|
Vihtori Siivo kesällä 1943.
Keskellä luutnantti Aarno Mikkola ja vasemmalla kapteeni Yrjö Salo.. |
21 suomalaisen sotasankarin elämäntarina. 288 sivua ja kuvaliite |
|
|
240
sivua suurikokoinen,
kuvitettu |
|
Talvisodan
komppanianvääpeli Vihtori Siivo
Tuntolevyjen jako oli
järkytys
Lauantaina lokakuun 7. päivänä vuonna 1939 myymälänhoitaja Vihtori Siivo on muiden Kankaanpään nuorten miesten tavoin
viettämässä iltaa Honkajoen tanssilavalla. Poliisi saapuu paikalle kello
kymmenen.
− Miesten on
ilmoittauduttava suojeluskuntiensa toimistoihin, kuuluu käsky. − Tanssit
loppuvat tähän.
Miehet kokoontuvat
Niinisaloon. Siivo määrätään Ikaalisten pataljoonaan, jossa hänelle lyödään
käteen nippu kortteja ja käsketään muodostaa niistä komppania. Näin
alikersantista tulee jalkaväkirykmentti 29:n 9. komppanian “äiti” eli vääpeli.
Komppaniassa on 201 miestä.
− Jaoin miehille tuntolevyt,
Siivo sanoo. − Monille se oli valtava järkytys.
− Miksi? minulta
kysyttiin. − Tämähän on vain kertausharjoitus.
− Kaiken varalta.
Eräs alikersantti saa
niin voimakkaan sokkikohtauksen, että hänen rauhoittamiseen ja sairaalaan
viemiseen tarvitaan neljä miestä.
− Sinne hän
jäikin, Siivo sanoo. − Eikä sen koommin näkynyt meidän porukassa.
Perjantaina lokakuun 13.
päivänä 1939 Suomi lähettää miehensä rajalle.
− Aamulla tuli
ilmoitus, että rykmentti lastataan junaan samana iltana, Siivo sanoo. −
Saattajia oli pitkin Niinisalon aseman seutua valtavasti. Emme tienneet matkan
määränpäätä.
Matkaan lähtee noin 2
500 miestä ja 930 hevosta.
− Aamulla
heräsimme ja katsoimme ulos ikkunoista. Olimme Käkisalmen asemalla.
− Marraskuun
alussa marssimme kauniin Suvannon rannalle Sakkolan pitäjään Taipaleen
lohkolla. Meille sanottiin, että jos tulee sota, niin tässä sitten taistellaan
kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta.
Sotilaat ryhtyvät
rakentamaan korsuja ja panssarivaunuesteitä.
Marraskuun 20. päivän
aikoihin siviilit määrätään karjoineen evakkoon.
− Oli ikävä
katsoa, kun ihmiset joutuivat jättämään asuntonsa ja kotiseutunsa. He lähtivät
kohti tuntematonta määränpäätä. Autoimme vanhuksia ja lapsia veneillä yli
Suvannon.
Miehet aavistavat, mitä
on tulossa.
Kiertokoulusta
kauppaopistoon
Tuleva talousneuvos ja talvisodan vääpeli Vihtori Siivo syntyi savusaunassa Lapin kunnassa Satakunnassa elokuun 16.
päivänä vuonna 1913. Siivo syntyi avioliiton ulkopuolella, hänen äitinsä oli
Maria Siivo. Isänsä Vihtori näki vain kerran. Koulunkäyntinsä hän aloitti
kahdeksanvuotiaana Kaukolan kiertokoulussa. Vuonna 1924 hän pääsi kansakoulun
toiselle luokalle.
Siivo liittyi vuonna
1928 Lappi Tl:n suojeluskuntaan, jonka paikallispäällikkönä oli myöhemmin
asekätkijänä tunnettu Jussi Anttila. Suojeluskuntaan sai liittyä 15-vuotiaana
vanhempien kirjallisella luvalla. Samalla Siivo sai kiväärin, jolla sai ampua
vain virallisissa harjoituksissa.
Vuonna 1930 Siivo
aloitti opiskelunsa Rauman kauppakoulussa, josta hän sai päästötodistuksen
kaksi vuotta myöhemmin. Pula-ajasta johtuen vakituisia työpaikkoja ei juuri
ollut. Siivo teki pikkuliikkeiden kirjanpitoja ja tilinpäätöksiä.
