Etusivu	Mannerheim	Pienoiselämäkerrat	Henkilökuvat	Pokkarit	Sivukartta
Romaanit	Elämäkerrat	Sota ja vakoilu	Yrityshistoriikit	Äänikirjat

Eversti Gustaf Mannerheim	Robert Brantberg Mannerheim Tsaarin upseeri 1867−1914
	320 sivua kansi Terho Lehtolainen kannen kuva Mannerheim-museo Gummerus Kirjapaino Oy Jyväskylä 2003 Kustannusosakeyhtiö Revontuli

Carl Gustaf Emil Mannerheim (1867−1951) on itsenäisen Suomen historiaan eniten vaikuttanut henkilö. Mutta kuinka nuoresta suomalaisesta paronista tuli tyylikäs kosmopoliitti ja itsenäisyytemme vankin takuumies?

Gustaf oli vilkas nuorukainen, kun hänen ylivelkaantunut isänsä pakeni toisen naisen kanssa Pariisiin. Poika erotettiin lyseosta häiriköinnin vuoksi ja hän joutui muuttamaan pois vasaran alle joutuneesta Louhisaaren sukukartanosta. Haminan kadettikoulusta Gustaf sai lähtöpassit ennen ylioppilastutkintoa. Hän luki yksityisesti ylioppilaaksi enonsa, Fiskarsin ruukinpatruunan Albert von Julinin tuella, valmistui upseeriksi Nikolain ratsuväkikoulusta ja hyväksyttiin tsaarin Chevalier-kaartiin.

Nuori upseeri avioitui rikkaan Anastasia Arapovan kanssa. Kun Anastasia karkasi lapsineen Cannesiin, Gustaf lähti Japanin sotaan, josta palasi sankarina. Paluuta seurasi komennus kahden vuoden vakoiluretkelle Kiinaan, jossa hän tapasi muun muassa maanpaossa olevan Tiibetin hengellisen johtajan Dalai Laman.

Gustaf nimitettiin ulaanirykmentin komentajaksi Puolaan ja ylennettiin tsaarin seurueen kenraaliksi. Hän pääsi seuraamaan läheltä tsaari Nikolai II:n ja keisarinna Aleksandran elämää. Hän oppi tuntemaan Venäjän suurruhtinaat, kenraalit ja ministerit sekä Pietarin ja Varsovan seurapiirien kaunottaret. Hän harrasti hevosia, metsästystä ja vedonlyöntiä sekä seurasi tiiviisti aikansa kuohuvaa politiikkaa.

Ensimmäinen luku

Mantšuria 1905

Mukden

Miehiä on kaksi. He ratsastavat ohuen lumen peittämän tasangon halki kohti palavaa kaupunkia. Pitkä mies on väsynyt, mutta hän istuu selkä suorana kookkaan hevosensa selässä. Pari kuukautta sitten yksitoistavuotias harmaa valakka oli säikkynyt laukauksia, mutta talven taisteluissa eläin oli tottunut sodan ääniin. Voimakas tuuli oli edellisenä yönä tuonut pohjoisesta kuivaa ja kylmää ilmaa.

Iltapäivän aurinko yrittää lämmittää jäätynyttä maisemaa. Pitkä mies on viluissaan, vaikka hän on pukeutunut lämpimään turkkiin. Päässään hänellä on musta papácha, pitkävillainen korkea vuohennahkalakki, joka on venäläisen sotilaan vakiovaruste. Huopasaappaat ovat kasakkamalliset, vyössä on nagan ja kannikkeessa riippuu ratsuväenupseerin sapeli. Sileäposkisella nuorukaisella on ohjesäännön mukaisen manttelinsa alla puhdas ja siisti rakuunakornetin univormu.

Tie on täynnä jalkaväkeä ja ratsumiehiä sekä vankkureita, tykkejä ja muuta menestyksekkään sodan kannalta välttämätöntä tavaraa. Riemukulkueesta ei kuitenkaan ole kyse.

