusi vuotta kansakoulua.
– Oli kova halu jatkaa koulunkäyntiä, mutta siihen ei ollut mahdollisuuksia suuressa perheessä, joka eli poliisin palkalla, Kukka sanoi.
– Halusin päästä konealalle, haaveena oli tulla insinööriksi.
12-vuotiaana Kukka sai ensimmäisen työpaikkansa.
– Tuolloin rakennettiin Pohjoismaiden Yhdyspankin taloa Tornioon. Kiusasin työnjohtajaa kunnes pääsin tiilenkantajaksi.
Tuohon aikaan yksi tiili painoi viisi kiloa.
– Niitä kannettiin selässä olevalla jäneksellä. Aluksi kannoin kuusi tiiltä kerralla, myöhemmin tiilien määrää lisättiin kahdeksaan.
Vuonna 1912 valmistunut PYP:n talo on edelleen pystyssä Tornion keskustassa.
Sota syttyy
– Vuoden 1914 kesällä pääsin koneremontin aikana Tornion sähkölaitokselle töihin. Laitos tuotti voimaa kahdella isolla dieselkoneella.
Työpaikka muuttui pysyväksi ja Kukka yleni nuoremmaksi konemestariksi. – Olin siellä töissä vapaussodan alkamiseen asti.
Kukka liittyi Tornion suojeluskuntaan. – Komppania harjoitteli metsästyskivääreillä, minullakin oli omani.
Vapaussota muuttui kansalaissodaks. Helmikuuta 6. päivänä vuonna 1918 valkoiset valtasivat Tornion Martti Walleniuksen ja Oiva Willamon johdolla. Myös Lauri Kukka liittyi valkoisten joukkoihin.
– Tuolloin näin tulevan esimieheni Walleniuksen ensimmäistä kertaa, Kukka sanoi. – Torniossakin oli punakaarti, mutta onneksi heidät vangittiin työväentalolla. Ei tarvinnut taistella tuttuja vastaan.
Kun suojeluskuntakomppania lähti rintamalle helmikuussa, Kukka ei päässyt mukaan, koska häntä tarvittiin sähkölaitoksella. Pari päivää myöhemmin Kukka luki lehdestä, että jääkärit olivat saapuneet Vaasaan helmikuun 25. päivänä.
– Pakkasin reppuni, äiti antoi puhtaan alusvaatekerran ja sukkia mukaan. Isälle ei puhuttu mitään.
– Ostimme kaverin kanssa junapiletin Vaasaan jossa Mannerheim oli, ja lähdimme matkaan. Reissulla kuulimme, että joukkoja kootaan myös Pietarsaaressa, jäimme junasta pois jo siellä. Viikon päivät meitä opetettiin tykkimiehiksi.
Taisteluun 17-vuotiaana
Kukka määrättiin 14. patteriin. Ensimmäiseen taisteluunsa Kukka joutui 17-vuotiaana Mäntyharjussa, Savon radan varrella Mikkelin eteläpuolella. Valkoiset olivat kiivaiden taistelujen jälkeen joutuneet perääntymään Mäntyharjuun ja 20. päivänä maaliskuuta punaiset olivat käynnistäneet uuden hyökkäyksen Savon rintamalla.
Punaisten ampumista Kukka ei pitänyt sen kummallisempana tehtävänä. – Teimme kuten meille oli opetettu. Ammuimme ja yritimme suojautua parhaan kykymme mukaan, milloin jonkun kiven taakse, milloin kuoppaan.
Maaliskuun lopulla valkoisia oli Savon rintamalla noin neljätuhatta miestä kenraalimajuri Ernst Löfströmin johdolla. Löfström päätti lähteä ratkaisevaan vastahyökkäykseen. Hän keskitti Mäntyharjuun puolet miehistään ja hyökkäsi etelään.
Mouhussa Löfströmin tykeistä loppuivat ammukset ja Kukka siirrettiin kiväärimieheksi. Tuolloin Kukka näki ensimmäistä kertaa kenraali Gustaf Mannerheimin, joka jakoi kunnianauhoja Mouhun taistelijoille.
Kukka taisteli muun muassa Voikoskella ja Hollolassa, jossa 12 000 punaista joutui saarroksiin ja antautui.
Loviisan Valkomissa huhtikuun 7. ja 11. päivänä maihin noussut kahdentuhannen sotilaan saksalainen prikaati miehitti eversti Otto von Brandensteinin johdolla Lahden huhtikuun 19. päivänä. Seuraavana päivänä valkoisten Länsiarmeijan rämäpäisen majuri Hans Kalmin pataljoona saapui kaupunkiin. Kukkaa kohtasi erikoinen näky Lahdessa.
