Etusivu	Mannerheim	Pienoiselämäkerrat	Henkilökuvat	Pokkarit	CV	Talvisota
Romaanit	Elämäkerrat	Sota ja vakoilu	Yrityshistoriikit	Äänikirjat	Sivukartta

Börje Brotell ja Sturm SA-kuva	Robert Brantberg Sotasankarit 21 suomalaisen sotasankarin elämäntarina. 288 sivua ja kuvaliite Revontuli 2000
	Robert Brantberg Suuret suomalaiset sotasankarit 240 sivua suurikokoinen, kuvitettu Revontuli 2007

Panssariluutnantti Börje Brotell

Olin siellä vain töissä

Keskiviikkoaamu valkenee sateisena Karjalankannaksella heinäkuun 12. päivänä vuonna 1944. Puna-armeijan rajua suurhyökkäystä on kestänyt toista kuukautta.

Viisi vihollisen T-34 Sotka-panssarivaunua on Vuosalmella murtautunut suomalaisten linjojen läpi. Sotkat lymyävät metsäsaarekkeessa. Kaksi suomalaista Stu-40 Sturm-rynnäkkötykkiä väijyy punapanssareita läheisessä metsärinteessä.

– Kuulin, kun Sotkien moottorit starttasivat, luutnantti Börje Brotell sanoo.

Brotell oli vuoden 1944 kesällä nuori ylikersantti ja joukkueenjohtaja, panssarivaunun päällikkö.

– Päästin ensimmäisen vaunun sadanviidenkymmenen metrin päähän ja annoin tulikomennon, Brotell jatkaa. – Sotka pysähtyi siihen. Seuraavat vaunut näkivät mistä suuliekki tuli, vaunumme naamiointi oli lentänyt pois laukauksen jälkeen. Kaksi vaunua suuntasi tykkinsä meihin.

Ensimmäinen laukaus jäi lyhyeksi, se osui Brotellin vaunun alle. Etupää nousi räjähdyksen voimasta jonkin verran ylös ja laski takaisin.

– Samalla me jo ammuttiin sekin Sotka romuksi. Seuraavakin vaunu ampui meitä kohti, mutta ne ampuivat liikkeestä eikä niillä ollut vakaajia. Laukaukset menivät sekä alle että yli.

– Ammuttiin tuleen kolmaskin vaunu. Siitä oma jalkaväki otti vangiksi politrukin.

Vuosalmella vänrikiksi ylennetyn Börje Brotellin Stu-40-vaunun ampuja, korpraali Olli Soimala, täräytti yhdennentoista ja samalla viimeisen punapanssarinsa. Näin sanotaan virallisissa tilastoissa.

Todellisuudessa Brotellin vaunu pysäytti kesällä 1944 ainakin viisitoista vaunua. Kyseessä on joka tapauksessa kiistaton Suomen ennätys.

Majuri Eric Åkermanin rynnäkkötykkipataljoona oli heinäkuun 13. päivään mennessä Vuosalmella tuhonnut kaksikymmentäneljä punapanssaria. Kaiken kaikkiaan pataljoona tuhosi vuoden 1944 kesällä 87 vihollisvaunua.

Suomalaiset menettivät näissä taisteluissa kahdeksan saksalaisvalmisteista rynnäkkötykkiä.

Waffen-SS

Tuleva panssariluutnantti Bror Börje Brotell syntyi helmikuun 3. päivänä vuonna 1922 Turussa. Isä Bror Hugo Brotell oli kotoisin Pohjanmaalta ja äiti Iida Helena o.s. Virtanen Varsinais-Suomesta.

Börje kävi Turun lyseota ja liittyi suojeluskunnan poikaosastoon vuonna 1937. Talvisodassa hän toimi muun muassa suojeluskunnan lähettinä.