Kauppakoulun aikana
Siivo liittyi Rauman merisuojeluskuntaan, jossa hänelle opetettiin muun muassa
viestintää.
Vuoden 1933 keväällä
johtaja Arvo Vuori palkkasi Siivon SOK:n Euran osuuskauppaan töihin. −
Vuori oli esimerkillinen esimies, Siivo sanoo. − Eikä vain esimies, vaan
jonkinlainen isähahmo, ainakin minulle, yksinäiselle pojalle.
Seuraavan vuoden
tammikuussa Siivo nimitettiin Kuurnamäen myymälän hoitajaksi.
Vuosina 1935−1936
Siivo suoritti asepalveluksensa polkupyöräpataljoona 1:ssä Terijoella. Hän kävi
aliupseerikurssin ja yleni alikersantiksi.
Siivosta tuli Satakunnan
osuuskaupan Niinisalon myymälän hoitaja vuonna 1938. Talvisotaa edeltävänä
kesänä Siivo osallistui Niinisalossa Kankaanpään suojeluskunnan riveissä Kevyt
osasto 3:n mukana kertausharjoituksiin komppanian vääpelinä.
Punainen taivaanranta
Lokakuussa Siivo lähti
jalkaväkirykmentti 29:n mukana Karjalankannakselle.
− Ilmapiiri koko
alueella oli odottava ja jännittynyt, Siivo sanoo. − Marraskuun lopulla
Neuvostoliitto sanoi irti kaikki sopimukset. Tiesimme varmasti mitä tuleman
pitää. Kaiken lisäksi he ampuivat vielä ne kuuluisat Mainilan laukaukset.
Marraskuun 30. päivänä
kello 5.30 päivystäjä herätti Siivon.
− Menin ulos
yökamppeissa. Taivaanranta oli kaakon suunnalla aivan punainen. Rajan suunnalta
kuului valtava ammunta. Ryssän tykistö ja pienemmät aseet ampuivat täydellä
teholla. Suomalaiset rajasuojajoukot vastasivat tuleen.
− Kello yhdeksän
aikoihin annettiin ensimmäinen ilmahälytys. Juoksimme ulos ja kyyristyimme
poteroihin. Ryssien hävittäjät tulittivat maastoa. Poteron reunaan osui
luotisuihku, mutta olimme niin matalana, ettei meihin osunut.
− Samassa mäessä
oli meikäläisten konekivääreitä, joilla lujasti ammuttiin niitä koneita. Yksi
kone putosi lähelle Sakkolan kirkonkylää. Pataljoonamme oli saanut
tulikasteensa.
Komppanian henki oli
päättäväinen ja mieli yhtenäinen.
− Elämä kulki
sotaisaa latuaan, Siivo sanoo. − Tykistötulta ja lentopommituksia oli
taukoamatta.
Joulupäivän aamuna kello
kuuden aikaan Puna-armeija aloitti suurhyökkäyksen yli Suvannon jään.
− Päähyökkäys
kohdistui meidän ja naapurikomppanian rajalle, Keljan niemen kohdalle, Siivo
sanoo. − Suvannon jää oli aivan mustanaan ryssiä. Heitä kaatui paljon
jäälle, mutta aina joku pääsi rantaan asti. Siitä alkoi useita vuorokausia
kestävä Keljan taistelu.
− En tiedä, miten
siinä olisi käynyt, jollei Tapaninpäivänä olisi tullut vahvoja apujoukkoja.
Saimme vihollisen työnnettyä pois rannoiltamme.
Onneksi ampuivat reilusti yli
Suomalaiset pitivät yöllä Suvannon jäällä vartiomiehiä lähellä vastarantaa tarkkailemassa lähteekö vihollinen liikkeelle. Kerran yössä oli tarkistettava ovatko vartiomiehet paikallaan.
− Kiersin ainakin kerran viikossa
lähetin kanssa vartiopaikat, Siivo sanoo. − Eräänä yönä lunta satoi
reippaasti. Vartiomiesten oli mentävä aika pitkälle, jotta näkisivät vihollisen
rantaan.