– Siellä oli punaisilla valtavat kuormastot, hevosia, muonaa, ryöstösaalista.
Huhtikuun 22. päivänä lännessä saarretut punaiset joukot aloittivat hyökkäyksen Lahtea vastaan.
– Yhä uudelleen yrittivät epätoivoiset punaiset ulvoen kuin tiikerit murtautua eteenpäin, eräs saksalainen sotilas kuvasi tilannetta. – Naisia housut jalassa ensimmäisissä riveissä. Näin raivokkaasti lienevät tuskin ranskalaisetkaan hyökänneet kuin nämä raakalaisuuden uuden evankeliumin kiihkomieliset kannattajat.
Kalmin pataljoona lähti saarrostushyökkäykseen Vääksyn kanavan ja Hollolan kautta. Punaiset antautuivat Lahden länsipuolella ensimmäisenä päivänä toukokuuta.
Valkoiset pitivät 16. päivänä toukokuuta kenraali Mannerheimin johdolla voitonparaatin Helsingissä.
Postiauton kuljettajaksi
Vanhemmat ikäluokat pääsivät siviiliin, mutta Lauri Kukka, muiden “alaikäisten” joukossa määrättiin vartiotehtäviin, Kukka hevostalleille. Heinäkuun lopulla poika kotiutettiin. Kukka palasi Tornioon ja meni sähkölaitokselle.
– Työpaikalla sanottiin, että herra on hyvä ja jatkaa sotahommia, täällä on jo uusi mies tilalla.
Paikka kuitenkin vapautui kun koneenkäyttäjä lähti merille ja Kukka pääsi töihin. Vuonna 1920 Kukka kävi armeijan. Palvelusajasta vähennettiin seitsemän kuukautta aikaisemman sotapalvelun vuoksi.
Lauri Kukka ajoi ensimmäiset metrinsä autolla, kun Torniossa vuonna 1922 alkoi postiautoliikenne.
– Helsingistä tuotiin kolme postiautoa ja kaksi kuljettajaa, Kukka sanoi. – Kolmas kuljettaja oli Torniosta, mutta kierot helsinkiläiset saivat torniolaisen pois.
– Lähdin tarjolle kuljettajaksi. En ollut käynyt autokoulua, mutta kaveri opetti ajamaan. Sain paikan.
Kuorma-autot olivat pressulla katettuja postinkeltaisia Benz-Gattenau -merkkisiä vankkureita villin lännen malliin. Lavan sivustoilla oli matkustajia varten penkit. Kevyempi posti oli nahkalaukuissa ja raskaampi säkeissä lattialla matkustajien jaloissa.
– Kyytiin mahtui kymmenen henkeä tai kaksitoista hoikempaa, Kukka sanoi.
Postiautoreitti kulki Torniosta Enontekiölle, matkaa kertyi 320 kilometriä. Välillä piti molemmissa suunnissa yöpyä. – Kesällä oli hyvä ajaa, mutta keväisin tiet olivat niin huonossa kunnossa, että matkustajien piti auttaa. Kyllä me tehtiin töitä, kun auto vajosi liejuun.
Matkaa hidastivat myös veräjät ja vesistöt. – Tornion ja Enontekiön välillä oli 46 “krinnua” ja kuusi kapulalossia. Torniossa oli höyrylossi.
Maanomistajat saivat jokilaaksossa pitää karjansa vapaana, mutta veräjillä oli oltava vartijat liikenteen varalta. Aina vartijaa ei kuitenkaan näkynyt.
– Vuoden 1923 kesällä kyydissä oli Sieppijärvellä asuva Pellon nimismies, Kukka sanoi. – Vartijaa ei näkynyt krinnulla ja nimismies sanoi, että tuhotaan se.
Auto oli jo toisella puolella. Veräjä pantiin kiinni ja Kukka peruutti sen tohjoksi.
Vuonna 1925 Kukka meni naimisiin tullivartija Syväjärven Anna-tyttären kanssa. Pariskunnalle syntyi kaksi poikaa, Mauri Johannes vuonna 1927 ja Lauri Tapio vuonna 1934.
Talvet Kukka teki remontti- ja lumihommia. Kolmantena talvena, vuonna 1925, Kukka sai tarpeekseen.
– Soitin katsastusmies Bäckströmille, jolla oli laivayhtiö Ounas- ja Kemijoella, pääsin yhtiön korjaamolle töihin Rovaniemelle.
