|
Nikke Pärmi -
Musta nuoli Everstiluutnantti
Nikke Pärmin elämäkerta 224 sivua ja kuvaliite WS Bookwell Oy Juva 2011 ISBN 978-952-5767-56-8 |
|
||||||||
|
Tuota tuota! Everstiluutnantti Nikke Pärmi oli linnassa istunut tappaja, kuten moni muu rangaistuspataljoona Mustan nuolen mies. Pataljoona laitettiin vuoden 1941 suurhyökkäyksessä säälimättä kovimpiin paikkoihin. Ensimmäisessä taistelussa miehet joutuivat pakokauhun valtaan. Silloin mukana oli turvasäilöstä haalittuja kommunisteja, joista osa loikkasi naapurin kenttäpostikonttorin piiriin. Loput passitettiin työleirille, jonka jälkeen Musta nuoli ei enää perääntynyt. Päivä päivältä ja kuukausi kuukaudelta Pärmin Pirut menivät häikäilemättä läpi siitä, mistä muut eivät päässeet. He takavarikoivat viholliselta itselleen kelvolliset aseet, lämpimät turkit ja kuormakaupalla votkaa. Lyhyenläntä Nikke Pärmi tunnettiin värikkäästä kielenkäytöstään ja kovasta komentoäänestään jo Preussin jääkäripataljoona 27:ssä. Suomen sisällissotaan hän osallistui jääkärivänrikkinä. Pärmistä tuli legenda. Hän ennakoi maailmansodan lopputuloksen vuonna 1939: – Jos Villi länsi tulee leikkiin mukaan, niin Aatu tulee ennen pitkää näkemään Suur-Saksan rajat bunkkerinsa ikkunasta. Jatkosodassa Pärmi määrättiin rangaistuspataljoonan komentajaksi. Miehiltä kysyttiin heidän taustaansa: ”Vai että taposta tuomittu”, Pärmi kerran tokaisi. ”Erinomainen ansioluettelo. Sodassa tarvitaan ammattimiehiä.” 1. luku Karhumäen suunta, syksy 1941 Eletään syksyn 1941 hyökkäysvaihetta Karhumäen suunnalla Itä-Karjalassa. Taistelut ovat olleet rajut, miehiä on haavoittunut ja kaatunut, kuten aina hyökkäyssotaa käyvässä armeijassa. Rivit ovat uhkaavasti harvenneet. ”Minä soitan esimerkiksi Kakolaan Turkuun ja sanon toinen kerros heti tänne. Niin minulla on täysi muonavahvuus.” Lausuja on Mustan nuolen legendaarinen pataljoonankomentaja Nikke Pärmi ja kuuntelija hänen esimiehensä, helsinkiläisen Ässärykmentin komentaja Eero Laaksonen. Everstiluutnantti Laaksosen muut pataljoonankomentajat olivat valitelleet miehistövajausta ja täydennyksen saamisen vaikeutta. Musta nuoli oli rangaistusvangeista koottu tarunhohtoinen Erillinen pataljoona 21, jota johtivat sotilaspoliisikoulutuksen saaneet miehet. Vihollinen, tarkemmin sanottuna punamajuri Valter Vallin jalkaväkirykmentti 126:n karjalaiset ja inkeriläiset sotilaat, kutsuivat pataljoonaa Pärmin piruiksi. Mustan nuolen miehet pitivät sitä ansaittuna kunnianosoituksena. Ässä- eli Sörkan rykmentti oli maineikas ja kovia kokenut jalkaväkirykmentti 26. Sörkan ja Kallion asevelvollisista koottu joukko-osasto oli taistellut Kuolemajärvellä ja Viipurinlahdella jo talvisodassa eli talvigrigussa nimellä Jalkaväkirykmentti 11. Tuolloin Ässärykmentin komentajana oli everstiluutnantti Kustaa Inkala. Jatkosodan alussa rykmenttiä komensi Eero Laaksonen, etulinjan komentaja, joka vuoden 1941 kesällä oli johtanut helsinkiläisiä Viipurin seudulla. Nyt taisteltiin Karhumäkeen