Robert Brantberg

Sotaupseerit

21 suomalaisen sotaupseerin elämäntarina.

288 sivua ja kuvaliite.

Revontuli 1999.

Everstiluutnantti Olavi Alakulppi

Mestarihiihtäjä ja häikäilemätön sissi

On huhtikuun 5. päivä vuonna 1944. Suomalainen pataljoonan komentaja makaa haavoittuneena kenttäsairaalassa jossain Pohjois-Suomessa. Saksalainen kenraalieversti laskee kunniamerkin haavoittuneen suomalaisupseerin rinnalle.

Edellisen päivän rajussa hyökkäyksessä kymmeniä suomalaisia sotilaita on kaatunut, heidän joukossaan neljä upseeria. Pataljoonan kaksi saksalaista komppaniaa eivät olleet noudattaneet hyökkäyskäskyä.

– Miksi saksalaiset vetäytyivät?

Kenraali saa vastauksen kirjallisena.

Viikon kuluttua kenraalin adjutantti ilmoittaa suomalaiskapteenille, että molempien saksalaiskomppanioiden päälliköitä on kuulusteltu.

- Heidät on ammuttu aamunkoitteessa, adjutantti sanoo.

Kapteeni järkyttyy niin, että hän häilyy elämän ja kuoleman rajoilla. Vain hyvä ruumiillinen kunto pelastaa hänen henkensä.

Suomalaispataljoonan komentaja on kapteeni ja Mannerheim-ristin ritari Olavi Alakulppi, 28. Edellisenä päivänä vihollinen oli jälleen kerran kokeillut suomalais-saksalaisten joukkojen linjojen pitävyyttä Lapissa. Kello 13 Alakulppi oli saanut käskyn käydä vastahyökkäykseen.

Hänellä oli ensimmäisenä linjassa, kiilana keskustassa, käytössään suomalainen komppania. Molemmilla sivustoilla oli saksalaiset SS-jääkärikomppaniat. Hyökkäys alkoi lumipyryssä.

Alakulppi hyökkäsi suomalaisen komppanian etunenässä ja eteni toista kilometriä vihollisen linjojen taakse. Molemmat saksalaiskomppaniat sen sijaan jäivät paikoilleen. Alakulpin komppania jäi rajussa taistelussa saarroksiin ja hän lähetti saksalaisille ehdottoman käskyn jatkaa hyökkäystä. Sen sijaan saksalaiset vetäytyivät.

Alakulpin komppania onnistui torjumaan ensimmäisen vastahyökkäyksen, mutta toisen vihollisen iskun aikana Alakulppi joutui lähitaisteluun ja käsikähmään. Komppaniasta kaatui neljä upseeria ja kymmeniä miehiä. Alakulppi vajosi maahan vihollisen konekivääripesäkkeen eteen käsivarsi läpiammuttuna ja lonkka luotisuihkun repimänä. Taistelulähetit Hepoaho ja Pirttimaa vetivät päällikkönsä luodeilta suojaan.

Luutnantti Pauli Niemi, maineikas partisaanientorjuntamies, otti komppanian johdon käsiinsä, raju taistelu päättyi lopulta suomalaisten voittoon.

Olavi Eelis Alakulppi syntyi 17. päivänä heinäkuuta 1915 Rovaniemen Saarenkylässä. Hänen vanhempansa olivat talollinen Eelis Heikki Alakulppi ja Senja o.s. Sulasalmi.

Perheessä oli viisi poikaa ja viisi tyttöä. Nuori Olavi kiinnostui urheilusta.

- Me urheilimme kesät ja talvet, koko perhe, Olavi Alakulppi sanoo.

– Vanhempamme pitivät urheilua parempana kuin joutenoloa, vältyimme monelta pahalta. Kilpailin kaikissa lajeissa viisiottelusta suunnistukseen. Suoritin poikien ensimmäisen luokan urheilumerkin ja toisen luokan voimistelumerkin.

Etenkin hiihto säilyi läpi elämän Alakulpin leipälajina. Zakopanen MM-kisoissa Etelä-Puolassa vuonna 1939 Alakulppi oli Suomen edustajana. Joukkue voitti kultaa viestihiihdossa.

