SA-kuva

NKVD:n agentti Kerttu Nuorteva 1912−1963

Kerttu Nuorteva

Desantti punaeliitin huipulta

Vakooja, joka rakastui

Helsinkiä pommitetaan helmikuun 6. päivän iltana vuonna 1944. Kaupungissa oleva ylipäällikkö on seurueineen Pasilan kalliosuojassa ihmisten töllisteltävänä. Myös Katajanokan vankilaa pommitetaan.

Vankilan yläkerroksiin osuu pommi, elinkautisen tuomion saaneen Runoilijan ylellisen sellin lähelle. Madame loukkaantuu lievästi ja menettää tajuntansa. Hänet viedään budoaaristaan kellariin, joka on kuin Sodoma ja Gomorra mies- ja naisvankien sekaantuessa vapauden huumassa toisiinsa. Vankeja karkaa. Runoilija kieltäytyy lähtemästä, poliittiset eivät pakene.

Päämajan Valvontaosaston Pääkuulustelija rientää paikalle saadessaan tietää, että vankilaa on pommitettu. Ei hän Runoilijasta kanna huolta.

Verissään olevien ihmisten, ruumiiden ja roinan seasta mies löytää nuoren, kauniin ja siististi pukeutuneen tytön. Pääkuulustelijan pulssi kiihtyy, kuolemaan tuomittu Desantti ei ole haavoittunut. Miehelle kirkastuu, miten paljon tyttö hänelle merkitsee.

Myös Desantin sydämessä asuu Toivo. Sotaylioikeus ei vielä ole langettanut Lopullista Tuomiotaan.

Demonien, kaikkien riivaajien ja henkien yö, Runoilija kirjoittaa myöhemmin.

Katajanokalla varatuomari Arne A. Waseliuksen johdolla istunut Helsingin kolmas kenttäoikeus tuomitsi marraskuussa 1943 Yhdysvaltain Oregonissa syntyneen Neuvostoliiton kansalaisen Kerttu Nuortevan, 31, kuolemaan vakoilusta. Viron Viljandissa syntynyt Suomen kansalainen Hella Maria Wuolijoki, 57, tuomittiin samassa istunnossa maanpetoksesta elinkautiseen vankeuteen.

Myös muita tuomioita langetettiin. Päätös alistettiin sotaylioikeudelle.

Britannian yleisradioyhtiö BBC paheksui Wuolijoen tuomiota, mutta monen suomalaisen mielestä madame olisi ansainnut “kuulaan kalloonsa”. Kerrotaan, että jopa Reichsführer-SS ja Gestapon johtaja Heinrich Himmler oli vaatinut rouvan päätä vadille.

Sotaylioikeus vahvisti 23. päivänä toukokuuta 1944 äänin 3-2 kenttäoikeuden tuomiot. Päätös oli peruuttamaton. “Vihdin desanttijuttu” oli oikeuslaitoksen puolesta päätepisteessään.

NEUVOSTO-KARJALAN PUHEENJOHTAJAN TYTÄR

Vihdin desantti ei ollut kuka tahansa vakooja. Marraskuun 10. päivänä 1912 syntyneen Kerttu Nuortevan isä oli lehtimies ja poliitikko Santeri Nuorteva. Isä toimi vuosisadan alun Suomessa kansanedustajana sekä Turun Sosialistin ja Tampereen Kansan Lehden toimittajana. Hän joutui pakenemaan painokanteita Yhdysvaltoihin. Äiti, omaa sukua Tuomisto, näytteli Tampereen Työväen Teatterissa.

Santeri Nuortevasta tuli vuonna 1918 Suomen Kansanvaltuuskunnan ja Venäjän bolševikkien Amerikan edustaja. Myöhemmin hän siirtyi Kanadan kautta Englantiin josta hänet kuljetettiin epätoivottuna henkilönä laivaston hävittäjällä Tallinnaan. Elokuussa 1920 hän aloitti työnsä Neuvostoliiton ulkoasiain komissariaatissa.

Santeri Nuorteva vangittiin vuoden 1921 maaliskuussa, syynä saattoi olla suomalaisten keskinäiset kaunat. Vuoden kuluttua hänet vapautettiin ja komennettiin Neuvosto-Karjalaan, jossa hänestä tuli toimeenpanevan komitean puheenjohtaja. Hän kuoli vuonna 1929.

Kertun sukulaisia olivat Väinö Nuorteva, pakinoitsija Olli, joka 1940-luvulla kirjoitti Uuteen Suomeen Vot Iivana -pakinoita, ja Lahden poliisimestari Iivari Tuomisto, Kertun eno.