Vuonna 1941 Brotell lähti vapaaehtoisena Saksaan. Danzigin, nykyisen Gdanskin, kautta tie johti Viking-divisioonan suomalaispataljoonan Die Finnishe Freiwillige Batallion der Waffen-SS konekivääriampujaksi.

Brotell haavoittui Kaukasuksella elokuun 15. päivänä vuonna 1942. Räjähtävä luoti osui oikeaan reiteen. Hänet kuljetettiin hoitoon Puolan kautta Itävaltaan. Toipumislomalla hän oli Suomessa.

Brotell palasi Saksaan Junkerschuleen, jossa hän sai upseerikoulutuksen. Koulutus keskeytyi, kun marsalkka Gustaf Mannerheim kutsui miehet takaisin Suomeen. Vuoden 1943 lokakuussa Brotell liittyi kenraalimajuri Ruben Laguksen panssaridivisioonan vasta perustettuun rynnäkkötykkipataljoonaan.

Piiskan kranaatti

Vuoden 1944 kesäkuussa rynnäkkötykkipataljoona oli Karjalankannaksella.

Kenraaliluutnantti Taavetti Laatikainen antoi käskyn panssaridivisioonan irrottamisesta Kuuterselästä torstaina 15. päivänä kesäkuuta kello 9.50. Rynnäkkötykkipataljoonan 2. komppanian päällikön, kapteeni Werner von Troilin vaunu numero 1 ja ylikersantti Brotellin vaunu numero 10 olivat erään tien vieressä. von Troil seisoi vaunustaan viiden metrin päässä ojassa ja ajaja, kersantti Tauno Haikka lähempänä vaunua.

Brotell ryhtyi selvittämään tilannetta esimiehelleen. Ehkä pahin vihollinen oli kiintopallo tulenjohtajineen? Venäläiset liikehtivät läheisen kylän harjanteella vilkkaasti. von Troil päätti, että vaunut 1 ja 10 jäävät siihen asemiin.

– Olin ottanut 4−5 askelta kohti vaunuani kun vihollisen piiskan kranaatti räjähti takanani, Brotell sanoo. – Lensin nurin ja näin von Troilin makaavan ojanpenkkaa vasten ja potkivan. Hän oli haavoittunut päähän erittäin vaikeasti.

– Vatten, von Troil sanoi tuskin kuultavalla äänellä.

– Vettä hän sai kenttäpullostani, Brotell sanoo. – Sidoin hänen päänsä niin hyvin kun osasin.

– Kersantti Haikka kaatui samasta kranaatista. Samassa komentovaunu sai osuman ja ainakin tela katkesi siitä. Se oli pakko jättää. Vihollishyökkäys oli alkanut ryminällä. von Troil menehtyi vammoihinsa matkalla kenttäsairaalaan.

Seuraavan päivän iltana, perjantaina 16. kesäkuuta kello 22.00, punatykistö aloitti voimakkaan keskityksen ja pitkäputkiset T-34-vaunut, Sotkat, ilmestyivät jalkaväkirykmentti 5:n eteen. Tukena rykmentillä oli neljä Sturm-vaunua, joukossa myös Brotellin vaunu numero 10. Sturmit panivat tuulemaan, ensimmäinen Sotka ammuttiin tuleen.

– Kyllä minä siihen ensimmäisenä osuin, Börje Brotell vakuuttaa. – Mutta sitten luutnantti Mauri Kiuasperä, ensimmäisen joukkueen johtaja, joka oli minun takanani, sanoi, että myös hän osui siihen. Kolmaskin vaunu oli saanut osuman vihollisvaunuun. Vedettiin pitkällä tikulla kuka sen saa nimiinsä ja voitto meni Kiuasperälle.

– Miehistöni protestoi, mutta minkäs teet? Olin silloin vielä ylikersantti ja minulle sanottiin, että annoit periksi esimiehelle.

Brotell ylennettiin vänrikiksi heinäkuun 18. päivänä.

