Jääkärieversti Ragnar Nordström

Ragnar Nordström 1894−1982

Jääkärieversti

ja laivanvarustaja

Ragnar Nordström

Bolševismin kiivas vastustaja

Huhtikuu 1918, valkoiset ovat vallanneet Tampereen. Hatanpään sotasairaalassa makaa pahasti haavoittunut nuori jääkäriluutnantti. Oikeassa olkavarressa on vaikea ruhjevamma ja keuhkon läpi on mennyt luoti. Kuumetta on neljäkymmentä astetta.

Lääkärit poistavat useassa leikkauksessa luun siruja käsivarresta.

”Tuleeko kädestä kalua vai ei?” luutnantti lopulta kysyy.

”Jos olette hoidossa joitakin kuukausia, mahdollisesti vuoden, voi olla, että käsivarsi säilyy. Sillä ei kuitenkaan olisi mitään käyttöä.”

”Miten kauan kestää tulla terveeksi, jos käsivarsi katkaistaan?”

”Kaksi viikkoa.”

-”Poistakaa se, haluan osallistua Viipurin valloitukseen.”

Jääkäriluutnantti Ragnar Nordström, 24, haavoittui johtaessaan komppaniaansa Lempäälän taisteluissa torstaiaamuna huhtikuun 4. päivänä vuonna 1918.

Punaiset olivat saartaneet komppanian ja Nordström osallistui haavoittuneenakin sen johtamiseen. Läpimurto takaisin omien puolelle tehtiin Nordströmin ohjeiden mukaan.

Sotasairaalassa Nordströmin käsivarsi poistettiin, mutta kova kuume jatkui. Hänet siirrettiin Tampereen yleiseen sairaalaan, jossa keuhkopussista poistettiin mätää kahdessa leikkauksessa.

Viipurin valtaukseen Nordström ei ehtinyt. Voimat palasivat vähitellen ja ennen juhannusta Nordström pääsi kotiinsa Loviisaan.

ISÄ ILOITSI BOBRIKOVIN ATTENTAATISTA

Gustaf Ragnar Enos Nordström syntyi tiistaina 16. päivänä tammikuuta vuonna 1894 Loviisassa. Hänen vanhempansa olivat tullivartija Gustaf Adolf Nordström ja Maria Josefina o.s. Björk.

”Jo koulussa minusta tuli yhä enemmän venäläisvastainen”, Nordström kertoi. ”Venäläinen sorto ja sellaiset kirjat kuin Vänrikki Stoolin tarinat, Välskärin kertomukset ja historian kirjat vaikuttivat suuresti mieleeni.”

”Joskus olin jopa unissani mukana vapauttamassa maata ja ajamassa venäläisiä ulos täältä.”

Kouluhallituksen apukamreeri Eugen Schauman ampui vuoden 1904 kesäkuussa senaatin portaikossa kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin, venäläisen sorron henkilöitymän.

”Isä toi iloisena tapahtumasta tiedon kotiin.”

Nordström lopetti koulunsa neljännen luokan jälkeen ja kirjoittautui Helsingfors handelsskolaniin, Liikemiesten kauppaopistoon. Hän valmistui vuoden 1912 keväällä parhaana oppilaana ja sai työpaikan laivanselvitys- ja ahtausfirma A. Veltheimistä Loviisassa.

Nordström lähti Saksaan vuoden 1914 alussa ja sai töitä Hampurista, kirjeenvaihtajana yhtiössä, joka harjoitti laivanselvitystä, rahtausta ja ahtausta.

Marraskuussa Nordström meni töihin Raumalle Ab Lars Krogius & Co -yhtiöön konttoristiksi ja prokuristiksi.

Vuoden 1915 syksyllä kiersi huhu, jonka mukaan suomalaisia matkustaa sotilaskoulutukseen Saksaan. Nordström värväytyi ja lähti Haaparannan kautta Lockstedtiin, jossa hän ilmoittautui jouluaattona.

”Harjoitus oli kovaa. Toisinaan saimme marssia kymmeniä kilometrejä täydessä kenttävarustuksessa.”

Nordström osallistui Gruppenführerina, ryhmänjohtajana, Misse-joen, Riianlahden ja Aa-joen taisteluihin venäläisiä vastaan.

Helmikuun 25. päivänä vuonna 1918 jääkäriluutnantti Nordström saapui Arcturus-laivalla Vaasaan. Hänestä tehtiin komppanianpäällikkö ja lähetettiin Tampereen taisteluihin Lempäälään.

Huhtikuun 7. päivän aamulla komppania sai käskyn hyökätä Kelhossa. Nordström haavoittui vaikeasti.

”Vuoden 1918 syksyllä tunsin itseni niin hyvin toipuneeksi, että halusin palata armeijaan.”

Nordström ja hänen hyvä ystävänsä, jääkärimajuri Gunnar von Hertzen, olivat päättäneet muodostaa retkikunnan, joka tunkeutuisi Itä-Karjalaan. Nordström pyysi päästä rajalle ja hänen komppaniansa määrättiin Salmiin.