Talvisota syttyi aamulla 30. päivänä marraskuuta vuonna 1939, jolloin Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen kaikkien rajan ylittävien teiden suunnassa. Lappiin puna-armeija yritti yhden divisioonan voimin Petsamossa ja kahdella divisioonalla Sallan suunnassa.

24-vuotias alikersantti Alakulppi palveli Lapissa Erillinen pataljoona 25:ssä joukkueen varajohtajana. Tulikasteensa hän sai itsenäisyyspäivänä vuorokauden kestäneessä Kuolajärven taistelussa. Älykkääksi ja hyväkuntoiseksi havaittu nuorukainen komennettiin vuoden 1940 alussa sissikurssille, jonka jälkeen hänet siirrettiin Lapin rajavartioston muodostamaan Jalkaväkirykmentti 31:een. Hänet ylennettiin vääpeliksi.

Helmikuun 14. päivänä vääpeli Alakulpin 50-henkinen osasto teki vastaiskun etenevää vihollispataljoonaa vastaan. Häikäilemättä osasto tunkeutui vihollisen linjaan mutta lyötiin takaisin. Alakulppi teki joukkonsa rippeillä uuden iskun ja toi haavoittuneet ja kaatuneet pois.

Avukseen Alakulppi sai toisen osaston, jota komensi kaksi upseeria, luutnantti ja vänrikki. Päällikkyys säilyi kuitenkin Alakulpilla, joka johti taisteluosaston voittoon.

Moskovassa allekirjoitettiin 12. päivänä maaliskuuta rauhansopimus ja talvisota päättyi seuraavana päivänä kello 11.

Alakulppi komennettiin talvisodan jälkeen Reserviupseerikoulun, silloisen Upseerikoulun, 46. kurssille. Sotien aikana RUK:n nimestä oli poistettu R-kirjain ja koulu oli siirretty Haminan ympyräkaupungista Niinisaloon.

Alakulppi meni naimisiin Eevi Johanna Kinnusen kanssa. Heille syntyi poika, Vesa Juhani vuonna 1941. Heidän toinen poikansa Seppo Tapani syntyi vuonna 1943 ja kuoli seuraavana vuonna. Tytär Marja-Leena syntyi vuonna 1945.

Jatkosota syttyi 25. päivänä kesäkuuta 1941. Vänrikki Alakulppi sai komentoonsa 12. prikaatin jääkärijoukkueen.

23. päivänä elokuuta 1941 Alakulppi hyökkäsi yhdeksän miehen osastolla Sallasta Alakurttiin johtavalla tiellä olevalle vihollisen varastoalueelle. Alakulppi etunenässä miehet tuhoisivat kuusi vihollisen korsua miehistöineen käsikranaateilla ja pistooleilla. Porukka puhdisti koko alueen ja sai saaliikseen kymmenen autoa, kuusi hevosta sekä vihollisen pioneeripataljoonan materiaali- ja elintarvikevarastot.

Syksyllä Alakulppi toimi eversti Verner Viiklan 6. divisioonalle alistetun 80-miehisen tiedusteluosaston päällikkönä. Talvella osasto teki kaksi pitkää kaukopartioretkeä, joista toinen kesti yli kaksi viikkoa ja ulottui Vienan meren rannoille Kantalahteen asti. Päätehtävänä oli vihollisen huoltotukikohtien hävittäminen.

Alakulppi saavutti mainetta häikäilemättömänä taistelijana. Marraskuun 11. päivänä Alakulppi tunkeutui jääkärijoukkueensa kanssa Ala-Vilmajoella vihollisen vahvasti miinoittamaan etumaastoon. Alakulppi etummaisena joukkue hyökkäsi ankaraa tulta vastaan vihollisen korsuille. Hän tuhosi henkilökohtaisesti käsikranaateilla ja polttopulloilla kaksi suurta viholliskorsua miehistöineen.

Heinäkuussa 1942 luutnantiksi ylennetty Olavi Alakulppi nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi.

- Luutnantti Alakulppi on sodan alusta alkaen osoittautunut useilla partiomatkoilla ja taistelutoiminnassa erittäin rohkeaksi ja taitavaksi johtajaksi, hankkien usein korvaamattoman arvokkaita tietoja vihollisesta ja tuhoten sen pesäkkeitä, perusteluissa todetaan.