Kerttu Nuorteva muutti muun perheen kanssa Yhdysvalloista Karjalaan vuonna 1922. Kerttu opiskeli toimittajaksi Leningradin yliopistossa ja toimitti Komsomolin “Kipinä” -lehteä. Hän meni alle kaksikymppisenä naimisiin punaupseeri Jali Ahon eli Jalmari Siltasen kanssa. Pariskunta sai Reima-pojan ja he erosivat parin vuoden jälkeen. Nuorteva meni naimisiin toimittaja Lev Varšavskin kanssa.

Uskollinen kommunisti Nuorteva värvättiin opiskeluaikoina valtion turvallisuuspalvelu NKVD:n palvelukseen. Hän työskenteli Leningradin keskuksessa agenttien lähettäjänä Suomeen. Hän kävi muutaman viikon työmatkalla Helsingissä vuonna 1933.

Varšavskajan pariskunta vangittiin vuonna 1937. Kerttu passitettiin pakkotyöleiriin Keski-Aasiaan ja Lev karkotettiin Kazahstanin pääkaupunkiin Alma-Ataan. Kertun vangitsemisen syynä oli “maanpetoksellisen toiminnan ilmoittamatta jättäminen”.

Kerttu Nuorteva vapautettiin vuonna 1940. Hän sai poikansa ja äitinsä kanssa muuttoluvan Alma-Ataan. Vuoden 1941 keväällä hän pääsi takaisin NKVD:n palvelukseen, vastavakoilun agentiksi.

”Mikä on teidän suhtautumisenne sotaan?” NKVD:n virkailija kysyi.

”Pyydän heti päästä rintamalle, etulinjaan”, tyttö vastasi. ”Erikoisalani on vakoilu, osaan kieliä, minusta tulisi hyvä tiedustelija.”

Joulukuun lopulla Nuorteva lähetettiin Volgan mutkaan Kuibyshevin kansainväliseen vakoojakouluun. Itse toveri Lavrenti Berija, Neuvostoliiton sisäisen turvallisuuden kansankomissaari, oli luvannut, että Nuortevan perheestä pidetään hyvää huolta.

SUOMEN VAKOILUA JOHTAMAAN

”Teillä on edessänne komennus Suomeen”, kouluttajien esimies Dmitri Popov ilmoitti Nuortevalle. ”Tehtävänänne siellä on johtaa vakoilutoimintaa.”

Nuortevasta tehtiin Viipurissa syntynyt Elina Sigrid Hämäläinen. Tärkeimmäksi avustajaksi Suomessa nimettiin kirjailija Hella Wuolijoki, jonka peitenimi oli “Runoilija”.

Nuorteva passitettiin jatkokoulutukseen Moskovaan. Hänet vietiin oitis NKVD:n keskusvirastoon Dzerzhinskin aukiolle, Ljubjankaan. Tulevaa Suomen vakoilun johtajaa, residenttiä, evästi matkalle Berijan sijainen, toveri kansankomissaari Vsevolod Merkulov.

”Teidän täytyy ottaa mukaanne radiolähetin”, Merkulov sanoi.

Näin tapahtui, koska kansankomissaari niin tahtoi. Kouluttajat olisivat jättäneet radion pois.

Moskovassa Nuorteva sai perusteellista Suomi-tietoutta, hänelle tuli muun muassa Helsingin Sanomat, Uusi Suomi ja Suomen Sosialidemokraatti. Hän perehtyi Helsingin ja Viipurin karttoihin.

”Selvitätte suomalaisten sotilaalliset kaavailut”, NKVD:n majuri Vasili Jakovlev sanoi. ”Luotte asiamiesverkoston ja johdatte sitä. Soluttaudutte korkeimpiin piireihin, sitä varten tukeudutte Runoilijaan. Kommunistit ja muut pienet ihmiset eivät kiinnosta meitä, muut hoitavat heidät. Rakennamme väylää korkeimmalle huipulle.”

Nuortevan piti myös etsiä sopivia terroritekojen suorittajia. Hän sai laskuvarjo- ja radiokoulutuksen, hänelle hankittiin länsimaiset varusteet ja tehtiin paperit. Tulevalle Suomi-keskuksen johtajalle annettiin asiamiesluettelo. Vesimies oli Tie- ja vesirakennushallituksen rakennusmestari Valtteri Teerikangas, Talonpoika oli maanviljelijä-toimittaja Eino Yliruusi. Ja niin edelleen.

Hänet passitettiin piiritettyyn Leningradiin Suomeen lennätystä varten.

”Välittäkää ystävälliset terveiseni rouva Wuolijoelle vanhalta ystävältä”, majuri Jakovlev sanoi. ”Hän tuntee minut Helsingin lähetystön kaupallisen osaston päällikkönä nimellä Terentjev.”

