Etusivu

Mannerheim

Pienoiselämäkerrat

Henkilökuvat

Pokkarit

Romaanit

Elämäkerrat

Sota ja vakoilu

Yrityshistoriikit

Äänikirjat

 

Robert Brantberg

Käärmeenpesä

Suomen sotilastiedustelu ja

suurvaltojen salainen sota

 

236 sivua ja kuvaliite

Gummerus Kirjapaino Oy

Jyväskylä 2007

ISBN 978-952-5170-66-5

Kustannusosakeyhtiö Revontuli

 

Aladàr Paasonen

SA-kuva

Reino Hallamaa

SA-kuva

 

Amerikkalaisilla, ranskalaisilla ja englantilaisilla oli 1940-luvulla palveluksessaan useita suomalaisia huippuvakoojia.

Operaatio Stella Polariksessa kyse oli Neuvostoliittoon kohdistuvasta vakoilusta länsivaltojen hyväksi.

Länsivallat rakensivat suomalaisten avulla tarkan kuvan Neuvostoliitosta, puna-armeijasta ja maan Itämerenlaivastosta.

 Suomalaiset upseerit aiheuttivat kriisin paljastaessaan, että Britannian ja Ranskan tiedustelupalvelut tekivät yhteistyötä Yhdys­valtain selän takana.

 He vaaransivat myös maansa kansallisen turvallisuuden, koska Neuvostoliiton tiedustelupalvelu oli soluttanut Britannian MI6:n ja Ranskan SDECE:n.

 Yhdysvaltain tiedustelupalvelun asiakirjat paljastavat tulenarkaa ja jopa hauskaa tietoa. Kuten sen, että James Bondin esikuva rahoitti suomalaisten vakoilutoimintaa.

 

 

Tukholma, syksy 1944

Kohtaus portaikossa

Tukholma on toisen maailmansodan lopulla Lissaboniin tai Ankaraan verrattavissa oleva vakoilun keskus, jossa eri maiden asiamiehet ostavat ja myyvät tietoa. Ruotsi on, ainakin muodollisesti, puolueeton maa meneillään olevassa suursodassa. Ruotsin pääkaupungissa toimii myös useita yksityisyrittäjiä, jotka vakoilevat milloin kenenkin laskuun.

Ruotsin sanomalehdet ja Tukholmassa toimivat sotakirjeenvaihtajat ovat ehkä parhaiten informoidut koko maailmassa. Lehtien sotilasasiantuntijat ovat usein entisiä sotilaita, joilla on hyvät henkilösuhteet alan ammattilaisiin. Moni kirjeenvaihtaja on myös kotimaansa tiedustelupalvelun asiamies. Eri maiden tiedustelupalvelut tutkivat tarkoin Tukholmassa kirjoitettuja laadukkaita, mutta huhujen ja arvelujen värittämiä lehtijuttuja.

Itämeren länsirannalla sijaitseva lähes seitsemänsadantuhannen asukkaan kaupunki on vakoilijoiden Mekka ja sen tietävät myös suomalaiset ja ruotsalaiset tiedustelumiehet. Yhdysvaltain ulkomaantiedustelu OSS, Office for Strategic Services, on lähettänyt Tukholmaan peräti seitsemänkymmentäviisi virkailijaa.

Ruotsin kuningaskunta on maailmansodan aikana yrittänyt pysyä puolueettomana, mutta liittoutuneiden ja etenkin amerikkalaisten mielestä maa on kallellaan Saksan suuntaan. Syynä on Pohjois-Ruotsin malmi. Kiirunan kaivokset tuottavat panssarisodankäynnille elintärkeää rautaa, joka kuljetetaan Atlantin tai Itämeren kautta Saksaan.

 

Itämeri on ikivanha kauppa- ja sotatie. Kiirunan rautamalmi kulkee Pohjanlahden ja kapean Ahvenanmeren kautta etelään. Suomenlahden itäperukassa puolestaan sijaitsee suurkaupunki Leningrad, jonka ulkopuolella sijaitsee Kronstadt, Neuvostoliiton Itämerenlaivaston kotisatama.