– Keväällä Saastamoisen Huugo soitti ja pyysi kuskiksi hänen kauppaansa Rovaniemellä.
Kolme vuotta vierähti Saastamoisella, jolla oli kaupat myös Kemijärvellä ja Kaukosessa. Näitä välejä Kukka kuskasi tavaraa 1 500 kilon viiksiniekka-hopalla.
– Se oli kovaa hommaa, talvella teitäkään ei aurattu, Kukka sanoi.
Auto vaihdettiin isompaan, kolmen tonnin kuormuriin.
– Kolme vuotta jaksoin näitä hommia tehdä, se oli liikaa yhdelle miehelle. Sitten Kemi-yhtiön Sunkku soitti. Yhtiön johtokunta oli ollut retkellä Kemijärvellä ja herrat olivat menneet Kitkajärvelle kalaan. Kuski ajoi päissään kolarin ja sai lähdöt.
Sunkun kuljettajaksi
Sunkku oli Kemi-yhtiön legendaarinen metsäpäällikkö Jarl Julius Sundqvist, Kukan koulukaveri ja tuleva metsäneuvos, myös Lapin keisariksi tituleerattu. Hänet oli edellisenä vuonna nimitetty Kemi Oy:n metsäosaston johtajaksi.
– Sinähän olet autonkuljettaja, Sunkku sanoi. – Tule meille töihin.
Kukka vastasi myöntävästi, elettiin vuotta 1928. Kemi-yhtiön leivissä vierähti yhtäjaksoisesti 37 vuotta, sota-ajan komennuksia lukuun ottamatta.
– 1930-luvulla oli valtavat savotat Sallan ja Kemijärven suunnalla ja Iijoen varressa. Niissä me kuljettiin. Uiton aikaan ei paljon nukuttu. Kun sattui kuiva uittokesä Sundqvist tuli levottomaksi.
Kukka pääsi Kemi-yhtiön leivissä ajamaan monenlaista kulkuvälinettä aina sivuvaunullisesta Harley-Davidsonista lähtien.
Urheiluopasta luettiin
Lauri Kukka oli innokas urheilija jo Tornion ajoilta. – Urheilukenttiä ei ollut. Juoksukilpailut järjestettiin kaduilla, keihäät ja seipäät ostettiin itse.
Pojilla ei ollut valmentajia. Lauri Tahko Pihkalan Urheiluopasta luettiin kuin raamattua ja urheilua harrastettiin lähes joka ilta. Satasen Kukka juoksi aikaan 11,6 ja aitajuoksussa ennätys oli 17,3. Mieluisin laji oli kymmenottelu, jossa Kukka vuoden 1922 kesällä sai 4 654 pistettä. Sillä olisi voitettu Lapin piirimestaruus vielä 1990-luvulla.
Talvella harrastettiin hiihtoa, kiväärin kanssa ja ilman. Rovaniemellä Kukka tutustui mäkihyppyyn.
– Lähdet suunnittelemaan ja tekemään Ounasvaaran latuja, innokkaana hiihtomiehenä tunnettu Sunkku kerran määräsi.
Ounasvaaralle rakennettiin hyppymäki vuonna 1927. Kukasta tuli mäen vakituinen kunnostaja.
– Sanoivat, että mäkihyppy on vaikeaa. Päätin itse yrittää, hankin raskaat koivusukset, joissa oli omatekoiset siteet.
Vanneraudasta ja nahkaremmistä tehdyt järeät siteet pitivät kenkien kannat kiinni suksissa kuin naulattuina.
– Pelkäsin niin paljon, etten älynnyt edes kaatua, Kukka sanoi.
Hän osallistui kerran jopa Ounasvaaran kisoihin, mutta mäkihyppy jäi työkiireiden vuoksi. Kukka ehti kuitenkin olla mukana perustamassa Ounasvaaran hiihtoseuraa.
Walleniuksen kuljettajaksi
Vuoden 1939 syksyllä Kukka määrättiin ylimääräisiin harjoituksiin Kemijärvelle. Hänet komennettiin autokomppaniaan. Talvisota syttyi ja Kukka lähetettiin rintamalle.
– Sanoivat meille, että ryssä on Pelkosenniemellä, Kukka sanoi. – Aluksi everstiluutnantti Oiva Willamo oli komentajana, mutta hänestä ei ollut niin laajan homman hoitajaksi. Sitten Wallenius otti komennon ja järjesti asiat.