Terentjev-Jakovlev oli välirauhan aikana Suomessa kauppavaltuutettuna ja NKP:n politbyroon edustajana edistämässä liennytystä ja luomassa kauppasuhteita. Wuolijoki arvosti Terentjeviä korkealle, kehui häntä pääministeri Risto Rytille ja Moskovan lähettiläs Juho Paasikivelle. Madame järjesti tapaamiset Terentjevin ja SDP:n napamiehen, ulkoministeri Väinö Tannerin sekä Enso-Gutzeitin toimitusjohtajan, kauppa- ja teollisuusministeri Väinö Kotilaisen kanssa.

Kevään 1941 huipputason tapaamisissa pelipanokset olivat korkeat. Neuvostoliitto oli valmis tarjoamaan Suomelle takaisin vuoden 1939 rajoja puolueettomuuden hintana. Mutta toisin kävi.

Maaliskuun 30. päivän vastaisena maanantaiyönä 1942 Neuvostoliiton sankari toveri Jeršimov lennätti Nuortevan Leningradista Suomeen kaksimoottorisella Iljushin DB -pommikoneella. Hänet piti pudottaa Toijalaan, mutta joutui sadan kilometrin päähän Vihtiin.

Laskuvarjohypyssä Nuorteva loukkasi lievästi jalkansa.

KUKKA ON PUDOTETTU

“Kukka pudotettu ja sateenvarjo auennut.”

Venäjänkielinen peitesanoma ei tuottanut ongelmia everstiluutnantti Reino Hallamaan radiotiedustelulle. Naisdesantti oli onnistuneesti pudotettu laskuvarjolla Suomeen. Mikkelissä selvitettiin koneen lentoreitti, jäljet johtivat Vihtiin.

Nuorteva kätki kireässä pakkasessa laskuvarjonsa mahdollisimman hyvin. Läheisessä Metsäpirtin tilan liiterissä hän kokeili radiolähetintään. Hän sai hevoskyydin Vihdin kirkonkylään Karhulaan ja pääsi Selkin asemalle, jossa määritteli sijaintinsa. Matka jatkui junalla Hyvinkään kautta Järvenpäähän. Sieltä hän sai hevoskyydin Hella Wuolijoen Jokelan kartanoon.

”Minulla on henkilökohtaisia terveisiä toveri Terentjeviltä”, Nuorteva sanoi.

Wuolijoki liikuttui kyyneliin. ”Voi sitä rakasta Terentjeviä, miten hän voi nykyisin?”

Wuolijoki tiesi saavansa vieraan. Mutta hän suhtautui ristiriitaisesti nuoreen desanttiin. Madame oli talvisodan rauhantunnusteluissa Tukholmassa kunnostautunut Neuvostoliiton suurlähettiläs Aleksandra Kollontain kanssa. Nyt hän omien sanojensa mukaan odotti rauhanneuvottelijaa Moskovasta. Hän närkästyi, kun selvisi, että kyseessä olikin vakooja. Ja pelästyi, hän oli tunnettuna salonkibolshevikkinä Valpon seurannassa.

Nuorteva ojensi Wuolijoelle kymmenentuhatta markkaa sileinä seteleinä toveri Terentjeviltä.

Yösija järjestyi.

Metsäpirtin tilan poika, joka oli kyydinnyt hienon naisihmisen aamulla kylille, löysi metsästä laskuvarjon ja muita varusteita. Löydöstä ilmoitettiin illalla viranomaisille.

ENSIMMÄISET TIEDOT MOSKOVAAN

Seuraavana aamuna “neiti Hämäläinen” paljasti oikean henkilöllisyytensä.

”Olette mahdollisesti tavannut isäni Santerin?”

”Voi voi sentään, tunsin Santerin jo ennen kun hän lähti Amerikkaan. Olimme oikein hyviä ystäviä.”

Nuorteva sai Wuolijoelta tietoa Suomen elintarvike- ja työvoimatilanteesta, maassa olevien saksalaisten määrästä, päämajan sijainnista. Ensimmäiset Moskovalle tarkoitetut tiedot olivat koossa. Naiset sopivat myös tulevista yhteydenotoista agenttiromaanien tapaan.

Nuorteva matkusti illalla junalla Helsinkiin. Wuolijoen neuvosta hän majoittui Hotelli Hansaan Uuteen ylioppilastaloon.

Yleisradio pyysi ihmisiä, jotka olivat nähneet epäilyttävän naishenkilön, ilmoittamaan havainnoistaan poliisille. Selkin pysäkin lipunmyyjä muisti desantin. Tuntomerkit tarkentuivat.

Kiirastorstaina huhtikuun 2. päivänä Nuorteva lähetti ensimmäisen raporttinsa kirjeitse Tukholman kautta Moskovaan. Radiolähetintä hän ei uskaltanut käyttää. “Pudotus osui harhaan, Valpo pitää Runoilijaa silmällä, elintarviketilanne hyvä, saksalaisia Suomessa 100 000...”