Vaunu pysähtyi siihen

– Yöllä kesäkuun 25. päivänä annettiin käsky vallata Tali takaisin, Brotell sanoo. – H-hetki oli muistaakseni 1.15 aamuyöstä.

– Lähdimme neljän tien risteyksestä liikkeelle kohti Talia. Leitimojärven luona meitä tuli vastaan venäläinen panssariprikaati. Näin ensimmäisen vaunun nousevan mäelle kolmensadan metrin päässä.

Brotell antoi pysähtymiskäskyn ja lataajalle ytimekkään määräyksen: panssarikranaatti.

– Ampujalleni sanoin, että odotetaan niin kauan että tykin koko torni näkyy, oli sovittu että ammutaan sen juureen.

Brotell antoi tulikomennon ja ensimmäinen vaunu, venäläinen rynnäkkötykkivaunu ISU-152, pysähtyi siihen. ISU-lyhenteestä kaksi ensimmäistä kirjainta tulevat nimestä Iosif Stalin. Tykin kaliiperi oli järeät 152 millimetriä.

– Luukku aukeni ja sieltä tuli mies ulos, Brotell sanoo. – Sanoin, että jäädään hetkeksi odottamaan tuleeko sieltä lisää. Kun ei lisää näkynyt tulevan päätin lähteä varovasti eteenpäin, todennäköisesti sieltä ilmestyisi lisää vaunuja.

Tuhotun vaunun oikealla puolella oli varmistusvaunu, jonka putki osoitti Brotellista vaunusta poispäin.

– Ammuimme sen. Siihen tuli viisi vaunua yhteen rypäleeseen. Jokaiseen saimme osuman.

– Leitimojärven tieosuudella oli noin neljäkymmentä panssarivaunua, Brotell sanoo. – Sovin ampujan kanssa, että yritämme ampua takimmaisia vaunuja ja suluttaa vaunut siten, että osa vaunuista jäisi näiden tuhottujen vaunujen ja takimmaisten vaunujen väliin nalkkiin. Tieltä ei voinut poistua, maasto oli niin vetistä, että vaunut olisivat jääneet kiinni siihen.

– Pyysin pioneereja radiolla eteen raivaamaan tietä, mutta vastausta en saanut. Kun me vielä olimme tuhonneet kaksi vaunua, lataaja Armas Launikko ilmoitti, että panssarikranaatit ovat loppu.

Brotell oli kuormannut vaununsa täyteen sirpalekranaatteja.

– Oletin, että meillä on enemmän elävää voimaa vastassamme, Brotell sanoo. – En odottanut, että panssareita olisi ilmestynyt näin paljon. Ilmoitin radiolla, että siirryn ammustäydennykseen. Määräsin joukkueen varajohtajan kärkeen.

Brotell ajoi töpinään vajaan kilometrin päähän. Hän otti vaunun täyteen ammuksia, jopa lattialle lataajan ja ampujan jalkojen väliin.

– Sirpalekranaatteja ei voinut ottaa, koska ne olisivat voineet räjähtää. Panssarikranaatteja kyllä uskalsi ottaa.

Viisi vaunua

– Kun tulin kärkeen, ohitin komentajan vaunun jossa oli tykistön tulenjohtajana eräs luutnantti, Brotell sanoo. – Pääsin vaunun ohitse ja eteen. Samalla takana räjähti. Kun katsoin peilistä taakse, huomasin että vaunu oli saanut osuman ja luutnantti, tykistön tulenjohtaja, meni pieniksi palasiksi. Yksi panssarimies kaatui ja kaksi haavoittui vaikeasti. Oli se surkea näky.

– Ajoin uudelleen kärkeen ja tuhosimme vielä yhden vaunun.

– Taistelu kesti kaksikymmentä tuntia ja venäläiset vaunut vetäytyivät suorastaan pelokkaina paikalta. 24 vaunua oli tuhottu ja yksi oma vaunu sai osuman.