Kenraalimajuri Kurt Martti Wallenius oli joulukuun 12. päivänä määrätty vastaperustetun Lapin ryhmän komentajaksi. Virka-autokseen hän sai Sunkun Chevroletin ja Kukka määrättiin auton mukana Walleniuksen kuljettajaksi.
– Eräässä pommituksessa suojeluskuntatalon eteen pysäköity auto sai täysosuman, Kukka sanoi. – Peltiä lensi jopa esikuntatalon katolle. Walleniukselle hommattiin tilalle samanlainen auto.
Kenraalimajuri Walleniuksen johdolla venäläiset joukot pysäytettiin Sallan rintamalla ja ne joutuivat tammikuussa vetäytymään Märkäjärvelle, nykyisen Sallan keskustaan. Majuri Antti Pennasen joukot pysäyttivät venäläiset Petsamon rintamalla ja pakottivat vihollisen perääntymään.
– Wallenius oli hyvä rintamakomentaja, suhde miehiin oli rehti, Kukka sanoi.
Eräänä päivänä Kukka lähti kyyditsemään Walleniusta seurueineen rintamalle Savukosken suuntaan. – Ajettiin ja ajettiin, Kukka sanoi. – Sitten aurattu tie loppui. Wallenius lähti kuutamossa kulkemaan kohti linjoja.
Kukka jäi autoon odottamaan. Paikalle ilmaantui sotilas, joka hädissään sanoi, että auto oli ajettu miinakenttään.
– Avasin varovasti ovet ja ponkaisin kynnykseltä hankeen. Päätin kuitenkin pelastaa auton ja menin siihen varovasti takaisin. Pidin lujasti ratista kiinni, käynnistin auton ja peruutin takaisin vanhoja jälkiä pitkin.
Lyhyt komennus
Sallan rintamalle saapui myös noin seitsemäntuhatta ruotsalaista ja norjalaista vapaaehtoista, joista muodostettiin helmikuun 19. päivänä Svenska Frivilligkåren, ruotsalainen vapaaehtoisryhmä. Rintamavastuun Märkäjärvellä he ottivat helmikuun 28. päivänä.
Wallenius oli pari päivää aikaisemmin määrätty etelään Viipurinlahdelle Rannikkoryhmän komentajaksi. Kuljetukseen varattu lentokone vaurioitui lähdössä ja matkaan lähdettiin autolla.
– Ensimmäinen pysähdys oli Oulussa, kävimme poliisimestari Mannisen luona.
Kyseessä oli Walleniuksen vanha jääkäritoveri ja kirjailija Eero Niilo Iisu Manninen.
– Ei me siellä kauaa oltu, ajettiin yötä päivää. Valonheittimet oli peitetty, niissä oli vain seitsemän kertaa yhden sentin raot. Kulku oli hidasta. Kuopiossa Wallenius kävi kotonaan, levähdettiin ja syötiin.
Matka jatkui Varkauden ja Savonlinnan kautta Imatralle ja edelleen kenraaliluutnantti Harald Öhquistin komentopaikalle.
– Wallenius ja Öhquist neuvottelivat maanalaisessa bunkkerissa, jonka jälkeen ajettiin Vilaniemeen ja kierrettiin komentopaikat.
Walleniuksen komennus kesti kolme päivää, jonka jälkeen hänet vapautettiin tehtävistään. – Wallenius kutsuttiin komentopaikalle ja sille reissulle hän jäikin.
Erääksi syyksi Walleniuksen erottamiseen on mainittu viina, Wallenius oli pitkän ja kylmän matkan aikana nauttinut lämmikkeitä.
– Wallenius oli selvin päin, kun tultiin Imatralle, Kukka sanoi. – Mutta Mannerheimin ja Walleniuksen välit olivat huonot.
Walleniuksen tilalle Rannikkoryhmän komentajaksi määrättiin kenraaliluutnantti Lennart Oesch. Kukka toimi sodan loppuun asti tämän “herran ja ylhäisyyden” autonkuljettajana. Kukka arvosti Kannaksen pelastajaksikin sanottua Oeschia.
– Hän oli kenraali ja minä korpraali, mutta ei siitä mitään ongelmia tullut.
Kukan sotapesti päättyi Haminaan, jossa hän luovutti auton. Lapin joukot kuormattiin junaan joka vei sotilaat Rovaniemelle.
Talvisodan jälkeen kenraalimajuri Paavo Talvela määrättiin hoitamaan Petsamon liikennettä. Kerran Talvelalla oli kiire Liinahamariin. Meno oli vauhdikasta. Kukka ajoi ärhäkkään kenraalin Rovaniemeltä Liinahamariin kuudessa tunnissa ja 20 minuutissa.