johtavalla tiellä. Tunnettuja Ässä-rykmentin sotilaita olivat muun muassa näyttelijä Hannes Häyrinen, laulaja Kauko Käyhkö, asevelisosialisti Väinö Leskinen ja poliitikko Aarne Saarinen. Leskinen oli sotilasarvoltaan majuri ja Saarinen kersantti. Hyökkäystä Itä-Karjalaan oli vuoden 1941 elokuussa jatkunut pari kuukautta, kun Suomen sisäministeriö, valtiollinen poliisi ja sotavoimat päättivät täydentää joukkoja vapaaehtoisilla rangaistusvangeilla. Aluksi joukossa oli myös turvasäilöön otettuna kommunisteja, ryömäläisiä. Kunnostautuminen rintamalla saattoi merkitä armahtamista. Pataljoonan perustamisen takana oli vankiloiden tilanpuutteen ja täydennysmiehien tarpeen lisäksi myös kateus. Miksi vangit ja turvasäilöön otetut miehet saivat viettää aikaansa rintaman takana suhteellisen hyvissä oloissa samaan aikaan, kun vapaat Suomen miehet taistelivat maan rajoilla? Ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin päiväkäskyllä perustettiin päämajan alainen Erillinen pataljoona 21. Alipäällystö ja päällystö koottiin pääasiassa Hyvinkään sotapoliisikoulusta. Elokuun lopulla Marski määräsi jääkärimajuri Nikke Pärmin pataljoonan komentajaksi. ”Tuota tuota, hyvät herrat!” majuri Pärmi sanoi lähtiessään Kuopion suojeluskunnasta vastaanottamaan pataljoonaansa. ”Kun nyt lähden tälle arvoitukselliselle sotaretkelle, tulen sieltä takaisin joko ruumiina tai everstiluutnanttina.” Näin alkoi maineikkaan Erillispataljoona 21:n, Mustan nuolen, Itä-Karjalan korpisota. Pataljoona taisteli tiensä Ryhmä Oinosen ja neljännen divisioonan joukkojen kärjessä aina Karhumäelle ja Maaselän kannakselle asti. Vuoden 1942 kevään asemasotavaiheen jälkeen pataljoona hajotettiin. Pelättiin Mustan nuolen miesten aiheuttavan hankaluuksia. Alkuvaikeuksien jälkeen pataljoona osoitti erinomaista taistelukykyä. Sitä käytettiin pahimmissa paikoissa, sellaisissa, josta muut eivät päässeet läpi. Pataljoona saavutti jopa kansainvälistä kuuluisuutta, kuten Nikke Pärmi asian mielellään ilmaisi. Miksi Mustan nuolen komentajaksi valittiin juuri majuri Pärmi? Hän oli saanut kuria korostavan preussilaisen jääkärikoulutuksen, mutta niin olivat saaneet monet muutkin upseerit. Korkeista komentajista useimmat olivat jääkäriupseereja. Pärmi oli lyhyt mies, 162 senttimetriä, mutta hänellä sanottiin olleen mahtava sotilasääni. Hänet oli uransa aikana pariin otteeseen komennettu kurinpitotehtäviin. Hän rauhoitti Nivalan niin sanotun konikapinan vuoden 1932 kesäkuussa. Hän oli kierto- ja kansakoulun käynyt mies, kunnes uransa vuoksi aikuisena suoritti keskikoulun. Ehkä kuitenkin tärkein yksittäinen asia oli, että Nikke Pärmi oli alan miehiä. Hän oli ennen Preussin aikaa istunut miestaposta Vaasan linnassa. Hän tiesi, millaista porukkaa oli odotettavissa Mustan nuolen riveihin. On väitetty, ettei everstiluutnantti Nikke Pärmin Erillinen pataljoona 21, Musta nuoli, olisi ollut rangaistuspataljoona. Oikeudellisesti asia ehkä on näin. mutta käytäntö osoitti toista. Rykmenttien