– Sen jälkeen jokainen vaununjohtaja sai ilmoittaa kuinka monta vaunua oli tuhonnut. Sain viisi vaunua kahdeksasta kirjoihin.

Mutta ei siinä kaikki. Brotellin vaunun tilille tuli myös venäläinen haupitsi.

– Se liikkui sivusuunnassa lähes tuhannen metrin päässä meistä. Hevoset vetivät haupitsia ja kolmekymmentä miestä marssi sen perässä. Aloitimme sirpalekranaateilla, ensin hevosista ja sitten miehistä ja lopuksi tuhottiin panssarikranaatilla haupitsin lavetti.

Portinhoikassa Brotellin vaunu ampui torstaina kesäkuun 29. päivänä kaksi T-34-vaunua kuudensadan metrin etäisyydeltä. Ne paloivat molemmat ja jäivät viholliselle. Vuosalmella Sturmit menivät asemiin tiistaina heinäkuun 11. päivänä.

– Olin saanut kolmannen vaunun joukkueeseeni, vaunun johtajana oli ylikersantti Pentti Rissanen, Brotell sanoo. – Huomasin, että Rissanen ammuskelee erääseen kanjoniin ja ihmettelin mitä siellä tapahtuu.

– Kanjonissa oli Sotka. Ajoin Rissasen vaunun viereen katsomaan ja näin, että hän aina ampui Sotkan ohi. Sanoin ampujalle, että ammutaan me tuo vaunu. Osuimme ensimmäisellä laukauksella.

– Kysyin Pentiltä, että miten sinä noin ammuit viereen, oletko mahdollisesti kolauttanut tykin johonkin?

– Kyllä, se otti vähän puuhun kiinni, Rissanen vastasi.

– Mene varikolle suuntaamaan tykkisi uudelleen, Brotell määräsi.

Seuraavana yönä heinäkuun 12. viisi venäläistä Sotkaa, T-34-vaunua 85 millimetrin putkella, oli ajanut suomalaisten asemien läpi erääseen metsäsaarekkeeseen.

– Sain käskyn tuhota vaunut, Brotell sanoo. – Katsoin parhaaksi asettua meidän asemiemme ja erään toisen metsäsaarekkeen väliin. Ajattelin että vaunut pyrkivät omalle puolelle.

– Oli sateinen aamu. Kuulin, kun moottorit käynnistyivät. Kun venäläiset vaunut starttaavat niin sen kuulee pitkälle ja musta savupilvi nousee. Vaunut lähtivät liikkeelle. Annoin ensimmäisen vaunun tulla niin lähelle kuin mahdollista, kolmensadan metrin päähän, ja annoin tulikomennon. Vaunu pysähtyi siihen.

– Silloin seuraavat kaksi vaunua näki mistä suuliekki tuli. Vaunumme oli tosin naamioitu, mutta naamiointi lensi pois heti laukauksen jälkeen.

Sotkat suuntasivat tykkinsä kohti Brotellin Sturmia.

– Ensimmäinen laukaus osui vaununi alle, vaunun etupää nousi jonkin verran ylös ja laski takaisin mutta samalla me jo ammuttiin seuraava vaunu ja sitä seuraava. Sekin ampui meitä kohti, mutta kun ne ampuivat liikkeestä molemmat eikä ollut vakaajia niin ne ampuivat sekä yli että alle.

Kaksi muuta metsäsaarekkeessa olevaa vaunua jalkaväki tuhosi panssarinyrkeillä.

Väkivaltaista tiedustelua

Brotellin joukkue joutui Kannaksella myös tekemään väkivaltaisen tiedustelun naapurin puolelle.

– Me ajoimme linjojen läpi noin kilometrin verran. Määräsin joukkueen varajohtajan kärkeen. Itse tulin perässä 30 metrin päässä. Ohitimme metsäsaarekkeen ja sen toisella puolella venäläiset sotilaat olivat kaikessa rauhassa levossa.

