|
|
||
Rauha on solmittu maamme
ja Neuvosto-Venäjän välillä, ankara rauha, joka on Neuvosto-Venäjälle
luovuttanut melkeinpä jokaisen taistelukentän, millä te olette vuodattaneet vertanne
kaiken sen puolesta, mitä me pidämme kalliina ja pyhänä.
Te ette ole tahtoneet
sotaa, te rakastitte rauhaa, työtä ja kehitystä, mutta teidät pakotettiin
taisteluun, jossa olette tehneet suurtöitä, tekoja, jotka vuosisatoja tulevat
loistamaan historian lehdillä.
Yli 15.000 teistä, jotka
lähditte kentälle, ei enää näe kotejansa, ja kuinka monet ovatkaan ainiaaksi
menettäneet työkykynsä. Mutta te olette myös jakaneet kovia iskuja, ja kun nyt
parisataatuhatta vihollistamme lepää hangessa ja tuijottaa särkynein katsein
tähtitaivaallemme, ei syy ole teidän. Te ette heitä vihanneet ja tahtoneet
heille pahaa, vaan seurasitte sodan ankaraa lakia, tappaa tai kuolla itse.
Sotilaat! Olen taistellut
monilla tanterilla, mutta en vielä nähnyt vertaisianne sotureita. Olen ylpeä
teistä kuin olisitte omia lapsiani, yhtä ylpeä tuntureitten miehestä Pohjolassa
kuin Pohjanmaan lakeuksien, Karjalan metsien, Savon kumpujen, Hämeen ja
Satakunnan viljavien vainioitten, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen lauheitten
lehtojen pojasta. Olen yhtä ylpeä uhrista, jonka tarjoaa köyhän majan poika
siinä kuin rikaskin.
Kiitän teitä kaikkia,
upseereita, aliupseereita ja miehistöä, mutta tahdon erikoisesti painostaa
reserviupseerien uhrautuvaa uljuutta, heidän velvollisuudentuntoaan ja etevyyttään,
millä he ovat täyttäneet tehtävän, joka ei alkuaan ollut heidän. Niinpä on
heidän uhrinsa prosenttimäärältään sodan korkein, mutta se on annettu ilolla ja
horjumattomalla velvollisuudentunnolla.
Kiitän upseereita
esikunnassa heidän taidostaan ja uupumattomasta työstään, ja lopuksi kiitän
lähimpiä apulaisiani, yleisesikunnan päällikköä ja päämajoitusmestaria,
armeijan päälliköitä, armeijakuntien päälliköitä ja divisioonien komentajia,
jotka usein ovat tehneet mahdottomasta mahdollisen.
Kiitän Suomen armeijaa
kaikkine aselajeineen, jotka jalossa kilpailussa ovat suorittaneet
sankaritekoja sodan ensi päivistä saakka. Kiitän rohkeudesta, millä se on
käynyt päin monin kerroin ylivoimaista vihollista, joka on ollut varustettu
osittain tuntemattominkin asein, ja sitkeydestä, millä se on pureutunut
jokaiseen tuumaan kotimaan kamaraa. Yli 1500 venäläisen hyökkäysvaunun ja yli
700 pommi- ja hävittäjäkoneen hävittäminen kertoo sankaritöistä, joita usein
ovat suorittaneet yksityiset miehet.
Ilolla ja ylpeydellä
ajattelen Suomen lottia - heidän uhrimieltään ja uupumatonta työtään eri
aloilla, mikä on vapauttanut tuhansia miehiä tulilinjoille. Heidän jalo
henkensä on kannustanut ja tukenut armeijaa, jonka kiitollisuuden ja arvonannon
he täysin ovat saavuttaneet.
Kunniapaikalla ovat myös
sodan ankarana aikana seisoneet ne tuhannet työläiset, jotka usein
vapaaehtoisina ilmahyökkäystenkin aikana ovat tehneet työtä koneittensa ääressä
valmistaen armeijalle sen tarpeita, sekä ne, jotka herpaantumatta vihollisen
tulessa ovat työskennelleet asemien varustamisessa. Kiitän heitä isänmaan
puolesta.