Nordström ryhtyi suunnittelemaan Suur-Suomea yhdessä Salmin Keisarin, liikemies Jaakko Seisen kanssa.

”Ilmoitin von Hertzenille, että paras paikka hyökkäykselle on kaakkoisraja, Laatokan pohjois- ja itäpuoli.”

von Hertzen tuli Sortavalaan ja yhdessä jääkärimajureiden Paavo Talvelan ja Leo Kyanderin kanssa miehet päättivät perustaa joukko-osaston, joka tunkeutuisi rajan yli auttamaan Vienan ja Aunuksen asukkaita “irrottautumaan bolshevismista ja Venäjästä”.

”Alueilla vallitsi sama sorto ja kurjuus kuin Suomessa niin sanotun punakapinan aikana.”

VÄÄRENNETTY PUHELINSANOMA

Herrat jääkäriupseerit matkustivat Helsinkiin. Valtionhoitaja Gustaf Mannerheim asetti retkikunnan ehdoksi sen, että siellä jossakin puhkeaa kapina. Nordström laati maisteri Toivo Kaukorannan kanssa Sortavalasta muka tulleen puhelinsanoman, jossa kerrottiin, että Aunuksen Vieljärvellä oli puhjennut kapina. Suomelta pyydettiin sotilaallista apua. Sanoma jaettiin hallituksen ja eduskunnan jäsenille.

”Suomen on puututtava asiaan”, Mannerheim ilmoitti.

Helsingissä päätettiin lähettää Nordström Sortavalaan toimintaa käynnistämään. Vapaaehtoisia oli värvätty ja aseita oli saatu suojeluskunnan varastoista. Lisää aseita oli tulossa armeijan varikoista.

Mannerheim hyväksyi von Hertzenin ja Nordströmin laatiman hyökkäyssuunnitelman. ”Toivon, että olisin majurin housuissa”, Mannerheim sanoi von Hertzenille.

von Hertzenistä tehtiin yli tuhannen miehen retkikunnan ylipäällikkö ja Nordströmistä hänen esikuntapäällikkönsä. Petroskoin rintaman komentajaksi tuli Paavo Talvela. Taistelu Aunuksesta ja Vienasta alkoi toisena pääsiäispäivänä 21. huhtikuuta vuonna 1919.

Aunuksen kaupunki vallattiin torstaina huhtikuun 24. päivänä. Saaliiksi suomalaiset saivat sotakassan, yksitoista miljoonaa tsaarin ruplaa. Talvela eteni seitsemän kilometrin päähän Petroskoista. Venäläiset panivat kuitenkin hanttiin ja Suomessakin juoniteltiin. Miestäydennykset sekä ampumatarvike- ja muonatoimitukset lopetettiin yleisesikunnan määräyksestä.

Ylivoiman edessä retkikunnan oli vetäydyttävä Suomeen kesäkuun lopulla. Retki oli epäonnistunut. von Hertzen ja Nordström erosivat retkikunnasta, armeijasta heidät oli pakotettu eroamaan jo ennen retkikunnan lähtöä.

”Aunuksessa sai nähdä rahan mahdin”, Nordström kertoi. ”Jos meillä olisi ollut omaa pääomaa, olisimme voineet hankkia aseita ja ampumatarvikkeita, kaikkea mitä tarvitaan huoltoon, vapaaehtoisten palkkoihin ja muihin kuluihin.”

PÄÄOMAA PITÄÄ SAADA

Ennen lähtöään siviiliin Nordström kutsui kokoon lähimmät taistelutoverinsa. ”Nyt minä astun liike-elämän palvelukseen ja teen minkä voin saadakseni kokoon pääomaa”, Nordström sanoi heille. ”Tehkää samoin. Jos onnistumme saamaan kokoon tarpeeksi, aloitamme uudestaan.”

Loppuun ajettu ja väsynyt Nordström matkusti kotiin Loviisaan hoitamaan terveyttään. Vuoden 1919 syksyllä Nordström aloitti Suomen Huolintakeskuksen Turun konttorin johtajana. Sisäisten riitojen seurauksena Nordström erosi yhtiöstä vuonna 1921. Hänelle tarjottiin paikkaa John Nurminen Oy:n sisaryhtiön Danzigin konttorin johtajana.

”Samalla minua kehotettiin ottamaan vastaan Suomen varakonsulin tehtävät Danzigin vapaakaupungissa. Hyväksyin.”

Ennen Danzigiin lähtöä vuoden 1921 helmikuussa Nordström meni naimisiin Salmin keisarin tyttären Nina Seisen kanssa. Heille syntyi lapset Greta vuonna 1922, Brita vuonna 1924, Martti-Ragnar vuonna 1926, Inga vuonna 1929, kaksoispojat Immo-Ragnar ja Raimo-Ragnar vuonna 1931 ja Veli-Ragnar vuonna 1933.

Danzigin vaihe jäi lyhyeksi, Nordströmit palasivat Suomeen jo vuoden lopulla.