Sallan rintamalle
Jatkosota syttyi vuoden 1941 kesäkuussa ja Kukka komennettiin jälleen Sallan rintamalle. Sotarupeamaa kesti hyökkäysvaiheen loppuun eli Alakurtille asti. Vuonna 1942 vanhemmat ikäluokat, Kukka heidän joukossaan, kotiutettiin.
Lauri Kukka ylennettiin jatkosodan aikana alikersantiksi ja kersantiksi.
Kukka piti jatkosodan aikana ja sen jälkeen yhteyttä Walleniukseen, joka asui talossaan Marrasjärvellä. – Kävin siellä marjastus- ja linnustusaikaan. Kalastelimme ja metsästimme.
Vuonna 1952 Wallenius viimeisteli romaaniaan Miesten meri ja Otava kiirehti valmistumista.
– Ala sie oikolukemaan, Wallenius sanoi Kukalle.
– Älä höpötä, Kukka vastasi. – Minä, kansakoulun käynyt mies?
Kukka kuitenkin suostui, kenraali oli hyvä taivuttelija. Kukka myös huomasi joitakin virheitä. – Joo, olet aivan oikeassa, Walleniuksella oli tapana tokaista.
Mannerheimiä Wallenius ei muistellut hyvällä. – Vielä myöhemminkin Wallenius korosti sitä, että he eivät tulleet toimeen keskenään. En tiedä syytä, mutta kummallakaan ei ollut helppo luonne.
Kukka oli myös urheilutoimitsijana. Vuoden 1952 talviolympialaisissa Oslossa Kukka oli mittamiehenä. Niistä kisoista Suomi toi yhdeksän mitalia, joista kolme kultaa.
Kemi Oy:n metsäosaston päällikkö Jarl Sundqvist jäi eläkkeelle vuonna 1962 ja Lauri Kukka vastaavasti autonkuljettajan hommista kolme vuotta myöhemmin.
Kukka harrasti metsästystä vielä 1980-luvulla. Hiihtämisen hän lopetti vuonna 1986. Sauvakävelyn hän aloitti lähes sadan vuoden iässä.
Lauri Kukka asui Rovaniemellä. Hän kuoli Lapin vanhimpana asukkaana 105-vuotiaana syyskuun 4. päivänä vuonna 2005.
Lauri Kukka oli innostunut urheilusta ja luki kaimansa Lauri Tahko Pihkalan Urheiluopasta kuin raamattua. Vuonna 1888 syntynyt Lauri Pihkala, vuoteen 1906 Gummerus, oli kova urheilumies joka kunnostautui varsinkin murtomaahiihdon ja laturetkien edistäjänä.
Tahko Pihkala loi Suomeen urheilumerkkijärjestelmän ja kehitti maamme sotaisan kansallispelin, pesäpallon. Koululaisten on syytä keväisin muistella Tahkoa lämmöllä, sillä kyseessä on mies, jonka aloitteesta hiihtolomia pidetään.
Myös Suomen urheiluopisto ja Salpausselän kisat ovat saaneet alkunsa Tahko Pihkalan aloitteesta.
Lauri Tahko Pihkala nimitettiin professoriksi vuonna 1948. Hän kuoli vuonna 1981.
Tahko Pihkalan vanhin veli, piispa Jaakko Gummerus, oli merkittävä kirkonmies. Vuonna 1870 syntynyt Jaakko oli Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori vuosina 1900−1920 ja Porvoon hiippakunnan piispa 1920−1923, jonka jälkeen hän toimi Tampereen piispana vuoteen 1933.
Jaakko Gummerus oli 1900-luvun alkuvuosikymmenien johtava suomalainen kirkkohistoriantutkija. Hän on kirjoittanut muun muassa teokset Mikael Agricola sekä Kristilliset kirkot nykyhetkellä.
Jaakko Gummerus kuoli vuonna 1933.
Toinen Tahko Pihkalan vanhemmista veljeksistä, opettaja Martti Gummerus, syntyi vuonna 1882. Myös hän muutti nimensä Pihkalaksi vuonna 1906.
Martti Pihkala toimi Keski-Suomen aktivistien pääasiamiehenä 1915−1918 ja perusti suojeluskuntia useihin pitäjiin. Hän oli satamalakkojen murtamiseksi perustetun Vientirauhan toimitusjohtaja vuosina 1920−1944 ja Kokoomuksen kansanedustaja vuosina 1930−1933.
Martti Pihkala kuoli vuonna 1966.
Teksti: Robert
Brantberg 1998, 2009