Itämeren rannalla on Tukholman lisäksi neljän muun valtion pääkaupungit: Kööpenhamina, Riika, Tallinna ja Helsinki. Itämeren etelärannalla on Pommerin pääkaupunki Stettin, Berliinin ulkosatama, jota kautta kulkee suurin osa Ruotsin ja Suomen Keski-Euroopan kaupasta. Siitä länteen sijaitsevassa Schleswig-Holsteinin pääkaupungissa Kielissä on Saksan suurin Itämeren sotasatama. Kielistä lähtee myös kanava, joka yhdistää Itämeren Pohjanmereen.

Viikingit purjehtivat jo kahdeksansataaluvulla Itämeren yli Novgorodiin ja Kiovaan sekä perustivat Venäjän valtion. Kolmesataa vuotta myöhemmin ruotsalaiset aloittivat Suomen valloituksen Ahvenanmaan vesien kautta. Keskiajan lopulla Itämeren rannoilla oli yli kolmekymmentä hansakaupunkia. Hansaliiton laivat, koggit, kuljettivat turkisten, vuotien, hylkeenrasvan, sillin ja viljan lisäksi suolaa, hunajaa, mausteita ja viinejä.

Suomen sisällissodassa vuonna 1918 saksalainen divisioona saapui Itämeren yli ja pelasti maan pääkaupungin Helsingin punaisten kapinallisten otteesta. Maa oli itsenäistynyt edellisen vuoden joulukuussa.

Talvisodan ja sitä seuranneen lyhyen rauhanjakson aikana vuosina 1939–1941 Suomi joutui hoitamaan kauppamerenkulkunsa Jäämeren rannalla sijaitsevan Petsamon kautta, koska Itämeri oli suljettu. Neuvostoliitto on sodan aikana hoitanut ase- ja tarvikekuljetuksensa pohjoisten satamien Murmanskin ja Arkangelin kautta.

Itämeri, Mare Balticum, on strategisesti tärkeä meri.

 

Suomen päämajan tiedustelueverstit Aladàr Paasonen ja Reino Hallamaa ovat ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin luottomiehiä. He ovat Suomen ja Neuvostoliiton välisen sodan loppuvaiheessa rakentaneet hyvät suhteet OSS:n Tukholman toimiston päällikköön, lakitieteen tohtori Wilho Tikanderiin. Suomalaiset tapaavat amerikansuomalaisen tai jonkun hänen lähimmistä miehistään aina salaa, yleensä Tikanderin asunnossa Tukholman keskustassa. He pitävät tarkoin huolta siitä, ettei heitä varjosteta matkalla kohtaamiseen. Eversti Paasosen mielestä tapaaminen Tikanderin kotona on sangen varomatonta, mutta Paasonen on taitava eksyttäjä. Hänellä on siitä kokemusta jo 1930-luvun Moskovasta.

Tikander on värikäs ja suorapuheinen amerikansuomalainen, joka on kiinnostunut suomalaiseversteistä, koska nämä ovat vuoden 1944 syyskuussa evakuoineet Suomesta Ruotsiin suuret määrät salaista tiedustelumateriaalia sekä suuren osan Suomen sangen taitavasta tiedusteluhenkilöstöstä.

Tikander tietää olevansa tekemisissä alan huippumiesten kanssa. Eversti Paasonen on Suomen päämajan tiedustelupäällikkö, jolla on hyvät suhteet Euroopan tiedustelupiireihin. Paasonen on myös toiminut sotilasasiamiehenä Moskovassa ja Berliinissä. Eversti Hallamaa on rakentanut Euroopan parhaan radiotiedusteluorganisaation, joka on pitänyt Suomen päämajan ja maan hallituksen sisärenkaan ajan tasalla siitä, mitä Euroopassa ja muualla maailmassa tapahtuu. Ennen sotaa Hallamaa on ollut mukana rakentamassa Ruotsin radiotiedustelua. Talvi- ja jatkosodassa Hallamaan organisaatio hankki virolaisten, ruotsalaisten, saksalaisten ja japanilaisten avulla korvaamatonta tietoa Neuvostoliiton ja puna-armeijan aikeista. Lisäksi Hallamaa on tehnyt suuria palveluksia Saksalle jatkosodan aikana.