ja divisioonien komentajat laittoivat Mustan nuolen lähes mahdottomiin paikkoihin. Pataljoona joutui hyökkäämään ilman tulitukea jopa jokien yli vihollisen linnoitettuihin asemiin. Pataljoonan miehille ei vuoden 1941 syksyllä myönnetty lomia, ei edes veljen hautajaisin. Sen sijaan uupuneet miehet laitettiin yhä uudestaan ja uudestaan tuleen. He taistelivat erinomaisesti. Tappiot olivat tavanomaista suuremmat. Moni Mustan nuolen taistelija odotti turhaan armahdusta. Moni olisi suorittanut tuomionsa ja päässyt aikanaan tavallisiin joukkoihin, jos olisi jäänyt istumaan. Nämä piirteet ovat tunnusomaisia rangaistuspataljoonalle. Musta nuoli oli Suomen Hurja joukko. Musta nuoli taisteli Itä-Karjalassa Karhumäen suunnalla muun muassa Ryhmä Oinosen, jääkärieversti Kaarlo Viljasen neljännen divisioonan ja everstiluutnantti Eero Laaksosen Ässärykmentin alaisuudessa. Helsinkiläisen Ässä-rykmentin maine meni Karhumäellä, kun miehet kieltäytyivät rintamavastuusta. Eversti Kaarlo Viljanen astui miinaan, menehtyi vammoihinsa, ylennettiin kuolemansa jälkeen kenraalimajuriksi ja vaipui unholaan. Jääkäri ja kenraalimajuri Woldemar Oinonen siirrettiin Itä-Karjalan taistelujen jälkeen kotijoukkojen esikuntaan. Laaksosesta, Viljasesta tai Oinosesta on turha etsiä elämäkertoja. Me emme voi muuta kuin päätellä, mitä nämä korkeat sotaherrat ajattelivat vuoden 1941 syksyllä, kun päämaja ja Karjalan armeija painostivat joukkoja häikäilemättömään hyökkäykseen vaikkapa Kuolemanlaakson kautta Karhumäkeen. Eversti Martti Sinerma kuittaa Taavetti Laatikaisen sinänsä ansiokkaassa elämäkerrassa etenemisen Karhumäkeen kolmella rivillä, vaikka Laatikainen oli hyökkäystä johtaneen toisen armeijakunnan komentaja. Kirjassa annetaan kunnia Karhumäen valtaamisesta Laguksen panssarijoukoille. Jatkosodan pikkujättiläinen kuittaa Pärmin pataljoonan taustan muutamalla rivillä, taisteluista ei ole sanaakaan. Everstiluutnantti Nikke Pärmi puolestaan saa 1 200 -sivuisessa teoksessa osakseen tasan yhden kaskun ja vain sen. Ehkä on sittenkin merkittävämpää että sekä Pärmi että hänen pataljoonansa saivat osakseen ylipäällikön harvinaiset kiitokset. Me tiedämme kuitenkin jotain siitä, mitä vihollisen johto ajatteli. Kiitos lankeaa petroskoilaiselle kirjailijalle Jaakko Vasiljevitš Rugojeville. Hän kuvailee romaanissaan Majuri Vallin rykmentti Suomessa syntyneen Valter Vallin komentaman 126. punarykmentin puolustustaistelua Karhumäen suunnassa. Myös puna-armeijan Karjalan rintaman sotaneuvoston jäsen, kenraalimajuri Gennadi Ivanovitš Kuprijanov on teoksessaan Jäämereltä Laatokalle kertonut Karhumäen suunnan taisteluista. Hän korostaa Vallin rykmentin viivytystaistelujen merkitystä. Karhumäki sen sijaan jäi sotahistoriaan. Sen vuoksi, että Suomi oli ylittänyt vanhat Tarton rauhan aikaiset rajansa. Sen vuoksi, että kaupungin valtaus johti Josif Stalinin painostuksesta Englannin sodanjulistukseen vuoden 1941 itsenäisyyspäivänä. © Robert Brantberg 2011 |
|
||||||||