– Ammuimme sirpalekranaateilla tätä elävää materiaalia ja siellä tuli melkoinen pakokauhu, kuka minnekin päin yritti juosta ja paeta. Sitten ilmestyi pari panssarivaunua ja joukkueemme varajohtaja sai osumat niihin. Sen jälkeen katsoin että tehtävä oli suoritettu ja vetäydyimme taakse.

– Sain kerran määräyksen lähteä kahdella vaunulla tukemaan yhtä ISU-152-sotasaalisvaunua Leitimojärven luona, Brotell sanoo. – Miehistöllä oli aikaa kaksi tuntia tutustua tähän vaunuun.

– Tiedettiin, että erään tienmutkan takana oli kaksi venäläistä vaunua kaivautunut asemiin. Oli määrä tuhota ne. Sanoin ISU-152:n luutnantille, että yritetään yllätystä. Ajetaan hiljaa. Kun nähdään vaunut, avataan tuli.

Brotell seurasi kolmekymmentä metriä jäljessä kahdella vaunulla. ISU-152 avasi tulen oletettua maalia kohden metsäsaarekkeen läpi vähän ennen tien mutkaa.

– Näin se paljasti itsensä, Brotell sanoo. – Kun se pääsi tien mutkaan tuli kaksi laukausta jotka osuivat vaunun alaosaan, sillä seurauksella, että luukut aukesivat ja sieltä tuli ulos kolme miestä. Sitten siihen osui kolmas laukaus ja silloin ajaja tuli viimeisenä miehenä pois. Miehet haavoittuivat lievästi sirpaleista.

ISU-152 syttyi palamaan ja siellä oli mahdollisesti vielä kahdeksan 60 kilon ammusta sisällä. Vaunu saattoi räjähtää, Brotell ei voinut missään tapauksessa yrittää vaunun ohitse.

– Jäin tilannetta seuraamaan ja niin siinä kävi, että vaunu syttyi ja räjähti. Myöhemmin kuulin, miten moottorit lähtivät käyntiin ja ajattelin että venäläiset tulevat tietä pitkin meitä kohden, mutta niin ei käynyt. Ne lähtivät metsätietä koukkaamaan taaksepäin ja annoin vetäytymiskäskyn takaisin omiin asemiin.

Heinäkuun lopulla taistelut olivat rauhoittuneet. Brotellille myönnettiin seitsemän vuorokauden palkintoloma.

– Hän on toiminut erittäin rohkeasti, neuvokkaasti ja oma-aloitteisesti, aluksi vaunun johtajana ja myöhemmin joukkueenjohtajana Talin suunnan taisteluissa, rynnäkkötykkipataljoonan komentaja, majuri Åkerman kertoi.

– Brotell vaikutti ratkaisevasti taistelun tulokseen.

Kannaksen Pohjoismaiden mittakaavassa suuret panssaritaistelut oli taisteltu, aseet vaikenivat Suomen ja Neuvostoliiton välillä syyskuun alussa.

Valpo puuttui asiaan

– Sitten tuli Lapin sota ja minulle sanottiin, että olet vapaa Lapin reissusta, että ei sinun tarvitse osallistua siihen, Vastasin, että ei, minä haluan mukaan.

– Kun sillat olivat poikki ja ei ollut ponttonikalustoa eikä muutakaan, niin tavallaan se oli minulle luojan lykky, ettei tarvinnut ampua entisiä aseveljiä.

Brotell kotiutettiin marraskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1944.

– Sen jälkeen olin vähän niin kuin tuuliajolla. Koulu oli jäänyt kesken ja ajattelin lukea kuudennen, seitsemännen ja kahdeksannen luokan iltaoppikoulussa.

Brotell näki lehdestä, että Salon sotilaspiirin esikunnassa on avoinna huoltoupseerin vakanssi.