Alakulppi oli merkillinen lahjakkuus. Hänellä oli taito löytää vihollisen linjoista heikot kohdat ja myös selkeä näkemys siitä, mistä vihollinen yrittää hyökätä.

Joulukuun 19. päivän vastaisena yönä Alakulppi pääsi 30-miehisen vihollispartion jäljille.

- Partio oli jo paluumatkalla, he hiihtivät tulolatuaan, Alakulppi sanoo. - Hiihdin miesteni kanssa niiden ohi ja eteen väijyksiin. Kun ketään ei kuulunut, läksin yksin heitä vastaan ottaakseni selvän, vieläkö he jälkiä seuraavat.

Viholliset olivat pysähtyneet tauolle erään kumpareen taakse. Alakulppi ei nähnyt heitä ja hiihti heidän syliinsä. Seurasi raivokas taistelu. Alakulpin konepistooliin tuli häiriö, mutta välimatka oli niin lyhyt, ettei hän voinut perääntyä. Kuusi vihollista ampaisi pystyyn ja Alakulpin kimppuun.

- Syöksyin käsiksi. Täytyi panna nyrkit heilumaan ja siinä lyötiinkin lujasti. Jouduin alimmaiseksi. Pidin päälläni olevaa vihollista suojanani ja huusin koko ajan apua. Perässäni hiihtänyt reipas taistelulähettini Hepoaho riensi minkä ehti huutoa kohti. Hänen konepistoolinsa toimi, mutta pimeässä oli tappaa minutkin.

- Olin surkean näköinen päästyäni ylös. Oikeasta kädestäni oli purtu irti keskisormi ja nimetön. Haavat eivät myöhemmin tahtoneet parantua.

31-miehisestä vihollispartiosta ei palannut omalle puolelleen ainoatakaan. Alakulpin osastosta kuusi miestä haavoittui.

Huhtikuun 4. päivänä vuonna 1944 Alakulppi haavoittui suomalais-saksalaisessa vastahyökkäyksessä. Hän kuitenkin toipui nopeasti ja ehti vielä syksyllä osallistua Lapin sotaan saksalaisia vastaan.

Asekätkennästä Alakulpilla oli selkeät mielipiteet.

- Miehitysuhka oli todellinen niihin aikoihin. Oli varauduttava pahimman varalle.

Syyskuun 2. päivänä vuonna 1945 Valtiollisen poliisin Kemin osaston miehet tulivat hakemaan Alakulppia hänen vanhempiensa kodista Rovaniemen Saarenkylässä.

- Kyseessä on vain kuulustelu, joka kestää korkeintaan kaksi tuntia, Valpon miehet sanoivat.

- Kun saavuimme Valpon Kemin osastoon, poliisit työnsivät minut selliin, jossa kuulustelu käytiin, Alakulppi sanoo. - Sitä johti Kemin osaston päällikkö Tolppanen. Kielsin tietäväni asekätkennästä, mutta kerroin osallistuneeni liikekannallepanosuunnitelmien laatimiseen, mikä mielestäni oli laillista toimintaa jokaisen maan puolustusvoimissa.

- Kun en suostunut kertomaan muuta minulle ojennettiin allekirjoitettavaksi etukäteen laadittu pöytäkirja. Paperissa sanottiin, että kuulusteltu on osallistunut asekätkentään, jonka johdosta hänet määrätään turvasäilöön määräämättömäksi ajaksi yhteiskunnalle vaarallisena henkilönä.

- Luin paperin, käärin sen kokoon ja revin palasiksi. Minut passitettiin Oulun lääninvankilaan, jossa olin lähes kaksi kuukautta.

Vankilan lääkäriltä Alakulppi sai passituksen hammaslääkärin vastaanotolle kaupungille. Matkaan lähdettiin kävellen, mukana oli kaksi aseistettua vartijaa. Miehet tulivat Tuomiokirkon eteen Franzénin puistoon.

- Ryntäsin edellä kulkevan vartijan kimppuun ja löin hänet maahan, Alakulppi sanoo. - Käännyin samalla ympäri ja huitaisin jäljessäni kulkevaa vartijaa päähän, jolloin tämäkin tuupertui maahan. Otin toisen vartijan pistoolin ja käskin miesten olla vaiti ja liikkumatta yhden tunnin. Muussa tapauksessa lupasin ampua heidät myöhemmin.