Pääsiäislauantaina hän otti yhteyden Poikaan, Malli-Aitan johtaja Luis Katroon. Malli-Aitta sijaitsi Heikinkadun, nykyisen Mannerheimintien alkupäässä ja Nuorteva pääsi Katron puheille. Liikemies kieltäytyi tuntemattomasta syystä yhteistoiminnasta. Seuraavaan, Vesimieheen, hän ei saanut yhteyttä, hän soitti väärään Tie- ja vesirakennuslaitoksen vaihteeseen. Kolmas, Talonpoika, palaisi kaupunkiin vasta maanantaina huhtikuun 13. päivänä.

Pyhien jälkeen Nuorteva järjesti itselleen opiskelupaikan Salon Paris -nimisen kauneudenhoitolan yhteydessä toimivasta kosmetologikoulusta Aleksanterinkadulla. Majapaikan hän sai asunnonvälityksestä Kaisaniemenkadulla. Molempiin hän osasi Wuolijoen neuvosta. Lisäksi Nuorteva oli huomannut, että Salon Paris ilmoitteli Seura-lehdessä.

Lehdet julkaisivat perjantaina huhtikuun 10. päivänä viranomaisten ilmoituksen. “Koska vihollisen on todettu ryhtyneen lähettämään vakoilijoiksi myös naisia, kehotetaan kansalaisia kiinnittämään huomiota...”

Kerttu Nuortevan, Moskovan Suomen residentin, legalisoituminen oli hyvässä vauhdissa. Mutta oli myös pettymyksiä.

Simonova -peitenimen omaava agentti Antonina Paasikivi osoittautui käyttökelvottomaksi. Eino Talonpoika Yliruusi puolestaan epäili, että Nuorteva oli Valpon lähettämä ansa ja esitti hänelle kysymyksiä, joihin tyttö ei osannut vastata.

Nuorteva tapasi Wuolijoen keskiviikkona huhtikuun 15. päivänä tämän asunnossa Merikatu 7:ssä. Wuolijoki oli lähdössä Tukholmaan, jossa hänen oli määrä tavata Moskovan lähetystösihteeri Boris Jartsev. Kutsun Tukholmaan oli esittänyt Ingegerd Palme, tulevan pääministerin Olof Palmen isotäti ja sen oli välittänyt valtiovarainministeri Mauno Pekkalan käly Mary Pekkala, joka samalla toimitti Wuolijoelle Jartsevin terveiset.

Nuorteva pyysi Wuolijokea välittämään eteenpäin Talonpojan esittämät tarkistuskysymykset. Madame lupasi. Lisäksi Nuorteva, jolla ei ollut elintarvikekortteja, sai näkkileipää, voita ja sokeria.

RENGAS KIRISTYY

Tukholmassa Wuolijoki valitti Jartseville, että hänen luokseen lähetetään radiolaitteilla varustettuja desantteja. Jartsev vastasi vältellen ja sai Hellan suostumaan salamusteella kirjoitetun sanoman ja koodiavaimen viemiseen Nuortevalle Helsinkiin. Sanoma oli kirjoitettu Wuolijoen Vastamyrkky -nimisen näytelmän englanninkieliseen käsikirjoitukseen, koodiavain valokuvan taakse.

Jokelan kartanossa asui myös Wuolijoen tytär Vappu ja hänen miehensä Sakari Tuomioja. Pariskunnan Tuuli-tyttären lastenhoitaja Rakel Laakso kertoi Valpon apulaispäällikkö varatuomari Kaarlo Löfvingille kartanon salaperäisestä vieraasta, jonka matkalaukussa Laakso oli nähnyt tukuttain rahaa.

Valpo pyysi Ruotsin turvallisuuspoliisilta virka-apua. Säpo selvitti, että Wuolijoki oli useaan otteeseen yhteydessä joko suoraan tai välittäjä Mary Pekkalan kautta toveri NKVD:n virkailija Roman Gubermaniin. Valpo pidätti Wuolijoen Helsingin rautatieasemalla hänen saapuessa Tukholmasta.

Wuolijoki kertoi poliisikuulusteluissa Hämäläisen olleen työhaussa, mutta hylänneensä tarjokkaan.

”Nainen on edellisenä yönä Vihtiin pudotettu desantti”, kuulustelija sanoi.

”Ihanko totta”, Wuolijoki vastasi.

Wuolijoki istui pidätettynä yksitoista vuorokautta eikä myöntänyt mitään.

Valpo ei älynnyt takavarikoida Vastamyrkky-käsikirjoitusta. Kuulustelija Gunnar Seeve lähti kuljettamaan Wuolijokea Jokelaan.