Siivo harhautui
lähettinsä kanssa väärän neuvon vuoksi vihollisen ja omien vartiomiesten
väliin. Juuri silloin vihollisen puolelta ammuttiin valoraketti.
− Löimme tietysti
jäähän, Siivo sanoo. − Raketti sammui ja me hiivimme hiljaa taaksepäin,
kunnes ammuttiin toinen raketti. Samalla alkoi pika- ja konekivääritulitus.
Onneksi vihollinen ampui reilusti meidän yli.
Lumipukuiset miehet
jatkoivat ryömimistään kunnes kuulivat suomalaisen vartiomiehen kysyvän
tunnussanaa.
− Kun sen olin
sanonut, mies tuli lähelle. Hän kertoi, että vähällä oli, ettei ampunut, koska
tulimme väärästä suunnasta. Näin me siitä selvisimme, vaikka ryssä jatkoi
ampumistaan räjähtävillä luodeilla, jotka paukkuivat osuessaan pensaikkoon tai
puihin.
Tammi-helmikuun
vaihteessa komppania pääsi viikon lomalle vajaan kymmenen kilometrin päähän
linjoista. − Saimme uudet alusvaatteet, jotka olivat tervetulleita jo sen
valtavan täimäärän vuoksi mikä meissä oli.
− Loman jälkeen
meidän oli määrä mennä Laatokan rannalle aivan Taipaleenjoen suulle, Siivo
sanoo. Mutta toisin kävi.
Ei ollut halukkaita
− Yhtenä yönä tuli hälytys, ryssät olivat meidän asemissamme. Valkeaksi naamioitunut “posliinidivisioona” oli pettänyt ja lähtenyt asemista karkuun. Miehiä juoksi sekopäisinä pitkin metsää ja varoitteli meitä, että ne tulevat päälle ja tappavat.
Asemien
takaisinvaltaaminen kesti useita päiviä. − Onneksi ryssiä ei ollut niin
paljon kuin joulun pyhinä. Ei tainnut olla oikein halukkaita tulijoitakaan.
Näimme kiikarilla politrukkien ajavan pistooli kädessä miehiä hyökkäykseen. Oli
se kaamea näky.
− Tämän jälkeen
oli suhteellisen rauhallista sodan loppumiseen asti.
Maaliskuun 13. päivän
aamulla miehet saivat alustavan tiedon, jonka mukaan rauhan pitäisi tulla kello
yksitoista. Miehiä pyydettiin seuraamaan, loppuuko vihollisen ammunta.
− Menimme korsun
takana olevalle mäelle, josta oletimme näkevämme miten sota loppuu. Juuri kun
pääsimme ylös mäelle, ryssä antoi voimakkaan keskityksen ympärillemme.
Luulimme, että elämä loppuu siihen.
Miehet selvisivät
tykistötulesta kuin ihmeen kaupalla. Ammunta loppui hieman kello yhdentoista jälkeen.
− Tuli hautausmaan hiljaisuus. Rauhanehdot olivat ankarat, mutta Suomi
oli säilyttänyt itsenäisyytensä. Oli saavutettu torjuntavoitto.
Rauhansopimuksen mukaan
viholliselle piti luovuttaa miinoituskartat. Siivon komppania sai määräyksen
viedä kartat Suvannon jäällä oleville vastaanottajille. Matkaan lähti
komppanianpäällikkö Aarne Rekola, Siivo ja kaksi muuta miestä, aseettomina.
Heitä vastassa oli kymmenen aseistettua venäläistä.
− Olimme
hämillänne, Siivo sanoo. − Rekola ojensi kartat ja venäläiset kutsuivat
meidät ryypylle. Paikalla olisi maatuskoitakin. Rekola kieltäytyi, hänellä kun
oli heila Helsingissä.
Talvisodan jälkeen Siivo
ylennettiin kersantiksi. Hän toimi Kiukaisten osuuskaupan Panelian aseman
myymälän hoitajana. Juhannusaattona 1941 Siivo lähti jatkosotaan.
− Kun teimme
lähtöä, emme osanneet kuvitella, että sieltä palataan vasta marraskuussa 1944,
Siivo sanoo.