Vuoden 1944 syksyllä suomalaiseversteillä on yhteinen huoli. Sota Neuvostoliittoa vastaan on päättynyt Suomen kannalta ankaraan rauhaan. Hotelli Tornissa Helsingissä istuu liittoutuneiden valvontakomissio, jonka puheenjohtaja Andrei Ždanov pitää Suomea lujassa otteessaan.

Suomen armeija on kuitenkin varautunut pahimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon. Tikanderille on kerrottu, että Paasonen ja Hallamaa ovat keskeisessä asemassa siinä vastarintaliikkeessä, joka syntyisi Neuvostoliiton mahdollisesti miehittäessä Suomen.

 

Eräänä myöhäissyksyn yönä Paasonen ja Hallamaa ovat jälleen saapumassa Tikanderin luo. He ovat toimintansa rahoittamiseksi myymässä amerikkalaisille salaista, Neuvostoliittoa koskevaa radiotiedusteluaineistoa. Lisäksi State Department, Yhdysvaltain ulkoministeriö, haluaa tietää, miten suomalaiset ovat sodan aikana onnistuneet murtamaan ulkomaanlähetystöjensä salakirjoituskoodit. Yhdysvaltain armeija puolestaan on kiinnostunut Suomen radiotiedustelun tuloksista, koska myös Yhdysvaltain armeijan viestitiedustelupalvelu SIS, Signal Intelligence Service, yrittää parhaillaan murtaa venäläisten salasanomia.

Tikanderin asuintalon hämärässä ja kaikuvassa portaikossa vastaan tulee mies, jonka everstit tunnistavat suomalaiseksi tiedustelu-upsee­riksi Heikki Aulioksi.

– Mitä helvettiä kapteeniluutnantti täällä tekee? Hallamaa ärähtää.

Aulio pysähtyy hetkeksi ja tekee huolimattomasti kunniaa esimiehilleen. – Samaa voisin tietysti kysyä herroilta eversteiltä. Toivotan hyvää illanjatkoa!

Aulio kiirehtii alas portaikkoon ja everstit kuulevat ulko-oven sulkeutuvan. Paasonen ja Hallamaa katsovat toisiaan, Paasonen kohottaa olkapäitään. Miehet jatkavat portaita ylös ja Hallamaa soittaa Tikanderin ovikelloa. Ovi avautuu varovaisesti. – Mitä kapteeniluutnantti Aulio teki luonanne? Hallamaa kysyy suomea sujuvasti puhuvalta Tikanderilta. – Ja vielä tähän kellonaikaan?

Hallamaalla on taipumusta vainoharhaisuuteen, mutta tällä kertaa huoli on aiheellinen. Kapteeniluutnantti Aulio on operaatio Stella Polariksen, Suomen tiedusteluorganisaation evakuoinnin, pääsuunnittelijoita. Aulio on muun muassa järjestänyt höyrylaivat operaation käyttöön.

Jatkosodan alussa vuoden 1941 kesällä silloisen luutnantti Aulion johdolla oli muodostettu pieni sotilasosasto, joka kuljetettiin Suomenlahden yli saksalaisten selustaan Viron pääkaupunkiin Tallinnaan. Tehtävänä oli edetä hyökkäävien saksalaisten perässä Leningradiin ja ottaa haltuun Suomea koskevat arkistot. Erityistä huomiota oli kiinnitettävä Amiraliteetin asiakirjoihin. Tunnetusta syystä hanke ei koskaan toteutunut.

– Rauhoittukaa, hyvät herrat! Tikander sanoo. – Kapteeniluutnantti tiedusteli mahdollisuuksia saada viisumi Yhdysvaltoihin. Hän ei halunnut kysyä sitä lähetystöstämme. Luonnollisista syistä.

– Se on yksityisyritteliäisyyttä, Hallamaa ärähtää. – En salli enkä tule sallimaan sitä.

– Tämä ei tule toistumaan, Tikander vakuuttaa. – Mutta antakaa toki minulle märät trench coatinne. Saako herroille olla grogit?

Tunnelma rauhoittuu ja miehet pääsevät keskustelemaan varsinaisesta asiasta: Suomen tiedustelumateriaalin myymisestä amerikkalaisille.