Joukot on lyöty. Sotilaiden ainoana ajatuksena on päästä pois vihollisen luoti- ja kranaattisateesta. He eivät enää tottele määräyksiä, sikäli kuin niitä joku antaa, vaan raahautuvat peloissaan ja nälissään pohjoiseen. Muutamat onnekkaat löytävät hetkeksi suojaa rikki pommitetusta fanzasta, maalaistalosta, joka on täynnä uupuneita ja haavoittuneita sotilaita. Moni lyyhistyy tienvarren likaiseen lumeen ja paleltuu.

Punaisen ristin vapaaehtoiset tekevät omaa työtään, mutta heidätkin on jätetty yksin. Sotilaat teurastavat heti hevosen, joka kaatuu haavoittuneita kuljettavan arban eteen. Väsyneet lääkärit ja sairaanhoitajattaret asettuvat kärryjen eteen siinä heikossa toivossa, että kohta löytävät uuden vetoeläimen.

Ratsastajat ovat todistamassa kolmensadantuhannen miehen surkeaa tappiota. Tienvarressa on jäätyneiden ruumiiden ja hevosraatojen lisäksi hylättyä sotamateriaalia, jopa tykkejä. Taivaalla näkyy kaljupäisiä korppikotkia, niitä on paljon. Sotapäiväkirjaan merkitään vanhan ajanlaskun mukaan 25. helmikuuta 1905. On perjantai.

Hänen majesteettinsa Nikolai II:n Kaukoidän joukkojen ylipäällikkö Aleksei Kuropatkin oli päättänyt luopua Mantšurian suurimmasta kaupungista Mukdenista edellisenä yönä kello kaksi. Armeijat olivat lähteneet aikaisin aamulla marssille kohti pohjoista. Pitkällä miehellä oli sietämätön korvasärky ja kuume oli noussut niin korkeaksi, että hän hädin tuskin pysyi Arbusin selässä. Armeijakunnan esikuntapäällikkö oli määrännyt hänet aamupäivällä sairaalajunalle.

Nyt Mukden näytti hornankattilalta, monet rakennukset olivat tulessa tai raunioina. Juopuneet sotilaat ryöstivät kauppoja ja varastoja. Rautatieasemaa oli pommitettu ja ratapiha oli autio. Ratsumiehet löysivät aseman edestä luutnantin, joka yritti ylläpitää järjestystä.

– Voisitteko ystävällisesti kertoa minulle, missä sairaalajuna on?

– Junat on siirretty kaupungin pohjoispuolelle, gospodín podpolkóvnik. – Pommituksilta ja tulipaloilta suojaan.

Ratsumiehet löysivät tilapäisen sairaalajunan pieneltä rautatieasemalta. Lääkäri määräsi everstiluutnantin tepluškaan, haavoittuneita upseereja ja sotamiehiä täynnä olevaan lämmitettyyn härkävaunuun. Mies luovutti Arbusin lähetilleen ja raivasi kolmenkymmenen muun potilaan joukosta itselleen makuupaikan.

Upseerien joukossa oli myös sellaisia, jotka everstiluutnantin mielestä näyttivät täysin terveiltä. Pakoon lähteneet sotilaat ahdistelivat koko yön vaunua ja yrittivät päästä sisään. Heitä oli vaunujen katoilla ja silloilla, eräät jopa roikkuivat pyörien välissä.

Venäjän ja Japanin välisessä sodassa alkanut ratkaisutaistelu oli sotahistorian merkittävimpiä tapahtumia. Kaksi suurvaltaa otti mittaa toisistaan kaikin käytettävissä olevin keinoin. Japanin ylipäällikkö Iwao Oyama oli saanut tuekseen Port Arthurin valtaajan, kreivi Moresuke Nogin ja hänen järeät yhdentoista tuuman tykkinsä.