Vuonna 1922 Nordström perusti Loviisa Stevedoring Co:n. Vuonna 1926 hän osti Lovisa Ångfartygs Ab:n, joka omisti kolme pientä matkustajalaivaa. Ensimmäisen rahtialuksensa, S/S Ninan, Nordström osti Englannista vuonna 1927. Nordström suunnitteli vaimonsa kanssa varustamolipun Itä-Karjalan värien pohjalta. Lipussa on musta N-kirjain valkoisella pohjalla punaisen ja vihreän vyön keskellä.

Höyrylaiva Ninan oston rahoittaminen osoittautui hankalaksi. Yhdyspankki ei antanut lainaa ja Kansallis-Osake-Pankin johtokunnan jäsen Mauri Honkajuuri, vanha tuttu Aunuksesta, vaati turvaavia vakuuksia.

”Bolševikit ovat luvanneet minusta viisituhatta kultaruplaa”, Nordström sanoi.

Laina järjestyi.

Nina kohtasi eräänä yönä Itämerellä punalaivaston sota-aluksen. ”Mikä laiva?” sota-alus sähkötti.

”S/S Nina”, loviisalainen kapteeni Ademar Karlsson vastasi.

”Kotisatama?”

”Loviisa.”

”Kansallisuus?”

”Antibolševikki.”

Neuvostoliitto lähetti asiasta nootin Suomelle. Ulkoministeriö otti yhteyden Loviisaan. “Onko majuri tietoinen tästä merellä sattuneesta vakavasta välikohtauksesta ja mihin toimenpiteisiin hän on ryhtynyt tai aikoo ryhtyä aluksen päällikön suhteen?”

”Kyllä minä tiedän asiasta”, Nordström vastasi. ”Olen korottanut kapteenin palkkaa.”

Vuonna 1929 Nordström osti Tanskasta seuraavan rahtialuksensa, S/S Gretan. Seuraavana vuonna hän perusti Lovisa Rederi Ab:n.

”Politiikassa olin sekä koti- että ulkomailla yhteistyössä kaikkien kanssa jotka vastustivat kommunismia.”

Hän piti yhteyttä itäkarjalaisiin ja inkeriläisiin pakolaisiin, rahoitti ulkomaanmatkoja, yhdistyksiä, sanomalehtiä ja kirjoja.

LAPUAN LIIKETTÄ RAHOITTAMASSA

Väkijoukko riisui Lapualla kommunistisilta nuorisoliittolaisilta heidän punaiset paitansa vuoden 1929 marraskuussa. Lapuan talonpojat vaativat Vihtori Kosolan ja Vihtori Herttuan johdolla hallitukselta jyrkkiä toimia kommunisteja vastaan. Nordström tunsi hyvin Kosolan ja Herttuan.

”Näin alkoi lapuanliike, jossa minulla oli suhteellisen suuri vaikutusvalta. Olin jo alussa asettanut summan rahaa liikkeen käyttöön.”

”Lapuanliikkeen päämäärinä olivat tuhota laillistettu kommunismi sekä lujittaa puolustusvoimia ja varmistaa maan vapaus ja rajat.”

Muilutukset alkoivat vuoden 1930 keväällä. Lapuanliike kyyditsi kommunisteja ja heidän kannattajiaan Venäjän rajalle. Kaksi kansanedustajaa muilutettiin suoraan eduskunnasta.

Lokakuussa entinen presidentti Kaarlo Ståhlberg kyyditettiin. Muilutuksen aikana Paavo Talvela ja Nordström olivat matkalla Tallinnan kautta Danzigiin. Helsingin Sanomat epäili, että johtajat olivat paenneet. Nordström kiistää olleensa muilutuksen takana.

Keväällä 1932 puhkesi lapuanliikkeen järjestämä Mäntsälän “kapina”. Presidentti Svinhufvudin pitämän puheen jälkeen “kapinalliset” antautuivat.

Suojeluskuntien komentaja, kenraalimajuri Lauri Malmberg sai presidentiltä käskyn, että lapuanliikkeen pääsihteeri, kenraalimajuri Martti Wallenius, oli tuotava Mäntsälästä Helsinkiin.

Kenraalit olivat jo Mäntsälässä ryhtyneet ryypiskelemään ja olivat kummatkin melkoisessa tuiskeessa saapuessaan Helsinkiin. He ajoivat poliisiautojen seuraamana pitkin Unioninkatua Tähtitorninmäelle.

Matka jatkui poliisikamarille ja Malmberg kutsuttiin Svinhufvudin puheille. ”Miten kenraali on voinut suorittaa tällaisen tehtävän humalassa?” Svinhufvud kysyi.

”Jos kyseessä olisi ollut jalkaväenkenraali Kalle Wilkama, joka on jumalaa pelkäävä mies, olisin ottanut mukaani raamatun. Mutta kun kyseessä oli kenraali Wallenius, otin mukaani muutaman pullon viskiä.

”Mitä sinä sitten teit Tähtitorninmäellä?”

”Halusimme käydä Haaksirikkoisten patsaalla.”

Moskovan radio hyökkäsi Mäntsälän aikoihin Nordströmiä vastaan. ”Suomen suurin bandiitti asuu Loviisassa”, radio ilmoitti. ”Hän on konsuli ja entinen upseeri.”