– Siellä oli silloin komentajana eversti Johan Ravila, esikunta sijaitsi Turussa Humalistonkadulla. Kävin tiedustelemassa mahdollisuuksia päästä virkaan. Se oli ylimääräinen virka ja minut hyväksyttiin.

– Minulle ehdotettiin vuoden kadettikoulun kurssiakin. Olin erittäin tyytyväinen, nyt pääsisin jatkamaan sotilasuraani. Mutta valtiollinen poliisi tuli väliin ja minut oli pakko erottaa vuoden 1947 keväällä. SS-joukoissa palvelleet eivät saaneet olla valtiollisessa virassa.

– Tietenkin olisi muutaman vuoden kuluttua ehkä ollut mahdollisuus pyrkiä uudelleen mutta en enää ollut kiinnostunut. Olin saanut siviiliammatin ja työpaikan.

Brotell oli töissä ostajana Wärtsilässä vuoteen 1968. Vuonna 1970 hän perusti oman liikeyrityksen, jota hän johti aina eläkeikään saakka.

– Se oli teknokemiallisia tuotteita maahan tuova firma. Suurimmat asiakkaat olivat telakat ja Neste.

Brotell meni naimisiin vuonna 1949. Avioliitosta syntyi yksi lapsi Stig-Olof. Liitto kesti yhdeksän vuotta, jonka jälkeen tuli ero.

– Olin pitkään poikamiehenä, kunnes uudestaan solmin avioliiton vuonna 1971. Se oli hyvä avioliitto, mutta se valitettavasti päättyi. Vaimo sairastui ja kuoli vuonna 1980. Tästä avioliitosta ei ollut lapsia.

Reservissä Brotell ylennettiin luutnantiksi kahdeksantena päivänä marraskuuta 1956. Brotell on ollut panssarikillan valtuuskunnan puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä useamman vuoden. Hänestä tehtiin vuonna 1994 panssarikillan kunniapuheenjohtaja.

Stu-40 Sturm

Saksalainen Stu-40 rynnäkkötykki eroaa tavallisesta panssarivaunusta siinä, että torni on kiinteä. Tykki kääntyy vain kymmenen astetta molempiin suuntiin. Alun perin rynnäkkötykki oli tarkoitettu jalkaväen tukiaseeksi.

Tykin teki ylivoimaiseksi erittäin tarkka saksalainen tähtäysjärjestelmä. Jos tykki oli oikein suunnattu, sillä ei kaksintaistelussa ammuttu ohi. Miehistön yhteistoiminta korostui kiinteän tykin ansiosta.

– Olin ylpeä vaunustani ja etenkin sen miehistöstä, Brotell sanoo.

Tarunhoitoisen vaunun Ps.531-10 Bubin miehistönä oli ajajana alikersantti Sulo Kauppi. Lataajana oli korpraali Armas Launikko ja ampujana alikersantti Olli Soimala.

Sturm painaa 23 400 kiloa ja siihen mahtuu 54 ammusta. Lisää ladottiin tarpeen vaatiessa lattialle. Tykin kaliiperi on 75 millimetriä. Vaunussa on kolmensadan hevosvoiman bensiinimoottori.

Suomeen tuotiin vuoden 1943 kesällä Saksasta yhteensä kolmekymmentä Stu-40 rynnäkkötykkiä. Toisessa hankintaerässä vuoden 1944 kesällä rynnäkkötykkipataljoona sai 29 vaunua lisää. Näistä viisitoista ehti kesän taisteluihin. Saksassa valmistettiin sotien aikana yli kymmenentuhatta Sturmia.

Vaunut poistettiin käytöstä Suomessa vuonna 1966.

Teksti: Robert Brantberg 1998, 2009

Sivun alkuun

Etusivu	Mannerheim	Pienoiselämäkerrat	Henkilökuvat	Pokkarit	CV	Talvisota
Romaanit	Elämäkerrat	Sota ja vakoilu	Yrityshistoriikit	Äänikirjat	Sivukartta