Ruhtinas Oyama oli hyökännyt sataviisikymmentä virstaa leveällä rintamalla. Venäläisten vasemmalla siivellä taisteleva kenraali Nikolai Linevitšin 1. armeija oli pitänyt puoliaan, mutta oikealla siivellä paroni Alexander von Kaulbarsin 2. armeija oli joutunut vaikeuksiin. Kreivi Nogi oli tehnyt vaarallisen kiertoliikkeen ja oli hyökännyt kohti Mukdenia lännestä.

Pitkä mies oli kahden eskadroonansa kanssa alistettu paroni Aleksander Gerngrossin siperialaiselle armeijakunnalle, joka oli ottanut vastaan kovimman iskun. Edellisenä sunnuntaiaamuna esikuntaan oli tullut tieto, että japanilaisia oli nähty kahdeksan virstan päässä Mandariinitien varrella. Everstiluutnantti oli lähetetty selvittämään japanilaisten määrää sekä pidättelemään heitä kolmen rakuunajoukkueen ja kahden pienen jääkärikomennuskunnan voimin.

Everstiluutnantti oli edennyt osastoineen tiukkaa ravia Mandariinitietä pitkin länteen ja oli saapunut parin virstan päässä olevan kylän laitaan. Hän oli nähnyt kylässä liikettä ja oli luullut sotilaita kasakoiksi. Se oli erehdys. Japanilaiset olivat avanneet tuhoisan kuularuiskutulen kohti venäläistä osastoa. Pitkä mies oli tuntenut, miten ruskea täysverinen ori Talisman oli vavahtanut hänen allaan. Rakuunajoukkueet olivat laukanneet tiehensä, mutta jääkärit olivat maastoutuneet ja pitkä mies oli sijoittanut heidät ketjuun. Hän oli arvioinut vihollisen vahvuudeksi noin puolitoista eskadroonaa.

Everstiluutnantti oli noussut ratsailta ja samassa uskollinen Talisman oli lyyhistynyt kuolleena maahan. Ensimmäisessä tulituksessa lähettiupseeri Kirill Kankrin oli kaatunut. Vihollisen luoti oli osunut suoraan nuoren kreivin sydämeen, näin ainakin kerrottaisiin omaisille. Hänen ruumiinsa hakeminen asemien edestä oli ollut hankala tehtävä.

Ammuskelua oli kestänyt viisitoista minuuttia, jonka jälkeen japanilaiset olivat hajaantuneet ja everstiluutnantti oli antanut vetäytymiskäskyn. Yksi upseeri oli kaatunut, neljä jääkäriä oli haavoittunut vaikeasti ja kaksi lievästi. Talismanin lisäksi kaksi muuta hevosta oli kaatunut ja yksitoista haavoittunut.

Pitkä mies oli lähettänyt kreivi Kankrinin ruumiin Mukdeniin haudattavaksi. Haavoittuneet sotilaat hän oli jättänyt sairaalaan ja hevoset eläinlääkintään. Oli ollut tavanomaista tuskallisempaa sähköttää kreivin vanhemmille suruviesti, koska everstiluutnantti tunsi olevansa yksin vastuussa tapahtuneesta.

Pitkä mies oli törmännyt Port Arthurin sankarin, kenraali Moresuke Nogin joukkoihin, jotka olivat onnistuneet kiertämään Venäjän puolustuksen. Lännestä oli tulossa ainakin kolmen divisioonan verran japanilaisia. Taistelu Mukdenista oli alkanut.

Kenraali Gerngrossin siperialainen armeijakunta oli joutunut vetäytymään ja everstiluutnantti oli saapunut osastoineen Mukdeniin keskellä riehuvaa talvista hiekkamyrskyä. Hän oli jo silloin ollut korkeassa kuumeessa, mutta oli voimakkaiden lääkkeiden avulla onnistunut pitämään taudin kurissa. Hän oli löytänyt kaupungista suuren yhteyskeskuksen, jonka pihalla oli ollut satoja kuormastovankkureita. Kenraali Kuropatkin oli johtanut tuhoon tuomittua taistelua henkilökohtaisesti.