Nordström jatkoi laivastonsa kasvattamista. Hän laajensi toimintaansa myös Islannin nuottakalastukseen. Tarkoitusta varten hän perusti vuonna 1931 Loviisan Kalastus Oy:n, myöhemmin Suomen Kalastus Oy:n. Saalis oli parhaimmillaan viisikymmentätuhatta tynnyriä silliä vuodessa. Toiminta laajeni Petsamoon, jonne Nordström perusti useita yhtiöitä.

ASEITA LAPIN RINTAMALLE

Nordström oli keväällä 1939 vakuuttunut siitä, että sota syttyy syksyllä. ”Korotin laivojeni vakuutusarvot kaksinkertaisiksi. Pelkäsin että sodan syttymisen jälkeen näitä arvoja ei enää saisi tilaisuutta nostaa.”

Saksan hyökkäsi Puolaan perjantaina syyskuun 1. päivänä. Kemistä selluloosarahdissa lähtenyt S/S Martti-Ragnar kohtasi kolme viikkoa myöhemmin saksalaisen sukellusveneen Skagerrakin pimeällä ulapalla Norjan rannikon ulkopuolella. Saksalaiset pysäyttivät aluksen ja kehottivat kapteeni John Söderblomia siirtymään sukellusveneeseen.

Kohteliaasti esiintynyt sukellusveneen kapteeni ilmoitti, että hänen valitettavasti oli upotettava Martti-Ragnar, koska Englantiin matkalla oleva selluloosa oli Bannwarea, sotakieltotavaraa. Miehistö poistui pelastusveneisiin ja saksalaiset räjäyttivät aluksen.

Martti-Ragnar oli ensimmäinen sodassa upotettu puolueettoman maan laiva. Nordström tajusi, että alusten hinnat tulisivat nousemaan. Hän pyysi Martti-Ragnarin kapteenia välttämään haastatteluja muutaman tunnin ajan ja täydensi välittömästi laivastoaan kahdella rahtialuksella.

Hotelli Kämpissä toimi vuoden 1939 syksyllä pieni poliittinen klubi, joka kokoontui joka perjantai. Siihen kuuluivat Nordströmin lisäksi entinen presidentti Pehr Ukko-Pekka Svinhufvud, entinen pääministeri, professori Toivo Kivimäki, entinen ulkoministeri Antti Hackzell, KOP:n pääjohtaja Mauri Honkajuuri sekä sanomalehtimies ja poliitikko Kaarle Rantakari.

Nordström ehdotti klubille pohjoismaisen muukalaislegioonan perustamista. Joukot heitettäisiin Pohjois-Suomeen heti kun sota syttyisi. Näin päätettiin tehdä. Ruotsista laskettiin saatavan ainakin kaksikymmentätuhatta miestä. Ruotsin hallitus esti värväyksen.

Torstaiaamuna 30. päivänä marraskuuta Paavo Talvela soitti Nordströmille ja kertoi, että vihollinen viisitoista minuuttia aikaisemmin oli hyökännyt rajan yli. Seuraavana päivänä Nordström matkusti Pohjois-Suomeen. Hän oli aikaisemmin syksyllä ostanut Ylitorniolta evakuointipaikakseen kuudensadan hehtaarin Ainola-nimisen tilan.

Nordström otti yhteyttä jääkärieversti Oiva Willamoon, Sallan-Petsamon rintaman komentajaan. Willamo ilmoitti, että hänellä on neljää punadivisioonaa vastassa ainoastaan yksi rykmentti ja lisäksi Rovaniemellä kaksituhatta asepalvelukseen kutsuttua miestä, ilman aseita.

Nordström matkusti Kivimäen kanssa Tukholmaan aseostoihin. Ruotsin hallitus myönsi luvan kahdentuhannen kiväärin, sadan kevyen konekiväärin ja kahdeksan panssarintorjuntatykin ostamiseen. Aseet Nordström osti omaan laskuunsa. Päämaja ja hallitus eivät olleet tietoisia asiasta.

Joulukuun 11. päivänä Sallan ja Petsamon suunnalla toimivat joukot erotettiin Lapin Ryhmäksi, jonka komentajaksi tuli kenraalimajuri Martti Wallenius. Nordströmin hankkimat aseet saapuivat Sallan rintamalle ja panssaritykit tulivat heti käyttöön Märkäjärvellä. Puna-armeijan 122. divisioonan eteneminen pysähtyi. Petsamossa hyökkääjä pysäytettiin joulukuun 19. päivänä Höyhenjärvellä. Sallan suunnassa venäläiset heitettiin taaksepäin Saijaan. Lappi pelastui.

”Ilman näitä aseita venäläiset olisivat vallanneet Rovaniemen”, Nordström sanoo. ”Meillä tosin oli Kemissä ja Oulussa kaksi rykmenttiä koulutettavana, jotka myöhemmin vaikuttivat ratkaisevasti Suomussalmen voittoon. Jos rykmentit olisivat joutuneet Sallaan, venäläiset olisivat päässeet etenemään Suomussalmella.”