Vain yksi mies piti hakea
Kersantti Siivo määrättiin jalkaväkirykmentti 56:n 4. komppanian vääpeliksi. Jälleen edessä oli tuntolevyjen jako, tuttu tehtävä. Miehet pääsivät kotiin viimeiseksi yöksi ennen lähtöä.
− Jännitin
kovasti, tulevatko kaikki riviin. Vain yksi mies piti hakea kotoa.
Siivo sairastui marssin
aikana keltatautiin ja joutui Loimaan sotasairaalaan. − Tapahtumat etenivät
nopeasti, Siivo sanoo. − Kuuntelin sotasairaalassa radiota ja jännitin
komppaniani puolesta.
Siivo pääsi komppaniansa
luokse Kollaalla, jossa riehuivat ankarat taistelut.
− Eräänä
rauhallisena päivänä rykmentin esikunnan vääpeli päätti pitää puhuttelun rykmentin
muille vääpeleille. Kokoonnuimme hänen telttaansa. Tuli ilmahälytys ja
juoksimme minkä kerkisimme maastoon suojaan. Ryssien koneet olivat pian
yllämme. Ne ampuivat ja pommittivat ankarasti. Useita miehiä kaatui tai
haavoittui.
Matka jatkui kohti itää.
− Kun rykmentti ylitti vanhan rajan, miehet arvostelivat ankarasti
sotaretken jatkamista. Oltiin menossa vääryyden tielle.
− Tulimme
kuitenkin siihen tulokseen, että vihollinen oli lyötävä mahdollisimman kauas
Suomen rajoista. Mitä kauempana se olisi, sitä paremmassa turvassa oli
siviiliväestö.
Lokakuun ensimmäisenä
päivänä rykmentti oli taistellut tiensä Äänislinnaan. − Ellei vihollinen
ollut meidän kimpussamme, olimme me työntämässä sitä aina vaan kauemmaksi.
Äänislinnasta matka
jatkui Karhumäen valtaukseen. Alkoi asemasota. Siivo ylennettiin vääpeliksi.
Vuoden 1943 keväällä
Siivo komennettiin rykmentinn esikuntavääpeliksi. Joulukuussa rykmentti
määrättiin ottamaan vastuun Krivin lohkosta, joka tunnettiin Maaselän kannaksen
pahimpana paikkana.
− Talvi oli
kuitenkin rauhallinen, suuria operaatioita ei ollut.
Seuraavana keväänä
taistelutoiminta vilkastui. Venäläisten suurhyökkäys alkoi kesäkuussa ja
rykmentti joutui taistellen vetäytymään. Monia upseereita kaatui ja Siivo
määrättiin 1. pataljoonan talousupseeriksi. Heinä- ja elokuussa taistelut
jatkuivat ankarina.
− Pulaa oli
miehistä, ammuksista ja materiaalista, Siivo sanoo. − Tilanne oli hyvin
vakava.
Sota Neuvostoliittoa
vastaan loppui syyskuun 4.−5. päivänä. Siivon pataljoona siirtyi Enon
pitäjän Revonkylään.
Tarvitaan kättä pidempää
Eräänä syksyisenä päivänä pataljoona sai vieraakseen kaksi upseeria Vakka-Suomen sotilaspiirin esikunnasta. Heidän asiansa oli äärimmäisen salainen. Sotamateriaalia piti piilottaa sen varalta, ettei välirauha Neuvostoliiton kanssa ehkä pidäkään.
− Jos vihollinen
miehittää Suomen, aloitamme sissitoiminnan, upseerit sanoivat. − Silloin
tarvitaan jotain kättä pidempää.
Aseita, ammuksia ja
muuta säilyvää tavaraa oli piilotettava komppanioiden kotiuttamispaikkakunnille
niin paljon kuin mahdollista.
− Aluksi tämä
herätti kovasti ihmetystä, Siivo sanoo. − Mutta käsky oli käsky, ja sillä
selvä, kuten aina armeijassa.
−
Kotiuttamismatkan aikana kirjoitettiin monen miehen voimin
kuulustelupöytäkirjoja “kadonneista” aseista. Näin saatiin kartutetuksi
ylimääräistä asevarastoa ja vähän muutakin piilotettavaksi.