Ensimmäisenä päivänä Mukdenissa everstiluutnantti oli joutunut ankariin taisteluihin rautatieaseman lähellä. Hän oli menettänyt toisesta eskadroonastaan päällikön sekä nuoremman upseerin ja puolet eskadroonasta. He olivat sapeleilla raivanneet tietään kahden vihollisosaston läpi. Kukaan ei tiennyt kertoa puolieskadroonan myöhäisemmistä vaiheista. Pitkä mies toivoi, että he olivat joutuneet vangeiksi, mutta pelkäsi, että kaikki olivat kaatuneet.

Ratsuväen menetyksiä ei tosin voinut verrata jalkaväen tappioihin, käynnissä oli täydellinen teurastus.

Kenraali von Kaulbarsin armeija ei ollut kestänyt painetta ja ylipäällikkö Kuropatkin oli yöllä antanut koko rintamaa koskevan vetäytymiskäskyn, joka oli johtanut kaaokseen. Käsky oli annettu liian myöhään ja joukot eivät olleet päässeet liikkeelle pimeän aikana, vaan olivat joutuneet jättämään asemat päivänvalossa. Joukot ja kuormastot olivat kaiken lisäksi saaneet käskyn samanaikaisesti ja vetäytyminen oli muuttunut sekasortoiseksi paoksi japanilaisten tykkitulen alla. Vihollinen oli lähettänyt venäläisten perään pieniä, muutamalla tykillä varustettuja osastoja.

– Eräät joukot taistelivat kuin leijonat, pitkä mies kertoi myöhemmin. – Kokonaiset rykmentit kutistuivat yhden ainoan aamupäivän aikana muutamaksi sadaksi mieheksi.

Everstiluutnantti oli kokenut myös vastenmielisiä asioita. Hän oli nähnyt, miten eräs jalkaväkikolonna oli joutunut kiivaaseen tykistötuleen ja oli hajaantunut epäjärjestyksessä. Kenraali Gerngross oli määrännyt kolonnan uudestaan kokoon. Hän oli pyytänyt soittokunnalta raikuvaa marssimusiikkia, jonka jälkeen hän oli määrännyt jalkaväen paraatimarssille tykkitulen alla olevalle kentälle. Joukot olivat totelleet, vielä silloin.

Sairaalajuna puuskutti hitaasti kohti pohjoista. Kenraali Kuropatkin sai seuraavalla viikolla joukkojensa rippeet pysäytetyksi ja palautetuksi järjestykseen. Rintama vakiintui sataseitsemänkymmentä virstaa Mukdenin pohjoispuolella, jossa sodan viimeinen suuri maataistelu muuttui asemasodaksi.

Mukdenin taistelussa japanilaiset menettivät yli 40 000 miestä kaatuneena tai haavoittuneena. Yleensä hyökkäys tulee puolustusta kalliimmaksi, mutta nyt kävi toisin; Venäjä menetti 90 000 miestä, joista 30 000 joutui vangiksi. Tsaari Nikolai II erotti ylipäällikkö Kuropatkinin ja nimitti tämän tilalle 1. armeijan kokeneen komentajan, kenraali Nikolai Linevitšin.

Everstiluutnantti toipui molemminpuolisesta korvatulehduksesta ja hänet komennettiin tiedustelutehtäviin Mongolian rajalle. Hänestä tehtiin rosvopäällikkö, kolmen hunguusisotnian komentaja.

Teksti: Robert Brantberg 2003, 2009

Etusivu	Mannerheim	Pienoiselämäkerrat	Henkilökuvat	Pokkarit	Sivukartta
Romaanit	Elämäkerrat	Sota ja vakoilu	Yrityshistoriikit	Äänikirjat