SAATTE KAIKEN TAKAISIN KORKOINEEN

Professori Toivo Kivimäki matkusti Nordströmin kustannuksella talvisodan aikana pariin otteeseen Saksaan. Maanantaina helmikuun 12. päivänä Kivimäki keskusteli valtakunnanmarsalkka Hermann Göringin kanssa.

”Teidän on tehtävä rauha millä ehdoin tahansa”, Göring sanoi. ”Takaan, että kun lyhyen ajan kuluttua lähdemme sotaan Venäjää vastaan, saatte kaiken takaisin korkoineen.”

Kivimäki ilmoitti Göringin kannan Nordströmille, presidentti Kyösti Kalliolle ja hallituksen ulkoasiainvaliokunnalle. Myös marsalkka Mannerheim oli tietoinen asiasta.

Moskovan rauha solmittiin 12. päivänä maaliskuuta.

Nordström ylennettiin everstiluutnantiksi ja hänelle myönnettiin 1. luokan vapaudenristi miekkoineen.

Mannerheimin toimintaan Nordström suhtautui kriittisesti. ”Hän oli sotaa edeltävänä aikana laiminlyönyt maan varustamisen sekä jättänyt ottamatta huomioon, että venäläiset tulisivat pyrkimään Tornionjoelle ja katkaisemaan Suomen.”

ASEOSTO-OFFENSIIVI KESÄLLÄ 1941

Talvisodan jälkeen pääministeri Risto Ryti ehdotti Kivimäkeä Berliinin lähettilääksi. Kivimäki suostui ehdolla, että saisi jatkaa Nordströmin yhtiöiden johtokunnissa. Näin tapahtui. ”Ensimmäiseksi ryhdyimme aseosto-offensiiviin”, Nordström kertoi.

Heinäkuun alussa valtakunnankansleri Adolf Hitler suostui asekauppoihin. Välikätenä oli berliiniläinen firma Veltjens, jonka omisti Hermann Göringin lentäjäaseveli, everstiluutnantti Josef Veltjens. Mutta Saksalla oli muitakin intressejä.

Petsamossa oli löytynyt Euroopan rikkain nikkeliesiintymä. IG Farben ja Petsamon Nikkeli olivat sopineet, että Saksa saa rajoittamattomaksi ajaksi kuusikymmentä prosenttia Petsamon nikkelistä. Saksan sotatalous- ja varusteluosaston mukaan nikkelikuljetukset Petsamosta olivat “ainoa, mutta riittävä” mahdollisuus turvata sodan kannalta tärkeä malmin saanti.

Saksalaiset päättivät niputtaa yhteen asekaupat, nikkelin sekä saksalaisten joukkojen ja materiaalin kauttakulkusopimuksen Suomen kautta Pohjois-Norjaan.

Veltjens tapasi Mannerheimin tämän Kaivopuiston huvilassa sunnuntaina elokuun 18. päivänä. Veltjens ilmoitti, että kauttakulku on asemyynnin ehto. Seuraavana päivänä Veltjens sai myöntävän vastauksen.

Saksalaiset nousivat maihin Vaasassa lauantaina syyskuun 21. päivänä vuonna 1940. Mukana oli suomalainen aselaiva, Nordström-varustamoiden S/S Inga. Aseet oli muka tarkoitettu saksalaisille, mutta joka kolmas vaunu kääntyi Seinäjoella etelään ja lopuistakin pohjoiseen menevistä vaunuista joka toinen “katosi” matkalla.

”Oli täysin selvää, että saksalaiset aikoivat keskittää joukkoja Pohjois-Suomeen sekä hyökätä sieltä Murmanskiin ja Kantalahteen”, Nordström kertoi. ”Saksalaisia joukkoja oli vuoden 1941 keväällä Pohjois-Suomessa jo useita divisioonia.”

RYTI: OTETAAN RUIJA SAMAN TIEN

Suomessa määrättiin liikekannallepano tiistaina kesäkuun 17. päivänä vuonna 1941. Viisi päivää myöhemmin käynnistyi operaatio Barbarossa, Saksan hyökkäys itään. Elokuun 25. päivänä Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat Suomea ja hyvin varustautunut maa totesi olevansa sodassa. Ylipäällikkö Mannerheim kutsui Nordströmin Mikkeliin.

Nordström oli pari päivää aikaisemmin esittänyt Mannerheimille kahden heimopataljoonan, Vienan ja Aunuksen pataljoonien perustamista. Pataljooniin kuuluisi Suomen puolelle paenneita itäkarjalaisia ja heimosotureita. Mannerheim hyväksyi esityksen ja pataljoonat perustettiin Kajaaniin. Päälliköksi tuli eversti Eero Kuussaari, sama mies, jonka yksitoista vuotta aikaisemmin epäiltiin olleen presidentti Ståhlbergin kyydityksen takana.

Nordström keskusteli Suomen tulevista rajoista presidentti Rytin kanssa. Nordström esitti, että itärajan tulisi kulkea Syvärin etelä- ja Äänisen itäpuolelta pohjoiseen Vienanmerelle siten, että koko Kuolan niemimaa tulisi Suomen haltuun. Ryti oli samaa mieltä ja esitti, että Suomen saman tien pitäisi liittää alueeseensa Ruija. Valtakunnanraja kulkisi Kilpisjärveltä Lyngenin vuonoon. Näin koko Norjan Finnmarken tulisi Suomelle.