Alakulppi lähti rauhallisesti kävelemään puistossa olevan Franzénin patsaan ohi ja suuntasi kulkunsa hyvän aseveljensä Onni Kumpulaisen asuntoon. Oli päästävä pois Oulusta.

- Tiesin, että kadut ja tiet olisivat vartioituja, joten päätin jäädä odottamaan tilanteen kehittymistä. Illan hämärtyessä Kumpulainen tilasi taksin ja käski sen ajamaan Toppilan sillan päähän odottamaan sinne tulevaa matkustajaa.

Alakulppi pääsi Valpon tiesulkujen ja partioiden ohi kävelemällä paikalle rautatiesiltaa pitkin muka kiskoja tarkastellen. Hän nousi odottavaan taksiin ja käski kuljettajan ajamaan Iin kirkonkylään.

- Joku tutkintavanki on karannut Oulun lääninvankilasta, taksikuski sanoi Alakulpille. - Miehellä on ase, häntä pidetään vaarallisena.

- Aikamoinen temppu, Alakulppi vastasi. - Kukahan se roisto mahtaa olla?

Iissä Alakulppi käski kuljettajan pysähtyä vanhan ystävänsä apteekkari Castrénin talon kohdalla.

- Hänkin oli jo kuullut karkurista radion uutisissa. Teimme nopeasti jatkosuunnitelman.

Alakulppi päätti yrittää rajan ylitse Ruotsiin. Mukaan juoneen saatiin rajavartiokomppanian päällikkö, kapteeni Kalervo Ervasti. Hän tarjosi muutaman päivän kuluttua Alakulpille hyvän illallisen komppaniansa ruokaparakissa ja järjesti vartiot siten, etteivät ne olleet lähellä suunniteltua rajanylityspaikkaa.

- Kävelin samana yönä rajalle. Pysähdyin hetkeksi katsellakseni vielä kerran Suomen kamaraa. Kävelin kohti läheisintä ruotsalaista poliisiasemaa rajavartioita vältellen. Poliisi toimitti minut Haaparannan poliisiasemalle, jossa suoritettiin alkukuulustelut.

Alakulppi internoitiin monen muun Valpoa pakoon lähteneen suomalaisupseerin lailla.

Vuoden 1946 kesällä Ruotsissa olevat asekätkentäveljet saivat tiedon siitä, että Ruotsin hallitus oli päättänyt karkottaa heidät maasta vuoden loppuun mennessä. Miehet onnistuivat eversti ja Mannerheim-ristin ritari Alpo Marttisen johdolla saamaan viisumit Venezuelaan sekä kauttakulku- ja lyhyen oleskeluluvan Yhdysvaltoihin, täysin salassa Suomen ja Ruotsin hallituksilta.

Laivaliput Yhdysvaltoihin järjestyivät laivanvarustaja ja everstiluutnantti Ragnar Nordströmin avulla. Alakulppi pääsi “Marttisen ryhmässä” Yhdysvaltoihin rahtialus S/S Dothan Victoryllä, joka lähti Ruotsin Malmöstä joulukuun puolivälissä 1946. Vuoden loppupäivinä alus saapui Virginian osavaltiossa sijaitsevaan Norfolkin satamaan.

Parin kuukauden kuluttua miehille järjestyi tilapäiset työluvat. Heille myönnettiin joulukuussa 1947 niinsanottu Vihreä kortti, Green Card, joka oikeutti asumaan ja työskentelemään Yhdysvalloissa. Miehet värväytyivät välittömästi Yhdysvaltain puolustusvoimiin sotamiehinä. Porukka lähetettiin Fort Lewisin varuskuntaan, joka sijaitsee Washingtonin osavaltion Tacomassa, Yhdysvaltain luoteisosissa.

Alkuhankaluuksien jälkeen miehet pääsivät talvisodankäynnin kouluttajiksi. Alakulppi rakensi ex-vänrikki Juho Anttilan johdolla Yhdysvaltain armeijan ensimmäisen mallikappaleen ahkiosta.