”Tiedetäänpä tämän jälkeen, että Vihdin desantin nimi on Elina Hämäläinen,” Seeve sanoi.

Nuorteva muutti parempaan asuntoon osoitteeseen Vuorimiehenkatu 19 A 11, jossa hän kokeili radiovastaanotintaan. Radio oli säädetty 110 voltin tasavirralle, mutta seinässä oli 220 voltin vaihtovirta. Nuortevalla ei riittänyt kykyjä palaneen radion korjaamiseen, vaikka varaosia olikin mukana.

Nuorteva sai huhtikuun lopulla yhteyden rakennusmestari Valtteri Vesimies Teerikankaaseen, huomattuaan soittaa TVL:n oikeaan vaihteeseen. Vesimies järjesti Nuortevalle liha-, maito- ja vaatekortit sekä muuta ruokaa. Hän kertoi sabotöörien onnistuneista iskuista, Riihimäen lasitehtaan sytyttämisestä ja Kokkolan ammusvaraston räjäyttämisestä.

Nuorteva välitti salakirjoituksella lisää raportteja Moskovaan. “Kotkassa 80 laivaa, Helsinkiin saatu siemenperunaa, yksi agentti toimii...”

Kesällä Teerikangas selvitti Sallan ja Ounasvaaran sotilaslentokenttien sijainnit, jotka Nuorteva välitti Moskovaan.

Elokuussa Wuolijoki ja Nuorteva tapasivat Merikadulla.

”Ne tietävät Valpossa, että käytätte nimeä Hämäläinen”, Wuolijoki sanoi, kaksi ja puoli kuukautta vapauttamisensa jälkeen.

Wuolijoki antoi Nuortevalle Vastamyrkky-käsikirjoituksen mutta sanoi ilmitulon pelossa syöneensä koodiavaimen. Itse asiassa madame oli yrittänyt Tukholman Plaza-hotellissa vedellä paljastaa valokuvan takana olevaa kirjoitusta. Turhaan, valokuva tuhoutui.

KOHTALOKAS KIRJE POLIISILTA

“Elina Hämäläinen” sai keskiviikkona syyskuun 4. päivänä kirjeen, jossa poliisi pyysi häntä saapumaan Ratakatu 10:een kymmenen päivän kuluessa. Nuorteva pelästyi, naapurin numero 12:ssa sijaitsi Suomen Ljubjanka, Valpon päämaja.

Nuorteva laati sanoman Moskovaan, jossa ilmoitti saamastaan kirjeestä. Jos kyse oli työvelvollisuudesta, niin hän ilmoittaisi olevansa sairas, jos pahemmasta, niin “hyvästi toverit”.

Hän sulloi pyykkinsä laukkuun, jossa radiolähetin oli. Toiseen kassiin hän pakkasi välttämättömät vaatteet ja muut tykötarpeet. Hän vei pyykit pesulaan Kasarminkadulle Kirurgia vastapäätä ja jätti laukun säilytykseen. Hän pudotti kirjeen postilaatikkoon ja lähti tapaamaan Vesimiestä Veljeshovi -ravintolaan, “Broidikseen”, Heimolan taloon.

”Valpon ansa”, Teerikangas sanoi. ”Älä mene asuntoosi ensi yöksi.”

Nuorteva tuhosi paperinsa, illegalisoitui, ja hänelle järjestyi majoitus. Aamulla Nuorteva sanoi kantavansa huolta radiostaan. Teerikangas lupasi hakea laitteen pois, esiintyä “neiti Hämäläisen veljenä”.

Pesulan hoitaja Eino Sandberg ei suostunut luovuttamaan laukkua. ”Tulkoon sisko itse hakemaan, kun kerkiää.”

Sandbergin uteliaisuus oli herännyt. Hän avasi laukun. Sisällä oli kulmikas paketti, vyyhti johtoa, morseavain, radioputkia. Hän otti yhteyttä vieressä sijaitsevaan päämajan valvontaosastoon, jossa arvattiin, mistä oli kyse.

Alkuillasta Nuorteva lähti hakemaan laukkuaan, vastassa olivat valvontaosaston miehet. Tyttö ryntäsi pakoon ja ehti Kaartin maneesin kulmille, jossa suomalainen sotilas nappasi hänet syliinsä. Vihdin desantti oli kiinni, komennusta oli kestänyt viisi kuukautta ja yhden viikon.

Päämajan valvontaosastolla Nuortevan käsilaukusta löytyi Vaasan poliisilaitoksen antama väärennetty henkilöllisyystodistus. Valvontaosaston miehille nimi Elina Hämäläinen oli outo. Osoitteen he saivat Helsingin poliisilaitokselta.

MISTÄ TE SEN OLETTE SAANEET SELVILLE?