”Saksalaiset tulisivat olemaan hyvin hyväntahtoisesti asennoituneita operaatioon”, Ryti sanoi.

”Suomelle riittää pienenä maana se, että meillä on yksi vihollinen”, Nordström vastasi. ”Jos jotakin muutettavaa oli, se koskisi aina itää.”

Mannerheim oli varovaisempi rajojen suhteen.

”Hän ei edes halunnut ottaa koko Itä-Karjalaa. Hän sanoi, että jos Muurmannin rata ja Kuolan niemimaa tulisi meille, siinä olisi venäläisille valmiina seuraavan sodan syy.”

Nordström nimitettiin Karjalan sotilashallinnon varakomentajaksi, tehtävänään kierrellä vapautetuilla alueilla. ”Katsoin suureksi virheeksi, että kaikki kaupankäynti annettiin monopoliyrityksen käsiin, jossa SOK, OTK, Kesko ja TUKO olivat osakkaina. Saatiin valtion trustin tilalle suomalainen trusti. Asukkaat eivät nähneet mitään eroa.

PIETARIN KUKISTUTTUA SUOMEN TILANNE OLISI LOISTAVA

Saksalaiset pyysivät Suomea osallistumaan operaatioon Leningradia vastaan myöhäiskesällä 1941. Mannerheim ja Ryti antoivat kieltävän vastauksen. Nordströmin mielestä Suomen olisi pitänyt mennä mukaan.

”Olisimme antaneet tykistömme olla ahkerassa toiminnassa ja siellä täällä koko ajan painaneet päälle, missä niin olisi voinut tehdä ilman suurempia tappioita.”

Nordström pyysi Berliinin lähettilästä Kivimäkeä tekemään kaiken voitavansa saadakseen saksalaiset hyökkäämään Leningradiin. ”Kun Pietari kukistuu, venäläiset puolustusjoukot Pietarissa tuhotaan ja kymmenkunta saksalaista divisioonaa vapautuu jatkamaan hyökkäystä Venäjälle”, Nordström sanoi Kivimäelle.

”Venäläisten laivasto olisi pois pelistä, Suomenlahti vapaa ja saksalaiset merikuljetukset voisivat kulkea ilman häiriöitä Tallinnaan ja Pietariin.”

”Suomelle tilanne olisi Pietarin kukistuttua loistava. Ei mitään uhkaa mereltä ja venäläiset lentotukikohdat kaukana Suomen rajoilta. Rintama Karjalan kannaksella ja Syvärillä olisi pudonnut pois, kymmenkunta divisioonaa olisi vapautunut.

Nordström luetteli sodan jälkeen myös muita seurauksia Pietarin valloituksesta. ”Kun Saksa lopulta hävisi sodan länsivaltoja vastaan, Venäjä olisi ollut niin heikko, että rauhansopimuksemme Venäjän kanssa olisi näyttänyt aivan toiselta kuin nyt. Vielä tänään olisi ainakin Suomen Karjala, Viipuri ja Sortavala mukaan lukien, kokonaan kuulunut Suomelle, ehkä jotakin muuta sen lisäksi.”

”Hitler oli kuitenkin niin suutuksissaan epäävästä vastauksestamme, että luopui hyökkäyksestä Pietariin. Seuraavan kerran hän hyökkäsi oikealla sivustalla. Se hyökkäys johti vähitellen Stalingradiin, joka mursi saksalaisen armeijan ja aiheutti sen tappion idässä.”

Natsismiin Nordström suhtautui kielteisesti. ”Kaikki saksalaisten toimet juutalaisia vastaan jättivät Suomessa suuhun pahan maun ja herättivät myötätuntoa uhrien puolesta. Saksan asennetta pieniä kansoja kohtaan, riippumatta siitä olivatko nämä liittolaisia vai eivät, puolueettomia tai miehitettyjä, emme voineet hyväksyä.”

Mutta: ”Saksan kommunismin vastaiset toimet antoivat Suomessa eniten aihetta tyytyväisyyteen.”

Saksan Pohjois-Suomen ylipäällikkö, kenraalieversti Eduard Dietl, oli vuoden 1943 kesällä kalassa Nordströmin kanssa Ylitornion Ainolassa. ”Mitä arvelette maailman sotilaallisesta tilanteesta?” Dietl kysyi.

”Ainoa, mikä voisi helpottaa Saksan tilannetta olisi, että Hitler pantaisiin viralta ja joku prinssi, kenraalisotamarsalkka tai kenraalieversti ottaisi johdon käsiinsä ja tekisi länsivaltojen kanssa asian yhteiseksi Venäjää vastaan, Nordström vastasi. ”Näin avautuisi ainoa tie, joka voisi pelastaa Saksan ja muut maat suurilta kärsimyksiltä.”