Kersantiksi ylennetty Alakulppi siirrettiin vääpeli Aito Keravuoren kanssa Maavoimien huoltotekniikan ja -taktiikan kehittämislaitokseen, Infantry Quartermaster Boardiin, Camp Leen varuskuntaan Virginian osavaltioon. Laitoksella kokeiltiin talvisodankäynnin varusteita ja välineitä. Alakulppi ja Keravuori ryhtyivät innolla töihin. Tunnettu urheilumies ja pesäpallo kehittäjä, professoriksi vuonna 1948 nimitetty Lauri Tahko Pihkala toimitti Alakulpille malliksi Yhdysvaltoihin suomalaiset sotilassukset siteineen ja hiihtokenkineen.

Miehet kokeilivat myös iglun rakentamista.

- Kaksi palavaa kynttilää riitti pitämään iglun lämpimänä, vaikka ulkona oli niin kylmä, että kusi jäätyi kaarelle, Keravuori sanoo.

Työn tuloksena syntyi muun muassa kymmenen miehen arktinen teltta, joka hyväksyttiin massatuotantoon Korean sodan aikana. Siinä sivussa syntyi kenttäkirves, vesuri ja pokasaha, jotka pääsivät tuotantoon vuonna 1950.

Vuoden 1949 talvella Alakulppi voitti Yhdysvaltain hiihtoliiton Itä-Amerikan murtomaahiihdon mestaruuden.

Alakulppi kuului ”tekniikkamestarina” Alpo Marttisen johtamaan toimikuntaan, jonka tehtävänä oli laatia armeijalle hiihtokoulutusohjesääntö. Näin syntyi Yhdysvaltain ja Kanadan armeijoiden yhteinen ohjesääntö, joka otettiin käyttöön vuonna 1951.

Alakulppi oli vuoden 1949 alussa liittynyt jäseneksi Virginian osavaltion kansalliskaartiin, National Guardiin. Maaliskuussa hänet ylennettiin kersantista kansalliskaartin luutnantiksi. Vuoden 1950 lokakuussa hän sai kutsun saapua välittömästi palvelukseen.

Alakulppi määrättiin 24. divisioonan esikuntaan Tokion lähelle. Siellä hän koulutti asekätkentäveli ja majuri Eino Lassilan kanssa joukkoja ennen niiden lähtöä taisteluun Korean niemimaalle.

- Tehtäväni oli kouluttaa divisioonan jokaisesta yksiköstä yksi upseeri ja yksi aliupseeri talvikouluttajakaaderiksi, Alakulppi sanoo.

- Oli ilo opettaa, kun opetusvälineinä olivat ahkiot vetoköysineen, uusi teltta kamiinoineen, jännesaha, kevyt kirves ja uusi talvivaatetus. Me Finnit olimme ne vastikään kehittäneet.

- Aloimme suunnitella talvisotakoulun perustamista. Puuhan takana oli myös Japanin puolustusvoimain johto. Tämä oli jo visaisempi työ, mutta saimme senkin valmiiksi. Koulutuskeskus perustettiin Sekine-nimiselle paikkakunnalle Japanin pohjoispäähän. Siellä oli hyvät hiihtomastot ja lunta runsaasti.

Vuoden 1953 keväällä tuli 24. divisioonan vuoro lähteä sotaan. Joukkojen siirrossa Koreaan käytettiin omaperäistä menetelmää viestien salaamisessa. Alakulppi lähetti kaikki divisioonan komentajan, kenraalimajuri Dasherin, joukkojen siirtoa koskevat käskyt Koreaan suomenkielellä. Koreassa Lassila ohjasi laivoista purettavat 24. divisioonan joukot ryhmitysalueilleen.

Kaksi kiinalaista armeijakuntaa, 23. AK kärjessä, hyökkäsi Etelä-Korean armeijan 11. Airborne-divisioonan kaistalla ja sai korealaiset pakokauhun valtaan. Tilanne oli kriittinen ja pakotti kenraali Dasherin nopeaan vastavetoon.

- Hän hyökkäsi divisioonan päävoimilla kiinalaisen kärkidivisioonan kylkeen yhden rykmentin sitoessa ja pakottaessa vihollisen kärjen pysähtymään, Alakulppi sanoo. - Kiinalaisen divisioonan pääosat tuhottiin.