Valvontaosaston Helsingin toimiston päällikkö, lakitieteen tohtori ja reservin vänrikki Paavo Kastari soitti Valpon päällikölle, varatuomari Arno Anthonille.

”Saimme kiinni epäilyttävän naishenkilön, jolla on radiolaite. Sanooko nimi Elina Hämäläinen mitään?”

”Sanoo, hän on se Vihdin desantti.”

”Hän asuu tuossa kulman takana Vuorimiehenkadulla”, Kastari jatkoi.

”Mistä te sen saitte selville?”

”Poliisin osoitetoimistosta.”

Valpo oli tiennyt Elina Hämäläisen nimen koko kesän, aina Hella Wuolijoen pidätyksestä asti.

“Elina Hämäläinen” myönsi vakoilun mutta kieltäytyi paljastamasta henkilöllisyyttään. Vuorimiehenkadun asuntoa pidettiin silmällä ja Salon Parisiin tulevia puheluja tarkkailtiin. Valvontaosasto lähetti “Hämäläisen” kuvat kymmeneen alatoimistoonsa ja armeijakuntien esikuntiin. Valpon kautta tuli tietoon kytkentä Wuolijokeen. Asuntoon tuli Tukholmasta kirje, josta ei paljastunut epäilyttävää. Salon Parisiin tulleen puhelinsoiton perusteella napattiin “eräs pikkutekijä”.

Syyskuun lopulla Valpon etsivä E. Kuosmanen näytti kuvaa eräälle agentilleen, joka tunnisti Kerttu Nuortevan, Santeri Nuortevan tyttären. Wuolijoki tunnisti torstaina lokakuun 22. päivänä Nuortevan Jokelassa käyneeksi “Hämäläiseksi”.

Kastarin toimiston pääkuulustelija, Turun rikospoliisin komisario ja reservin kapteeni Toivo Tuominen, ei saanut Nuortevaa aukeamaan. Kuulusteluja jatkoi Paavo Kastari, joka valitsi pehmeän linjan, keskusteltiin taiteista, kirjallisuudesta ja politiikasta. Sekään ei auttanut.

- Olen antanut panokseni sodassa isänmaan puolesta, Nuorteva sanoi. - Minut ammutaan, ei sitä kannata sen enempää setviä.

Kastari antoi Nuortevan luettavaksi Arvo Poika Tuomisen kirjoituksia. Tuominen oli 1930-luvulla ollut Neuvostoliitossa SKP:n pääsihteerinä, mutta kieltäytyi Terijoen hallituksen pääministerin paikasta vuonna 1939 ja jäi asumaan Ruotsiin. Vuonna 1941 hän vaihtoi puolta ja auttoi Suomea tiedotusrintamalla. Nuorteva sanoi haluavansa tavata Poika Tuomisen.

Kastari järjesti tapaamisen. Poika Tuominen taivutti maanantaina maaliskuun 1. päivänä vuonna 1943 kahden kesken Nuortevan tunnustamaan kaiken.

”Mannerheimin henki on vaarassa”, Nuorteva sanoi Kastarille. ”Tehtäviini kuului valmistella attentaattia häntä vastaan.”

Kastari raportoi kuulemastaan päämajaan Mikkeliin ja seuraavana päivänä presidentti Risto Rytille.

Poika Tuominen oli saattanut vanhan toverinsa Hella Wuolijoen hengenvaaraan. Mustien autojen kolonna haki Wuolijoen Jokelan kartanosta torstaina toukokuun 4. päivänä. Samana päivänä pidätettiin myös muut Nuortevan ilmi antamat agentit.

Tunnustuksensa jälkeen Nuorteva luhistui ja passitettiin Pengerkadulle sielullisesti sairaiden vastaanottoasemalle ja myöhemmin Lapinlahden sairaalaan. Desantti rakastui “ensimmäistä kertaa elämässään”.

”Tapasin hänet joskus kuoleman rajoilla, mutta ei ole ollut päivääkään, ettei hänen kuvansa olisi ollut edessäni, ettei hänen nimensä käskevä Toivo olisi ollut majakanvalona hämärässä, epätoivossa ja umpikujassa”, Nuorteva kirjoittui myöhemmin isänsä serkulle, professori Paul Nybergille.

Kapteeni Toivo Tuominen jatkoi Nuortevan kuulusteluja tunnustuksen jälkeen. Erään vanginvartijan mukaan Nuortevan rakastettu oli poliisi. Naisvartija oli kuullut, että Nuorteva suunnitteli muuttavansa rakastettunsa kanssa kauas pois Suomesta.

Kesäkuun alussa Poika Tuominen ja Kastari istuivat tutkintavanki Nuortevan kanssa iltaa ravintola Bulevardiassa. Poika Tuominen halusi täydentää luetteloaan Stalinin vainojen kohteeksi joutuneista suomalaisista. Lauantaina kesäkuun 12. päivänä Suomen Sosialidemokraatti julkaisi yhteistyön tuloksia otsikolla Neuvostoliittoon siirtyneiden suomalaisten Katynin tie.