NELJÄN MILJARDIN MARKAN PUHALLUS

Nordström matkusti Ainolasta Helsinkiin myöhäiskesällä 1944. Presidentti ja hallitus olivat vaihtuneet, tarkoituksena oli solmia erillisrauha Neuvostoliiton kanssa. ”Matkustin sinne työskentelemään rauhaa vastaan. Olin vakuuttunut, että jos antautuisimme näillä kovilla ehdoilla, venäläiset nielaisisivat meidät karvoineen kaikkineen ja kulkisimme kohti samoja kohtaloita kuin Viro, Latvia ja Liettua.”

Nordström kävi kansanedustajien ja ministerien puheilla, turhaan. ”Urho Kekkonen oli ehdottomasti rauhan kannalla. Kun sanoin hänelle, että venäläiset voisivat karkottamalla ja muuten tunnetulla tavalla tuhota maamme väestöstä puoli miljoonaa, Kekkonen vastasi, että silloin jäisi kuitenkin vielä kolme ja puoli miljoonaa jäljelle.”

Aseet vaikenivat 4.-5. syyskuuta ja välirauhansopimus allekirjoitettiin Moskovassa saman kuun 19. päivänä. Tuona päivänä Nordström tapasi kenraali Paavo Talvelan Suojeluskuntien ravintola Motissa Helsingissä.

”Hänellä oli presidentti Mannerheimin valtakirja hoitaa sellaisten henkilöiden evakuoiminen, joista voitiin olettaa, että venäläiset haluavat saada heidät käsiinsä. Hän vaati, että asettaisin käyttöön laivastostani sen osan, joka oli suomalaisissa satamissa.”

Seuraavana päivänä Talvela tarvitsi yhtä laivaa. Nordström antoi Talvelan käyttöön S/S Karhulan. Aluksen mukana seurasi myös firma Veltjensin Helsingin edustaja, liikemies Wilhelm Hilbert, jolla oli mukanaan koko arkistonsa. Saksan sotatarviketoimitukset Suomeen olivat kulkeneet Hilbertin kautta.

Potsdamin konferenssissa heinäkuussa 1945 päätettiin, että Suomen velka Saksalle oli maksettava Neuvostoliitolle. ”Meillä oli maksamatta sotamateriaalikorvauksia neljän miljardin Suomen markan arvosta. Hilbert kirjoitti Tukholmassa laskut koko summalle. Suomen valtio näytti venäläisille kuitatut laskut, jotka oli laskutettu ja maksettu ennen aselepoa. Hilbert sai valtiolta pienehkön provision.”

Lapin sotaan Nordström suhtautui kriittisesti. ”Siitä, että sodasta tuli niin verinen välienselvittely saksalaisten ja suomalaisten välillä, saamme kiittää yhtä jääkäriupseeria, kenraali Hjalmar Siilasvuota, Suomussalmen voittajaa. Siilasvuo halusi nousta maihin Torniossa, katkaista saksalaisten vetäytymisen ja antaa heille kuolettavan iskun.”

”Siilasvuo sai tahtonsa läpi ikuiseksi häpeäksi maallemme ja sotaväellemme ryhtymällä ampumaan aseveljeä, jota saimme kiittää siitä, että me kansana ja kansakuntana olimme onnistuneet selviytymään hengissä.”

Nordström matkusti perheineen Tukholmaan “seuraamaan tilanteen kehitystä”. Vuoden 1945 kesän Nordström vietti Ainolassa. Kesäkuussa alkoivat asekätkentään liittyvät pidätykset, Nordströmin epäiltiin sotkeutuneen juttuun. Syksyllä Nordström joutui pakenemaan Valpoa metsien kautta Tornionjoen yli Ruotsiin.

Tukholmassa Nordström järjesti laivapaikkoja Amerikoihin ja Etelä-Afrikkaan asekätkentään sotkeutuneille upseereille ja heidän perheilleen. Nordströmin väitettiin myös sotkeutuneen Stella Polaris -juttuun, mutta hän kieltää osallisuutensa.

Nordström palasi Suomeen vuoden 1948 joulukuussa.

PARANTUMATON KONSPIRAATTORI

”Eversti nähtiin toisen maailmansodan jälkeisen uusdemokratian hengessä parantumattomana konspiraattorina”, tutkija Lauri Haataja sanoo. ”Hän ei suostunut kääntämään takkiaan. Hän isännöi lukuisia tilaisuuksia ja kokouksia ja tuki arkaluonteisiksi tulleita itsenäisen valtion tehtäviä kuten puolustusvoimain tiedustelua. Tätä vaikuttamista varten hän oli luonut omaisuutensa.”

”Onko kolmas maailmansota mahdollinen?” eräs neuvostoministeri tiedusteli Nordströmiltä vuonna 1961.

”Se voidaan välttää vain sallimalla Itä-Saksan liittyä Länsi-Saksaan ja vetämällä venäläisjoukot Euroopan sydämestä”, Nordström vastasi.

”Venäjä ei ikinä anna Puolalle vapautta”, ministeri jatkoi.

”Vastasitte omaan kysymykseenne.”