 

Suomalaiseverstit eivät tiedä, että kapteeniluutnantti Aulio on vakooja, jonka koodinimi OSS:ssä on tunnetun viskimerkin mukaan Seagram. Aulio on sodan aikana toimittanut tiedusteluaineistoa myös Yhdysvaltain vihollismaan Japanin tiedustelupalvelulle Kempeitaille maan Tukholman sotilasattasean, kenraalimajuri Makoto Onoderan kautta. Auliolla on myös hyvät yhteydet Saksan armeijan tiedustelupalveluun Abwehriin ja Britannian sotilaalliseen ulkomaantiedusteluun MI6:een. Japani ja Saksa ovat kuitenkin akselivaltioita ja Suomi oli heidän kanssasotijansa, joten siinä toiminnassa ei ollut ihmettelemistä. Britannian ja OSS:n puolesta vakoileminen oli jo vakavampi asia.

Vuoden 1943 syyskuussa kapteeniluutnantti Aulio oli ottanut yhteyttä Yhdysvaltain ja Iso-Britannian tiedustelumiehiin ja tarjonnut Saksaa koskevan tiedustelutiedon vaihtamista. Britannia oli Kremlin painostuksesta julistanut alusmaineen Suomelle sodan jo Suomen itsenäisyyspäivänä vuoden 1941 joulukuussa. Amerikkalaiset tiedustelumiehet torjuivat aluksi Aulion tarjouksen, koska he tiesivät tämän hyvistä yhteyksistä japanilaisiin ja saksalaisiin. OSS piti Auliota opportunistina ja ammattimaisena vakoojana. He eivät vielä silloin luottaneet häneen.

Kapteeniluutnantti Heikki Aulion asema muuttui, kun Suomi välirauhansopimuksen seurauksena joutui sotaan Saksaa vastaan vuoden 1944 syksyllä. Jo saman vuoden keväällä Suomi oli tehostanut asiamiestiedustelua Virossa. Kapteeniluutnantti Aulio johti Suomen päämajan tiedustelujaoston salaisen S-toimis­ton agenttiverkkoa Tallinnassa. Vielä kesällä yhteydet Viroon oli hoidettu veneillä Soukan saaristosta Helsingin naapuripitäjästä Espoosta, mutta siitä piti luopua, kun venäläiset välirauhansopimuksen mukaan saivat Porkkalan niemimaan haltuunsa.

Viron asiamiesverkko on kuitenkin vahingoittumaton, reitti on avoinna myös Leningradiin ja Neuvostoliiton pääkaupunkiin Moskovaan. Yhteydet hoidetaan nyt radioiden avulla. Verkkoa on Tukholmassa määrätty hoitamaan muuan majuri Alex Kristian, Viron entinen Helsingin sotilasasiamies, joka oli saapunut Aulion kyydissä Virosta Stella Polaris -operaation yhteydessä.

Välirauhan aikana vuosina 1940–1941 majuri Kristian oli Soukan tukikohdassa kouluttanut kuudenkymmenen miehen virolaisryhmän tiedustelu- ja sabotointitehtäviin. Vuoden 1941 heinäkuussa miehet oli neljällä moottoritorpedoveneellä viety Suomenlahden yli puna-armeijan selustaan. Radioyhteydet miehiin oli hoidettu Soukan huvilan radioasemalta.

 

Tohtori Wilho Tikanderin suhde suomalaisiin on hankala. Neuvostoliittoon kohdistuva vakoilu ei ole sisäsiistiä, koska Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ovat liittolaisia. Tohtori Tikander käsittelee tulenarkaa aineistoa ja Yhdysvaltain ulkoministeriö on huolissaan. Tikander on täysin käsittänyt tilanteen arkaluontoisuuden. Hän on turvannut selustansa.

– Saamme nämä tiedot vain erittäin salaisten järjestelyjen avulla, Tikander oli raportoinut OSS:n päämajaan Washingtoniin. – Turvallisuussyistä katson tarpeelliseksi kiinnittää huomiotanne niihin erittäin vakaviin seurauksiin, jotka olisivat tuloksena siitä, että venäläiset saisivat hajua siitä, että keräämme tällaista tietoa. Tämä pätee myös brittiläisiin serkkuihimme.