Bulevardiassa seurue tunnistettiin. Juoru levisi kaupungille.

”Halusin vain näyttää, ettei Suomi ole pelkkää kulissia”, Kastari selitti myöhemmin.

Nuorteva siirrettiin heinäkuussa Katajanokalle odottamaan oikeudenkäyntiä. Wuolijokea kuulusteltiin Valpossa elokuun lopulle.

Nuorteva ryhtyi toimittaja Yrjö Kivimiehen avustuksella kirjoittamaan muistelmiaan, jotka keväällä 1944 julkaistiin sensuroituna nimellä Neuvostokasvatti. Kirjan tulot Nuorteva määräsi Teerikankaan perheelle.

Helsingin kolmas kenttäoikeus kokoontui Katajanokalla syyskuussa käsittelemään vakoiluvyyhteä. Marraskuun lopulla Nuorteva ja Vesimies Teerikangas tuomittiin kuolemaan. Runoilija Wuolijoki tuomittiin maanpetoksesta elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Simonova Paasikivi sai kuusi vuotta kuritushuonetta,“Poika Katro ja Talonpoika Yliruusi vapautettiin. Päätös alistettiin sotaylioikeudelle.

PUOLUSTUSMINISTERI OLI NEUVOSTOLIITON VAKOOJA?

Nuorteva paheksui Wuolijoen tuomiota. ”Wuolijoki on monin verroin raskaammin syyllinen kuin Teerikangas”, Nuorteva sanoi Valpon apulaispäällikkö Kaarlo Löfvingille. ”Hän on tuottanut maalle paljon enemmän vahinkoa.”

Nyt Nuorteva teki Löfvingille kovan luokan ilmiannon. Hän väitti, että 1930-luvun pitkäaikainen kokoomuslainen puolustusministeri ja vuodesta 1941 Keskuskauppakamarin yliasiamies insinööri Arvi Oksala oli Neuvostoliiton agentti salanimellä Lesnik, metsänvartija. Asia oli paljastunut Nuortevalle 1930-luvulla, jolloin hän työskenteli Leningradin Suomi-keskuksessa. Sortavalassa syntynyt Oksala toimi tuohon aikaan muun muassa suomalais-venäläisen rajauittojen selvityskomitean jäsenenä.

Wuolijoki teki 1920-luvulla puukauppoja Neuvosto-Karjalassa, hänellä oli parikin toiminimeä, Carelian Timber Co. ja Aunuksen puuliike. Raaka-aineet tuotiin rajan takaa. Wuolijoki matkusteli Petroskoissa ja Pietarissa.

Arvo Poika Tuomisen mukaan Wuolijoki oli kesäkuussa 1937 “liikematkalla” tavannut Moskovassa Karjalan entisen “keisarin” Edvard Gyllingin ja Kominternin toimeenpanevan komitean sihteerin Otto Ville Kuusisen. Wuolijoki oli sanonut tovereilleen palvelevansa puna-armeijan pääesikunnan neljättä osastoa, tiedusteluelintä, joka paremmin tunnetaan lyhenteellä GRU.

Wuolijoen GRU-kytkentä selittää osaltaan hänen vastahakoisuuttaan Nuortevan auttamisessa. Pääesikunnan GRU ja sisäasiainkomissariaatin NKVD olivat kilpailijoita, NKVD teki ilmeisen virheen nimetessään Wuolijoen Nuortevan agentiksi.

Wuolijoki sanoi Kastarille tavanneensa itse toveri NKP:n pääsihteeri Josif Stalinin samovaarin ääressä Moskovassa vuonna 1937. Wuolijoen mukaan Stalin oli talvisodan aikana ilmoittanut hänelle puhelimitse Tukholmaan suostuvansa keskustelemaan virallisesti Ryti-Tannerin hallituksen kanssa.

Nuorteva kirjoitti vuoden 1944 talvella Neuvostodesanttiaan. Hän sai useaan otteeseen luvan poistua Katajanokalta, kerran hän oli poissa jopa kolme viikkoa. Osa ajasta meni neuvotteluihin toimittaja Kivimiehen kanssa, osa vakoiluvyyhden jälkiselvittelyihin. Mutta osa on hämärän peitossa.

DEMONIEN YÖ

Helmikuun 6. päivänä 1944 Wuolijoki kutsui Väinö ja Linda Tannerin käymään Katajanokalla. Wuolijoki halusi vihdoin välittää Jartsevilta Tukholmassa lähes kaksi vuotta aikaisemmin saamansa viestin perille.