Erään englantilaisen suuryhtiön toimitusjohtaja luonnehti vuonna 1970 Nordströmiä otaksumalla, että eversti on kansallissankari.

”Ei, ei, eversti Nordström ei ole kansallissankari, hän on kansainvälinen sankari”, samaisen yhtiön hallituksen puheenjohtaja, muuan tiedustelupalvelun mies sanoi.

Nordström piti yhteyttä presidentti Urho Kekkoseen, jonka sotasokea veli, majuri Jussi Kekkonen, oli everstin palveluksessa. Urho Kekkonen oli osakkaana Nordströmin Lapin voimalaitoshankkeissa. Noottikriisin aikana presidentti keskusteli kahden kesken Nordströmin kanssa ennen lähtöään Novosibirskiin neuvottelemaan Nikita Hruštševin kanssa.

Tarjotun vuorineuvostittelin Nordström torjui niin suoraan, että suhteet muihin vuorineuvoksiin kärsivät.

Jääkärieverstiluutnantti, heimosoturi, laivanvarustaja ja Loviisan kunniaporvari Ragnar Nordström kuoli 25. päivänä joulukuuta vuonna 1982 Loviisassa. Hänet on haudattu Loviisan vanhalle hautausmaalle.

Vuonna 1996 julkaistiin Nordströmin muistelmat. Julkaisemisen ehtona oli Neuvosto-Venäjän ja länsivaltojen poliittisen tilanteen muutos.

SODASSA MENETETYT LAIVAT

Höyrylaiva Martti-Ragnar oli ensimmäinen puolueettoman maan kauppa-alus, joka upotettiin toisen maailmansodan aikana. Nordström menetti myös muita aluksia sotien aikana.

Talvisodan syttymispäivänä Nordström osti S/S Ähtärin, joka sai vuoden 1939 syyskuussa upotetun S/S Martti-Ragnarin nimen. Alus oli Bergenissä, kun saksalaiset salamahyökkäyksellä valtasivat Tanskan ja Norjan vuoden 1940 keväällä. Saksalaiset kaappasivat aluksen.

Saksalainen kapteeniluutnantti Engelbert Endrassin komentama sukellusvene U-46 torpedoi maapähkinälastissa olleen S/S Margaretan Espanjan ulkopuolella kesäkuussa 1940. Viisi miestä menehtyi. Heinäkuussa kapteeniluutnantti Otto Kretschmerin U-99 torpedoi viljalastissa olleen S/S Petsamon Irlannin ulkopuolella. Neljä miestä menehtyi.

Englantilainen sukellusvene upotti joulukuun 5. päivänä vuonna 1940 malmilastissa olleen S/S Oscar Midlingin Ålesundin eteläpuolella. Koko kolmenkymmenen hengen miehistö ja kaksi luotsia menehtyi konehuoneeseen osuneen torpeedon aiheuttamaan räjähdykseen.

S/S Inga törmäsi vuoden 1940 joulukuussa malmilastissa Kielin kanavassa tanskalaiseen höyrylaivaan ja upposi.

Englantilaisten lentopommi upotti vuoden 1941 maaliskuussa S/S Rainerin Pohjanmerellä. Miehistö pelastui.

Kesäkuun alussa vuonna 1941 saksalainen sukellusvene upotti selluloosalastissa olleen S/S Kastelholman Pohjois-Atlantilla. Miehistöstä yksi katosi. Saksalaiset olivat suomalaisten viranomaisten suostumuksella suunnitelleet Kastelholmaa saarronmurtajaksi Etelä-Amerikasta Saksaan.

”Se sukellusvenepäällikkö ei ainakaan saanut rautaristiä”, Nordström arveli.

S/S Jäämeri ajoi vuoden 1944 huhtikuussa magneettimiinaan Itämeren eteläosissa ja upposi. Kaksi miestä menehtyi. Syyskuussa saksalaiset kaappasivat S/S Britan Hampurin satamassa ja S/S Ruijan Petsamossa.

Kun yllä mainittuihin menetyksiin luetaan karilleajot ja sotakorvaukset Nordström-varustamoiden sodanaikaiset menetykset nousevat 59 000 tonniin kuollutta painoa. Vakuutukset korvasivat menetykset. Jäljelle jäi yksitoista alusta, yhteensä 31 000 tonnia.

Vuonna 1958 Nordström-varustamoiden tonnisto ylitti 100 000 dwt:n rajan. Vuonna 1966 Kansallis-Osake-Pankki kieltäytyi vastoin aikaisempaa sopimusta rahoittamasta varustamoiden kahdentoista Japanissa rakennettavan aluksen hankintaa. Syyksi pankin kieltäytymiseen ilmoitettiin pääjohtaja Matti Virkkusen siirtyminen eläkkeelle. Varustamo oli aina ollut pääjohtajan alainen erikoisasiakas.

Jäljelle jäänyt laivasto myytiin vuonna 1972. Yhtiön muu toiminta jatkui Loviisassa.

Lähteitä: Ragnar Nordström: Voitto tai kuolema, WSOY 1996. Paavo Talvela: Sotilaan elämä, muistelmat 1, Kirjayhtymä 1976.