Taistelujen aikana kenraali Dasher jatkoi hyväksi havaittua käytäntöä. Viestit kulkivat suomenkielisinä, taatusti avaamattomina.

Aselepo solmittiin heinäkuun 6. päivänä vuonna 1953. Alakulppi jatkoi koulutustyötään ja palasi Yhdysvaltoihin heinäkuussa 1954. Hän sai komentoonsa uudentyyppisen 240 sotilaan sissikomppanian, Ranger-komppanian.

Tammikuussa 1956 Alakulppi komennettiin puolen vuoden kapteenikurssille, jonka jälkeen hänet määrättiin pataljoonan tiedustelu-upseeriksi. Pataljoona siirtyi Länsi-Saksaan ja Alakulppi komennettiin Yhdysvaltain Euroopan joukkojen tiedustelukouluun Oberammergaun kaupunkiin Etelä-Baijeriin. Puolen vuoden koulutuksen jälkeen hän jatkoi työtään tiedustelu-upseerina ja myöhemmin operatiivisena upseerina. Joulukuussa 1959 hänet komennettiin takaisin Yhdysvaltoihin.

Alakulppi määrättiin Squaw Valleyn vuoden 1960 talviolympialaisten järjestelykomitean käyttöön. Hänen päätehtävänsä oli mäenlasku-, pujottelu-, ja syöksylaskumäkien sekä murtomaalatujen saattaminen kilpailukuntoon. Hän vastasi myös huolto- ja henkilökuljetuksista. Käytössään hänellä oli kahdeksansadan hengen huoltopataljoona.

Squaw Valleyn jälkeen Alakulpin tie kulki Kaukoidän ja Pentagonin kautta Alaskan maavoimien esikuntaan. Hänet määrättiin Anchorageen perustetun ampumahiihtäjien valmennuskeskuksen johtajaksi. Hän valmensi Yhdysvaltain ampumahiihtäjiä vuoden 1964 talviolympialaisiin, jotka pidettiin Itävallassa.

Heinäkuussa 1964 Alakulppi komennettiin esikuntatehtäviin Camp Drumin varuskuntaan New Yorkin osavaltiossa. Vuoden 1968 alussa everstiluutnantti Alakulppi jäi eläkkeelle. Läksiäisparaati pidettiin Fort Drumin koulutuskeskuksessa. Ohimarssin suoritti talvisotaan kulutettu Marylandin osavaltion kansalliskaartin 42. panssaridivisioona.

Samana vuonna hänen ainoa elossa oleva poikansa Vesa Juhani kaatui Vietnamin sodassa.

Olavi Alakulppi kuoli 18. päivänä elokuuta vuonna 1990. Hänet on haudattu Washingtoniin Veteraanien hautausmaalle.

Lähteet: Paavo A. Kairinen: Marttisen miehet, WSOY 1987. Joppe Karhunen: Taistelujen miehet, WSOY 1972. Raimo Seppälä: Kenraali ja pahat linnut - Hj. Siilasvuo 1892-1947, Otava 1984.

Marttisen miehet

Suomessa paljastui vuonna 1945 laaja, Neuvostoliiton miehityksen varalta päämajassa suunniteltu aseiden kätkentä. Moni tähän toimintaan osallistunut suomalainen upseeri pakeni Valpoa Ruotsiin. Kun Ruotsi vuonna 1946 päätti karkottaa miehet, he siirtyivät ulkomaille, kymmenkunta upseeria Venezuelaan ja pääosa, 21 upseeria, Yhdysvaltoihin.

Suomalaiset ns. Marttisen miehet aloittivat Yhdysvaltain armeijassa sotamiehinä. He pärjäsivät hyvin.

Seitsemän heistä ylsi Yhdysvaltain armeijan everstiksi, heidän joukossaan asekätkentäveljien nokkamies, Mannerheim-ristin ritari Alpo Marttinen ja miesten elämäkerran kirjoittanut Paavo Kairinen. Yhdeksän upseeria yleni Olavi Alakulpin tavoin everstiluutnantiksi.

Kahdesta miehestä tuli majuri, toinen heistä oli legendaarinen Mannerheim-ristin ritari Lauri Törni, eli Larry Thorne, joka katosi taistelulennolla Pohjois-Vietnamissa vuonna 1965.