Huolimatta kaikesta
rohkeudesta ja uhrimielestä on hallitus ollut pakotettu tekemään rauhan kovilla
ehdoilla, mikä kuitenkin on selitettävissä. Armeijamme oli pieni ja sen
reservit ja kaaderit riittämättömät. Ei oltu varustauduttu sotaan suurvaltaa
vastaan. Urhoollisten sotilaittemme puolustaessa rajojamme oli ylivoimaisin
ponnistuksin hankittava sitä mitä puuttui. Oli rakennettava puolustuslinjoja,
joita ei ollut. Oli koetettava saada apua, jota ei tullut. Oli hankittava
aseita ja varusteita, aikana, jolloin kaikki maat kuumeisesti varustautuvat
myrskyä vastaan, joka vyöryy yli maailman. Teidän sankaritekonne ovat
herättäneet ihailua yli maiden, mutta kolme ja puoli kuukautta kestäneen sodan
jälkeen olemme edelleen melkein yksin. Emme ole saaneet enempää kuin 2
vahvistettua pataljoonaa tykistöineen ja lentokoneineen ulkomaista apua
rintamillemme, joilla omat miehemme taistelussa yötä päivää ilman vaihdon
mahdollisuutta ovat saaneet ottaa vastaan yhä uusien vihollisvoimien
hyökkäykset ponnistaen ruumiilliset ja henkiset voimansa rajattomiin asti.
Kun tämän sodan historiaa
kerran laaditaan, tulee maailma tuntemaan teidän työnne!
Ilman aulista apua aseissa
ja varusteissa, mitä Ruotsi ja länsivallat meille ovat antaneet, olisi
tähänastinen taistelumme ollut mahdoton vihollisen lukemattomia tykkejä,
hyökkäysvaunuja ja lentokoneita vastaan.
Valitettavasti ei
suuriarvoista lupausta avusta, minkä länsivallat antoivat, voitu toteuttaa, kun
naapurimme itsestään huolehtien kielsivät joukoilta oikeuden läpikulkuun.
16 viikon veristen
taistelujen jälkeen ilman yön ja päivän lepoa seisoo armeijamme vielä tänä
päivänä voittamattomana vihollisen edessä, joka hirveistä tappioistaan
huolimatta vain on kasvanut lukumäärältään, eikä kotirintamammekaan, missä
lukemattomat ilmahyökkäykset ovat levittäneet kuolemaa ja kauhua naisten ja
lapsien keskuudessa, ole horjunut. Poltetut kaupunkimme ja raunioitetut kylämme
kaukana rintaman takana, vieläpä länsirajoillamme, ovat näkyviä todisteita
tämän kansan kärsimyksistä kuluneina kuukausina.
Kohtalomme on kova, kun
olemme pakotetut jättämään vieraalle rodulle, jolla on toinen maailmankatsomus
ja toiset siveelliset arvot, maan, jota vuosisatoja hiellä ja vaivalla olemme
viljelleet. Mutta meidän on otettava kovat otteet voidaksemme siellä, mitä
meillä on jäljellä, valmistaa kodin niille, jotka ovat tulleet kodittomiksi, ja
paremmat toimeentulomahdollisuudet kaikille, ja meidän tulee olla kuten
ennenkin valmiina puolustamaan pienempää isänmaatamme samalla päättäväisyydellä
ja samoin kovin ottein, millä olemme puolustaneet jakamatonta isänmaatamme.
Meillä on ylpeä tietoisuus
siitä, että meillä on historiallinen tehtävä, jonka me edelleen täytämme;
länsimaisen sivistyksen suojaaminen, joka vuosisatoja on ollut meidän
perintömme, mutta me tiedämme myös, että olemme viimeistä penniä myöten
maksaneet velan, mikä meillä siitä länteen on ollut.