OSS on huolellisesti salannut Yhdysvaltain ulkoministeriöltä Neuvostoliittoa koskevan tiedustelumateriaalin hankinnan. Mutta diplomaattikoodien murtamisesta State Department on saanut kaiken tarpeellisen tiedon.

– Tukholmaan on lentämässä ulkoministeriön salakirjoitusasiantuntijoita Washingtonista, Tikander sanoo suomalaisupseereille. – He ovat luonnollisesti huolissaan. He ovat hyvin kiinnostuneita ja he haluavat tietää miten te olette onnistuneet murtamaan heidän erittäin turvallisina pidetyt salakoodinsa.

– Toki voisin sanoa siitä paljonkin, Hallamaa sanoo. – Mutta teidän pitäisi keskustella pääkryptologimme kanssa. Hän tietää kaikki yksityiskohdat ja miehellä on loistava muisti.

– Onko hän kenties Tukholmassa?

– Ei. Mies on kotiutettu ja hän hoitaa siviilivirkaansa erään vakuutusyhtiön matemaatikkona Helsingissä.

– Voisitteko kutsua hänet tänne?

– Kuten sanoin, hän on siviilissä ja käskyvaltani ulkopuolella. Mutta voimmehan kysyä häneltä, josko hän pääsee tulemaan. Tällaisena vaikeana aikana suomalaiset ovat hyvin kiinnostuneita ulkomaanmatkoista.

– Rahasta se ei ole kiinni, Tikander sanoo. – Me haluamme selvittää asian perusteellisesti. Tiesikö Saksa tai Japani, että te luitte State Departmentin sähkeitä?

– Tuohon emme ikävä kyllä voi vastata, Paasonen puuttuu keskusteluun. – Mutta te voitte luonnollisesti tehdä omat johtopäätöksenne.

– Hyvä on. Kutsukaa kryptologinne tänne. Me maksamme kaikki kulut ja korvaamme hänen vaivannäkönsä.

– Otan asian hoitaakseni, Paasonen sanoo.

 

Tiedustelumiehet ryhtyivät keskustelemaan muista ajankohtaisista asioista. Suomalaiset ovat välirauhansopimuksen mukaan ajamassa saksalaisia pois Lapista, toistaiseksi ilman Neuvostoliiton väliintuloa. Keski-Euroopassa Saksa on ehkä luhistumassa, mutta liittoutuneiden hyvin alkanut hyökkäys Normandian kautta on pysähtynyt Alankomaiden etelärajalle. Tyynellämerellä japanilaiset ovat ryhtyneet käyttämään itsemurhalentäjiä Yhdysvaltain tukialuksia ja muita taistelulaivoja vastaan.

Eversti Paasonen joutuu lähtemään, mutta Hallamaa jää jatkamaan keskustelua. Amerikkalainen tiedustelupäällikkö nousee ylös ja laittaa soimaan Count Basien hittikappaleen vuodelta 1938: Sent for You Yesterday and Here You Come Today.

– Tällä minä kiusaan itärannikon poikia, Tikander sanoo. – Mutta mennään asiaan. Yhtiötämme kiinnostaa salakirjoituskoodien lisäksi kaikki mahdollinen tieto venäläisten sotapotentiaalista. Tarvitsemme tietoa puna-armeijan organisaatiosta ja taktiikasta. Luonnollisesti teillä on myös tietoa venäläisten Itämerenlaivaston toiminnasta?

– Luonnollisesti, Hallamaa hymyilee. – Voimme luetella jopa alusten komentajien rakastajattaret. Kaikissa satamissa.

Tikander nostaa grogilasiaan. – Myös se informaatio kiinnostaa meitä, sekä tiedot sotilasmaantieteestä, kuten satamista, lentokentistä ja rautateistä. Kaikki kartat ja ilmavalokuvat ovat myös tervetulleita. Meillä ei ole mitään. Ei yhtään mitään.

– Katsotaan, mitä löydämme, Hallamaa sanoo. – Luonnollisesti tarvitsemme korvauksen kuluistamme ja toimintamme rahoittamiseksi.

– Luonnollisesti.

Myös Hallamaa poistuu Tukholman sateiseen yöhön.