”Kuuntelin epäuskoisena neuvoja, jossa meitä kehotettiin hametietä hoitamaan vaikeata rauhanteon ongelmaa”, Tanner kertoi. ”Käsitin, ettei neuvoista olisi mitään apua.”

Samana iltana Helsinkiä kohtasi sodan siihen asti ankarin pommitus. 38 ihmistä kuoli ja noin kaksisataa haavoittui. Myös Katajanokan vankilaan osui.

Syntyneessä sekasorrossa Nuorteva tapasi entisen avustajansa Jaskan.

”Näytät pärjäävän, olet ihan kunnossa”, Jaska sanoi.

”Olenhan minä, sydämessäni asuu toivo. Minulla on yksi, jonka kanssa matkustan pois tästä maasta, vaikka Pariisiin, jos selviämme hengissä.”

Saadessaan tietoonsa, että vankilaa pommitetaan valvontaosaston pääkuulustelija Toivo Tuominen riensi paikalle ja löysi Nuortevan vahingoittumattomana.

Sotaylioikeus vahvisti kenttäoikeuden tuomion Nuortevan, Wuolijoen ja Teerikankaan osalta toukokuun 23. päivänä 1944. Luis Katro ja Eino Yliruusi saivat nyt kuuden kuukauden vankeusrangaistukset maanpetoksen ilmoittamatta jättämisestä.

Nuortevan mielenterveys petti jälleen hänen saatuaan tietää lopullisesta kuolemantuomiostaan.

Presidentti Gustaf Mannerheim ei halunnut puuttua armahdusasioihin. Niinpä kokoomuslaionen pääministeri Antti Hackzell hylkäsi Wuolijoen armonanomuksen elokuun 31. päivänä, mutta kumosi Nuortevan kuolemantuomion. Sota Neuvostoliittoa vastaan päättyi 4.-5. syyskuuta.

Välirauhan astuttua voimaan Wuolijoki vapautettiin vankilasta syyskuun 25. päivänä. Myös Nuortevalle tarjottiin vapautta.

”Voitte lähteä Ruotsiin tai vielä kauemmaksi”, Valpon vt. päälliköksi ylennyt Kastari sanoi Nuortevalle. ”Sanokaa vain, minne haluatte mennä.”

”Minä palaan kotiin”, Nuorteva sanoi.

Nuorteva pääsi Neuvostoliittoon 23. päivänä lokakuuta.

”Missään nimessä en halua hänen tietävän minusta mitään”, Nuorteva kirjoitti myöhemmin “tädilleen”, Paul Nybergin vaimolle. ”Tiedän, että sairauteni jätti hänelle raskaan kuvan minusta. Tajusin sen jo silloin, kun pakenin viimeistä tapaamistamme.”

Kerrotaan, että Nuorteva oli istunut Turkuun menevässä junassa, mutta viime tingassa, ennen matkakumppanin tuloa, hän astui vaunusta asemalaiturille.

Nuorteva tuomittiin Neuvostoliitossa kymmeneksi vuodeksi keskitysleiriin, raskauttavana asiana oli kirja Neuvostokasvatti. Entinen desantti passitettiin Kazahstaniin Karagandan kaupungin lähelle.

Eräässä toisessa kirjeessä sukulaisilleen Nuorteva sanoi haluavansa lähettää Tuomiselle Turkuun osoitteeseen Vuorikatu 5 Hans Christian Andersenin sadun Vedenneito.

”Haluaisin tavattomasti tietää jotain Toivo Tuomisesta. Missä hän on, onko elossa?”

Vapauduttuaan Nuorteva luki insinööriksi. Hän kuoli arvostettuna rakennusviraston työntekijänä Karagandassa 29. päivänä elokuuta 1963 aivokalvon tulehdukseen.

Komisario Toivo Tuominen kirjoitti vanhoina päivinään rakkausrunoja, jonka kohteena oli kaukainen ja saavuttamaton nainen. Hän kuoli Turussa 1960-luvun lopulla.

Muun muassa Niskavuori-sarjastaan kuuluisasta Wuolijoesta tuli myöhemmin SKDL:n kansanedustaja ja Yleisradion pääjohtaja. Hän kuoli Helsingissä helmikuun 2. päivänä 1954.

Suomen laskelmien mukaan Neuvostoliitto menetti 95 prosenttia tänne lähettämistään agenteista, yhteensä tuhatkunta vakoojaa, sabotööriä ja desanttia.

Lähteitä: Pekka Lounela ja Matti Kassila: Kahden naisen sota, WSOY 1987. Jukka Rislakki: Erittäin salainen - vakoilu Suomessa, Love kirjat 1982. Pekka Lounela: Hella Wuolijoki, legenda jo eläessään, WSOY 1979. Irja Niemi: Neuvostokasvatti, Suomi Kirja 1944.