Pataljoona saapui
Eurajoelle. Esikunta majoittui seurojentalolle. Varusteet, aseet ja muu
materiaali laitettiin luovutuskuntoon. Eräänä päivänä rykmentin komentopaikalta
Raumalta soitettiin ja varoitettiin, että valvontakomission miehet ovat tulossa
tarkastamaan varastoja.
− Silloin tulikin
kova miettiminen, Siivo sanoo. − Mitä tehdä ylimääräisille aseille, joita
oli melkoinen määrä yhdessä seuratalon huoneessa. Kirjoitimme niin paljon kuin
ehdimme osoitelappuja, joissa luki “Korjattavaksi. Vastaanottaja: Vammalan
asepaja.”
−
Valvontakomission miehillä ei ollut mitään huomauttamista. Tarkastuksen jälkeen
määräsin aseet vietäväksi hyvään piilopaikkaan pahan päivän varalle.
Kotiuttamisen jälkeen Siivo nimitettiin Kiukaisten osuuskaupan apulaisjohtajaksi. Osuuskaupan toimitusjohtaja Arvo Vuori toimi Kiukaisten asekätkennän vastuullisena johtajana.
Vuori kertoi Siivolle
asekätkentäsuunnitelmat ja mukana olevien henkilöiden nimet. − Jos
minulle tapahtuu jotain, sinä hoidat asiat loppuun, Vuori sanoi Siivolle.
Asekätkentä tuli ilmi ja
Valpon miehet kävivät kuulustelemassa Vuorta ja Siivoa, mutta lähtivät pois
tyhjin toimin. Myöhemmin Vuori joutui Valpon kuulusteluihin kolmeksi viikoksi.
Eräänä yönä kello 24 aikaan Siivo herätettiin.
− Liikkeeseen on
tulossa tavaraa.
Pihalla oli iso
kuorma-auto, jossa oli panssarimiinoja, ammuksia, käsikranaatteja ja muun
muassa yksi panssarintorjuntakivääri. − Tavarat purettiin kärryihin ja
kuormat vietiin eri piilopaikkoihin, Siivo sanoo.
Panssarintorjuntakiväärin
miehet pakkasivat vaseliinissa sanomalehtiin käärittynä puulaatikkoon, joka
vieritettiin Eurajokeen.
Siivoa kuulusteltiin
uudelleen. Hän ei tiennyt eikä muistanut mitään. Tauti oli yleinen
asekätkijöiden joukossa. − Onpa tyhmä johtaja tässäkin talossa, Valpon
kuulustelija sanoi. Kuulustelu päättyi siihen.
− Onneksi kaikki
meni muutenkin hyvin, eikä aseita tarvittu sen jälkeen, Siivo sanoo. −
Voi olla niinkin, että valvontakomissio kuullessaan asekätkennästä jäi hetkeksi
miettimään suomalaista sisua ja voimakasta maanpuolustustahtoa.
Keskon leipiin
Vihtori Siivo meni vuonna 1945 naimisiin kirjanpitäjä Lilja Halme kanssa. Seuraavana vuonna Siivo siirtyi osuuskaupan piiristä Lammelan kaupan johtajaksi.
1950-luvulta lähtien
Siivo toimi aktiivisesti Keskon piirissä ja oli mukana perustamassa useita
kauppoja. Vuonna 1956 pidettiin Siivon “nimikkokaupan”, Kauppahuone Vi-So:n
avajaiset. Se oli Euran ensimmäinen keskolainen kauppa. Vuonna 1969 kauppa
muutettiin osakeyhtiöksi, Vi-So Oy:ksi.
Siivo oli mukana myös
Raision Margariini Oy:n toiminnassa ja istui useita vuosia yhtiön
hallintoneuvostossa. Hän johti myös Keskon maatalous- ja rautakauppajaostoa.
Talousneuvoksen arvon Siivo sai vuonna 1973.
Vuonna 1978 Siivo myi
Vi-So Oy:n osakkeensa Heikki Ruskille ja jäi eläkkeelle.
Seuraavana vuonna Siivo
erosi Lilja-vaimostaan ja meni vuonna 1980 naimisiin lapsuudenystävänsä Toini
Salon kanssa.
Siivo toimii
aktiivisesti muun muassa Lions-klubin ja sotaveteraanijärjestöjen piirissä.
Teksti: Robert
Brantberg 1999, 2009