 

Tikander ei vielä tiedä, että amerikkalaiset tiedustelumiehet kahden vuoden kuluttua käyttäisivät operaatio Stella Polariksesta sangen kuvaavaa nimeä: Käärmeenpesä. Operaatiota tultaisiin Washingtonissa pitämään uhkana Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle. Ranskan vastavakoilun SDECE:n ja Britannian MI6:n miehet tulisivat olemaan jotakuinkin samaa mieltä.

Käärmeenpesäksi operaatio Stella Polaris muuttuisi monessa suhteessa. Yhdysvallat aloittaisi Neuvostoliiton järjestelmällisen vakoilun, kuten myös Ranska ja Britannia. Keskinäisistä sopimuksistaan piittaamatta he hoitaisivat operaationsa toistensa selän takana. Kaikki vakoilisivat toisiaan ja värväisivät asiamiehiä toistensa leireistä.

Vuoden 1944 syksyllä operaatio näyttää vielä sangen lupaavalta. Mutta ennen lopullista romahdusta suomalaisten tiedustelumiesten edesottamukset olisivat monta kertaa suurvaltojen tiedustelupalvelujen aamuesittelyjen asialistalla. Myös Ruotsin armeijan vastavakoilupäällikön Carl Carlsson Bonden ja yleisesikunnan päällikön Carl August Ehrensvärdin tukkaan ilmaantuisi harmaita hiuksia. Viimeistään silloin, kun Suomen punainen Valpo saapuisi Itämeren yli tutkimaan stellistien edesottamuksia ja Ruotsin hallitus vaatisi selitystä.

Kuka teki virheen ja kenen oli vastuu siitä, että operaatio Stella Polaris aiheutti useamman kuin yhden kriisin suurvaltojen suhteissa? Kuka hyötyi Stella Polariksesta?

Tietojen vaihtaminen eri maiden tiedustelupalvelujen välillä on alalla vakiintunut käytäntö. Eversti Reino Hallamaan radiotiedustelu oli rahoittanut toimintaansa tällä tavalla jo ennen sotia. Myös diplomaatit ja sotilasasiamiehet vaihtavat tietoja keskenään.

Aladàr Paasonen ja Reino Hallamaa ovat vuoden 1944 syksyllä vakuuttuneita siitä, että Neuvostoliitto miehittää Suomen. Siinä he olivat väärässä, mutta se ei poista heidän motiivejaan Suomen maanpuolustuksen järjestämiseksi pahimman mahdollisen uhkakuvan varalta. Näin sotilaan kuuluu tehdä. Tai kuten kiinalainen sotapäällikkö Sun Tzu asian on ilmaissut: – Sen, jolla on pienet joukot, on valmistauduttava vihollista vastaan.

Yksityisyritteliäisyys ja oman edun tavoittelu on asia erikseen. Oli alan käytäntö mikä hyvänsä. Vakoilua vieraan vallan laskuun ei missään maassa hyväksytä.

 

Stella polaris, Pohjantähti, on kirkkaista tähdistä se, joka on lähinnä tähtitaivaan pohjoisnapaa. Nimen otti käyttöön joko Reino Hallamaa, Aladàr Paasonen tai Ruotsin armeijan salaisen tiedustelupalvelun C-toimiston päällikkö Carl Petersén. Se oli heidän suunnitelmansa. Pohjantähti loistaa koko Euroopassa, Andalusiassa tosin kaukana pohjoisessa, hyvin lähellä horisonttia.

Stella Polariksen seurauksena Yhdysvallat, Britannia ja Ranska ryhtyivät vakavissaan ja aktiivisesti vakoilemaan Neuvostoliittoa. Näin operaatio tuli osaltaan käynnistäneeksi kylmäksi sodaksi sanotun aikakauden lännen ja idän suhteissa. Tosin kausi olisi käynnistynyt Stella Polariksesta huolimatta.

Teksti: Robert Brantberg 2007

 

Etusivu

Mannerheim

Pienoiselämäkerrat

Henkilökuvat

Pokkarit

Romaanit

Elämäkerrat

Sota ja vakoilu

Yrityshistoriikit

Äänikirjat

 

counter hit xanga